Kirjoitukset avainsanalla riski

Ystävänpäivä on minulle erityisen rakas päivä.

Tapasin entisen aviomieheni Ystävänpäivänä kolmetoista vuotta sitten eräässä ”seurusteluravintolassa” Helsingissä. Ravintolassa oli menossa rusettiluistelutyyppinen juttu. Narikassa jaettiin heti sisään tullessa numeroidut tarrat; naisille punaiset ja miehille siniset ja kehotettiin etsimään samannumeroinen tyyppi ihmisten joukosta.

Tuumasta toimeen, minua ei tarvitse tuollaiseen kahta kertaa kehottaa :D Kyselin monilta miehiltä heidän tarranumeroaan ja tuleva mieheni siinä tanssilattialla sitten tuli vastaan. Hänellä oli eri numero kuin minulla. Sanoin hänelle, että meillä on kyllä eri numerot, mutta oot sä aika kivannäköinen (kohtuullisen noloa!). Eksäni tarttui minua farkkujen vyönsoljesta kiinni ja sanoi, että äläs mee minnekään, nappasi minulta tarrani, laittoi oman tarransa sen päälle, antoi tarrat likkakaverilleni ja totesi, että ”sovitaanko, että meillä oli samat numerot”.

Muisto on aina yhtä kultainen. Etenimme tosi vauhdilla niin, että vähän yli vuoden kuluttua olimme naimisissa ja esikoinen syntyi melkein heti häiden jälkeen. Tämänhetkisellä viisaudella etenisin vähän hitaammin, mutta kyllä minä olen erityisen onnellinen siitä, että tuo kaikki tuli tehtyä. Sain olla naimisissa, kokea niin sanotun tavallisen perhe-elämän, saada kaksi lasta ja tuntea turvaa melkein kymmenen vuotta.

Kolmetoista vuotta myöhemmin koko paketti on purettu eikä yhteisestä elämästä ole jäljellä kuin ne kaksi ihanaa lasta ja muistot, sekä kultaiset että vähemmän hohdokkaat. Jaa no, Toyota, joka erossa jäi minulle, seisoo sekin pihassa. Ja vihdoinkin: ystävyys. Tänä Ystävänpäivänä juhlin ihan oikeasti sitä, että meistä on tullut ystäviä yli neljän vuoden jälkeen erosta. Tiukkaa teki, mutta näinkin voi käydä :)

Joku kyseli juuri jollain sivustolla, että mistä tietää, että päätös on oikea. Isojen päätösten tekeminen, jos nyt ajatellaan parisuhdetta, on aina riski. Mitä suurempia odotuksia on lopputuloksen suhteen, sitä vaikeampi on päätöksenteko. Jos sitoutumisen kynnyksellä miettii sitä, että tämän on nyt ehdottomasti oltava loppuelämän juttu (tottakai jokainen toivoo sitä!) ja erotessa miettii erokipua, mahdollista loppuelämän yksinäisyyttä, lasten kärsimystä ja taloudellista uhkaa, jää moni päätös tekemättä.

Erotessa miettii ja suree kaikkea mahdollista. Jossain kohtaa soimasin itseäni liian nopeasta etenemisestä ja typerästä kumppanivalinnasta. Kadutti ihan kauheasti se, että hukkasin "parhaat vuoteni" väärän ihmisen kanssa. Ja kuitenkin kun oikeasti kelaan itseni tuohon tarrahetkeen...aika oli oikea lapsille ja perheelle, olin itse ihan liian keskeneräinen tietoisemman päätöksen tekemiselle ja eteen tuli mies, jolla oli perhehaave ja tunnelukkomme, näin jälkikäteen ajatellen, sopivat oikein hyvin yhteen niin, että isoon henkiseen kasvuun tarjoutui mahdollisuus. Olin nuori ja uskalsin heittäytyä ja rakastua - ei sitä voi katua.

Jotenkin olen oppinut ajattelemaan, että jokainen päätös tehdään päätöksentekohetken viisaudella. Jos päätös tuntuu oikealta nyt, päätös on oikea. Päätöksen kanssa ei voi pelata tai käydä kauppaa, elämä avautuu joka tapauksessa hetki hetkeltä, pidimme siitä tai emme. Rakkauteen lähteminen ja myös siitä pois lähteminen vaatii luottamusta ja rohkeutta.  Jos jonkun asian on hajottava tai päinvastoin, se kyllä tapahtuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

[avatar]

Ihmisen suurimmat pelot ovat tulla hylätyksi rakkaussuhteessa ja nolatuksi yhteisönsä silmissä. Sitoutuessani uuteen ihmissuhteeseen ja tekemällä sen julkiseksi altistan itseni näille molemmille.

Silti muuta tietä ei ole. Jos haluan rakastaa aidosti tänään ja jokaisen tulevana huomisena, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sitoutua täysillä.

Prosessi on kolmevaiheinen. Ensin keskustelen itseni kanssa siitä, onko tämä ihminen todella se, jota olen etsinyt. Se, joka on juuri se minulle sopiva. Kuulostelen tunteitani ja kehoani. Ja kun tunnen, että tässä sylissä olen kotona, tiedän, että tähän haluan jäädä. Silloinkin kun traumamme alkavat kolahdella yhteen ja tulee hankalia oloja ja aikoja, haluan pysyä tässä.

Sitten tutkailen toisen tunteita ja tahtotilaa. Jos olen onnekas, toinen tuntee samoin. Hän haluaa pitää minut sylissään aina, herätä vierestäni ja rakentaa uutta elämää yhdessä. Elämänkoulu on kuitenkin opettanut, että näistäkään asioista en voi saada ikuista varmuutta. Silti, kun tarpeeksi tahdon, haluan uskaltaa sitoutua tähän suhteeseen ja sanoa sen ääneen. Hylätyksi tulemisen riskin uhallakin.

Yhdessä teemme sitten päätöksen siitä, miten suhteemme määrittelemme ja kuinka julkinen se on. Itselleni uuden parisuhteen julkaiseminen Facebookissa ”koko maailmalle” oli vahva sitoutumisen osoitus. Joku pieni ääni sisälläni kuiskutteli kyllä korvaani: ”entäs jos tämä ei kestäkään, sitten on noloa taas muuttaa parisuhdestatusta”. Vaiensin sen. Haluan uskaltaa, julkisen häpeän uhallakin. Koska muuta tietä ei ole. Koska haluan rakastaa, minun täytyy uskaltaa. Siksi #uskallanrakastaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat