Kirjoitukset avainsanalla deittailu

kuva: Unsplash, Zoran Kokanovic

Tämän viikon tiistaina, 20. marraskuuta, vietettiin kansainvälistä transihmisten muistopäivää. Se on päivä, jolloin muistamme heitä, jotka ovat menettäneet henkensä transfobian vuoksi. Esimerkiksi eduskuntatalon portailla sytytettiin kynttilöitä sekä luettiin niiden 379 ihmisen nimet, jotka on murhattu kuluneen vuoden aikana.

Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö kertoi tiistaina muistohetken puheessaan kuinka opetamme yhteisössämme toisiamme siitä kuinka pysyä turvassa. Asioita kuten, kerro uudelle kumppanille taustastasi aina julkisella paikalla, missä apu on lähellä tai ole hyvin tarkka kenen kotiin menet, sillä luotettavimmaltakin vaikuttava henkilö on uhka, älä siis luota. Hän sanoi kuinka alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä näitä uhkakuvia. Painotti, ettei transihmisten turvallisuus ole vain transihmisten vastuulla ja peräänkuulutti yhteiskunnan vastuuta erityisesti haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Minä sanon aamen ystäväiseni, aamen!

Kuvittele, jos joutuisit treffeillä jännittämään, et vain sitä kuinka teillä klikkaa, vaan myös oman turvallisuutesi puolesta. Kuvittele, jos joutuisit kuuntelemaan treffikumppaniltasi asiattomia kommentteja tai vitsejä itsestäsi. Kuvittele, jos joutuisit kuulemaan kuinka treffikumppanisi tahtoisi hakata tai tappaa sinut. Kuvittele, jos hän todella tekisi jotain sellaisen toiminnan eteen. Kuvittele, jos se kaikki voisi tapahtua yllättäen vain yhden informaation jälkeen. Kuinka ihastunut ja onnellinen kehuja lateleva ihminen muuttuisikin silmänräpäyksessä uhkaksi turvallisuudellesi, ellei jopa hengellesi. En väitä, etteivätkö myös muutkin kuin transihmiset joutuisi koskaan pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta treffeillä tai ihmissuhteissa. En väitä, että vain me miettisimme kenen luokse menemme. Itse asiassa näitä kirjoittaessani mietin, kuinka varmasti monet cis-sukupuoliset naisetkin näitä joutuvat joissain tilanteissa miettimään ja kokemaan. Tänään tahdon kuitenkin keskittyä sekä painottaa asiaa erityisesti sukupuolivähemmistöjen kohdalla.

Minua puistattaa ja suututtaa kuinka aitoa pelko yhteisössäni on. Minua puistattaa kuinka paljon me joudumme muita epäilemään sekä pelkäämään; kuinka vähän meillä on varaa luottaa. Minua suututtaa kuinka usein joudun kuulemaan epäinhimillisistä, järkyttävistä, tuhoavista ja väkivaltaisista kokemuksista, joita läheiseni ovat joutuneet kokemaan. Minua ahdistaa kuinka kaikki nuo kokemukset siitä, kuinka silmänräpäyksessä tilanteet voivat muuttua, lisäävät sitä epäluottamusta ja pelkoa. Minua surettaa kuinka se kaikki saa meidät joskus sisäistämään sitä transfobiaa, jonka vuoksi kimppuumme hyökätään. Kuinka liian monet meistä meinaavat päätyä uskomaan, että se kaikki olisi ansaittua tai, ettei voi koskaan saada parempaa.

Olen Kasperin kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei vastuu voi olla vain meidän. Kyse ei saa olla siitä milloin taustasta kerromme tai missä. Mikään vaihe, tilanne, paikka, aika, ratkaisu tai asia ei oikeuta väkivaltaan. Ei fyysiseen, henkiseen eikä hengelliseen. Kokemamme väkivalta ei ole meidän vastuullamme. Koko yhteiskunnan täytyy puuttua tilanteeseen, jotta se muuttuu. Koko yhteiskunnan täytyy vaikuttaa siihen miten meitä sukupuolivähemmistöön kuuluvia katsotaan ja kohdellaan. Koko yhteiskunnan täytyy vaikuttaa siihen millaista toimintaa oikeutetaan sekä siedetään. Meidän tulee muuttaa tämä tilanne yhdessä.

Deittailu on jo itsessään vaikeaa. Me emme tarvitse siihen ympärille enää kulttuuria, joka pakottaa lukemattomat määrät ihmisiä pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Me emme tarvitse siihen enää niin monia kauhutarinoita ja ikäviä kokemuksia, että ystävät ympärilläni toteavat tottuneensa siihen julmaan kohteluun, sanovat, että heitä on vain uhkailtu tai, että ovat jo hyväksyneet, etteivät kelpaa. Me emme tarvitse sellaista! Me tarvitsemme muutosta ja siihen, me tarvitsemme meistä jokaista. Ei vain yhteisöstämme vaan myös sen ulkopuolelta.

p.s. Meinasin pahoitella raflaavaa otsikkoa, mutta ehken sitä teekään. Sillä se ei ole klikki-otsikko, vaan liian monelle totisinta totta.

Pyytävin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Kirjoitin aikoinaan siitä miltä tuntuu elää lyhyenä miehenä yhteiskunnassa, jossa naisten oletetaan kaipaavan rinnalleen pidempää miestä ja, jossa miesten pituutta on täysin luvallista yleisesti arvostella. Nyt kirjoitan samasta asiasta hieman uudenlaisesta näkökulmasta.

Enismmäinen tyttöystäväni oli minua reilusti pidempi ja pidempiä olivat myös seuraavatkin. Kunnes kohtasin nykyisen tyttöystäväni. Nyt hän on puolestaan minua selvästi lyhyempi. Ensimmäistä kertaa minä olen se suhteen pidempi osapuoli.

Olen jo pitkään ajatellut, että monen naisen kohdalla ajatus siitä, ettei voisi seurustella itseään lyhyemmän miehen kanssa johtuu tottumuksesta. Tottumuksesta, jota ympärillä olevat kuvaukset ja kommentit tukevat. Se kaikki konkretisoitui hyvin selvästi, kun kohtasin nykyisen tyttöystäväni ensimmäisen kerran. Huomasin ajattelevani, että 'pystynkö tähän?'.

Iskin nopeasti epäilyksiäni kaikilla niillä kokemuksilla, joissa olin joutunut samojen epäilysten uhriksi. En voinut antaa itseni sortua siihen samaan. Niinpä työnsin epäilykseni syrjään ja päätin katsoa mitä tapahtuu.

Kyse oli tosiaan tottumuksesta. Aluksi pituuseromme tuntui vieraalta. En minä ollut tottunut olemaan suhteessa pidempi osapuoli. Monet pienet asiat olivat uudenlaisia ja se saattoi hämmentää hetkittäin. Mutta siihen kaikkeen tottui. Samoin kuin olen aikoinaan tottunut siihen, että olen suhteessa se lyhyempi. En minä pituuttani miettinyt alinomaan silloin, kun olin suhteessa itseäni pidempien kanssa. Suhteessa oleellisia olivat aivan toiset seikat kuin pituutemme. Ja samoin on nytkin. En minä enää mieti pituuseroamme. Eihän se määrittele tai rakenna suhdettamme, sen tekevät aivan muut asiat. Hetken aikaa sen aiheuttama tottumattomuuden tunteeni meinasi kuitenkin vaarantaa koko suhteen alun.

Olen joutunut kokemaan sen miltä tuntuu, kun sinut nähdään epäkelpona kumppanina vain pituutesi takia. Ihmetellyt sitä kuinka mielettömältä se tuntuu. Nyt iloitsen siitä, että se kaikki sai minut havahtumaan hetkessä, jossa olin itse minulle uudenlaisen asetelman ja sen tuoman vierauden tunteen keskellä. Etten antanut sen vierä mukanaan. Olen nimittäin nyt suhteessa, joka tuntuu oikeammalta kuin kenties mikään koskaan. Suhteessa, joka tekee minut monessa hetkessä niin onnelliseksi, etten tiennyt sellaista onnea olevankaan. Ja olisin voinut menettää sen kaiken heti alkuunsa jos olisin erehtynyt kuuntelemaan tuttuuta kaipaavaa epäilyksen ääntäni.

Ensimmäisessä lyhyen miehen puheenvuorossa kannustin miettimään ovatko toiveesi kumppanista todella omasi vai onko ympäristön luomat mielikuvat voineet vaikuttaa niihin, sekä muistamaan etteivät yleisetkään toiveet ole kaikkien kesken jaettuja. Nyt kannustan miettimään onko joskus kyse sittenkin tottumuksesta. Voisiko jokin vieraalta ja hämmentävältä tuntuva sittenkin olla jotain, joka hetken kuluttua tuntuu vain arjelta. Varmistamaan, ettet vain menetä turhaan jotain, joka voi tehdä sinut onnelliseksi. Ja kuten edellisen puheenvuoroni kohdalla, niin tahdon myös muistuttaa, ettei tämän kaiken tarvitse liittyä vain kumppanin pituuteen. Se voi liittyä niin moneen muuhunkin, aina ruumiin muodoista ikäeroon ja koulutuksesta yhteiskuntaluokkaan.

Älä kävele onnesi ohitse vain siksi, ettei se olekaan entuudestaan tutulla tiellä.

Onnellisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sekavaa, hankalaa, monimutkaista ja kenties jopa kipuisaa. Joku ääni sisällä käskee kääntymään tai vähintäänkin jarruttamaan. Kenties samaa kuuluu läheistenkin suusta. Liian sotkuinen tilanne, ei kannata edes yrittää. Vaan entäpä jos kannattaakin?

Sotkusta voi syntyä jotain hyvää ja kaunista, olen sen todistanut monet kerrat. Nähnyt viereltä ja kokenut omalla kohdalla. Sekavat hetket jäävät historiaan. Taittuvat siihen iloon ja arkeen, jonka rakastuneet ovat nähneet jo kaukaa. Tulevaan, johon he ovat halunneet luottaa sotkuisimmissakin hetkissä.

Sotkuinen alku ei siis kuljeta kohti vääjäämätöntä tuhoa, muttei myöskään takaa iloa ja onnea. Se on alku siinä missä mikä tahansa muukin, kaikkine mahdolisine loppuineen. 

Sotkuinen alku ei siis kuljeta kohti vääjäämätöntä tuhoa, muttei myöskään takaa iloa ja onnea. Se on alku siinä missä mikä tahansa muukin, kaikkine mahdolisine loppuineen. Helposti kuitenkin keskitymme enemmän juuri pelkoihin, nähdessämme sotkuisen tilanteen. Pelkäämme loppumatonta kaaosta ja epäselvyyttä tai karvasta pettymystä, kun kaiken läpi on viimein rämmitty. Suojaamme itseämme, sillä tottahan se on, ettei kaikkiin sotkuihin kannata sukeltaa, mutta samalla saatamne sulkea silmiämme mahdollisuuksilta.

Mistä sitten tietää mihin sotkuun lähteä ja mitä paeta? Ehkä jokin meissä kertoo sen. Kertoo onko sotku suhteessa vai sen ulkopuolella. Näemmekö sotkuisesta tilanteesta huolimatta jotain mistä pitää kiinni. Jotain, jonka vuoksi  luottaa ja jonka vuoksi täytyy yrittää, koska ei voi heittää sitä menemäänkään. Jotain jonka vuoksi täytyy vain sukeltaa sotkuisen tilanteen läpi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kuinka paljon ihan puhdas tsägä vaikuttaa siihen, miten onnellinen rakkaussuhteesta tulee? Onko niin, että riippumatta siitä, miten kovasti rakkaussuhteen osapuolet koettavat, hyvää suhdetta ei tule, jos käy huono tuuri? Entä onko niin, että pariskunnilla, jotka ovat hyvin onnellisesti rakastuneita, on taustallaan parisuhdetaitojen ja yhteisen yrittämisen lisäksi vielä poikkeuksellisen hyvä sattuma?

Rakkaussuhteesta osataan nykyään onneksi odottaa paljon. Sen pitäisi lisätä henkilökohtaista onnellisuutta ja nostaa toisen ihmisen kanssa jaettu elämä uudelle tasolle. Siitä pitää saada jotain enemmän kuin kädenlämpöistä.

Kun ajattelen asioita, joita olen ihmisten kuullut nostavan esiin toiveissaan ihanasta rakkaussuhteesta, moni tuntuu vaativan, että niissä sattuvat sopivasti yhteen kahden ihmisen persoonat ja elämänkokemukset, eli esimerkiksi toiveet parisuhteesta, haaveet elämästä, lapsuudenperheen kasvuympäristöt, sosioekonomiset asemat, koulutus, kokemus sukupuolisuudesta, seksuaalinen viritys, halun muodot ja seksitaidot, perhetilanne, työ, taloudellinen tilanne, vuorovaikutustaidot, ystäväpiirit, harrastukset, elämänrytmit, sivistyksellinen pohja ja temperamentti, joitakin mainitakseni.

Ei ole ihme, että verkkodeittailusovellukset ovat suosittuja: ne lupaavat profiilien perusteella parantaa todennäköisyyttä jolla itseä miellyttävä kumppani löytyy. Siinäkin on kyse vasta sellaisen ihmisen löytämisestä, jonka kanssa voisi miellyttää alkaa kokeilla. ihanan rakkaussuhteen eläminen on sitten vielä toinen juttu.

Onnellisen alun voi katkaista mikä tahansa sattuma, joka laittaa pelin uusiksi tai vaatii osapuolilta niin paljon liikaa, ettei rakkaussuhteen kasvulle ja onnellisuudelle jääkään tilaa, vaikka kaikki olisi muuten ollut täydellisesti. Jos sattuma sanelee, elämä voi muuttua iskusta.

Pitkään eletty rakkaussuhde, joka on poikkeuksellisen hyvä, on juuri sellainen: poikkeuksellinen. Miten sen onnistuu saamaan? Se vaatii jotain erityistä. itse asiassa se vaatii niin monen yksittäisen asian osumista kohdilleen, että kyse on harvinaisesta sattumasta. Jos sellainen sattuma osuu sinun kohdallesi, olet onnekas.

Pelkällä onnella ei tietenkään voi onnistua. Rakkaussuhteessa eletään ihmisinä ja tehdään sisäistä työtä, luodaan edellytyksiä, otetaan vastuuta, antaudutaan ja opitaan. Ne ovat onnistumisen kannalta välttämättömiä edellytyksiä myös. Mutta jos sitten ollaan lisäksi onnekkaita, sen huomaa kyllä. Luulen, että sen tunnistaa kyllä jokainen, kun poikkeuksellisen moni asia menee kaiken aikaa juuri oikein.

Kun ajattelen omaa rakastettuani, olen aika vakuuttunut, etten koskaan ole kohdannut ketään hänen kaltaistaan. Kohtasinpa hänet kuitenkin, ja lisäksi siitä kohtaamisesta, johon monet sattumat olivat johtaneet, syntyi tämä rakkaus, joka niin minua huuhtoo ja huumaa.

Niin monet asiat hänessä ja minussa sopivat yhteen kuin ne olisivat vain odottaneet juuri toisiaan. Ja niitä asioita varten, jotka meissä ovat törmänneet toisiinsa, kummassakin on ollut juuri tarpeeksi kykyä oppia ja muokkautua ja rakentaa yhteisyyttä. Kaikkeen eteen tulevaan tuntuu löytyvän tarpeellinen taito ja työkalu suoraan hyllyltä.

Tämä kuutisen vuotta kestänyt kohtaaminen, rakastuminen ja rakastaminen on tehnyt meidät onnellisiksi. Onpa meillä ollut hyvä onni, että niin on!

Teemme molemmat paljon työtä sen eteen, että rakkaussuhteemme voi kasvaa ja tulla vielä syvemmäksi ja että onnellisuus saa valaista meitä, kun katselemme maailmaa yhdessä. Mutta me olemme myös ihan puhtaasti onnekkaita. Ajattelen niin. Kaikkea ei voisi järjellä ja omalla tahdolla saada sujumaan näin. Nämä palat sattumalta myös sopivat yhteen.

Kun aamuisin herään ja katson ihmeellistä ainutlaatuista rakastettuani, tiedän, että olen onnekas. Lienen miehistä onnekkain. Sattumista paras.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat