Kirjoitukset avainsanalla ihmettely

Kuva: Wonderwoman

Pari sanaa siitä, miksi minä olen mukana Rakkauden roihu -blogissa. Kirjoitan tähän, koska rakastan. Kirjoitan yksinkertaisesti siksi, koska olen rakastunut, ja siihen liittyvät kokemukset häkellyttävät ja kiinnostavat minua.

Minkään muun purkaminen tekstiksi ei ole niin antoisaa.

Tunteet, joita koen, ovat voimakkaita ja ne ovat muuttaneet elämäni. Rakastuminen ihmiseen, joka nyt istuu vierelläni tässä sohvalla, ja tutkailee jotain puhelimestaan, on saanut minut arvioimaan uudestaan itseäni. Ajattelen nykyään toisella tavalla tunteiden merkitystä ihmisenä olemisessa.

Olen kokonainen ja onnellinen. Siksi kirjoitan ilosta, halusta, onnesta, onnistumisesta, intohimosta ja kohtaamisesta. Ne ovat keskeisimpiä asioita tässä rakkaudessa. Hyviä asioita kannattaa käydä läpi ja jakaa vähintään yhtä paljon kuin vaikeuksia. Itse asiassa kunkin kannattaisi pitää niitä esillä paljon enemmän. Se on voimavara.

Tuo kuva minusta tuossa on rakastettuni ottama Santiago de Compostelassa. Istuimme puiston kahvilassa, ja otimme valokuvia toisistamme yli pöydän. Katson häntä, se on yksi erityinen hetki. Koetan elää niin, että meillä voisi olla sellainen hetki koska tahansa. Eikä se olekaan vaikeaa, kysymys on pitkälti valinnoista. Koetan valita oikein, joka päivä, uudestaan ja uudestaan. Tiedostan, ettei rakkautta voi elää autopilotilla eikä muun ohessa. Se vaatii huomiota ja keskittymistä.

Elämä on tosi lyhyt, ja ennakoimaton. Jos rakastaa, on onnekas. Se, mitä nyt tekee, on kallisarvoista.

Rakastaa, olla rakastaja ja jakaa elämä toisen kanssa aivan kokonaan. Miltä kaikki siihen liittyvä tuntuu? Miltä tuntuu elää rakkautta? Mitä ja miten paljon toinen ihminen voi saada minut tuntemaan? Ihmettelen, ja kirjoitan siitä.

Vaikuttaa siltä, että me opimme koko ajan jotain, kun seikkailemme rakkaudessa, minä ja rakastettuni. Minua kiinnostaa, miten ihminen toisen kanssa eläessään ja leikkiessään kehittyy ja muuttuu rakastajana, sanan kaikessa mielessä. Mitä on olla rakastaja? Parisuhde on minusta rakastajien suhde, tai se voi olla sellainen.

Nämä ovat henkilökohtaisia näkökulmia ja kokemuksia. Toisaalta rakkaus on kaikkialla, kaikissa. Se on universaali. Siksi rakkauden ilosta ja huumasta voi kirjoittaa ja lukea. Se on sekä ainutlaatuista että aivan tavallista. Ihmiselle se on ainutkertaista, mutta se kuuluu ihmisyyden perustaan.

Tämä on erityisen henkilökohtaista, koska rakastan juuri tuota ihmeellistä, lumovoimaista ihmistä. Wonderwoman. Kirjoitan tässä kaikille, ja samalla tavallaan hänelle. En koskaan ole kohdannut ketään sellaista kuin hän. Hän on vähän kuin luonto, luonnonvoima.

Luullakseni olen ihmisistä onnekkain. Luullakseni niin ajattelee moni muukin. Me olemme siinä kaikki oikeassa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin rakastettuni kauneudesta, siitä miten paljon häntä ihailen ja ihmettelen ja miltä se minussa saa tuntumaan. Sain lukijalta kommentin, jossa epäiltiin, että kannattaa palata asiaan parinkymmenen vuoden kuluttua – ehkä lumoutuneet tunteet johtuvat siitä, että olemme olleet yhdessä kovin lyhyen ajan.

Kirjoitin silloin, että kun katson rakastettuani, hän on minusta niin kaunis, että kylven mielihyvässä. Kun tänään aamulla heräsin, ja katsoin häntä vieressäni, en voinut olla hämmästymättä sitä, miten lumoava, ihana ja kaunis hän oli siinä nukkuessaan. En millään olisi halunnut lähteä siitä pois.

Olemme asuneet yhdessä kolme vuotta, ja meidän tarinamme on kuuden vuoden mittainen. Vielä ei ole puhe vuosikymmenistä, mutta pikemminkin pitkästä kuin lyhyestä suhteesta. Kun lueskelen tänne kirjoittamiani tekstejä tai tätä rakkaustarinaa koskevia omia tekstejäni ja päiväkirjojani näiltä kuudelta vuodelta, minua jopa hätkähdyttääkin se, kuinka tuoreilta niissä kuvatut tunnelmat ja kokemukset vaikuttavat.

Olisin voinut kirjoittaa samoja sanoja tunteistani ja kehoani sekä mieltäni liikuttavista kokemustani tänään kuin eri vaiheissa näiden vuosien mittaan. Hurmaantuminen, intohimo, välittömän läheisyyden tuntu, avoimuuden kokemus, syvä luottamus, halu, nautinto, ihailu, arvostus, loputon kiinnostus toiseen, rakkauden leveäsiipinen tunne ovat kaikki tässä hetkessä totta ja läsnä.

Eilen satuin tapaamaan ohimennen koreografi Maija Hirvasen, jonka teos ”Taide ja rakkaus” saa parin viikon päästä ensi-iltansa Zodiakin lavalla. Sanoin hänelle, että odotan esitystä kovasti. Hän vastasi, että varmaankin – olenhan minä itsekin miettinyt ja käsitellyt rakkautta vuosien ajan.

Hänellekin olen sitä sattunut selittämään. Niinpä, tätä rakkautta vuosien ajan.

Ajattelin asiaa vielä tänään aamullakin, ja yhtäkkiä hahmotin elävästi taas sen, kuinka kokonaisvaltainen murtautuminen uuteen olemiseen ja elämään tuo rakastuminen, jonka silloin kuutisen vuotta sitten koin, minulle silloin oli. Se oli täydellinen mullistus, astuminen uuteen paikkaan, uuteen valoon. Todellisuus muuttui kokonaan.

Sitä muutosta ei ole niin helppo pitää mielessä, koska nyt elän tässä muuttuneessa todellisuudessa, joka silloin aukesi niin voimallisesti minulle, yhden ihmisen kautta. Rakastettuni. Hänellä sattui olemaan avain, joka avasi sekä minut että maailman tällaiseksi.

Millaiseksi? Sellaiseksi, jossa herään aamuun ja hämmästyn sitä, miten lumoava, ihana ja kaunis hän on, ja tunnen sen, aistin sen, koko hermostossani, ihollani, sisälläni välittömänä aaltona ja kohinana.

Kun hän kohta tulee kotiin jumpasta, ja kuulen avaimen ulko-oven lukossa, ilo kohahtaa minussa, ja kun nousen häntä vastaan, ja näen hänet, tunnen onnellisuutta ja lämpenemistä häneen.

Mitä ajalla on väliä? Minä tunnen tässä hetkessä. Rakastamme tässä hetkessä. Toivon, että aika olisi hidas, jotta ehtisimme mahdollisimman paljon tätä hetkeä.

Jotain aikakin kuitenkin tuo: mahdollisuuden syventyä tunteisiin, niiden eriteltyyn kokemiseen, vuorovaikutuksen vivahteikkuuden rakentamiseen, toinen toista tukevaan kasvuun, meidän kahden rakastamisen kaikkiin taitoihin. Sellaista onkin tapahtunut. Olemme siksi vielä rennommin onnellisia, luottavaisemmin intohimoisia, uskaliaammin halukkaita, turvallisemmin luottavaisia kuin ennen.

Näen tämän rakkauden kokonaisuuden elämässäni tarkemmin ja selkeämmin kuin ennen. Se puolestaan ei vähennä hämmästelyn määrää. Ehkäpä tuo jatkuva hämmästymisen kyky sitten on se, mikä rakkauden kokemustakin osaltaan ruokkii.

En keksi mitään pakottavaa syytä siihen, miksi rakkaussuhteet pidentyessään väljehtyisivät tai tyhjenisivät tai hiipuisivat. Se ei ole luonnonlaki. Jos rakkaussuhde on itselle tärkeintä, miksi se ei pysyisi sellaisena, jos myös toimii sen mukaisesti: keskittyy siihen ja nauttii siitä joka päivä. Silloin sillä, onko takana vuosi, viisi vai vuosikymmeniä, ei merkitse sinällään mitään. Silloin merkitsevää on se, minkä äärellä on rakkauden nyt-hetkellä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastettuni soitti minulle juuri. Puhelussa hän kyseli, missä päin kaupunkia olen, ja kertoi suuntaavansa kotiin. Sitten hän mainitsi eräästä käytännöllisestä asiasta ja lopuksi lausui minulle hellyyksiä. Puhelun jälkeen tunnustelin pitkän hetken ajan sitä, miten ihmetyttävän helkkyvältä hopeiselta hänen äänensä kuulostaa. Kuinka voi olla niin suloinen ääni! Ääni yhdistyi mielessäni olevaan kuvaan hänestä. Yhdistelmä on niin hivelevä mielikuva, että menen aivan solmuun.

Vaikutelma, jonka ääni ja ajatus tuosta naisesta synnyttävät, tuntuu ennenkokemattomalta. Se on kiinnostavaa, sillä puhumme puhelimessa tietenkin usein. Likipitäen yhtä usein minä tunnen mielestäni ennenkokemattoman ihastuksen ja kohinan vaikutelmia.

Jotenkin jokin hänessä saa aikaan jatkuvan uutuudenviehätyksen.

Tavallaan siinä ei ole mitään ihmeellistä. Toinen ihminen on hyvin monien yksityiskohtien runsaus. Jos koettaa piirtää toisen, yksi viiva ei riitä. Yksi valokuvakaan ei riitä, tarvitaan tuhansia kuvia, eivätkä nekään tallenna kuin vasta vähäisen osa siitä kaikesta, millainen toinen on. Ja eri vuodenaikoina, eri vuoruokaudenaikoina, eri valossa kaikki tulee taas uudenlaiseksi. Yksityiskohdat vaihtelevat jatkuvasti. On monia selityksiä sille, mikä kaikki on jatkuvasti uutta katsoa ja aistia toisessa.

Herkullista on se, kuinka toinen on sekä tuttu että kuitenkin kuin ensimmäistä kertaa juuri näin, tässä ja nyt kohdattu, kuultu ja nähty. Minulle käy joka päivänä niin, että kun olemme tapaamassa -- kuten vaikka nyt, kun hän on pyöräilemässä kotiin ja minä istun kirjoittamassa tässä -- hän tulee mielikuvina ajatuksiini ensin, ja ne ovat todellakin ihania mielikuvia. Kun sitten todella näen hänet, hämmästyn, kuinka haaleita ne mielikuvat ovat todellisuuteen verrattuna. Aivan kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa toden teolla. Häneen on helppo rakastua välittömästi uudelleen.

Aamuisin sama juttu: avaan silmät ja katson hänen kasvojaan aivan läheltä, kaikkia piirteitä, ja minusta tuntuu, että hän on kauniimpi kuin koskaan. Se, miten lumoavalta ja mukavalta hän tuntuu, yllättää minut. Uusi päivä ja ihan uusi ihme, että saa herätä siinä. Ajattelen, että on todellakin onnellista, että on elossa ja saa kokea moista.

Rakastuneelle tällainen tilanne avaa vaikka mitä mahdollisuuksia luksukseen. Voi ihailla huomaamatta ajan kuluakaan vaikka toisen jalkaterää, tai kämmenselkää ja sormia, tai hiusten juoksua. Vaikka kuinka katson ja tunnustelen, ne eivät tule katsotuiksi ja kosketetuiksi. Rakastettuni on katsottavanani, kuultavissani ja koskettavissani, eivätkä nämä rakastajan teot tule koskaan valmiiksi. Saan aloittaa aina alusta, ja aina yllätyn, aina häkellyn kuin ensimmäistä kertaa.

Joku voi sanoa, että on nähnyt Rooman tai Pariisin käytyään siellä viikonlopun lomamatkalla. Mutta onko kulkenut jokaisen kadun molempiin suuntiin, käynyt joka sisäpihalla, kulkenut jokaisessa kaupunginosassa jokaisesta ovesta ja astunut kaikille rapun askelmille, astunut kaikkiin keittiöihin ja istunut juomaan kahvia asukkaiden kanssa, katsonut heidän kanssaan valokuvia vanhoista sukulaisista ja sitten ulos eri ikkunoista? Onko istunut kahviloiden kaikissa pöydissä, onko kuullut lintuja kaikissa puistoissa, laskenut päivän mailleen kaikilla kukkuloilla ja ottanut uuden päivän vastaan kaikilla silloilla?

Niin loputon on rakastettukin.

Hän tuli kotiin nyt. Huoneen valo sai kullanhohtoisen sävyn. Elämme tämän illan ja se on taas uusi variaatio. Uusi ilta, hän ja minä, hänen ihmeensä ja minun häkellykseni. Olen nähnyt tästä kaupungista kourallisen katuja ja puutarhoja ja kuljeskelen onnellisena syvemmälle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat