Kirjoitukset avainsanalla pettymys

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme menettämistä ja puolustaa reviiriä. Huomio kiinnittyy minun näkökulmani ymmärretyksi tulemiseen, minun  etuni saavuttamiseen tai ylläpitämiseen, minun oloni huomioimiseen jne. Minun, minun, minun…

Tällä tavoin uhkaa käydä sitä helpommin mitä väsyneemmäksi, kuormittuneemmaksi tai yksinäisemmäksi itsemme tunnemme ; mitä enemmän olemme vailla jotakin. Eri tavoin elämästä kylläisenä, rauhallisena ja onnellisena on paljon helpompi kääntää huomionsa toiseen ihmiseen vierellä ja olla kiinnostunut hänenkin voinnistaan ja tarpeistaan. Siihenkin löytyy sadusta Mikko Mallikkaan kommentti mielikuvituskaverilleen Mulperille: ”Ota vaan isompi pulla!”.

Kun saamme etäisyyttä omaan tuskastumiseemme alamme ymmärtää ja myös hyväksyä yhä enemmän elämän suhteellisuutta. Tämä tarkoittaa aina luopumista. Hyvän vastaanottamiseen meillä on valmiudet olemassa, mutta pettymiseen tai omastamme jakamiseen meidän on opeteltava. Sitä ei kukaan osaa ilman, että joutuu nielemään karvaita paloja kyynel silmässä. Vaikka katsomaan vierestä kun toinen suorittaa tasajakoa kanssani ja sanoo: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Pettymisen taitoa, toisen kanssa jakamisen taitoa me opettelemme pienestä pitäen. Totisimmat taistot käymme sisarustemme kanssa, mutta peli jatkuu koko elämän hautaan saakka. Ja parisuhde on aivan erityisen herkkä maasto tällä opintiellä. Puoliso eri tavoin kuin kukaan ihminen maailmassa tulee lähelle ja tärkeäksi niin, että jos hyvin käy, voimme luopua sodankäynnistä ja puolustautumisstrategioista ja alkaa katsoa yhä enemmän maailmaa myös hänen silmillään. Mitä Sinä haluat tai toivot? Kuinka Sinä voit? Millainen oli Sinun päiväsi?

Ellei tähän kykene, on syytä keskittyä omien kynsien hiomiseen, että varmasti jaksaa pitää huolta omasta edustaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa: sinulle, minulle ja itselleni. Vähitellen kenties huomata, että onkin tavalla tai toisella yksin tekemässä sitä tasajakoa ja saikin sitten ne kaikki kolme palaa. Ihan itse.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

On ihanaa tulla nähdyksi hyvänä ja kauniina, mutta parasta on tulla rakastetuksi myös tyhmänä ja omapäisenä, siis kokonaisena.

Ollessani neljävuotias opin tästä tärkeän läksyn. Olin yökylässä ihailemieni serkkujen luona. Minua kymmenen vuotta vanhempi serkku antoi minun tutkia tavaroitaan ja löysin hienon nahkaisen kirjanmerkin. Hän kehotti minua käsittelemään hänelle tärkeää merkkiä varovasti, ettei se menisi rikki. Sen jälkeen hän poistui huoneesta ja jäin aarteen kanssa kahden. Päässäni kaikui: ”varovasti, varovasti” ja seuraavassa hetkessä – naps – merkki oli revennyt keskeltä!

En tänä päivänä tajua, mitä tapahtui. Minun on täytynyt se omin käsin repäistä. Ehkä salaa mielessäni halusin nähdä, mitä tapahtuu, kun tekee jotain oikein kiellettyä. Tietoisesti olin vain kauhuissani. Olin varma, että serkkuni heittää minut ulos huoneestaan enkä ehkä pääse edes kylään enää koskaan. Olin varma tuomiosta ja hylkäämisestä, rakkauden päättymisestä siihen paikkaan.

Kun serkkuni palasi, hän tietysti suuttui, mutta nähtyään minun surkean ilmeeni, hän otti minut syliinsä ja sanoi, ”ei se haittaa, sehän oli vain kirjanmerkki.”

Tiesin, että merkki oli hänelle rakas. Tyrmistyin, että minä olin hänelle rakkaampi. Muistan vieläkin sen vavisuttavan ilon ja helpotuksen. Enkä suinkaan jatkanut paatuneena impulsiivisten rikosten tiellä, vaikka sainkin noin helposti anteeksi. Olin erityisen huolellinen, etten enää aiheuttaisi mielipahaa.

Aikuisenakin on arvokasta nähdä rakkaansa viisaana, viehättävänä ja vailla vertaa. On yhtä arvokasta nähdä toinen inhimillisine puutteineen ja rakastaa silti, koska hän on hän. Mikään ei herätä minun rakkauttani enemmän kuin ajatus, että puolisoni on sietänyt minua näin kauan. Vaikka hän on nähnyt minussa enemmän typeryyttä kuin kukaan muu, hän haluaa edelleen jakaa elämäänsä kanssani.

Toisen ihmisen rakastaminen kokonaisena ei ole mikään helppo nakki. Kuinka sulattaa, että toinen ei ole minun unelmieni täyttymys, vaan joku johon pitkän elämän varrella petyn väistämättä, monta kertaa? Kuinka pystyy rakastamaan samalla kun on vihainen?

Pieni lapsi kestää nähdä äidin hyvänä ja pahana samaan aikaan silloin, kun hän oppii, että hyvä voittaa pahan. Rakastamalla autamme toisiamme kokonaisemmiksi.  Tärkeintä mitä voimme toisillemme antaa on ottaa syliin silloin, kun toinen on typerimmillään.

Suorittamiset ja saavutukset kuuluvat muualle. Parisuhde olkoon se paikka, jossa uskalletaan laskeutua pimeämpiäkin polkuja toisen luo. Luottamus on myös sitä, että uskaltaa näyttää sen, mikä tavallisesti pakenee päivänvaloa. Rakkaus on sitä, että saa olla totta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minua on kuljetettu kohti yhden tunteen tiedostamista jo jonkin aikaa. Havahduin asiaan ihmisen kautta, joka on aiheuttanut minulle lukemattomia pettymyksiä; pieniä ja isoja. Tämä ihminen on käyttäytynyt monesti tavalla, joka loukkaa ja saa mieleni pahoittumaan. Pettymykseksi en olisi ihan ensimmäisenä lähtenyt tunnettani kuvaamaan. Olen ollut mielestäni vähän kuin poissa tolaltani jostain selittämättömästä syystä. Minuunkin ollaan oltu pettyneitä ja sekin on tuntunut tosi pahalta - eipä sitä haluaisi kenellekään aiheuttaa pettymyksiä. Ja voi sitäkin oloa, kun itseensä pettyy.

Mitä pettymys sitten on?

Suomen Mielenterveysseuran sivuilla tunne määritellään näin: ”Pettymys on menetyksistä ja takaiskuista nouseva hankala ja haastava tunne.”

Kokemukseni mukaan pettymyksiin liittyy aina jokin toive, odotus tai tarve. Odotan tai toivon, vaikkapa kumppanilta, jotain eikä tämä vastaakaan niihin. Jokin oma tarve jää siis täyttymättä ja syntyy pettymyksen tunne. Joka, totta tosiaan, on hankala ja haastava tunne.

Me aikuiset olemme tietenkin vastuussa omista tunteistamme, mutta vähän silti vastuuttaisin sitä toistakin. Läheisessä ihmissuhteessa ollaan reilukerhosta, jos ilmaisemme SELKEÄSTI omat toiveemme ja odotuksemme. Ja annamme toiselle mahdollisuuden tehdä samoin. Ihmissuhteissa on turha narista pettymystä, jos ei itse ole ilmaissut todellisia toiveitaan. Vaikka kuinka toivoisimme, ei kenenkään pää ole lasia ja ajatukset luettavissa ihan tuosta vaan. Tarvitaan paljoa puhetta ja ”perhepalavereita”, jotta tullaan kuulluiksi ja nähdyiksi.

Jos yhteys toimii ja kaikki on noin suunnilleen mallillaan, voivat kypsät ja toisiaan kunnioittavat aikuiset huolehtia sekä omista tarpeistaan että ottaa huomioon myös toisen tarpeet. Ja jos tapahtuu virhearviointeja, on hyvässä suhteessa aina mahdollisuus ilmaista, jälleen, itseään suoraan ja pelotta.

Anteeksiantamisen ja –saamisen mahdollisuus kuuluu sekin kunnioittavaan ja egovapaaseen parisuhteeseen. Pettämis-sanan juuri taitaa löytyä juuri pettymyksestä. Pettäminen aiheuttaa mitä suurimman pettymyksen tunteen, jolla on sukulaisuussuhde esimerkiksi vihan, katkeruuden, toivottomuuden, avuttomuuden ja surun kanssa.

Joskus on ihan oikeastikin niin, että joillekin ihmisille, toisten odotuksilla ei ole mitään merkitystä. Näille ihmisille on ”ihan sama” sattuuko toiseen. Tämänkaltaisen tyypin omat tarpeet menevät voimakkaasti toisen toiveiden edelle. Voipa tällainen ihminen käyttää toista jopa astinlautanaan saavuttaakseen sen, mitä itse haluaa.

Pettymys ja sen suhde päättyneisiin parisuhteisiin ja muihin rikkinäisiin ihmissuhteisiin saattaa olla yllättävänkin iso. Ainakin itse allekirjoitan ajatuksen siitä, että pettymykset haastavat ihmisten välisiä suhteita isostikin. Pettymykset toisten jälkeen syövät luottamusta, iloa ja turvaa. Ja päinvastoin. Ollaan tänäänkin inhimillisiä ihmisiä toisillemme niin, ettei ainakaan tahallaan aiheuteta pettymyksiä niille, joita rakastamme.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat