Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhearki

Kuva: Liv Bruce // Unsplash.com

Ei ole montakaan sanaa, jota vihaan ja rakastan yhtä paljon kuin sanaa äiti. Viha on voimakas tunne ja tässä kohtaa ehkä liioiteltu, mutta suuret tunteet ovat täysin sallittuja äitiydestä puhuttaessa.

Vihaan sitä, että äitejä luokitellaan, ryhmitellään ja kategorisoidaan. On teiniäitejä, lattemammoja, milfejä, futismutseja, kotiäitejä, yhäreitä ja uraäitejä. Yksikään näistä etuliitteistä ei ole annettu kovin suuret kehut mielessä. Ennemminkin pilke silmäkulmassa - läpällä - naureskellen. Äidit nyt on vähän sellasia.

Jossain vaiheessa itse sorruin myös itseäni luokittelemaan. Mietin, millainen äiti olen, kenen joukoissa seison.

Kunnes meni hermo. Tämä oli se hetki, jolloin aloin vihaamaan sanaa äiti. Sitä, että äitiys pitäisi määritellä: sanoittaa, luokitella ja olla kaikkien ymmärrettävissä.

Tuolloin päätin, että ei käy. Olen tässä maailmassa vain kolmen ihmisen äiti. Kenellekään muulle minun ei tarvitse olla millainenkaan äiti. Ei lattemamma tai futismutsi, ei kotiäiti tai uraäiti. Kenenkään muun ei tarvitse määritellä minua äitinä eikä minun tarvitse määritellä itseäni kenellekään muulle äitinä.

Ja sitä äitiyttä rakastan. Olen vastuussa omasta äitiydestäni vain kolmelle ihmiselle tässä maailmassa ja vain he saavat määritellä, millainen äiti olen.

Ja jos äitienpäiväkortteja on uskominen, olen paras.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Element 5 Digital // Unsplash.com

Kärsin tänään päänsisäisen blogiahdistuksesta. Sen keskeytti hetki, jolloin keskimmäiseni päätti kuuluttaa leikkipuiston kiipeilytelineen päältä, metallisesta megafonista, kaikelle kansalle huutaen: “Äiti on kiusannut minua koko päivän!”

En tiedä, mistä julkinen kannanotto nousi, mutta ahdistus vaihtui nopeasti julkiseen nöyryytykseen, kun naama punaisena, hymyillen muille vanhemmille, yritin sihistä perillistäni irti ämyristä.

Samanaikaisesti esikoiseni murjotti piilossa, koska jalkapallo oli unohtunut matkasta, ja nuorimmainen harjoitteli esiuhman oireita kovaäänisesti aina vauvakeinun lopettaessa heijaavan liikkeensä.  Julkisen sirkuksen pellenä oli jälleen äiti ja kolme tirehtööriä pyörittivät showta.

Aloin miettiä niitä asioita, joissa lapseni ovat kasvattaneet minua.

Ennen kuin aloin vajota epäonnistuneen kasvattajan alhoon, aloin miettiä niitä asioita, joissa lapseni ovat kasvattaneet minua.

Seuraavat asiat olen oppinut lapsiltani:

Muutama asia piti ihan itse googlettaa, että käsittää, mistä se juniori oikein jauhaa. Sehän on selvä, että toisinpäin oppi tuskin koskaan kulkee.

  1. Suhteellisuusteorian mukaan valonnopeus on suurin nopeus, millä mikään esine, jolla on massa, voi liikkua. Sen tiesin, että tämä on nopeus, jolla lapset liikkuvat kohti autotietä/järveä/rikkimeneviä esineitä/karkkihyllylle/karkuun/piiloon, mutta eivät liiku, kun pitäisi olla sovittuna ajankohtana esimerkiksi lääkärissä/päiväkodissa/juhlissa/neuvolassa/töissä.
  2. Kastemadoilla on hajuaisti.
  3. Vuonna 2010 jalkapallon MM-kisat voitti Espanja Hollantia vastaan jatkoajalla Iniestan ratkaisevalla maalilla.
  4. Maamme-laulussa voisi laulaa “maa kallis kaikkien”, eikä pelkästään “maa kallis isien”. Yritin ehdottaa sanaa “ihmisten”, mutta se ei käy, koska silloin eläimet eivät olisi mukana. Siksi “kaikkien”.
  5. Saint Kitts ja Nevisin lipussa on vihreää ja punaista sekä kaksi valkoista tähteä mustalla taustalla.
  6. En edes aloita bottleflipistä, dapista, trikkauksesta ja flossaamisesta.

Tiedossa olen jäänyt jo auttamattomasti jälkeen, mutta toivon, että voin olla vielä hyödyksi muussa.

Sen nimittäin toivon, että mukuloista tulee viisaampia kuin äitinsä etenkin tunnetaidoissa.

Siinä, että tunnistavat, milloin läheinen kaipaa halausta eikä huonoa huumoria. Että tunnistavat, milloin tunne vie ja järki vikisee. Ja etenkin, että tietäväisivät todella olevansa kaiken elämässään saamansa rakkauden arvoisia.

Kannattaa ympäröidä itsensä elämässään puolisolla ja muilla ihmisillä, joiden kanssa voi puhua kaikesta.

Ja, että kannattaa ympäröidä itsensä elämässään puolisolla ja muilla ihmisillä, joiden kanssa voi puhua kaikesta.

Vaikka siitä, miltä lapsena tuntui, kun äiti kiusasi koko päivän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Goh Rhy Yan

Riidellessä ei välttämättä oikeastaan ole ollenkaan kyse siitä ihmisestä, joka on siinä vieressä, vaan ihan kaikesta muusta. Lapsiperheessä yksi ärsyttävin asia on se, ettei ehdi tehdä suunnittelemiaan asioita. Oikeastaan ei välttämättä huvittaisi urheilla, mutta ruumis huutaa, että on pakko. Aika on vain varastettava jostain ja muistettava sopia siitä. Sitten kun huvittaa urheilla, ehkä joskus unohtaa sopia ajan varastamisesta.

Jos tekee töitä kotona tai on yhteydessä kavereihinsa, roikkuu puhelimessa, eikä ole läsnä.


Kaiken voisi välttää myöntämällä kaiken, mutta kun ärsyttää, että ei ole ehtinyt edes tehdä kaikkea sitä mitä olisi halunnut.

Näistä tällaisista epähuomioista voi huomauttaa puolisoaan. Tähän voi vastata osoittamalla, että toinen on toiminut samoin. Riitahan on siinä valmis. Toista alkaa ärsyttämään se, ettei itse ole ehtinyt tehdä jotain ja kääntää siis syyttävän sormensa toiseen.

Kaiken voisi välttää myöntämällä kaiken, mutta kun ärsyttää, että ei ole ehtinyt edes tehdä kaikkea sitä mitä olisi halunnut.

Kaksivuotiastani ärsyttää aina silloin tällöin. Mitähän kaikkea kaksivuotias on päivän aikana halunnut toteuttaa, mutta ei ole saanut? Voin uskoa, että asioita on aika paljon.

Aika vähästä me aikuiset taidamme luopua siihen verrattuna. 


Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Satu Huttunen

Minä en leiki. EN LEIKI. En oikeasti jaksa leikkiä yhtään. Ollenkaan. Lainkaan. En leiki autoilla, nukeilla, junaradalla tai millään hahmoilla.

En leiki kotia, ravintolaa tai hotellia.

Pidän palapeleistä, lautapeleistä, piirtämisestä, kirjoista, runoista, arvoituksista, pyöräilystä, leipomisesta, hiihtämisestä, uimisesta, musiikista, piiloleikistä, keinumisesta, liukumäestä, vuoristoradoista - mutta en leikkimisestä.

En osaa istua lattialla, liikuttaa pientä muovinpalaa ja pitää yllä roolia. Tai jaksan. Kaksikymmentä sekuntia. Sitten kyllästyn ja leikkiautoni ajaa kolarin ja joutuu sairaalaan lepäämään - määrittelemättömäksi ajaksi. Tästä syystä olen lapsista ihan äärettömän tylsä.

Tästä syystä olen lapsista ihan äärettömän tylsä.

Puolisona en ole tylsä, koska ihmissuhteissa osaan kyllä leikkiä. Osaan leikkiä muun muassa mykkäkoulua, vanhojen muistelua sekä mittasuhteiden vääristelyä. Leikkiessäni voin olla marttyyri, näsäviisas tai draamakuningatar.

Joskus toivoisin, että pitäisin yhtä tiukasti kiinni roolistani lasten kanssa leikkiessäni kuin teen tapellessani. Väärässä olemisen myöntäminen on todella vaikeaa. Jostain syystä mielummin pysyn tiukasti kannassani ja ajan kaasu pohjassa kolarin leikkiauton sijaan parisuhteessa.

Väärässä olemisen myöntäminen on todella vaikeaa.

Jos seuraavan kerran tapellessa vaihtaisi sponttaanisti kuurupiiloon: laskisi ääneen kymmeneen ja yrittäisi sen jälkeen löytää puolisonsa näkökulman.

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 - Anteeksipyyntö

Täältä tullaan valmiina tai et!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat