Kirjoitukset avainsanalla yhdessäolo

Joskus kohdalle osuu joku, jonka kanssa vaan automaattisesti kulkee samaa matkaa. Kuva: Everton Vila Lurnd, unsplash

Ystäväni kyseli viime keväänä kuulumisteni yhteydessä, että miltä elo nykyisen kumppanini kanssa on tuntunut. Mietin hetken ja lopulta tiivistin sen sanoen: "Tuntuu kuin kaikki elämässä olisi ennallaan, mutta samaan aikaan kaikki olisi myös enemmän kuin koskaan ennen." Kaikki tuntuu samaan aikaan niin tutulta ja luontevalta, mutta kuitenkin myös uudelta ja kokonaisemmalta. Sitä on ollut vaikeaa käsittäkään. Oikein kumpaakaan.

Minun ja tyttöystäväni yhteiselo löysi omia tapojaan ja raiteitaan oikeastaan jo ennen kuin se oli edes kunnolla alkanutkaan. Palaset putosivat paikoilleen niin luontevasti, että on pitänyt yhä uudestaan tarkistaa, ovatko ne tosiaan siellä vai kuvitteleeko vain. Totesin joulukuussa yhteisellä matkallamme, että tyttöystäväni kanssa matkustaminen on kuin matkustaisi yksin. Hän nauroi, ettei tiedä kuuluisiko kiittää vai loukkaantua. Painotin sen olevan ehdottomasti kohteliaisuus. Monien ihmisten kanssa nimittäin viihtyy ja tahtoo viettää aika. Useiden kanssa on myös mukava matkustaa, mutta minulle ainutlaatuisin vapauden ja levon tunne on kuitenkin syntynyt aina vain yksin matkustaessa. Tyttöystäväni kanssa huomasin kuitenkin tuntevani sen saman. Päädyin jälleen myös haastamaan, että voiko yhteiselo todella olla näin luontevaa vai onko kumppanini sittenkin päätynyt vain liiaksi mukautumaan minun mieleni mukaan. Kuitenkin jälleen kaiken penkomisen alta löytyivät vain palat, joiden on hyvä olla vierekkäin.

Palaset putosivat paikoilleen niin luontevasti, että on pitänyt yhä uudestaan tarkistaa, ovatko ne tosiaan siellä vai kuvitteleeko vain

Nyt näin jälkikäteen voisin muovata hieman kommenttia, jonka tyttöystävälleni matkallamme sanoin. Hänen kanssaan matkustaminen on kuin matkustaisin yksin. Kuitenkin yhdellä erolla. Varsin merkittävällä. Nimittäin silloin en ole yksin. Olen hänen kanssaan ja se tekee kaikesta vielä kaksin verroin kauniimpaa ja hienompaa. Se on ilmiö, jonka hän tekee todeksi kaikilla elämäni osa-alueilla. En iloitse vain itse vaan saan myös jakaa iloni hälle. Enkä iloitse vain siitä mistä iloitsen vaan myös niistä hetkistä ja asioista, joista hän iloitsee. Iloitsen hänestä ja hänen ilostaan. Sama tapahtuu myös kiitollisuudessa, vaikuttumisessa sekä kaikessa muussa hyvässä ja kauniissa mitä elämä tuo tullessaan. Surua, pelkoa tai huolta en myöskään joudu kokemaan yksin. Saamme jakaa ne toisillemme, mutta myös vuoroin löytää toisistamme syyn olla vahvoina sekä jaksaa. Olemme ydessä enemmän. Onnistuessaan saavuttaa tavan olla yhdessä täysin kokonaisina ja viemättä tilaa itseltään tai toisiltaan, voivat ihmiset lopulta kasvaa itseään ja summiaan suuremmiksi. Oikeiden ihmisten välille, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla muodostuneet sopivat ihmissuhteet pitävät sisällään jotain sellaista, jonka on mahdollista kasvattaa heitä sekä elämää heidän ympärillään.

Kuitenkin jälleen kaiken penkomisen alta löytyivät vain palat, joiden on hyvä olla vierekkäin.

Luonnollisuus ja yhteensopivuus eivät kuitenkaan tarkoita täydellisyyttä. On myös sellaista jossa olemme joutuneet, joudumme sekä tulemme joutumaan tekemään töitä sekä etsimään kompromisseja. Saamme muovata sekä hioa toisiamme. Kasvamme sekä kasvatamme itseämme, toisiamme ja elämäämme yhdessä suhteessa toisiimme. Olemme kokonaisessa suhteessa myös haasteineen ja kasvunpaikkoinen. Se ei kuitenkaan vie luonnollisuutta pois, vaan voi ennemminkin muodostua myös osaksi sitä.

Luontevalta tuntuvan kumppanin rinnalla voi elämäsi päätyä pysymään samaan aikaan tuttuna ja kasvamaan silti suuremmaksi. Hänen rinnallaan voi joskus päätyä myös miettimään voiko moinen suhde olla totta ollenkaan. Kuitenkin tahoisin kannustaa mieluummin keskittymään suhteesta nauttimiseen, iloon ja kiitollisuuteen kuin epäilyyn ja pelkoon. Hän on siinä, te olette totta ja sinä olet todellakin sen ansainnut. 

Kiitollisin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaiken tämän rakastamisen elinehtona on, että on olemassa kosketusta. Näiden meidän ihmiskehojemme kosketukset toisiimme, ohimennen, keskittyen, lyhyet, pitkät, hipaisut, painautumiset – ne ovat bensaa ja me olemme liekit. Me elämme kosketuksesta, ja niin elää rakkauskin.

Tyttäreni otti jokin aika sitten kissan, jonka ikä lasketaan vielä viikoissa. Se kasvaa ja valloittaa maailmaa itselleen, mutta hakeutuu toisaalta jatkuvasti kosketuksiin. Se näyttää tarvitsevan kosketusta ollakseen tyytyväinen. Olen pidellyt sitä sylissä ja silitellyt, ja kuunnellessani sen vahvana rullaavaa kehräystä olen juurikin ajatellut kehollisen läsnäolon ja kosketuksen roolia elävän elämän suojaamisessa ja ylläpitämisessä.

Minusta rakastaminen, jos joku on elävää elämää. Joskus tuntuu, että se on lähinnä varsinaista elämää, kun elämme tässä melkoisen teknokraattisessa maailmassamme.

Rakastaa – elää. Rakastaminen on todellista, verevää elämää koko painon mitalla. Kaikkien muiden ominaisuuksiensa ja ilmenemismuotojensa ohella rakkaus on alkukantaista ja asuu meidän ruumiissamme. Meidän ruumiimme rakastavat, kun me rakastamme, koska me olemme yhtä meidän kehojemme kanssa.

Ja kehot tarvitsevat kosketusta. Niille ei koskaan riitä abstraktio ja etäinen hengailu. Se ei riitä elämälle, eikä rakkaudelle, joka elävässä kehossa vaikuttaa.

Jos osaisin kuin kissa, kehräisin jokaisesta kosketuksesta, jonka rakastettuni kanssa jaan. Huomaan, että käteni liikahtaa koskettamaan häntä eteisen ahtaudessa kuin oman tahtonsa liikauttamana, ja keittiössä. Ja lippujonossa otsani painuu hänen hiuksiaan ja takaraivoaan vasten samanlaisen sisäisen tuntemattoman voiman vetämänä. Kuin se olisi tuntematon voima, jolla on oma tahto. Keho, joka rakastaa.

Minun mieleni rakastaa ja jäsentää rakkauden todellisuutta ajatuksiksi ja mielikuvien ketjuiksi, kokoaa muistumia rakkaudessa koetusta ja asettuu kohti tulevaa. Ja keho rakastaa voimallaan.

Minä havaitsen rakastavan kehoni kuin kehräävän kissan. Näin sisälläni ja ajatuksissani syntyy tietoisuus minusta, joka rakastaa. Elän ja rakastan. Ja rakastaakseni ja elääkseni kosketan ja pyydän kosketusta.

Kosketa minua, koska minä palan rakkaudessa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minkä asioiden täytyy ehdottomasti toteutua, jotta yhteinen lomanne on mielestäsi onnistunut? Kuva: Nathan Dumlao, Unsplash

Jäin maanantaina viimein kesälomalle ja ensi viikosta alkaen olemme yhdessä lomalla kumppanini kanssa. Jääkaapin ovessa roikkuu lista asioista, joita voisin mielelläni vielä tämän kesän aikana tehdä ja kalenteriin on laitettu muutamia merkintöjä, sekä suunniteltu yhteistä reissua. Melkein kaikki on kuitenkin todellisuudessa vielä auki. En ole tahtonut maalata suuria kuvia ja haaveita yhteisestä lomastamme, sillä olen usein todennut, että juuri nuo lukuisat mieleen maalatut kauniit kuvat yhteisistä lomista rakentavat ne paineet, jotka tuota yhteistä lomaa sitten sotkevat.

Ollessani muutama vuosi sitten lomalla Oslossa kohtasin Aasiasta Eurooppaan tulleen reilaajan. Hän oli juuri törmännyt kuvaan kauniista kielekkeestä Norjan vuonoissa ja pohti Bergenissä lähtöä sinne. Matkaan menisi kuitenkin useampi päivä liikaa kuin mihin suunnitelmat antoivat myöten eivätkä säätkään näyttäneet suotuisilta vaellukselle. Näin pettymyksen hänen kasvoillaan ja pysähdyin miettimään. Mietin, että mitä enemmän luomme mieleemme listaa asioista, joiden täytyy toteutua, jotta loma olisi onnistunut, niin sitä tiukalle itsemme ajamme. Sitä varmemmin päädymme pettymään, koska elämässä tapahtuu yllätyksiä, haasteita ja muutoksia, myös lomalla. Niinpä tuossa hetkessä päätin, etten tahtoisi päätyä ajamaan itseäni yhtä tiukkaan tilanteeseen kuin tuo reilaajaa. Päätin, että pyrkisin aina miettimään vain vähän pakottavia asioita, jos laisinkaan. Niiden toteutumiseen olisin sitten valmis varaamaan aikaa. Niiden toteutumisen suunnittelisin ensimmäiseksi. Muu tipahtaisi sitten paikalleen niin kuin ne sallisivat.

Nykyään matkasuunnitelmani ja kesälistani sisältävätkin ennemminkin ideoita kuin haaveita, enemmän potentiaalia kuin pakkoa. On asioita, joita voisi olla kiva tehdä, asioita, jotka saavat tapahtua ja vain vähän, jos lainkaan, niitä joiden täytyisi toteutua. Samaa pyrin noudattamaan myös siinä, kun mietin kumppanin kanssa yhdessä vietettyä aikaa ja lomaa. Toisen kanssa vietettyyn aikaan, kun tuppaa jo valmiiksi muodostumaan niin helposti odotuksia sekä odotusten tuomaa painetta. Etenkin jos yhteistä aikaa on joutunut odottaa yhtään pidempään.

Tulevaa lomaamme miettiessä olen todennut, että loppujen lopuksi vain yhdellä asialla on se suurin ja ehdottomin merkitys. Sillä, että tuo loma on olemassa. Takana on pitkä ja työn täyteinen kesä. Kesä, jonka aikana olemme olleet vain kolmesti yhtä aikaa vapaapäivällä. Kesä, jonka jälkeen olen oivaltanut, että yhteisessä lomassa on tärkeintä se, että se on yhteinen ja loma. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän toissijaista. Potentiaalia. Asioista, jotka saavat tapahtua, mutta joita ilmankin selviää. Sillä jo sillä, että saa olla vapaasti ja yhdessä on suuri voima. Pelkästään jo sillä voi luoda paljon. Sitä paitsi tapahtuvathan parhaimmat seikkailut ja kokemukset usein juuri vahingossa, ilman suunnitelmia.

Vapain ja kiitollisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Annele Rantavuori

Tänään on kenties kesän lämpimin ja kaunein päivä. Tänään he tulevat, tänään hänkin jää tänne. Koko päiväksi, illaksi ja yöksi. Huomista ei ole. Tänään ei ole eroa, vaan yhdessäoloa. Tänään ei ole riitaa ja railoa, vaan tyyntä ja aurinkoista. Taivaalla ei ole pilvenhattaraa. Tänään hän on olemassa. Vaikka emme tiedä miten olisimme yhdessä, niin nyt me vain olemme. Nousen aamulla aikaisin hakemaan mansikoita. Haluan tarjota heille tuoreita mansikoita. Niitä makeimpia, sadon viimeisiä.  

Kun hän tulee, syttyy nuotioon tuli ja saunan piipusta nousee savua. Hän tarkistaa kaivon ja polttopuut, putsaa saunan viemärin. Naapuritkin sen huomaavat, että isäntä on saapunut mökille. Minä rentoudun. Jos jotain sattuu, hän on täällä. Tänään en ole yksin. Laitan Kuningasidean soimaan ja hyräilen mukana uudestaan ja uudestaan: 

"Ootsä olemassa enää, sano jotain et mä herään. En nää sua aamulla enää, ootsä olemassa, ootsä olemassa."

Tämän on mentävä hyvin. Varon menemästä liian lähelle, puhumasta liikaa. Ettei tämän lämpimän päivän lumous särkyisi, ettei hän katoa, puhkea kuin saippuakupla. Sillä hänen pihassaan ei kasva vaahteroita, suuria värikkäitä puita, jotka ulottavat lonkeronsa pitkälle ja kasvavat mihin sattuu. Hänen pihassaan kasvaa suoria ja kapeita mäntyjä, selkeitä puita, jotka eivät vie liikaa tilaa. Hänkin varoo minua. Kun korotan lapsille ääntä keräämättä jääneistä roskista, ne häviävät pian.  

Koko päivän me uimme, saunomme ja grillaamme. Ajamme veneellä pienen järven ympäri niinkuin aina ennen. Kaiken jälkeen olemme tässä samassa veneessä, auringon paisteessa. Käännän kasvoni lämpöön ja painan tämän hetken sydämeen. Tämän lämpimän päivän haluan muistaa. Lasten ilon. Hänen kauniit silmät, vaikka niiden katse ei ulotu enää minuun. 

 Kuva: Annele Rantavuori

Keskellä järveä lapset hyppäävät juuri sopivan lämpöiseen veteen, uudestaan ja uudestaan. Mekin hyppäämme lasten perässä veteen. Heittäydymme uuteen. Hänkin hyppää. Kerrankin on tarpeeksi lämmin. Lämpöä hän on aina tarvinnut. Työnnän pois ajatukset siitä, miksi minun lämpöni ei riittänyt. Haluan olla tässä hetkessä, en mennessä tai tulevassa. Nauramme ääneen. Lasten ilo tarttuu. Tänään heidän maailmansa on koossa ja sydän yhtenä kappaleena. Tänään olemme molemmat tässä, ihan lähellä. Ja me pystymme tähän. Minä pystyn tähän. Kanavoin tunteeni musiikkiin, etten itkisi koko päivää. 

"Nyt ja tässä niin kovin kovin pienessä hetkessä on koko maailma ja ikuisuus. Jos yhden toiveen vielä pyytää vois, seis maailma, seis seis maailma."

Ilta on lämmin ja niin kaunis. Valoa pitkän päivän keränneet lamput syttyvät pimenevässä illassa yksi toisensa jälkeen ja kertovat kesän olevan pian ohi. Lasten nukahdettua istumme vielä pitkään nuotion lämmössä. Hän huolehtii tulesta niinkuin aina. Nuotio loimuaa ja järvi on tyyni. Tämä päivä on totta. Sain tämän täydellisen kauniin päivän perheeni kanssa. Tätä päivää, ilta ja yötä ei mikään voi enää ottaa minulta pois. Sillä aamu sarastaa jo.


 Kuva: Annele Rantavuori

Aamulla tuulee. Sää muuttuu, kylmenee. Vain hetken oli veden pinta tyyni. Niin nopeasti kuluu kesän lämpimin päivä. Tuuli on vielä lämmin ja puhaltaa kohti uutta, pakottaa liikkeelle. Se on niin kova, että aalloista kertyy vaahtokasoja rantaan. Lasten kysyessä mistä vaahto syntyy, vastaan: - Tuulesta, tuuli synnyttää vaahdon. 

"Vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin. Ehkä sittenkin ymmärtämättä, vois olla helpommin."

Kun auton perävalot vilkkuvat, soitan Pohjolan tuulet-biisiä. Heittäydyn kylmyyttä uhmaten lämpimän tuulen matkaan, kun isän ja lasten loma vielä jatkuu.

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat