Kirjoitukset avainsanalla vapaus

Kuva: <span class="photographer">Jaakko Kaartinen</span>
Kuva: Jaakko Kaartinen

Tässä itsenäisyyspäivän alla nikkaroin talon vintillä sänkyä itselleni ja rakastetulleni lomapaikkaan, ja koetin samalla tavoittaa muutamia ajatuksia siitä, mitä itsenäisyys rakkaudessa ehkä voisi olla.

Itsenäisyys merkitsee muun muassa mahdollisuutta rakentaa sänky itselleen ja rakastetulleen, viedä ja sijata se huoneeseen, jonka haluaa hänen kanssaan jakaa. Tämä on ihmisen itsenäisyyttä tehdä ratkaisuja ja tekoja oman itsen ja rakkauden vuoksi.

Itsenäisyyttä on etsiä rakkautta itselleen.

Itsenäisyyttä on saada käyttää aikaa rakkauteen.

Itsenäisyyttä on rakastaa omasta tahdosta ja omasta halusta, ilman mitään pakkoa.

Tein itsenäisen päätöksen ja rakensin sängyn, jonka kyljet ovat matalat ja hoikat. Ajattelin, että se on vähän kuin kämmen sitten, kannattelee meitä. Haluan meille sellaisen sängyn nyt.

Kun ihminen tekee ratkaisuja ja käyttelee luovuuttaan, hän toteuttaa itsenäisyyttään. Ehkäpä sitä ei arkisesti aina tule ajatelleeksi, miten itsenäisyyden todellisuus on läsnä elämässä ja parisuhteessa. Kun elää toisen ihmisen kanssa, nukkuu ja herää yhdessä, syö ja rakastelee, matkustaa, keskustelee yhdessä läpi asioita, sisustaa ja siivoaa, tanssii ja käy kaupassa, tapaa tuttuja ja osallistuu sukulaisten juhliin yhdessä – kaikki yhdessä olemiseksi jäsentynyt elämä, joka on asettunut tuttuihin hyviin muotoihin ja toisaalta myös yllättää uutena, on itsenäisten ihmisten valitsemaa.

Me olemme, koska itsenäisesti olemme päättäneet niin. Olemme, koska me itse päätämme näin.

Rakkaus elää vapaudessa. Sängyn nikkaroiminen on hyvä, koska sen tekee vapaasta tahdosta. Kun katson käsiäni, jotka pyörittelevät puuta, muokkaavat ja tekevät, ne tekevät työtä vapaina. Minä rakennan ja rakastan vapaana, itsenäisenä. Olen itsenäisesti tässä tekemässä tätä asiaa, ja kannan vastuun siitä, millaista jälkeä syntyy.

Vapautta seuraa vastuu. Kun itsenäisesti päättää, ei ole ketään, kelle sysätä vastuu. Minä olen vastuussa tekemisistäni, koska minä toimin.

Rakkaus on ehkä jotain meitä suurempaa, ja kenties se jotenkin tulee meille kuin lahjana, tai ainakin se syttyy ja roihahtaa jokseenkin omalakisesti. Mutta silti me olemme myös itsenäisiä, rakkaudessakin. Koska olemme juuri itsenäisiä, jokainen päivä on erään sortin todellinen itsenäisyysjuhla. Se ainakin voi olla: että havahdumme oman, itse valitsemamme elämän äärelle. Että tämä on minun elämäni, ja se on juhlan arvoinen, koska se on minun.

Emme me rakasta itsestäänselvästi, vaan itsenäisinä. Rakastamme ja rakennamme rakkautta, koska teemme sen itsenäisen päätöksen. Rakkaus on vapaita tekoja: puhetta, katsomista, laittamista, siivoamista, koskettamista, sängyn rakentamista.

itsenäisinä, ja siksi yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: <span class="photographer">Jaakko Kaartinen</span>
Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakkauden pitäisi antaa mahdollisuus olla pehmeänä ja muovautuvana. Minä tarvitsen rakkaudessa sitä, ettei minun tarvitse olla jonkinlainen, yhdenlainen, tietynlainen, vaan saan tulla rakkaudessa sellaiseksi kuin tulen.

Rakastaja on se, joka antaa luvan ja mahdollisuuden olla avoin – olla avoin kysymys minusta. Juuri sellainen kumppani rakastettuni minulle on. Siksi elän niin lähellä häntä ja häntä kohti. Se on niin nautinnollinen tapa olla.

Silloin kun vuorovaikutus on rakkautta, se on suloisesti neuvottelevaa. Siinä ei ole pakottamista eikä kiskomista, vain reagointia toiseen. Se on samanlaista vuorovaikutusta kuin kehojen välillä on silloin, kun maataan tiiviisti sylikkäin sängyllä ja lähdetään kierittelemään ympäri. Voidakseen kieriä yhdessä, pitää neuvotella liikkein, tunnustella ja mukailla, olla jäntevänä mutta pehmeänä.

Rakkaus toteutuu olemisena pehmeästi rakastajan käsivarsilla. Olemaan antautuneena; sekä olemaan, että antautuneena, ja molempia yhtaikaa.

Mihin rakkauden pehmeyttä tarvitaan kehossa ja mielessä? Minusta se on elämän luonteen mukaista. Sehän on jatkuvasti muokkautuvaa. Elämä ei ole valmis, eikä kasvu lopu niin pitkään kuin elämää jatkuu.

Olen onnellinen, kun saan rakastettuni kasvoilla ja katseessa lukea kysymyksen: Kuka sinä olet? Kerro minulle kuka olet? Näytä minulle se, millainen olet? Hänen rakkautensa on minulle niin avara, että minä voin tulla sen piiriin pehmeänä, sulavana, virtaillen. Kuin hyväily.

Tällaisten kokemusten ei pidä olla satunnaisia. Kaikkialla muualla olemiseen kohdistuu erilaisia roolivaatimuksia ja edellyttämisen prosesseja, vaatimuksia ja rajoituksia.

Siksi on niin tärkeää, että se vuorovaikutus, jossa joka päivä rakastettuni kanssa eletään, on pehmeyden kokemista. Siihen herään toisen iholta, sellaisessa tunnelmassa nousen ja näytän itseni hänelle, kuljen päivään, tulen kohtaamisiimme, puhun ajatuksistani ja näytän tunteitani.

Minä koen näin avointa ja syvää rakkautta, koska koen että saan olla rakastetulleni niin vapaana määritelmistä. Hän on hämmästyttävä ja ihmeellinen siinä, kuinka hän kykenee ottamaan minut vastaan niin ennalta määrittelemättä. Hänellä on kyky tarjota minulle avoin tila. Hän ottaa minut vastaan siten.

Pehmeys ei ole mitättömyyttä tai heikkoutta tai vajautta – se on luovaa ja uudistuvaa olemista. Pehmeys on tunnustelevaa kosketusta ja herkkää, joustavaa vahvuutta. Ei kai onnellisuudenkaan tunnetta koeta raudanlujuutena ja kulmikkuutena? Ainakaan minä en koe. Olla pehmeästi onnellisena, se on hyvä.

Minuus voi hyvin, kun sitä kutsutaan olemaan kahlehtimatta. Pehmeydelle tulee tilaa kutsumalla sitä lempeydellä.

Sanoin rakastetulleni kerran, että hän on minulle niin kiltti, ei yhtään kova. Hän ei tallo minua. Hän ei sano minulle millainen minun pitää olla. Hän sanoo: kerro sinä minulle, kuka olet. Näytä mitä kaikkea olet. Tänään ja huomenna, ja uusina päivinä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pähkäilin ja mietin, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Sitoutuminen ei voi olla pakkoa vaan jotain vapaaehtoista. Sitoutumisessa on monta puolta ja siihen vaikuttavat monet asiat.

Itse olen ehtinyt 40+ ikään ja tajunnut jokin aika sitten, että vaikka olen seurustellut monta kertaa ja ollut naimisissakin, en oikeastaan ole ollut koskaan ihan pohjiani myöten sitoutunut kehenkään. Tai hetkittäin olen ollut ja suhteen alkuvaiheessa varsinkin. Olen ajatellut, että minussa on jokin perustavanlaatuinen tekovika, kun en osaa sitoutua. Ehkä onkin.

Olen ehkä pelännyt, nähnyt mallin siitä, miten ei ihan kunnolla sitouduta, en ole tuntenut täysin sitä tunnetta, jota olen odottanut – avoimuuden, luottamuksen ja varmuuden tunnetta. Sitoutumattomana on vähän varuillaan ja jättää takaportin auki, jotta on ovi, josta karata, kun alkaa kuristaa.

Itse tunnen, että sitoutuminen on aika upottava tunne. Siihen uppoaminen vaatii paljon rohkeutta. Sitoutuminen on kuin pehmeä pumpuli, johon voi asettua lepäämään tai sitten se ahdistaa. Itselleni sitoutuminen on siksi vaikeaa, etten voi olla täysin varma itsestäni – tuuliviiriin tuuli tarttuu helposti. En halua satuttaa toista lupaamalla jotain sellaista, mitä ei voi pitää. Enkä puhu nyt uskollisuudesta vaan vapaudesta, johon ei liity toiset ihmiset.

Sitoutuminen ei siis ole sitomista. Sitominen estää vapauden ja vapaaehtoisuuden. Jostain syystä vapaus onkin se, mikä auttaa sitoutumaan. Vapaus on vapautta olla se, mikä on. Se on avoimuutta ja lupaa puhua aina, kun siltä tuntuu. Se on tunnetta siitä, että olen ihan parasta toiselle juuri näin, noita-akkana ja keijukaisena. Vapaus on vapautta iloita ja surra, epäonnistua ja onnistua taas. Lupaa olla ihminen, inhimillinen.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kadotetut haaveet

Eräs ihminen kysyi minulta vuosi sitten keväällä, että mistä sinä haaveilet. Mietin hetken enkä osannut sanoa mitään. Minulle jäi kysymyksestä jostain syystä nolo olo, mutta sen syvemmin en olooni silloin paneutunut.

Kuulin hetki sitten erään eronneen ihmisen toteamuksen siitä, miten hän vasta eron jälkeen on ymmärtänyt sen, miten hänen liitossaan toteutettiin sen toisen haaveita eikä hänen omiaan. Niin ihminen sopeutuu. Kadottaa itsensä ja alkaa kuvitella haluavansa samaa kuin se toinen. Kulkee vain virran vietävänä eikä enää reagoi. Ja kun alkaa reagoimaan ja kapinoimaan, on liitto usein kriisissä.

Oma kykenemättömyyteni kysymykseen vastaamiseen puhuttelee minua nyt enemmän kuin koskaan. Parisuhteessa voi helpostikin käydä niin, että kadottaa itsensä. Minulle kävi niin ja tiedän monelle muullekin käyneen samalla tavalla. Kun itse on heikko eikä seiso omilla jaloillaan, ei tunne itseään eikä omia tarpeitaan, on aika inhimillistäkin vahingossa luulla toisen haaveita omikseen.

Toinen syy haaveiden puuttumiseen oli keskeneräinen erotyö. Olin joutunut luopumaan niin isosta osasta elämääni, etten todella tiennyt suuntaa. Tarkoituksettomuuden tunne vaivasi pitkään ennen kuin elämä taas nappasi minusta kiinni. Tämäkin reaktio on hyvin tyypillinen eronneelle.

Kun toinen laatii yhteiselämän säännöt

Ja riippuuhan tämä siitä toisestakin. Jos on usein seinä vastassa ja sellainen kumppani, joka ei ota kuuleviin korviinsa sinun haaveitasi, alkavat haaveet haihtua. Todella moni elää suhteessa, jossa toinen latelee sääntöjä ja pitää toista ahtaassa purkissa.

Sääntöihin sidottu elämä ei koske pelkästään haaveita. Parisuhde saattaa aikojen saatossa muutenkin muuttua sellaiseksi, että siitä tulee hyvin ahdas. Toinen on mustasukkainen, vahtii, kyttää ja pitää yksipuolisesti kiinni omista oikeuksistaan. Sääntö-Sakari (sukupuolesta riippumatta) saattaa kertoa, mikä on viikko-ohjelma, koska saat mennä suihkuun, koska on seksin aika ja niin edelleen. Sakarilla on jäykkä mieli, joka ei salli ex tempore-juttuja eikä pysty joustamaan ja olemaan todellinen kumppani. Sääntöjen laatija pystyy näin hallitsemaan elämäänsä ja pysyy itse turvassa.

Tekisikö sinun mieli pelastaa itsesi?

Sakarin voi olla hyvin vaikea ymmärtää sitä, että nurkkaan ahdetulla ja häkkiin suljetulla kumppanilla ei ole hyvä olla. Tämäntyyppisellä tyypillä korvat ovat usein ihan kiinni toisen tarpeille. Vaikka toinen itkisi, huutaisi, vaatisi ja kerjäisi, seisoo Sääntö-Sakari ja pitelee tiukasti kiinni lakitauluistaan. Olo voi olla kuin hämähäkin seittiin jääneellä kärpäsellä; vaikka kuinka potkii ja rimpuilee, seitistä ei pääse irti.

Itsensä kadottaneen ja sääntöihin alistuneen on todella vaikea uskoa, että hänen tarpeensa ovat oikeutettuja. Hyvin ahtaassa liitossa elävät kyselevät usein, pärjääkö tuo toinen, jos lähden ja ovatko omat odotukseni ja tarpeeni liian isoja. Mikä tuossakin sitten on mittarina? Sinun omat tunteesi. Harvoin kukaan on kohtuuttoman vaativa (sellaisiakin on) – enemmän olen törmännyt niihin, joille pieninkin oma toive tuntuu isolta vaatimukselta.

Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle. Tai sitten se miten voisimme elää yhdessä ilman turhia sääntöjä. Häkin avain on sinulla itselläsi - joko käytät sitä tai jätät käyttämättä.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat