Kirjoitukset avainsanalla vastuu

kuva: Annele Rantavuori

Ero konkretisoituu muutossa. Huonekalut ja esineet jaetaan sulle, mulle, roskiin periaatteella. Ikeasta käydään hankkimassa ne, mitä tarvitaan kaksin kappalein. Jos rajat ovatkin piirtyneet mieleen jo kuukausien ajan mykkinä iltoina, kiukkusina viesteinä sekä ohi, ylitse ja läpimenevinä katseina, niin kaksi kotia tekee ne näkyväksi. Sinun koti ja minun koti. Äitin koti ja isän koti. Minun reviiri ja sinun reviiri. Äidin säännöt ja isän säännöt.

Sydäntä viiltää lapseni vastaus kysyjälle: -Kumpaa kotia sä tarkoitat? Meillä on kaksi kotia. Niin, meillä, meidän perheellä on kaksi kotia. Paitsi, että siinä toisessa kodissa olen vieras. Vaikka siellä on minun virkkaamani matto lattialla, minun ostamani astiat kaapissa ja minun valitsema maali seinässä. Se ei ole enää minun kotini. Se on raja välillemme, hänen ja minun, jotka kerran olimme yhtä.

Minun rajani ovat huokoiset ja hahmottomat. En useinkaan ole tiennyt, missä minä lopun ja missä toinen alkaa. Yhteisöllinen perhe kasvatti minut tunnistamaan toisten tunteita ja kantamaan vastuuta. Minäksi on ollut vaikea kasvaa, kun ympärillä on aina ollut paljon meitä, paljon tarpeita. Omien rajojen löytyminen kestikin minulla vuosia. Sitä ennen minun piti löytää vihani ja huutaa se ulos. Yhä edelleenkin ein sanominen herättää epämukavan tunteen.

Parisuhde on kuitenkin ihan eri juttu, kuin muut suhteet. Läheinen suhde haastaa minut kokonaan. Miten jännästi elämä meitä heittää suhteeseen juuri sen maailman ihanimman ihmisen kanssa, josta paljastuukin se tosi hankala tyyppi, joka herättää syvälle haudatun, työstämättömän asian. Luulen, että joissakin asioissa voi kasvua tapahtua vain parisuhteen kautta. Ratkaisematon haaste täytyy elää läpi ja ratkaista suhteessa toiseen. Minun elämässäni se tuotti eron.

Minulle tuttua on ajautua ristiriitaisten odotusten keskelle. Ylivastuullisena koen usein, että vastuu tilanteesta on yksin minulla. Ratkaisun avaimet ovat kuitenkin toisen taskussa, koska olen ylittänyt oman tonttini. Helposti näen vain sen oman "oikean" tapani ja yritän vääntyä mutkalle pakottaen toisen sen oman näkymykseni taakse. Ahdistun, kun en onnistu ja kohtaan rajan. Olen nurkassa, josta en pääse pois. 

Rajojen vuotaessa täytyy minuutta suojella hinnalla millä hyvänsä. Kun tuhoisat puolustumekanismit aktivoituvat, niin itseä puolustetaan vaikka projisoimalla, kieltämällä tai taantumalla lapseksi. Armoton taistelu omasta arvosta vai pitäisikö sanoa arvottomuudesta tuottaa vain haavoittuneita. Alan ymmärtää, mitä eroseminaarin kehittäjä Bruce Fisher tarkoittaa parantavalla erillisyydellä ja mitä sillä tavoitellaan. Rajojen tunnistaminen ja vastuun kantaminen omasta elämästä helpottuu huomattavasti, kun on oma selkeä tila. Kun minuus on turvassa, voi toista lähestyä avoimesti, ilman suojaa. 

Ystävän pyynnöstä lähdin eilen pitkästä aikaa kello kympin messuun ensimmäisen adventin kunniaksi. Pastori kysyi saarnassaan, mitä odotan innostuneesti. Melkein pelästyin, kun tajusin, etten odota mitään. Ehkä olen niin turta menneen vuoden myllerryksistä, etten jaksa innostua mistään. Tai ehkä nyt on vaan aika pysähtyä ja kuunnella. Kestää tämä välitila ja antaa palasten asettua paikoilleen. Joulu ja sen monet juhlapyhät lähinnä pelottavat. Arki on parasta ja pitää pinnalla. Tavallinen päivä ja iltatee. Kävelylenkki ystävän kanssa pikkupakkasessa. Tähti ikkunassa ja kynttilä pöydällä. Oma tila ja rauha katsella elämää lempeästi.

Toivovaisin terveisin, Annele

Kommentit (2)

Vierailija

Hei,

Joulu ja kahden viikon joululoma odottaa - painajaismaista! Miten sitä jaksaa lasten vuoksi esittää pirteää. Haluaako lasten isä tavata heitä? Neuvotellaanko asiasta vai jyrätäänkö minut?

Tavallinen arki ja työpäivät ovat ihanan turvallisia!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Hei, Kyllä, kaksi viikkoa on tosi pitkä aika. Jouluun tiivistyy muutenkin niin paljon kaikenlaista. Toivottavasti löydät myös itsellesi aikaa ja tilaa, että saat levätä ja olla just niinkuin sillä hetkellä tuntuu. Voimia <3 Joskus näinkin päin, että arkea odetellessa... 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Masaaki Komori, Unsplash

(Sisältövaroitus: raiskaukseen viittaavaa ja sitä käsittelevää sisältöä)

Suostumus. Yksinkertainen asia, joka kuitenkin seksualisuuden kohdalla koetaankin yhtäkkiä monimutkaisemmaksi. Vaikeaksi ymmärtää, elämää hankaloittavaksi ja rajoittavaksi.

Olen ties kuinka monet kerrat katsonut ja ystävillenikin jakanut videon, jonka mielestäni kaikkien voisi ola hyvä nähdä. Video, jossa seksiä verrataan teehen. Käydään sitä yhdessä läpi.

Kuvitellaan, että seksin ehdottamisen sijaan tarjoaisit toiselle teetä. Kysyt haluaisiko hän teetä ja hän toteaa tahtovansa, tiedät silloin, että hän haluaa teetä. Jos hän toteaa, ettei ole varma, niin voit keittää teetä, mutta voi olla, ettei hän juokaan sitä. Älä silloin pakota häntä juomaan sitä. Vaikka teit teen, hänen ei tarvitse sitä juoda, et ole oikeutettu pakottamaan häntä siihen.  Ja jos hän vastaa, ettei tahdo teetä, niin älä keitä hänelle teetä lainkaan. Älä pakota häntä juomaan teetä tai ärsyynny siitä, ettei hän halua teetä. Hän ei nyt vain halua sitä, siinä kaikki.

Jos toinen vastaa haluavansa teetä, mutta teen saapuessa ei haluakaan sitä enää, niin se voi olla turhauttavaa, mutta hänellä ei siltikään ole mitään velvollisuutta juoda sitä. Joskus ihmiset muuttavat mieltään siinä ajassa, kun vesi kiehuu, tee haudutetaan ja maito lisätään, ja se on aivan luvallista. Hän halusi teetä, mutta nyt ei enää halua. Et ole edelleenkään oikeutettu näkemään hänet juomassa teetä.

Jos toinen ihminen on tajuton, niin älä keitä teetä vaan varmista, että hän on turvassa ja saa apua. Äläkä missään nimessä ala kaatamaan teetä hänen kurkustaan. Tajuttomat ihmiset eivät tahdo teetä. Hän ei pysty vastaamaan kysymyksee "haluatko teetä?", joten älä keitä hänelle teetä. Ehkä hän oli tajuissaan kun kysyit tahtooko hän teetä, mutta meni tajuttomaksi teen keittämisen aikana. Laita tee alas ja varmista, että toinen on turvassa. Älä kaada teetä hänen kurkustaan. Tajuttomat ihmiset eivät tahdo teetä. Vaikka hän olisi sanonut hauluavansa teetä ja alkanut juomaan teetä ennen kuin meni tajuttomaksi niin älä jatka teen kaatamista hänen kurkkuunsa. Tajuttomat ihmiset eivät tahdo teetä. 

Jos joku tahtoi teetä luonasi viime lauantaina, niin se ei tarkoita, että hän tahtoisi sinun keittävän hänelle teetä aina. Hän ei halua, että ilmestyt hänen kotiinsa ja laitat hänet juomaan teetä vain sillä perusteella, että hän halusi teetä viimeksikin. Hän ei halua herätä siihen, että kaadat teetä hänen kurkustaan vain koska hän oli halunnut teetä edellisenä iltana. 

 

On varmasti helppo ymmärtää kuinka hullua on pakottaa ihmisiä juomaan teetä ja ymmärtää, että joskus ihmiset eivät tahdo teetä. Aivan yhtä yksinkertaista se on seksinkin kanssa. Meidän ei tarvitse tehdä siitä yhtään sen monimutkasempaa tai hankalampaa. Ja se, jos koemme sen tekevän seksielämästämme liian hankalaa, kertoo enemmän meistä ja omista etuoikeuksistamme kuin asian tärkeydestä. 

Video ei kuvaa kaikkia asioita suostumuksesta, mutta se on hyvä alku. Jos kaikki oivaltaisivat ja sisäistäisivät sen sanoman, niin oltaisiin jo paljon pidemmällä. Voitaisiin mahdollisesti monelta pahalta säästyä.

Suostumusta käsittelee myös Suostumus2018-kampanja, joka on yksityishenkilöiden, kansalaisjärjestöjen, nuorisojärjestöjen ja puolueiden muodostaman ryhmän käynnistämä kansalaiskampanja, jonka pyrkii muuttamaan raiskauksen rikosoikeudellisen määritelmää niin, että se määriteltäisiin suostumuksen puuttumisen eikä koetun väkivallan tai sen uhan kautta. Nykyinen systeemi olettaa liian helposti, että jokainen uhri pistäisi vastaan, vaikka käytännössä moni lamautuu. Lisäksi lakimuutoksella halutaan huomioida myös se, että seksiin voidaan pakottaa myös muutoin kuin väkivallalla tai sen uhalla, esimerkinsi kiristämällä tai kolmatta osapuolta uhkailemalla.

Lakialoitteen voi halutessaan allekirjoittaa myös verkossa.

Suostumus. Sen ei tarvitse olla niin vaikeaa,  mutta sen täytyy olla niin tärkeää.

Painokkain terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Ankarat ja lempeät opettajat, sielunkumppanit

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset. Parisuhteen isoin kipu liittyy viimeiseksi jättämiseen, kylmään hylkäämiseen ja läsnäolottomuuteen. Tätä kipua jakaa kanssani hyvin moni.

Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?

Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.

Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.

Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.

Kuulostaako tutulta?

Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Toki molemmat ovat vastuussa myös omasta käyttäytymisestään. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Helppoa tuo ei ole, mutta todella kannattaa harjoitella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:

Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?

Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.

Joskus isoimmat oivallukset syntyvät eron jälkeen

Parisuhde nostaa meissä pahimmat peikot pintaan ja parisuhteen vahvuus mitataankin siinä, siedetäänkö yhdessä sitä, mitä asioita astuu yhteiselle näyttämölle. Kummankin kuuluu katsoa tarkkaan, mitä itsessä herää. Usein suhteessa tulee tuijotettua enemmän sitä toista. Oppimista tapahtuu parisuhteen aikana, mutta paljon myös sen jälkeen. Eron jälkeen työstetään monia asioita ja tietoisuus monesta asiasta lisääntyy.

Jotkut onnelliset saavat elää hyvässä suhteessa lähes koko aikuisen elämänsä, useimmille meille tarjotaan monia opettajia. Särkynyt sydän sattuu ja varmaan ihan syystä – rikki revitty sydän on niin auki, että se mahdollistaa taas uuden matkan rakkauteen, sydämeen joka on taas hiukan isompi ja elävämpi. Mikään matka ei ole turha. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Teen työtä eroseminaariohjaajana ja siinä roolissa saan kuulla ero- ja muita paritarinoita hyvin paljon. Haluan kertoa sen tavallisimman tarinan. Äläkä luule, että tämä on kirjoitettu sinusta – tämä on tuhansien pariskuntien tarina.

On nuori nainen ja nuori mies (tai mikä muu parisuhdemallin tahansa), jotka lähtevät taivaltamaan yhteistä matkaa. Ovat vielä niin kypsymättömiä, etteivät ihan tarkkaan tiedä, mitä haluavat. Tai ehkä se toinen tietää ja hänen ehdoillaan rakennetaan unelmaelämä: pari lasta, hyvä työpaikka, oma asunto ja kesämökki. Se toinen sopeutuu eikä kohta enää tiedä sitäkään vähää, mitä tuntee, tarvitsee ja mitä haluaa. Toinen tuntuu tietävän kaiken hänen puolestaan, hän kontrolloi ja määrää suunnan ja tahdin.

Jo suhteen alkumetreillä jommallakummalla oli se tunne, että tästä puuttui jotain. Hän selittelee itselleen, että kaikista varmaan tuntuu välillä tältä ja ikävä tunne painetaan tiedostamattoman peräkamariin ja jätetään sinne.

Varmuuden vuoksi tämä miellyttäjä-sopeutuja hoitaa perheleiviskänsä tunnollisesti. Hoitaa oman osuutensa ja paljon enemmän. Palautelaatikko kolisee ja usein tuntuu siltä, että joutuu varomaan ja pienentämään itsensä, ettei toinen suutu ja moiti. Itsensä pienentänyt alkaa voida huonosti, mutta harvoin tietää, mistä se johtuu. Toinen alkaa viihtyä entistä enemmän puhelimen äärellä ja töissä.

Tässä kohtaa kun kysytään, että mitä teidän parisuhteelle kuuluu, vastaus on hyvin usein: ”Mikä parisuhde?”.

”Puhutteko keskenänne näistä asioista?” ”Ei me olla ikinä puhuttu mistään” tai ”Yritän puhua, mutta toinen alkaa heti huutaa tai syyttää”.

”No onko teillä vielä fyysinen suhde, seksiä?” ”Ei me olla harrastettu seksiä enää moneen vuoteen, mutta eihän näin pitkässä parisuhteessa voi enää olla sitä alkuaikojen kipinää”.

Usein on niin, että molemmilla on hylätty olo. Kumpikaan ei saa sitä, mitä todella haluaa. Ja sitten tilanne ratkaistaan tavalla, joka jättää jälkeensä tosi pahat haavat. Toinen ottaa ja pettää, lähtee vieraan matkaan aivan yllättäen ja paketoi pitkän parisuhteen puhumatta, selittämättä ja syyttämällä toista ihan kaikesta. Kun tekee noin ja sälyttää kaiken vastuun tehdyistä ja tekemättömistä asioista toiselle, antaa siinä jätetylle sellaisen lastin, ettei tämä meinaa sitä kestää. Kirsikkana kakun päällä aloitetaan tappelu rahasta ja lapsista ja viedään prosessi ihan päätyyn asti käräjillä. Eikä sitä toista v---akaaan kiinnosta, koska on se uusi suhde ja rakastumisen huuma.

Ei noin, ihan oikeasti ei noin. Hylätylle jää niin paha kipu, että sitä joutuu parantelemaan pitkän aikaa. Jätetyn itsetunto saa pahan kolauksen ja naiseus/miehuus vedetään kuin maton jalkojen alta. Ei ole mikään pikkuhomma lähteä keräilemään itseään maailman tuulista. 

Ero voidaan hoitaa vähän tyylikkäämminkin: pyrkimällä vielä puhumaan, paikkaamaan ja luomaan turvaa (myös ammatti-ihmisen kanssa jos muuten ei pysty), kunnioittamalla toista ja elettyä yhteistä elämää ja ottamalla vastuu omasta osuudesta siihen, että suhde meni penkin alle.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat