Kirjoitukset avainsanalla läsnäolo

Kuva: Mikko Huotari

Ankarat ja lempeät opettajat, sielunkumppanit

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset. Parisuhteen isoin kipu liittyy viimeiseksi jättämiseen, kylmään hylkäämiseen ja läsnäolottomuuteen. Tätä kipua jakaa kanssani hyvin moni.

Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?

Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.

Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.

Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.

Kuulostaako tutulta?

Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Toki molemmat ovat vastuussa myös omasta käyttäytymisestään. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Helppoa tuo ei ole, mutta todella kannattaa harjoitella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:

Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?

Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.

Joskus isoimmat oivallukset syntyvät eron jälkeen

Parisuhde nostaa meissä pahimmat peikot pintaan ja parisuhteen vahvuus mitataankin siinä, siedetäänkö yhdessä sitä, mitä asioita astuu yhteiselle näyttämölle. Kummankin kuuluu katsoa tarkkaan, mitä itsessä herää. Usein suhteessa tulee tuijotettua enemmän sitä toista. Oppimista tapahtuu parisuhteen aikana, mutta paljon myös sen jälkeen. Eron jälkeen työstetään monia asioita ja tietoisuus monesta asiasta lisääntyy.

Jotkut onnelliset saavat elää hyvässä suhteessa lähes koko aikuisen elämänsä, useimmille meille tarjotaan monia opettajia. Särkynyt sydän sattuu ja varmaan ihan syystä – rikki revitty sydän on niin auki, että se mahdollistaa taas uuden matkan rakkauteen, sydämeen joka on taas hiukan isompi ja elävämpi. Mikään matka ei ole turha. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Kosketuksen kaipuu satuttaa

Moni sinkku varmaan allekirjoittaa sen, että kaikkein kipein asia yksinolossa on kosketuksen puute. Usein eroseminaareissakin puhutaan siitä, miten eniten uudessa elämäntilanteessa pahalta tuntuu se, ettei enää kukaan kosketa. Ehkä ei ollut koskettanut enää pitkään aikaan. Parisuhteessa elävillä ja silti kosketusta vailla elävillä tuska saattaa olla jopa suurempi. Moni kaipaa kosketusta; suukkoa ja halia. Rakkauden kieliä on monenlaisia ja kosketus on yksin niistä.

Sisäinen lapsi kaipaa syliin

Useimmille meistä kosketus on hyvän olon tankkaamisen paikka. Yksi juttu kosketuksessa voi olla sisäisen lapsen hoitamisen ulottuvuus. Kaikissa meissä aikuisissa asuu se pieni tyttö tai poika, joka, erityisesti elämänkolhujen sattuessa, mielellään kiipeäisi syliin ja turvaan. Syli on kuin laastari, joka hellii, kun kovasti sattuu ja vavisuttaa. Tuntuu hali hyvältä silloinkin, kun onnistumisen hetkellä saa toiselta spontaanin halin.

Keho on suora väylä tunteisiin

Olemme pitkälti ajatuksia, tunteita ja kehontuntemuksia. Ajatukset ovat asioita, joiden avulla voimme matkustaa pitkien matkojen päähän itsestämme, suunnitella, pähkäillä ja pyöritellä. Tunteet ovat signaaleja sisimmästä. Tunteet yrittävät kertoa meille sitä, missä vaellamme – itselle oikeassa tai väärässä paikassa, keveissä tai raskaissa kokemuksissa, energiaa tuovien tai energiaa vievien ihmisten läheisyydessä. Tunteet ovat tärkeitä viestejä, mutta aina tunteita ei tunnista. Keho voi auttaa.

Kehontuntemukset ovat suora väylä tunteisiin. Miten kehosi siis reagoi eri ihmisten lähellä? Keho tietää kyllä, mitä tunnet, vaikket tunteitasi tiedostaisikaan. Kehontuntemukset ovat aina mukana. Usein vasta kehon äärelle pysähtyminen antaa tilaisuuden havainnoida kehoa ja sen hienovaraisia viestejä.

Syli on läsnäolon paikka

Kun ollaan aistien äärellä, sisäinen puhe vaimenee ja laskeudutaan läsnäoloon. Iho on iso elin, jonka kautta olemme jatkuvassa kosketuksessa ulkomaailmaan. Sylissä tunnereaktio usein hiljenee, hengitys syvenee ja mieleen asettuu toisenlainen rauha, ainakin jos kyse ei ole liian isosta tunteesta eikä jollain tavalla ikävistä sylikokemuksista, niitäkin on.

Turvallinen syli on läsnäolon paikka, jossa voi levätä ja hengittää. Rakkauden tankkauspaikalta on hyvä ottaa vauhtia kaikkeen siihen, mitä elämä vaatii. Jos teillä kahdella oli kosketusta aikaisemmin, mutta sitä ei enää ole, mitä on tapahtunut? Voisiko kosketusta houkutella jälleen esiin, jos sille on tilausta ja olosuhteenne jotakuinkin kohdillaan? Hellä ja hyväksyvä kosketus on kaunis liima kahden ihmisen välillä, nautitaan siitä.

Terveisin, Miia Moisio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Mitkä ihmeen tulkintalasit?

Olen kuluvina kuukausina opiskellut Solmuja parisuhteessa –parineuvojaksi. Puhuttelevana teoreettisena mallina on toiminut tietoisuuden kartta. Kartan osa-alueet ovat: tosiasiat (havainnot), ajatukset (tulkinnat), tunteet, kehon reaktiot, tahto ja tuleva toiminta.

Tietoisuuden karttaa opiskellessani olen itsekin tullut tietoisemmaksi monesta ihmissuhteisiini liittyvästä asiasta. Tulkinnat ovat mielenkiintoinen asia, jonka tiedostamalla voi päästä kiinni yllättäviin asioihin niin itsessä kuin toisessakin, jos nyt parisuhdetta ajattelee.

Tulkintalasit värittävät sitä, mitä näemme. Se on ikään kuin linssi, jonka läpi katselee maailmaa ja tosiasiat vääristyvät tai ainakin värittyvät.

Luulemiset ja olettamukset

Tulkinnoissa on jotain samaa kuin luulemisessa ja olettamisessa. Henkinen vapaus on itselleni hyvin tärkeää. Ja noin lähtökohtaisesti yritän jumpata itseäni siihen asentoon, että muistaisin antaa toistenkin olla henkisesti vapaita.

Jäin erään ihmisen kohdalla miettimään, että miksi hän tuntuu loukkaavan minua kerta toisen jälkeen. Ja tajusin, että hän luulee ja olettaa minusta ja elämästäni asioita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Luuleminen loukkaa minua. Ei tuo toinen sitä tahallaan tai ilkeyttään tee vaan tiedostamattaan.

Senkin olen huomannut, että pahimmat tulkinnat ilmaistaan suuttuneina. Kai tulkinnat voivat olla yksi syy siihen, miksi riitatilanteissa mennään ihan solmuun eikä riita ratkea. ”Hauskinta” tulkinnoissa nimittäin on se, ettei tulkintoja tekevä useinkaan tajua, että hänen tulkintansa ei välttämättä yhtään vastaa tosiasioita.

Luulemisella saa toisen ahdettua nurkkaan

Saatan puhua nyt pelkästään itsestäni, kun sanon, että olettamuksilla ja luulemisella voi saada toisen todella ahtaalle. Itse kiihdyn nollasta sataan todella nopeasti, kun olettamus ja luulo johtavat keskustelua. Tunnen, että joutuisin, jos siihen suostuisin, puolustautumaan ja selittelemään. Tiedät ehkä sen, joka on kuin muuri, joka ei luulonsa kanssa hievahda mihinkään vaan pitää kiinni tulkinnastaan. Ylpeys onkin luulon kiva kaveri.

Mikä lääkkeeksi?

Itse ajattelen niin, että ihmissuhteisiin henkistä vapautta tuo kysyminen, aito, läsnäoleva kuunteleminen ja kuuleminen. Älä luule, kysy, anna tilaa. Ja tarjoa vastavuoroisen viestimisen kumppaniksi myötätunto.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat