Kirjoitukset avainsanalla läsnäolo

Kaupallinen yhteistyö

Mistä hyvä mieli, kokonaisvaltainen hyvä olo suhteessa syntyy?

Itselleni hyvä mieli syntyy monestakin asiasta: yhteyteen pyrkimisestä, kumppanuuden tunteesta, kunnioituksesta puolin ja toisin, siitä että tunnen olevani ymmärretty, nähty ja hyväksytty. Kun muun muassa nämä asiat ovat kunnossa, on oloni rauhallinen, sitoutunut ja tasapainoinen eikä suhteen tilaa tarvitse jatkuvasti puntaroida vaan ”Tässä nyt eletään ja mennään yhdessä eteenpäin”.

Erityisenä kirsikkana parisuhteen kakun päällä näen paluun keskinäiseen läsnäoloon. Läsnäoloa on se, että ollaan tässä ja nyt – aistien äärellä. Kun on oikein läsnä itselle ja toiselle, ei oikeastaan ole aikaa, on vain tämä hetki, jossa kaikki on hyvin.

Aistien äärellä oleminen toisen kanssa on ihokosketusta, jotain maisteltavaa ja tuoksuteltavaa, se on katsetta ja kuulevia korvia.

Hakeudumme usein automaattisesti läsnäoloon. Seksi voi tarjota ruokaa kaikille aisteille, ehkä se usein koetaankin niin merkityksellisenä ja miellyttävänä asiana. Millaista seksielämänne on, jos aisteja ajattelet? Tarjoaako se aistien ilotulitusta vai erämaavaellusta tai jotain siltä väliltä?

Aistien äärellä oleminen voi parisuhteessa tarkoittaa muutakin. Yhteinen tekeminen, yhteiset kokemukset voivat saatella läsnäoloon. Yhdessä katsottu elokuva, yhdessä syöminen, kävelylenkki metsässä, kahdenkeskinen saunahetki.. esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.

Tässä voisi miettiä vastakohtaakin. Sitä miten ajatus aistien äärellä olemisesta ja läsnäolosta liittyy parisuhteen huonovointisuuteen. Ehkä jos aistien äärellä ollaankin huonossa suhteessa jollain tavalla tai monella tavalla väärin, itselle väärällä tavalla?

Oikeanlaisen ihmisen kanssa elämä voi olla nautinnollinen aistimatka. Jos parisuhde tuottaa enemmän pahaa mieltä kuin hyvää oloa, on ehkä aika tehdä jotain? Ihan oman itsen vuoksi.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sini Saavalainen

Raskauteni on nyt suunnilleen puolivälissä. Alun jännitys, innostus ja keskenmenon pelko on vaihtunut vähitellen sen miettimiseen, millainen äiti minusta tulisi. Sosiaalisen median äitiryhmissä on kannustusta ja tsemppausta tupakasta vieroittumiseen ja suositellun raskausruokavalion noudattamiseen. Itse olen nyt raskauden myötä havahtunut älypuhelimen käytön määrään.

Turun Yliopiston ja Kalifornian Irvinian yhteistutkimuksessa saatiin juuri selville, että vanhemman ja lapsen välinen katkeamaton vuorovaikutus parantaa lapsen tunteiden säätelyä. Tätä häiritsee tutkimuksen mukaan esimerkiksi vanhemman liika älypuhelimen käyttö, kiire ja stressi.

Omassa arjessani olen huomannut kaivavani älypuhelimen joskus esiin jopa silloin, kun haluaisin viettää aikaa mieheni kanssa. Viime kuukausina olenkin alkanut opetella tapoja, joilla saan rajattua omaa älypuhelimen käyttöäni. Ensimmäisenä taitona opettelin mykistämään pikaviestiohjelmien ryhmiä. Toisena taitona olen opetellut tietoisesti keskittymistä asioihin, joita pidän tärkeinä ja välttämään jatkuvaa rutiininomaista kännykän tarkistamista. Kun elämässä tapahtuu tärkeitä asioita muussa sosiaalisessa ympäristössä, yritän opetella silloin kännykän pitämistä laukussa tai kokonaan sivussa. Kolmantena taitona, jota olen yrittänyt opetella, on taito pitää pintansa mainosten ja sosiaalisen median luoman paineen alla, erityisesti nyt raskaana ollessa. Vauvatavaroiden markkinoijat, ruokasuosituskriitikot ja vailla asianmukaista koulutusta olevat lääkkeiden ja rohtojen suosittelijat ovat toki haaste raskaana olevalle myös kasvokkain tapahtuvissa kohtaamisissa.

Se täytyy mainita, että sosiaalinen media ja älypuhelin ovat tuoneet myös paljon hyvää elämääni. Se on avannut monia ovia, auttanut verkostoitumaan ammatillisesti, opettanut töissä käytettävän työkalun käyttöä ja sen avulla löysin raskausaikana samassa tilanteessa olevia ja olen saanut vertaistukea. Sen kautta pystyn myös pitämään yhteyttä moneen tuttuun, ulkomailla asuviin kavereihin ja tekemään muutoin yksinäisestä neulomisharrastuksesta yhteisöllisen. Älypuhelin tuonut arkeeni sujuvuutta, auttanut löytämään tuntemattomiin paikkoihin ja muutenkin nopeuttanut ja suoraviivaistanut monia asioita.

Joskus käteeni tarttui vanha kirja, jossa oltiin huolissaan siitä, miten aikakauslehtiin uppoutuminen vie ihmisiltä herkästi aikaa tärkeämmiltä asioilta. Älypuhelin ei ole siis ensimmäinen asia, joka on häirinnyt vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta. Miettiessäni tulevaa elämää lapseni kanssa, haluan elää läsnäolevan vanhemman arkea. Haluaisin lukea ja liikkua luonnossa enemmän. Raskausajan koen hyväksi ajankohdaksi aloittaa tämä muutos. Vanha viisaus sanoo, että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tätä samaa viisautta haluan soveltaa tulevana äitinä erityisesti älypuhelimen käyttöön.

Terveisin Sini Saavalainen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Ankarat ja lempeät opettajat, sielunkumppanit

Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset. Parisuhteen isoin kipu liittyy viimeiseksi jättämiseen, kylmään hylkäämiseen ja läsnäolottomuuteen. Tätä kipua jakaa kanssani hyvin moni.

Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?

Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.

Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.

Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.

Kuulostaako tutulta?

Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Toki molemmat ovat vastuussa myös omasta käyttäytymisestään. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Helppoa tuo ei ole, mutta todella kannattaa harjoitella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:

Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?

Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.

Joskus isoimmat oivallukset syntyvät eron jälkeen

Parisuhde nostaa meissä pahimmat peikot pintaan ja parisuhteen vahvuus mitataankin siinä, siedetäänkö yhdessä sitä, mitä asioita astuu yhteiselle näyttämölle. Kummankin kuuluu katsoa tarkkaan, mitä itsessä herää. Usein suhteessa tulee tuijotettua enemmän sitä toista. Oppimista tapahtuu parisuhteen aikana, mutta paljon myös sen jälkeen. Eron jälkeen työstetään monia asioita ja tietoisuus monesta asiasta lisääntyy.

Jotkut onnelliset saavat elää hyvässä suhteessa lähes koko aikuisen elämänsä, useimmille meille tarjotaan monia opettajia. Särkynyt sydän sattuu ja varmaan ihan syystä – rikki revitty sydän on niin auki, että se mahdollistaa taas uuden matkan rakkauteen, sydämeen joka on taas hiukan isompi ja elävämpi. Mikään matka ei ole turha. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat