Kirjoitukset avainsanalla rakastaja

Kuva: Wonderwoman

Pari sanaa siitä, miksi minä olen mukana Rakkauden roihu -blogissa. Kirjoitan tähän, koska rakastan. Kirjoitan yksinkertaisesti siksi, koska olen rakastunut, ja siihen liittyvät kokemukset häkellyttävät ja kiinnostavat minua.

Minkään muun purkaminen tekstiksi ei ole niin antoisaa.

Tunteet, joita koen, ovat voimakkaita ja ne ovat muuttaneet elämäni. Rakastuminen ihmiseen, joka nyt istuu vierelläni tässä sohvalla, ja tutkailee jotain puhelimestaan, on saanut minut arvioimaan uudestaan itseäni. Ajattelen nykyään toisella tavalla tunteiden merkitystä ihmisenä olemisessa.

Olen kokonainen ja onnellinen. Siksi kirjoitan ilosta, halusta, onnesta, onnistumisesta, intohimosta ja kohtaamisesta. Ne ovat keskeisimpiä asioita tässä rakkaudessa. Hyviä asioita kannattaa käydä läpi ja jakaa vähintään yhtä paljon kuin vaikeuksia. Itse asiassa kunkin kannattaisi pitää niitä esillä paljon enemmän. Se on voimavara.

Tuo kuva minusta tuossa on rakastettuni ottama Santiago de Compostelassa. Istuimme puiston kahvilassa, ja otimme valokuvia toisistamme yli pöydän. Katson häntä, se on yksi erityinen hetki. Koetan elää niin, että meillä voisi olla sellainen hetki koska tahansa. Eikä se olekaan vaikeaa, kysymys on pitkälti valinnoista. Koetan valita oikein, joka päivä, uudestaan ja uudestaan. Tiedostan, ettei rakkautta voi elää autopilotilla eikä muun ohessa. Se vaatii huomiota ja keskittymistä.

Elämä on tosi lyhyt, ja ennakoimaton. Jos rakastaa, on onnekas. Se, mitä nyt tekee, on kallisarvoista.

Rakastaa, olla rakastaja ja jakaa elämä toisen kanssa aivan kokonaan. Miltä kaikki siihen liittyvä tuntuu? Miltä tuntuu elää rakkautta? Mitä ja miten paljon toinen ihminen voi saada minut tuntemaan? Ihmettelen, ja kirjoitan siitä.

Vaikuttaa siltä, että me opimme koko ajan jotain, kun seikkailemme rakkaudessa, minä ja rakastettuni. Minua kiinnostaa, miten ihminen toisen kanssa eläessään ja leikkiessään kehittyy ja muuttuu rakastajana, sanan kaikessa mielessä. Mitä on olla rakastaja? Parisuhde on minusta rakastajien suhde, tai se voi olla sellainen.

Nämä ovat henkilökohtaisia näkökulmia ja kokemuksia. Toisaalta rakkaus on kaikkialla, kaikissa. Se on universaali. Siksi rakkauden ilosta ja huumasta voi kirjoittaa ja lukea. Se on sekä ainutlaatuista että aivan tavallista. Ihmiselle se on ainutkertaista, mutta se kuuluu ihmisyyden perustaan.

Tämä on erityisen henkilökohtaista, koska rakastan juuri tuota ihmeellistä, lumovoimaista ihmistä. Wonderwoman. Kirjoitan tässä kaikille, ja samalla tavallaan hänelle. En koskaan ole kohdannut ketään sellaista kuin hän. Hän on vähän kuin luonto, luonnonvoima.

Luullakseni olen ihmisistä onnekkain. Luullakseni niin ajattelee moni muukin. Me olemme siinä kaikki oikeassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rakastajan katse

 herättää,

  ihailee,

   arvostaa

    kutsuu kontaktiin ja

     ylläpitää yhteyttä.

 

Rakastajan sanat

 hellivät,

  sytyttävät,

   palauttavat mieleen,

    jatkavat aiemmin alkanutta ja

     vahvistavat tunnetta.

 

Rakastajan kosketuksessa

sana tulee lihaksi. Lämpö siirtyy rakastajan sydämestä rakastetun iholle.

Ihon muisti on pitkä. Jokainen kosketus jättää jäljen. Rakastajan jättämä jälki on kaunis.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Millaista parisuhdeaiheista somepäivitystä suomalainen mies haluaisi lukea? Tätä kysyin eräänä aurinkoisena kesäiltana miesystävältäni. Millaista tekstiä hän miehenä peukuttaisi? Hän mietti tovin.

Mies – hyvä vaimo, ihana perhe. Näe niiden arvo. Ole kiitollinen niistä. Osoita se heille teoillasi ja olemisellasi.” Näin hän sanoi. Ja minä painoin muistiini.

Tämä on tärkeä muistutus, eikä vain miehille. Vakiintuneessa parisuhteessa helposti unohtuu, miten hieno ihminen se tuttu rinnalla kulkija onkaan. Helpommin osuu silmiin ja nousee mieleen tekemättömät tai väärin tehdyt asiat, kaikki ne ”silloinkin...” tai ”et silloinkaan...”. Miten erilaiselta toinen näyttääkään, kun häntä katsoo hellästi ja arvostaen. Nähden juuri hänen ainutlaatuisuutensa ja kaiken sen hyvän, jota hän tuo elämääni. Jaakko kuvaa blogissaan, miten katsoa kumppaniaan rakastajan tavoin, toista ihaillen ja hänestä yhä uudestaan lumoutuen. Voisiko siitä ottaa oppia?

Lapsiperheen arki ei päästä otettaan lomallakaan, kuten Satu elävästi kuvaa. Hälinän alle peittyvät helposti kallisarvoiset, ohikiitävät hetket. Ja hups, pienet nilkoissa roikkuvat lapset ovatkin itsenäisyyttään rimpuilevia teinejä, menevät inttiin ja naimisiin ja toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan asumaan.

Ketä kukin laskee perheeseensä, vaihtelee eri ikäkausien ja elämäntilanteiden mukaan. Joka tapauksessa se koostuu ihmisistä, jotka ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Osan kanssa ollaan verisukulaisia, toiset ovat itse valittuja ja elämän eri mutkien kautta elämään tulleita siskoja, veljiä, äitejä ja isiä.

Millainen kesä/loma/elämä meillä olisi, jos näkisimme kaiken sen hyvän ja arvokkaan, joka meillä läheisissä ihmisissä on? Joskus se on niin lähellä, että sille sokeutuu. Katsotaan omaa kumppania rakastajan silmin. Nähdään lapset kaikessa ihanuudessaan. Nähdään se rikkaus, jonka jokainen perheemme jäsen omassa erilaisuudessaan siihen tuo. Iloitaan ystävistä. Nautitaan. Kiitetään. Näytetään se.

 

Jos läheisissä ihmissuhteissa on hankalia asioita, joista ei pääs yli omin keinoin, niin aina kannattaa hakea apua. Kirkon perheneuvonnan yhteystiedot löydät täältä. Voit myös kysyä asiantuntijan näkökulmia tilanteeseesi Suhdeklinikasta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakkaussuhteessa kaksi erillistä ihmistä elää toinen toiseensa kudottuina ja samaan aikaan erillisinä ihmisinä. Se on ristiriita, josta hyvässä tapauksessa elämään syntyy luova tila: tunnen, että me olemme tämä pari ja samalla kysyn, kuka minä perimmiltäni olen. Oman itsen tutkiminen, löyteleminen, muutos ja sisäinen kasvaminen saa tapahtua rakkauden ja parisuhteen synnyttämässä turvallisessa puitteessa.

Yksinkertaisemmin sanottuna, toisen sylissä minä voin olla vapaa. Hyvä rakkaus tekee vapaaksi. Se sitoo suloisin tuhansin pauloin ja vetää puoleensa kuin magneetti kompassineulaa. Se tekee minusta rakastajan ja rakastetun ja juuri siksi, vastoin arkijärkeä, antaa lahjaksi myös tämän kysymyksen: kuka oikeastaan olen, kun olen näin rakastettu ja näin rakastava?

On aika suurenmoista, jos saa aikuisena tuntea, että vaikka minä olen minä, olen juuri oikeanlainen. Ja peräti niin, että nimenomaan siksi, että minä olen minä, olen oikeanlainen.

Sellaista on tarjolla hyvässä rakkaudessa.

Tällaisissa asioissa on kyse psykologisista ilmiöistä ja persoonaan, identiteettiin ja vuorovaikutukseen liittyvistä kokemuksista ja prosesseista – asioista, jotka tuntuvat varpaista hiuksiin saakka, mutta jotka jäävät monesti kovin abstrakteiksi.

Onneksi on liukuportaat. Niissä minun on tosi helppoa päästä kiinni tähän rakkauden, kelpaamisen ja sisäisen katselemisen kokonaisuuteen.

Me olemme varsin erimittaisia. Olen pitkä ja rakastettuni ei. Tämä asiaintila synnyttää seuraavanlaisen efektin: kävelemme käsi kädessä kaupungilla paikkaan, jossa on liukuportaat. Liukuporrasetikettihän edellyttää seisomista oikeassa reunassa, joten asetumme peräkkäin. Aina kuitenkin niin, että jos portaiden suunta on ylöspäin, asetun portaisiin rakastettuni jälkeen, ja jos portaat vievät alaspäin, astun niihin ensin itse: liikkuessaan portaat nostavat tai laskevat edessä seisovaa suhteessa takana tulevaan henkilöön. Kun me kaksi erimittaista rakastavaista menemme rullaportaisiin, niiden liike asettaa meidät hetkeksi samanmittaisiksi. Koska portaat liikkuvat, niissä voi seisoa aloillaan. On tyyni hetki keskellä liikettä. Kun käännymme kohti toisiamme, syleilemme samalla silmien korkeudella.

Minulle, joka olen pidempi, se merkitsee, että saan sen hetken ajaksi halutessani painaa pääni toisen olkaa vasten, kietoa käteni hänen ympärilleen ja kokea olevani levossa suuren rakastajani sylissä. Olemme pysähtyneet siihen halaukseen, ympärillä liike jatkuu, mutta liukuportaissa kaikki seisovat ja liikkuvat hitaammin. On kuin aikaan itsessään olisi tullut tuuleton hetki, hidastuma, notkelma.

Koen rakastettuni muutenkin ihanan väkevänä ja elämänvahvuisena, ja liukuportaiden asetelmassa meidän pituuksiemme tasaantuminen saa sen vaikutelman vahvistumaan. Siinä me olemme ja minä saan olla siinä.

Kampin metroasemalla on Suomen pisimmät rullaportaat. Niissä on minuutti ja kaksikymmentäseitsemän sekuntia aikaa seisoa toisen sylissä. Menemme kylläkin useammin Sörnäisten aseman portaista, ne ovat vajaan minuutin mittaiset.

Sen mittaisia rakkauden liukuporrashetkiä. Niissä on lopulta kohtalaisen paljon aikaa tuntea olevansa sylissä, keskellä vilkasta maailmaa. Hän, minä ja me, rakkauden vetovoima ja avoimesti aistiva kokemus omasta itsestä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat