Kirjoitukset avainsanalla ihmissuhteet

Kuva: Coline Hasle, Unsplash

Minulla ei ole vuosikymmenien parisuhdekokemusta tai parisuhdetyön vankkaa ammattitaitoa, mutta yhden asian tiedän jo nyt varmaksi. Kommunikaatio ja asioista puhuminen suhteessa on ehdottoman tärkeää. Asioista, niistä vaikeimmistakin, on hyvä voida puhua jo ennen kuin tilanteet räjähtävät käsiin tai ongelmat kasvavat ylivoimaisiksi. Pieneen haavaan kun on huomattavasti helpompaa laittaa laastariin, kuin suureksi revenneeseen avohaavaan.

Aina asioiden puheeksi ottaminen ei ole helppoa. Siitäkin voisin joskus kirjoittaa vaikka kuinka monta blogi-tekstiä, mutta tänään tahdon pysähtyä erityisesti sen ääreen mitä tapahtuu sen jälkeen, kun jokin asia on otettu puheeksi. Haastavaa ei nimittäin ole ainoastaan nostaa jotain teemaa esiin vaan myös pitää siitä kiinni keskustelun edetessä. Suhteisiin liittyvissä kysymyksissä on mukana usein niin paljon tunteita ja mahdollisesti paljon, niin jaettua kuin erillistäkin, historiaa asioista, että keskustelu voi helposti ajautua sivuraiteille. Silloin on vaara, ettei itse asia saakaan enää sitä hoivaa ja huomiota, jota se olisi tarvinnut.

Joskus asioiden kuuleminen kirpaisee. Suhteet herättävät meissä suuria tunteita eikä ole aina helppoa kuulla toisen pohtivan niihin liittyviä kysymyksiä. Toisen kommentit saattavat kaikua korvissa riskinä menettää hänet tai suorana arviona omaan ihmisarvoon, vaikka oikeasti voi olla kyse jostain pienestä ja arkisesta teemasta. Kyse voi olla vain asiasta, jonka toinen tahtoi vaan jakaa ja nostaa esille ennen kuin se muuttuu miksikään isommaksi tai haitalliseksi. Tuntea saa, mutta joskus käy niin, että tunteemme, pelkomme ja ahdistuksemme saavat niin vahvasti vallan, että hitaasti valummekin keskustelemaan niistä oikean aiheen sijaan. Puhumme siitä onko toinen jättämässä vai ei, onko itse riittävä vai ei, millainen on itse tai millainen toinen on. Katoamme alkuperäisestä aiheesta, eikä se näin ollen saa sitä huomiota ja käsittelyä, jota se tarvitsisi parantuakseen.

Toisinaan esiin nostetut teemat muistuttavat meitä jostain mitä olemme tunteneet tai kokeneet tässä tai aiemmissa suhteissa, tai kenties elämässä ylipäätänsä. Niinpä päädymme nostamaan esiin vanhan riidan tai tilanteen, purkamaan vanhojen suhteiden jälkiä tai puhumaan jostain aivan muusta. Päädymme asioiden äärelle, jotka voivat myös kaivata huomiota ja hoitamista, mutta jättävät nyt täysin sen alkuperäisesti esiin tuodun teeman varjoon.

Asioiden, teemojen, kysymysten ja tunteiden esiin nostaminen on haastavaa, mutta niin on niissä kiinni pysyminenkin. Niin aiheen esiin tuoja kuin sen kuulijakin saattaa keskustelun edetessään huomaamattaan kuljettaa keskustelun ennenaikaisesti muihin aiheisiin. Suhteen osapuolten eteen on siis kenties tuotu esimerkiksi jokin haaste, joka olisi hyvä yhdessä ratkaista, mutta ratkaisua etsiessä päädytäänkin puhumaan joukosta muitakin haasteita, suhteen sisältä tai ulkopuolelta, niin ettei alkuperäiseen aiheeseen kenties enää edes palata saatikka ratkaista. Mahdollinen pieni haava, jota oltaisiin haluttu hoitaa jää pahimmillaan hoitamatta ja kenties jopa unohtuu sivuun, kunnes oirehtii taas suurempana.

Nostaessasi jonkin teeman esiin suhteessasi, tai kun kumppanisi ottaa jonkin asian puheeksi, niin ole tarkkana. Pysähdy jossain vaiheessa katsomaan minne olette keskustelussanne edenneet. Tarkastamaan, ettei eteen ole tuotu pientä ja helppohoitoista haava, joka onkin vaarassa unohtua kaikkien muiden esiin ilmestyneiden teemojen ja tunteiden alle. Pidä huolta, että oikea asia tulee käsiteltyä. Niiden muidenkin aiheiden ääreen voitte pysähtyä sitten myöhemmin, mutta aloittakaa nyt ainakin siitä, joka juuri on nostettu esiin. Pitäkää huolta, ettei vaivalla eteen tuotua haava jätetä hoitamatta. Se on koko suhteenne hyödyksi.

Muistuttavin terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Kristina Flour, Unsplash

Joskus elämässä on asioita joista ehdottomasti tahtoisi tai olisi hyvä puhua, muttei syystä tai toisesta voi, saa tai uskalla. Silloin niistä voi kasvaa elefantteja olohuoneeseen. Niin valtaisia elefantteja, ettei niiden takaa meinaa nähdä enää mitään muuta. Kuulumisia kysyttäessä ei keksi mitä vastaisi, kun yhtäkkiä mielessä on vain juuri ne teemat, joista ei viitsi tai voi puhua. Kyllä elämään yhä muutakin kuuluu, mutta niitä ei enää näe elefanttien takaa.

Joskus noita elefantteja voi ilmestyä suhteeseenkin. Yhdessä tai vain yhden osapuolen suunnalta todetaan, että jostain asiasta tai joistain asioista ei voi tai ole hyvä puhua. Joskus ne ovat kuitenkin sen verran tärkeitä, että tekevät hiljennettyinä itsensä entistä näkyvämmiksi. Voi olla, että ne ovat alunperin jopa varsin pieniä, mutta vaiennettuna alkavat viedä yhä enemmän ja enemmän tilaa, kunnes tuntuu, ettei niiden takaa enää muuta näekään. Ne ovat hetkiä, kun istuu kumppanin vieressä hiljaa ja ihmettele, mistä sitä oikein ennen puhuttiin. Tuntuu, ettei ole muuta sanottava akuin se mistä ei puhuta.

Kun suhteessa on sen osapuolten lisäksi myös valtavia elefantteja ei itse suhteelle jää paljoa tilaa. Elefantit vievät huomion ja energiaa. Jos yrität olla ajattelematta niitä, muistat ne varmasti. Katsoessasi kumppaniasi näet myös elefantit ja ajatellessasi suhdetta muistat myös niiden olemassaolon. Ne kuihduttavat keskustelun, kun muut teemat pakenevan niiden taakse ja niistä itsestäkään ei voi puhua. Ne tekevät olemisen hankalaksi ja tilan ahtaaksi. Hitaasti elefantit voivat viedä tilan suhteelta ja hiljentää sen lopulta kokonaan.

Suhteessakaan ei tietenkään tarvitse puhua kaikesta. On asioita, joiden käsittely voi olla viisastakin jättää vähemmälle, mutta jos vaiennetuista teemoista alkaa syntyä elefantteja, voi olla viisasta katsoa niitä silmiin. Nuo elämän elefantit eivät nimittäin katoa ohitse katsomalla tai hiljaisella sivuuttamisella. Ne kasvavat kasvamistaan, kunnes saavat sen huomion, jonka ne tarvitsevat. Vasta huomioituasi ne voit nähdä jälleen sen kaiken muunkin niiden takaa. Muun elämäsi, muut osat suhteestasi. Sillä siellä ne kaikki kuitenkin ovat; teemat joita tiedät, että elämässäsi on ollut ennen elefantin ilmestymistä. Ne kaikki ovat yhä olemassa, mutta jokin muu kaipaa nyt ensin aikaa ja huomiotasi. Sen jälkeen voit keskittyä jälleen paremmin kaikkeen muuhunkin.

Mietiskelevin terveisin, Mio

 

Kommentit (4)

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Hei, kiitos kommentistasi! Harmi jos asia on liiankin tuttu! Toivottavasti tilanne helpottuu!

Mio Kivelä

Vierailija

Meillä asui vuosia elefantti nimeltään lapsettomuus. Se ei koskaan lähtenyt, joten minä lähdin.

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Niin. Joskus elefantti vie niin paljon tilaa, ettei sen seuraan enää oikein muita mahdu. Ja jos ei sitä poiskaan saa niin ei oikein muukaan auta.Ikävää, että olet sen joutunut kokemaan.

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Yliopistoon siirtyminen sai minut palaamaan jodeliin. Sovellukseen, jossa ihmiset voivat laittaa anonyymisti viestejä, jotka sitten näkyvät lähialueen käyttäjille. Niin kuin arvata saattaa, mahdollistaa anonymiteetti myös monenlaista negatiivista purkautumista, ja vaikka jodelissa onkin hyvät keinot asiattomuuksien ja muun ikävän karsimiseen, voi yleinen negatiivisuus silti joskus tuntua turhauttavalta. Onneksi on olemassa myös sitä toisenlaista puolta.

Omiin suosikkikanaviini lukeutuvat ehdottomasti @hyihastus, jossa ihmiset jakavat Helsingin yliopistossa tapahtuvia ihastumisiaan, sekä näin teologina tietenkin myös tarkempi, mutta ikävä kyllä myös hiljaisempi, teologien ihastumisia käsittelevä @teologihastus. Nimillä ihastuksista ei Jodelin sääntöjenkään vuoksi tietenkään puhuta vaan keskustelu on ainakin jossain määrin abstraktimpaa. Kerrotaan kuinka oman ihastuksen hymy ruokalassa piristi päivää, ihastellaan kuinka sydämen sulattava kiharapää käveli vastaan kirjastossa tai pohditaan kuinka uskaltaisi lähestyä omaa ihastustaan. Ihastumiset ovat yksittäisiä kauniita häivähdyksiä arjessa tai pitkään kestänyttä tunteiden paloa. Kanavissa kuunnellaan muiden ihastuksista, kerrotaan omista, kannustetaan, kompataan, jaetaan ja iloitaan.

Kanavilla näkyvän viestin ei tarvitse olla omani, liittyä minuun tai edes kehenkään, jota voisin etäisestikin tunnistaa, vaan ihan jo ihastusten vyöryvä määrä tekee minut onnelliseksi. Olivat ne sitten ohimeneviä tai pitkäkestoisia, lähellä tai kaukana. Tieto siitä, että tänäänkin on joku hymyillyt ihastukselleen tai nähnyt ihastuttavan ihmisen arjessaan muistuttaa maailman valoisesta puolesta.

Viestit ovat myös muistuttaneet siitä kuinka monenlaista ihastuminen on. Se voi olla syvää tai pinnallista, hetken humahdus tai pitkäkestoista. Eikä minkään niistä tarvitse olla vähempää tai enempää kuin toisen. Kauneuden näkeminen ohikulkevassa ihmisessä, syvän tunteen muodostuminen opiskelijatoveriin, suhteiden rakentuminen ja etäältä ihailu voivat kaikki olla kauniita ja ihania asioita.

Me tarvitsemme ihastumisia. Me tarvitsemme niistä nauttimista ja iloitsemista. Emme vain jodelissa vaan maailmassa ylipäätänsä. Kauneuden näkemistä, lämpimiä tunteita, syvälle katsomista ja kaukaa ihailua. Sen kaiken helskymistä ympärille, jotta se voi tuoda omaa valoaan myös niiden elämää, joita se ei juuri nyt suoraa kosketa. Me tarvitsemme muistutuksia maailman ja elämän värikkäistä ja valoisista hetkistä tai asioista, sillä ne varjoisammat puolet muistuttavat kyllä itse itsestään.

Katsele siis ympärillesi, ihastu, jaa ja ihastele. Ja muista, että ihastuminen voi olla monenlaista. Me ihmiset, kun olemme niin monin tavoin ihastuttavia.

Ihastelevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Kelsey Chance, Unsplash

Kirjoitin viime viikolla niistä haasteista, joita sinkkuna uusiin ihmisiin tutustuessa voi olla. Kuinka itse saattaa sortua näkemään ihmiset heti vain potentiaalisina kumppaneina tai kuinka muut saattavat pelätä sinun näkevän heidät näin.

Nyt opintojeni orientaatioviikko alkaa lähestyä loppuaan ja minulle tyypilliseen tapaan olen tutustunut uusiin opiskelijatovereihini ahkerasti. Olen samalla saanut tärkeän muistutuksen. Muistutuksen siitä, että maailma muuttuu ja ihmiset sekä sukupolvet siinä mukana. Opiskelijakollegoissani on monia itseäni useita vuosia nuorempia. Vuosia, joiden aikana moni asia esimerkiksi sukupuolirooleissa ja -normeissa on muuttunut. Muistan aikoinani hämmentyneeni kuinka mahdottomalta miesten ja naisten välinen ystävyys tuntui eräälle itseäni vanhemmalle tutulle. Ei hän sitä pitänyt toimimattomana, päinvastoin tiesi monia eri sukupuolta olevia, joihin olisi tahtonut ystävystyä, mutta piti sitä vain niin kovin harvinaisena ja siksi pelkäsi muiden ajatuksia. Kannustin unohtamaan moiset huolet ja tutustumaan keihin tahtoo. Olisihan se sääli, jos menisi hyvä ystävyys ohi vain sukupuolen tai muiden ihmisten ajatusten vuoksi. Minulle eri sukupuolien välinen ystävyys nimittäin näyttäytyi ja näyttäytyy yhä varsin tavallisena, mutta olen ajatellut sen voivan sisältää haastavia mutkia alkuun, mikäli lähestymisen syy ei ole selvä.

Nyt taitaa olla minun vuoroni saada muistutuksia, kannustusta ja tuuletusta. Katsellessani joukkiotamme tajusin asian, jonka olen töissäni jo monesti huomannut. Nämä sukupolvet, joita olen työssäni seurannut ja joiden kanssa nyt opiskelen (opintojen aloittaminen on ehdottomasti tarjonnut minulle elämäni ensimmäisen ikäkriisin), näkevät ja kokevat asioita monilta osin toisin ja yhä luontevammin kuin itse muistan luottaa. Sukupuoliroolit ja -normit näyttäytyvät nykyään toisin ja siten myös ihmissuhteiden luominen kaikkiin sukupuoliin. Sen ei tarvitsekaan olla lainkaan niin monimutkaista tai haastavaa kuin sorrun ajattelemaan. Tutustumme kaikki ihmisiin. Siinä se. Ei sen ihmeellisempää tai kummallisempaa. Joihinkin sitten ystävystymme ja joihinkin ihastumme. Sen mitä tapahtuu näkee sitten ajallaan ja sen mukaan eletään. Ei sen tarvitse vaikuttaa alkuun mitenkään.

Iloitsen näistä sukupolvista ja tästä hyvää tahtia rakentuvasta maailmasta, jossa ei tarvitse päästää hyvää ihmissuhdetta ohi tai jännittää sen muodostamista sukupuolen tai muiden ajatusten vuoksi. Siinä on paljon hyvää ja kaunista. 

Iloisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat