Kirjoitukset avainsanalla ihmissuhteet

Kuva: Oleg Laptev, Unsplash

Joskus puhutaan kuinka entisten suhteiden kivut tai sotkut saattavat ikään kuin tuoda entiset kumppanit mukaan suhteeseen. En kuitenkaan usko ongelman rajoittuvan vain entisiin kumppaneihin. Suhteeseen saattaa ilmestyä myös perhe, ystävät, työtoverit, ihastukset tai vaikka koko yhteiskunta. Enkä usko sen liittyvän vain kipuihin tai sotkuihinkaan. Kyse voi myös olla mielipiteistä, odotuksista, ohjeista, säännöistä tai arvoista.

Yksi toivoo suhteeltamme yhtä ja toinen toista. Kolmas kertoo kuinka sen pitäisi näyttää joltain ja neljännen mielestä joltain aivan muulta. Joku tahtoo antaa ystävällisen neuvon kuinka asiat täytyy hoitaa ja toiset ovat aina muistaneet opettaa millainen on se ainoa oikea tie. Meidän kaikkien suhteille kohdistuu erilaisia paineita, odotuksia, neuvoja ja oletuksia. Ne kohdistetaan suoraan meille tai yleisesti kaikille. Ne saatetaan sanoa suoraan tai välillisesti. Ne on voitu osoittaa jo kauan ennen suhteiden alkua tai vasta sen aikana. Ne kaikki voivat kuitenkin olla omiaan vaikuttamaan suhteisiimme. Vaikuttamaan siihen, miten itse sen koemme ja kuinka itse siinä toimimme.

Tuskin monikaan tahtoo pahaa kertoessaan vain tietyntyylistä tarinaa siitä millaisia suhteiden tulisi olla. Kertoessaan kuinka ne muodostuvat, miltä niissä tuntuu, kuinka niissä toimitaan, miten niihin tulee suhtautua ja kuinka tuon kaiken tulee tapahtua juuri tietyillä tavalla. Kuitenkin joskus nuo ihmiset tulevat tuolla kaikella niin syvälle ihon alle, ettemme enää pääse heidän sanoistaan eroon. Unohdamme suhdetta muodostaessa miettiä mitä itse koemme, tunnemme ja ajattelemme. Mitä toivomme ja kuinka kaikkeen suhtaudumme. Sen sijaan kuulemme meille omaa narratiiviaan kertoneiden ihmisten äänet. He ilmestyvät suhteemme arkisiin, helliin ja kiperiin hetkiin. He puhuvat äänellämme, toimivat kauttamme tai huutavat sisällämme. He luovat rajoja, ohjaavat sekä muovaat meitä ja suhdettamme. He ilmestyvät osaksi suhdettamme. Ja näin siinä ei ole vain me, jotka suhteeseen ryhdyimme vaan myös kaikki he, jotka sitä välillisesti ohjaavat.

Antaessamme vallan sisällä huutavien läheistemme, ympäristön tai yhteiskunnan äänelle, päästämme heidät myös helposti suhteeseemme sisään. Osaksi aamupalapöytäämme, suukkojamme sekä riitojamme. Ja mitä enemmän kuuntelemme vain heitä itsemme sijaan, niin sitä suuremman tilan he vievät. Ja mitä useammassa asiassa ja mitä useammalle äänelle tilaa annamme niin sitä pienemmäksi käy oma tilamme. Joskus voi lopulta kotimme kaikki nurkat olla jo niin muiden kertomien ohjeiden, odotusten sekä vaatimusten täyttämiä, ettei suhteen oikeille osapuolille ole siellä enää sijaa. Voimme huomata pitävämme yllä kaunista tarinaa, joka ei enää ole kuitenkaan meidän omamme vaan niiden kaikkien äänien, joille annoimme vallan.

On vaikeaa toimia toisin kuin on neuvottu, käsketty tai odotettu. Antaa äänien pauhata ja oppia hiljentämään ne. Kuitenkin uskon, että sitä vaikeutta tärkeämpää on aidosti pysähtyä kuulemaan mitä itse siitä kaikesta ajattelet. Rakentaa niiden suhdetta, jotka suhteeseen ovat ryhtyneet. Jottei päätyisi ajamaan suhteen aitoja osapuolia lopulta nurkkaan, luomaan vain muiden sanoittamaa kaunista harhakuvaa tai jotta ääntenkin mukaan toimiessa voisi tietää sen tulevan myös omasta itsestään.

Rakentavin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Unsplash, Kristina Flour

Olet kaupungilla kumppanisi kanssa, yhtäkkiä joku sanoo tai toimii asiattomasti sinua tai kumppaniasi kohtaan. Kuinka toimit? Entä miten kumppanisi? Tiedätkö mitä hän sinulta silloin toivoisi ja mitä ei? Oletteko koskaan puhuneet asiasta?

Kohdatessamme vääryyttä reagoimme siihen monin eri tavoin. Joku tahtoo puuttua asiaan itse, joku toivoo jonkun muun tekevän jotain ja joku tahtoo antaa asian vain olla. Ja ennen kaikkea me kaikki olemme varmasti vähän kaikkea tuota, tilanteesta riippuen. Esimerkiksi itse tahdon pääasiassa puuttua kohtaamiini vääryyksiin itse, sillä silloin koen tilanteen olevan paremmin omassa hallinnassani ja voin jopa kokea voimautuneeni. Toisaalta joskus niitä samoja asioita on joutunut sanomaan niin monet kerrat, ettei enää jaksaisi. Toivoisi vain, että joku muu puuttuisi asiaan. Ja joskus asia tuntuu sen verran pieneltä tai voimat niin vähäisiltä, että on helpompaa antaa asian olla. Ei tahdo edes muiden puuttumisella antaa tilanteelle enää yhtään enempää aikaa. Se kaikki on okei, mutta ongelmana onkin kuinka viestittää tunteeni muille. Näihin haasteisiin olen viime aikoina erityisesti parisuhteissani tarttunut ja vastaukseksi syntyi kysymys "Saanko?".

Totesimme aikoinaan erään kumppanini kanssa, että kummatkin halusivat toisinaan puuttua asioihin itse, joskus kaipasi jonkun muun puuttumista, toisinaan oli ihan sama ja välillä tahtoi antaa vain olla. Niinpä sovimme, että jos esimerkiksi minua kohdeltaisiin asiattomasti voisi kumppanini kysyä minulta rauhallisesti "Saanko?". Tällöin voisin halutessani sivuuttaa kysymyksen ja puuttua tilanteeseen itse, voisin antaa luvan, jolloin kumppanini voisi puuttua tilanteeseen tai esimerkiksi kieltää kumppaniani puuttumasta. Näin pystyisin ilmaisemaan omia toiveitani ilman, että joutuisin niitä itse tilanteessa monin sanoin selittämään. Pelkkä "joo" ja "ei" riittävät.

Pelkkä kysymyksen ilmaiseminenkin voi joissain tilanteessa saada asiattomasti toimineen henkilönkin havahtumaan tilanteeseen. Toki se vaatii jo varsin hyvää tilannetajua ja itsereflektiota, jota ei ikävä kyllä varmasti monessakaan sellaisessa tilanteessa ainakaan aina ole. Toisaalta kysymyksen voi samaan aikaan väittää olevan mitä tahansa muutakin, jos tilanteeseen ei tahdota puuttua ja kysymys herättäisi huomiota. Sen voi siis halutessaan naamioida huomaamattomiin ja toisaalta se voi jo itsessään toimia jonkinlaisena tilanteen katkaisijana.

Kysymyksessä on hyvä puoli myös se, että se hillitsee myös kovaa suojeluvaistoa. Esimerkiksi omalla kohdallani kova suojeluvaisto on sellainen, jota olen joutunut työstämän. Se on oikeastaan yksi niistä hyvin harvoista asioista, jolla minut voi saada oikeasti suuttumaan. Niinpä kysymyksen käyttäminen tulee myös siitä näkökulmasta kohdallani tarpeeseen. En pääse suin päin puuttumaan tilanteeseen vaan muistan varmistaa toiveet ensin häneltä, jota tilanne aidosti koskee. En päädy hyppimään hänen varpailleen enkä toimimaan hänelle epämieluisalla tavalla. Samalla joudun rauhoittamaan itsenäni niin, että ensimmäinen sana suustani tulee sellaisella lempeydellä, jolla tahdon kysymyksen kumppanilleni esittää. Sen jälkeen on toivottavasti myös mahdollinen tilanteeseen puuttuminen astetta rauhallisempaa.

"Saanko?"-kysymys mahdollistaa siis uhriksi tulleen kuulemista itse tilanteessa. Samaan aikaan se kuitenkin vaatii edelleen sitä, että toinen tilanteessa ollut huomaa tilanteen vääryyden. Tätä varten tarvitaan keskustelua. On varmasti lukematon määrä tilanteita, jotka osaamme kaikki ulkopuolisenakin lukea asiattomiksi, mutta samalla on myös valtaisa joukko niitä, joita emme välttämättä kykene näkemään. Me kärsimme erilaisista asioista. Meidän haavamme, sortomme ja kaltoinkohtelumme voivat löytyä hyvinkin erilaisista kysymyksistä. Se voi tehdä meidät sokeaksi jopa kaikkein rakkaimmpamme kokemalle vääryydelle. Siksi on hyvä voida jutella asioista. Etukäteen ja jälkikäteen. Kertoa ja kysyä jo valmiiksi mitkä tilanteet erityisesti satuttavat tai mitä liiankin usein kohtaa. Varmistaa, että niistä voi kertoa myös jälkikäteen, jos toinen ei ole niitä siinä kohtaa vielä huomannut. Luoda keskustelua ja oppia, jotta tietää milloin kääntyä toisen puoleen ja kysyä "Saanko?".

Tukevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: plush design studio, Unsplash

Uusi päivä on kuin lahjapaketti. Lahjaksi saatu ja vielä täysin avaamaton. Emme voi aluksi tietää mitä käärön sisältä paljastuu. Toki voimme tietää mitä olemme toivoneet ja kuinka asioita suunnitelleet, mutta täyttä varmuutta lahjan sisällöstä meillä ei kuitenkaan voi olla.

Päivän edetessä lahjapaketti avautuu pikkuhiljaa. Paperi repeää sieltä täästä ja sisältö alkaa paljastua. Odotettuna tai odottamattomana. Mitä pidemmälle päivämme etenee ja paketti aukeaa, sitä paremmin sen sisällön tunnemme ja illan tullen pakettimme onkin jo aivan auki. Tiedämme sen sisällön, kenties tarkastelemme sitä ja laitamme lopulta tuoreen lahjamme muiden vanhojen lahjojemme mukana hyllyyn, kun seuraavana aamu saapuu jälleen uuden paketin kanssa.

Jokainen aamu tuo meille kaikille omat pakettimme tullessaan ja ajattelen, että intiimeissä suhteissa henkilökohtaisten pakettien lisäksi eteemme saapuu myös yksi yhteinen paketti. Yhteisen elämämme uusi aamu. Senkään sisältöä emme ennalta tunne vaan saamme sitä yhdessä päivän kuluessa availla sekä tutkailla ja lopulta laittaa hyllyyn muiden mukana. Sen sisältö ei muodostu vain yksilön menneisyydestä ja hänen elämään vaikuttavista tekijöistä vaan sitä valmistellaan ja ihallaan yhdessä. Se on suhteen osapuolien summa.

Lahjoista yleensä kiitetään. Se meille on opetettu jo lapsena. "Mitä sanotaan?" Kuitenkin joidenkin lahjojen kohdalla on vaikea muistaa niiden olevan lahjoja. Kortti, koristeelliset paperit sekä kauniit rusetit ovat omiaan muistuttamaan hienosta eleestä, kauniista ajatuksista sekä kiitollisuudesta. Arkisemmat lahjat tuppaavat kuitenkin usein helpommin jäämään näkemättä. Emme muista tunnistaa niitä lahjoiksi tai olla niistä kiitollisia. Paitsi hetkissä, kun huomaamme niiden jo katoavan tai ymmärrämme sen vaaran.

Jokainen aamu on uusi lahja. Yksilölle ja suhteille. Se on lahja, jonka saamme päivittäin ja siksi se erityisen helposti unohtuu, kun mietimme saamiamme lahjoja. Emme tajua nähdä sen kauneutta, kun se aamuin saapuu eteemme. Tahdomme vain saada paperit auki ja sisällön nopeasti selville. Keskitymme sen vikoihin ja puutteisiin. Heitämme sen hyllylleen ja kiirehdimme seuraavaan. Emme pysähdy ihastelemaan, nautiskelemaan tai kiittämään. 

Mitä tapahtuisikaan jos seuraavana aamuna pysähtyisit katsomaan lahjoja joita sait? Henkilökohtaisia ja jaettuja. Jos löytäisit nautiskelevat hetket pakettia availlessa? Jos illalla pysähtyisitkin tarkastelemaan lahjojasi sekä kiittämään niistä kaikista epätäydellisyyksistään huolimatta? Jumalaa, elämää tai mitä tai ketä hahansa koet oleelliseksi kiittää. Sekä tietenkin myös mahdollista kumppania, jonka kanssa yhteisiä paketteja jaat. Mitä tapahtuisikaan jos kiittäisit häntäkin ihan tavallisesta yhteisestä päivästänne?

Kiitollisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jasmine Waheed, Unsplash

14. helmikuuta. Ystävänpäivä, alla hjärtans dag, Valentine`s day. Sydämiä, suklaata, vaaleanpunaista ja kaikenlaista ihanaa. Päivä, jossa on monta kaunista ja hyvää asiaa. Ensinnäkin se kääntää katseemme rakkauteen. Oli se sitten romanttista tai toverillista. Saamme tärkeän muistutuksen katsoa toiseen ihmiseen sekä siihen mitä hyvää hänessä on ja mitä hän meille merkitsee. Se antaa myös erinomaisen tekosyyn. Tekosyyn keskittyä siihen erityisen paljon. Antaa luvan olla lähes vastenmielisen rakastunut, kiitollinen ja onnellinen. Luvan kyllästää itsensä rakkaudella ja siihen liittyvillä asioilla. Lisäksi se antaa luvan panostaa noihin suhteisiin, joihin katseemme on kääntänyt. Tekosyyn raivata kalenterista erityistä aika noille ihmisille, tehdä jotain yhdessä. Mahdollisuuden muistaa kortein, lahjoin, halein tai suukoin meille tärkeitä henkilöitä. Se on arvokasta ja kaunista.

Toisaalta ystävänpäivä myös tosiaan kääntää katseemme rakkauteen, toisiin ihmisiin sekä siihen mitä he meille merkitsevät. Se antaa tekosyyn kyllästää itsensä rakkaudella sekä viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Se tekee sen kaiken saman olit sitten onnellinen tai onneton. Ystävänpäivä ei tarjoa armahdusta hänelle, joka kokee yksinäisyyttä eikä välttämättä hengähdystaukoa sille, jolle oma suhde tai suhteet tuntuvat pahalta. Sydämet, vaalenpunaiset hötöt ja kaikkialta pursuava onni sekä rakkaus seuraavat helposti myös, silloin kun sitä ei arkeensa kaipaisi. Silloin kun se muistuttaa vain siitä mikä ei ole niin kuin tahtoisi.

En sano, että jokainen sinkku tai yksin elävä olisi ystävänpäivänä onneton. Eivät kaikki kaipaa täksi päiväksi vierelleen kumppania tai ystävää. En myöskään sano, etteikö joillekin tämä päivä voisi tuoda helpotusta muutoin vaikeaan rakkaussuhde tai ystävyys-tilanteeseen. Enkä sanoa, että jokainen, jolla on toivomansa kumppani tai ystävä, olisi tänään onnellinen. Ikävä kyllä ei. Joskus jo omat korkeat haaveemme tälle päivälle voivan tuhota sen mahdollisuuden. Sen kuitenkin sanon, että joku on vastoin tahtoaan yksin ja onneton tänäänkin. Ja kaikille, jotka niin tuntevat, tahdon sanoa, että ette ole sen tunteen kanssa yksin. On monia, jotka jakavat tuon tunteen tänään. Kuitenkin onneksi, lopulta, voi tämäkin olla vain yksi päivä muiden joukossa. Päivä, joka ei mittaa mennyttäsi, ei nykyisyyttäsi, ei tulevaasi, eikä missään nimessä sinua. Tämä on vain päivä. Ajanjakso, jona pallomme kerran pyörähtää akselinsa ympäri. Olet yhtä upea ja arvokas myös sen aikana ja sen jälkeen.

Ja kaikille, joita tämä päivä koskettaa iloisesti, kannustan niin ikään muistamaan, että kyse on päivästä siinä missä muulloinkin. Ota siis ihmeessä tekosyyn mahdollisuudesta kiinni ja keskity sekä panosta rakkauteen, romanttiseen tai toverilliseen, mutta älä anna sen tekosyyhyn tarttumisen jäädä vain tähän päivään. Uskalla pysähtyä katsomaan, ihailemaan sekä kiittämään toisesta ihmisestä/toisista ihmisistä myös huomenna. Uskalla panostaa tärkeisiin suhteisiin myös muina torstai-iltoina. Ja uskalla kylpeä rakkaudessa ihan jokaisena päivänä. 

Siispä, mahdollisimman hyvää torstaita kaikille!

Lempein terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat