Kirjoitukset avainsanalla ihmissuhteet

Moni haluaa pitää kiinni rakkaasta ihmisestä ja suhteesta myös eron jälkeen. Kuva: Thiago Barletta, Unsplash

"Pysytään ystävinä!" Lause, jonka aika usein eron hetkellä kuulemme sekä sanomme. Lause, joka aika vaihtelevalla menestyksellä toteutuu. Joskus se jää vain sanoiksi siinä hetkellä, toisinaan tovin toiveeksi ja joskus taas aidoksi tahdoksi joka ei kuitenkaan toteudu. Ja joskus se sitten toteutuukin. Paremmin tai huonommin. Ennemmin tai myöhemin. Mikä nämä kerrat erottaa toisistaan? Mikä saa ystävyyden onnistumaan?

Olen todennut itsekin tuon lauseen varmaan jokaisen eron jälkeen. Haluaisin ajatella, ettei minulla ole varsinaisesti huonoja välejä yhteenkään exääni. Harvan kanssa kuitenkaan varsinaista aktiivista ystävyyttä tai kaveruuttakaan. Eli ei minullakaan mitään taikakeinoa ole tai varmaa vinkkiä. Olen kuitenkin asiaa viime aikoinakin jälleen miettinyt, kun yritämme viime kesänä päättyneen suhteemme jälkeen nyt rakentaa ystävyyttä viimeisimmän exäni kanssa. Etsineet niitä vinkkejä, ratkaisuja ja taikakeinoja.

Olen miettinyt kuinka jokainen suhteemme on ainutlaatuinen. Oli kyse sitten rakkaussuhteista, ystävyyksistä, kaveruudesta tai perhesuhteista. Joudumme aina etsimään jokaiseen ne omimmat tavat toimia. Ei siis ehkä voikaan olla yhtä kaikille toimivaa tapaa muodostaa ystävyyttä entisen kumppaninsa kanssa. Se pitää etsiä nollasta ja yhdessä hänen kanssaan. Aivan niin kuin sen päättyneen rakkaussuhteenkin kohdalla. Löytää  juuri teidän näköinen tapanne olla ystäviä. Sitä millainen se voisi olla ei ehkä voi tietääkään ennen kuin sen löytää.

Olen myös miettinyt sitä, että kaikenlaiset suhteet tuppaavat vaatimaan työtä. Niiden eteen täytyy olla valmis tekemään jotain. Ratkaisemaan haasteet ja näkemään vaivaa. Ei voi vaan odottaa kaiken sujuvan ongelmitta ja sujahtavan paikoilleen kuin itsestään. Ainakaan suurien haasteiden tai kriisien jälkeen. Sellaisen kuin mitä ero esimerkiksi on. Kenties on siis tärkeää oivaltaa, ettei se ystävyys luultavasti heti ole sellaista kuin tahtoisi. Ei se kenties ole oikein minkäänlaista. Sitä täytyy yhdessä tehdä ja rakentaa. Jaksaa ja olla kärsivällinen.

Kolmas asia, jota olen miettinyt onkin aika. Kenties lääkkeistä se vanhin. Sitä varmasti tarvitaan paljon. Ystävyydet, kun tuppaavat kehittyvän ajan kuluessa. Ja sitä ennen taas tarvitaan sitä aikaa, joka parantaa haavat. Ja lisäksi tarvitaan aikaa kokeilla, etsiä ja selvittää. Luopua siitä kuinka ollaan oltu ja löytää ne uudet tavat. Aikaa, sitä voi joskus tarvita paljonkin, mutta vaikka se veisi kuinka kauan, niin voi jokainen hetki kuitenkin olla jo lähempänä sitä pistettä, johon tahdotte.

Minulla ei siis ole antaa taikakeinoja tai varmoja tapoja, kuinka muodostaa ystävyyttä exän kanssa. Minulla on vain vertaisen syvä kannustus ja vahva tsemppaus. Tsemppaus siihen, että jaksatte ottaa sen ajan, jonka tarvitsette sekä tehdä sen työn mikä pitää. Kannustus, että jos tahdotte sen tehdä niin se on luultavasti sen arvoista. Olettehan te syystä sitä tahtoneet. Ja onhan se jännittävää päästä näkemään, miltä kaikelta tedän ystävyytenne voisikaan näyttää.

Tsemppaavin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä arkkusi äärellä mietitään? Millaisia muistoja muistellaan? Kuva: Annie Spratt, Unsplash

Kuoleman kohdatessa ja haudan äärellä muistelemme useammin suhdettamme vainajaan kuin niitä titteleitä, joita hän oli ansainnut tai töitä, joita tehnyt. Emme kyynelehdi läheisemme ansioluettelon perään tai ikävöi hänen asemaansa. Me kaipaamme ihmistä, läheistämme, suhdettamme. Mutta kuinka helposti me kuitenkin itse eläessämme päädymmekään miettimään asemaamme ja työtämme enemmän kuin läheisiämme. 

Rakastan työtäni. Niin päätoimista, sivutoimisia kuin vapaaehtoistöitänikin. Rakastan kaikkia niitä kaikkia ja hetkittäin jopa elän niistä. Ne antavat minulle voimaa. En pidä työn tekemistä ja siitä nauttimista pahana asiana. En enää jaksa myöskään soimata itseäni aina siitä, että tykkään lomillakin tehdä jotain työnkaltaista. Pidän onnekkaana sitä, että nautin siitä mitä teen. En kuitenkaan tahdo tehdä sitä aivan mistä hinnasta tahansa. En tahdo olla hän, josta kuoleman jälkeen saotaan, että rakasti työtään, muttei juuri nähnyt rakkaitaan.

Olen monesti ajatellut, että tässä on koko elämä aikaa. Ajatellut, että teen nyt, kun tekemisestä kerta nautin. Ajatellut, että rauhoitun sitten, kun saan esimerkiksi perhettä. Päättänyt jakaa aikaa elämässäni ihmisille ennemmin koko elämän kuin esimerkiksi viikkojen tai vuosien näkökulmasta. Välillä kuitenkin tajuan, että vaikka meillä on tässä koko elämä aikaa, niin emme oikeastaan koskaan voi tietää kuinka pitkästä ajasta silloin puhutaan. Emme voi luottaa tekevämme jotain vuosien tai vuosikymmenien päästä, vaan jotta voisimme olla tyytyväisiä elämäämme, kun se päättyy täytyy meidän olla valmiita olemaan siihen tyytyväisiä jo tänään.

En halua olla se ihminen, jonka arkun äärellä kerrataan hänen ansioluetteloaan ja työtehtäviään. Tahdon, että siinä kerrotaan elämästä. Ei vain työstä vaan myös ihmisistä. Yhdessä jaetuista kokemuksista. Ja vaikka tarkoitukseni on elää vielä monia vuosia ja vuosikymmeniä tästä eteenpäin, niin silti, jos tahdon varmistaa tuon kuvan niin täytyy minun luoda sitä jo tänään. Pitää huolta ihmissuhteita sekä kokea yhdessä. Etsiä ja pitää yllä tasapainoa elämässäni jo nyt, sillä vain siten voin olla varma millaisin painotuksin se päättyy.

Tuumailevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Metsä voi olla monelle turvasatama. Kuva: Lukasz Szmigiel, Unsplash

Maailmassa jyrisee ja myrskyää. Elämässä tuulee ja tuivertaa. Siksi tarvitaan turvasatamia. Paikkoja ja kolosia, joissa on hyvä olla. Ihmisiä joiden kanssa kivut ja pelot voi laittaa syrjään, ja saa hengittää.

Minulle kumppanini kainalo on sellainen. Yksi turvasatamista. Paikka, jossa kaikki muu jää taa jos niin haluan. Mutta myös paikka, jonne voin tuoda kaikki kivut ja murheetkin. Hänen luokseen voin pitkän päivän päätteksi kömpiä juuri sellaisena kuin olen. Hänen luonaan saan itkeä, poikkoilla, levätä, pälpättää tai nauraa. Siinä saan olla ja hengittää. Ladata akkuja. Turvassa. Rauhassa.

Missä on sinun turvasatamasi? Löytyykö se kumppanin luota tai ystävän viereltä, vai kenties kotisohvalta tai lähimetsästä? Onko se harrastuspiirissä tai kirkon penkissä? Vai kenties monessakin paikka? Jos tiedät missä se on, niin pysähdy sitä miettimään esimerkiksi tänään. Pysähdy mettimään mitä se sinulle merkitsee. Pysähdy kiittämään ja nauttimaan.

Jos et tiedä mistä turvasatamasi löytää, niin katso hetkiin jossa on mahdollisimman hyvä olla. Niihin hetkiin, joissa voi hengittää tai joissa asiat voivat jäädä taa. Katso niihin hetkiin, joissa on edes vähiten turvaton olla. Toivon, että jostain sieltä voisit löytää jonkun turvasatamasi, ja että ennen sitä, voisit löytää edes jonkin vähemmän turvatoman sellaisen. Olet ansainnut sen, levon.

Turvallisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sulje puhelimesi, padisi ja tietokoneesi. Ota kuppi kuumaa ja istu rakkaimpiedi kanssa alas. Olkaa yhdessä, ihan rauhassa. Kuva: Nicole Honeywill, Unsplash

Elämä ja arki voivat olla joskus täynnä kiirettä ja stressiä. On suuria tunteita, paineita ja haasteita. Puhelin piippaa ja koko ajan täytyisi olla saavutettavissa. Työt saattavat valua kotiin tai vapaa-aikakin muuttua akataulutetuksi kaaokseksi. Juostaan paikasta toiseen tai näpytellään menemään kunnes lamaantuneena romahdetaan sänkyyn tai sohvan pohjalle. Kumppani jää lähes huomiotta, luultavasti itsekin sekä mahdollisesti muutkin perheenjäsenet. Se kaikki taas lisää stessiä ja mahdollista syylisyyden tunnetta entisestään. Entä jos silloin, entä jos nyt, laittaisitkin sen kaiken tauolle?

Takanani on pari monin eri tavoin raskasta viikkoa ja viime päivinä olen erinäisistä syistä huomannut olevani puhelimella alinomaan. Kuvitellut, että se tarkkaaminen saisi stressin, huolet, paineet ja laukkaavat ajatukset rahoittumaan. Väärässähän minä siinä olin. Niinpä tänään suljin puhelimesta ilmoitukset ja siirsin eniten vilkuillut sovellukset kaikista kaukaisimmalle välilehdelle. Läppärin jätän hyllyyn ja velvollisuudet siirrän paperille kirjartuna ensi viikkoon. Pistän kaikki paineet, velvollisuudet ja kaaokset hetkeksi tauolle. Ansaitsen sen. Suhteeni asaitsee sen.

Stressaantuneena, uupuneena ja kaikenlaisten puuhien ja tunteiden keskellä ei useinkaan pysty olemaan parasta itselleen tai muille. Joskus ei edes erityisen hyvä. Huonoja hetkiä saa olla eikä aina todellakaan tarvitse olla täydellinen. Joskus kuitenkin ansaitsemme tauon. Sanoisin, että jopa useammin kuin uskommekaan. Tauon niistä paineista, jotka siirtävät meidät pois itseltämme sekä tärkeiltä ihmisiltämme stressin, kiireen ja poissaolon maailmaan. Ansaitsemme aikaa, jolloin voimme olla läsnä itsellemme sekä toisillemme. Ilman mitään muuta.

Mitä jos tänään siis laittaisitkin puhelimesi ilmoitukset pois, sovellukset piiloon, velvollisuudet kalenterin väliin ja laukkuun sekä kaikenlaiset murheet myöhemmin käsiteltäviksi? Mitä jos hetken keskittyisit vain itseesi, rakkaimpiisi ja teille tärkeisiin asioihin? Pienen hetken, tämän illan tai vaikka koko viikonlopun ajan. Olet ansainnut sen. Suhteenne on ansainnut sen.

Hiljentyvin terveisin, Mio

Kommentit (2)

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Niinpä! Hieman oon miettiny, että josko jättäisikin piiloon tyystin. Käy itse katselemassa, kun siltä tuntuu tai tarve vaatii. Kuinkakohan paljon energiaa oikein jäisikään kaikkeen muuhun.

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat