Kirjoitukset avainsanalla ihmissuhteet

Meidän elämän polkumme ovat ainutlaatuisia. Siksi myös niiden valinnat ovat ainutlaatuisia, vaikka joskus tuntuisi että itse löytämänsä polut ja ratkaisut sopisivat kaikille. Kuva: Takahiro Sakamoto, unpslash

Jonkun elämä mullistuu ja saavuttaa täyttymyksensä vanhemmuudessa. Toinen ei sitä kaipaa. Yksi tahtoo sitoutua vain yhteen ihmiseen koko elämänsä ajan ja toinen löytää onnensa polyamoriasta. Me olemme kaikki niin kovin erilaisia ja niin ovat elämämmekin. Elämämme suurimpien kysymysten kohdalla päädymme kuitenkin helposti olettamaan, että se mikä sopii meille olisi universaalisti totta kaikille.

Jotkin elämäntapahtumat, -valinnat ja kokemukset ovat niin merkittäviä, että niiden kautta elämämme tulee kokonaisemmaksi, täydellisemmäksi ja paremmaksi kuin koskaan ennen. Sellaisia tahtoo ymmärrettävästi suositella kaikille. On kaunista, että tahdomme auttaa ja tarjota sitä samaa hyvää muillekin. Ne ovat kuitenkin syntyneet ja sopineet juuri meidän elämäntilanteessamme ja juuri meille. Vaikka kuinka olisimme niitä asioita tarkkaan miettineet ja puntaroineen, niin voi silti olla, ettei se kerro mistään muusta kuin siitä, että ne käyvät järkeemme juuri siksi, että ne sopivatkin meille. Se mikä sopii sinulle ei siis kuitenkaan sovi kaikille.

Joskus olemme muuttaneet itsekin mieltämme. Ajatelleet ettemme tahdo vanhemmiksi, kritisoineet avoimia suhteita tai tahtoneet vaikka kasvattaa lapsemme tietyllä tavalla, mutta myöhemmin kokeneet valaistuksen. Ymmärtäneet jotain uudestaan ja paremmin. Löytäneet polun, jonka jälkeen kaikki tuntuu paremmalta ja loogisemmalta. Silloin voi tulla kiusaus sanoa, ettei toinen vaan vielä tiedä tarpeeksi. Ajatella, että kyllä hänkin vielä oivaltaisi, kunhan vielä tietäisi tai kokisi jotain muuta tai enemmän. Voi kuitenkin olla, että vaikka kuinka toinen tietäisi kaiken saman kuin mekin, niin silti hänen polkunsa olisi toinen. Lapsettomuuteen päätynyt ei välttämättä muuttaisi mieltään vaikka tietäisi kaiken sen, minkä lapsen saanutkin tietää. Polyamoriaan päätynyt ei tarvitse olla automaattisesti hairahtunut tai siitä kieltäytyvä yhteiskuntansa orjuuttama. Seksiä kaipaamaton ei välttämättä tahtoisi sitä vaikka saisi kokea sitä minkälaisena tahansa. Eikä suhteeseen tahtova välttämättä tiedä yhtään sen enempää kuin itsenäiseen elämään päätynyt tai toisinpäin. Voi olla, että elämän tiedoista ja kokemuksista huolimatta jokin sinulle sopiva asia ei kuitenkaan sovi toiselle.

En tahdo väittää, ettemmekö voisi kertoa toisille kokemuksistamme; kertoa mitä niistä saimme ja miksi niihin päädyimme. Päinvastoin. Jakamalla kokemuksiamme voimme oppia paljon; elämästä ja toinen toisistamme. Sen lisäksi joskus elämäämme kokemukset ja niihin vaikuttanet valinnat sopivat kuin sopivatkin toisillemme. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jakaessamme kokemuksiamme teemme juurikin sen; jaamme omia kokemuksia. Emme kuvittele tietävämme tai ennustavamme liikaa toisesta. Ymmärrämme eroavaisuutemme vaikka näemme toisissa samankaltaisuutemme.

Minulle sopivin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan päivittäin poimia joulusukasta ajatuksen siitä miksi kumppanini rakastaa minua. Kuva: Irina Iriser, Pexels

Teemme jo toista vuotta kumppanini kanssa joulukalentereita toisillemme. Tänä vuonna minä saan joka päivä nostaa sukasta pienen herkun sekä ajatuksen siitä miksi hän minua rakastaa. Hän puolestaan kuulee minulta joka päivä ajatuksen hänestä tai meistä ja se pitää samalla sisällään vihjeen siitä minne olen hänelle herkun asunnossamme piilottanut.

On ihanaa kurkistaa sukkaan joka päivä. En valita herkustakaan, mutta ihaninta on lukea hänen kauniita sanojaan. Tiedänhän minä kyllä, että hän rakastaa minua, mutta on silti ihanaa lukea siitä ihan erikseen. Kerta toisensa jälkeen. Se sykähdyttää sydämen pohjassa joka kerta. Sitä samaa toivon aiheuttavani myös hänessä omilla sanoillani. 

On tärkeää kuulla aina silloin tällöin, tai vaikka useamminkin, mitä toiselle merkitsee ja miksi. Melkeinpä yhtä ihanaa ja merkityksellistä kuin kuulla miksi kumppanini minua rakastaa on päästä päivittäin miettimään mitä hän ja meidän suhteemme minulle merkitsevät; mitä niistä tahtoisin hänelle sanoa. Joskus arki vie mukanaan ja onnellisimmatkin asiat tuntuvat vain tavallisilta. Niiden voiman ja roolin unohtuu. Siksi onkin hyvä hetkittäin ihan tietoisesti kääntää ajatuksensa niitä kohti. Pysähtyä kumppaninsa ja suhteensa merkityksen ääreen. Antaa tunteidensa taas pyörähtää vatsan pohjalla ja kauneuden kimmeltää silmissä.

Miellämme joulun juhlaksi, jolloin ollaan läheisten keskellä. Toivomme sen olevan rakkautta ja lämpöä täynnä. Mutta millaiseksi rakennamme polkumme sitä kohti? Kuinka siihen kaikkeen valmistaudumme? Mihin keskitymme tai mihin panostamme? Tahdon yhä enemmän rakentaa jo polusta joulua kohti rakkauden täyteistä. Suunnata katsettani kumppaniini ja muihin läheisiini sekä antaa sen näkyä. Se on samalla asia, jonka toivoisin leviävän myös joulun ajan ulkopuolelle. Ymmärrys keskittyä myös siihen, joka on aina siinä lähellä.

joulukuisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Silloin, kun itseinho ja epävarmuus iskee, voi toisen katse toimia rakastavana peilikuvana. Kuva: Amanda Dalbjorn, Unsplash

On päiviä, jolloin on vaikea katsoa itseään peiliin. Tai edes olla. Päiviä, jolloin hävettää, inhottaa tai puistattaa. Ihan vaan olla itsensä. Ilman mitään sen kummempaa syytä. Sitä vain näkee silloin itsessään ne kaikki huonoimmat puolet ja keksii vaikka muutaman uuden vielä lisääkin, jos oikein sille päälle sattuu. Ne ovat päiviä jolloin kadottaa hyvät piirteensä ja puolensa muististaan sekä takertuu tahtomattaankin niihin harmaimpiin. Päiviä, jolloin tutkii itseään erityisen julmin ja raskain silmin.

Joskus nuo päivät voivat myös vaihtua viikoiksi tai vuosiksi. Itsensä moittimisesta ja haukkumisesta tulee rutiinia. Itseinhosta ja riipivästä epävarmuudesta osa arkea. Silloin voi olla vaikea katsoa itseään silmiin rakastaen tai toivoa hyvää peilikuvalleen.

Niissä hetkissä, päivissä tai vuosissa, toivon, että vierelläsi on joku, joka katsoo sinua rakkauden täyteisin silmin. Sellaisella rakkaudella, jolla sinä itsekin katsot rakkaimpiasi. Katseella, joka näkee toisessa kaiken sen hyvän, jota hän ei itsekään vielä näe. Katseella joka etsii kauneutta, viisautta ja vahvuutta, ja lempeästi lepää siinä niitä löydettyään. Katseella, joka tietää ja tuntee sen kaiken hyvän, jota sinussa on. Katseella, joka rakastaa.

Sillä tiesitkös, milloinkaan, emme voi itse vihata kauneuttamme ja hyvyyttämme itsestämme pois. Silloinkin, kun suljemme sen itseltämme näkymättömiin, on se totta toisten silmissä. Se ei koskaan lakkaa olemasta. Niinäkin päivinä ja vuosina, kun et tahdo katsoa peilikuvaasi, niin sinussa lepäävät ne kaikki kauneimmat puolesi. Ne ovat totta silloinkin.

Toivon, että vierelläsi on, joku joka katsoo sinua rakkaudella silloin, kun et itse siihen pysty. Sillä kenties se rakkaus, joka hänestä huokuu voisi silloin toimia peilikuvanasi. Muistuttaa mitä voisitkaan nähdä jos katsoisitkin itseäsi hänen silmillään.

Rakastavin terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joskus kumppani joutuu muistuttamaan ja pitämään huolta, kun oman elämänhallinnan kanssa on ongelmia. Kuva: Kelly Sikkema, Unsplash, muokkaus Mio Kivelä

Se oli heti tutustumisemme ensimetreillä, kun nauroin ystävälleni, että olemme nykyisen kumppanini kanssa kuin hajamielinen professori ja hänen pitkäaikainen lempeä vaimonsa. Minä hukkasin ja unohdin asian jos toisenkin. Hän puolestaan tiesi niiden olinpaikan, pelasti ja muistutti. Toi tiputtamani avaimet tai muistutti maksamattomasta laskusta. Kertoi minne olin menossa ja mistä puhumassa. En kyennyt ymmärtämään kuinka hän kykeni muistamaan sen kaiken. Ei vaan omasta vaan myös minunkin elämästäni.

Olen tottunut, että elämäni on varsin vaihtelevaa. Etenkin elämänhallinnan osalta. Joskus yleensä siisti asuntoni valuu kuin väistämättä kohti kaaosta, laskut ja muut tärkeät asiat vain katoavat mielestä ja jokainen muukin elämänhallinnallinen asia tuntuu unohtuvan. Sitten jotain taas tapahtuu ja saan asiat jälleen hallintaan. Sellaista se on. Siihen olen tottunut.

Viime syksyllä, kumppaniini tutustuttuani, asiat olivat kuitenkin toisin. Huomasin yllättäen olevani tilanteessa, jossa normaalisti kaikki olisi jo kaatunut. Kotini olisi kaaoksessa, elämäntavat hukassa ja arki muutenkin kadoksissa sekä sekavaa. Nyt niin ei kuitenkaan ollut. Ensin ajattelin kumppanini vain tekevän minulle hyvää. Että hänen läsnäolonsa sai minut pysymään kasassa ja ruodussa. Kunnes oivalsin, että se olikin hän, joka piti elämäni kasassa ja ruodussa. En minä. Hän muistutti mitä olin tekemässä, mitä olin unohtanut, minne olin menossa ja mistä tulossa. Hän tarttui niihin asioihin, jotka unohdin tai kadotin. Hän muistutti, tuki, auttoi ja teki puolesta. Hän toimi toiminnanohjauksenani. Se oli hetki, jolloin pysähdyin.

Olin minä jo pitkään miettinyt, että tarvitsisin varmasti tukea elämääni. Alituinen heiluminen hyvän elämänhallinnan ja kaaokseen valumisen välillä oli väistämättä kuormittavaa. Ainakin niissä hetkissä, kun valuttiin kaaokseen. En kuitenkaan ollut saanut aikaiseksi tehdä mitään ihmellistä asian eteen. Ainakaan muutamaa, nopeasti tyssähtänyttä kertaa, lukuunottamatta. Olin niin tottunut siihen kaikkeen, etten hyvissä hetkissä muistanut koko asiaa ja huonoissa taas kaikki oli niin kaaosta, etten saanut siinä mitään tehtyäkään. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse enää minusta. Nyt oli kyse myös kumppanistani. Ymmärsin, että minä voin kestää sen, että aina hetkittäin kaikki vajoaa kaaokseen, mutta nyt sinne joutuisi valumaan myös hän. Hän joutuisi joko sietämään näkyvää ja näkymätöntä kaaosta arjessaan tai pitämään kaikkea kasassa minun puolestani. Se oli kuvio, johon en voisi suostua. Niinpä viimein sain sen tarvittavan potkun ja tartuin puhelimeen.

Nyt olen keskellä pitkää ja hetkittäin tuskastuttavankin hidasta ADHD-tutkimusta. Lopputulosta en voi vielä varmaksi tietää, vaikka aina vain syvempi perehtyminen ADHD:n ja ADD:n aikuisiän moninaisiin ilmenemismuotoihin luokin asiasta yhä suurempaa varmutta, niin minulle kuin monille läheisillenikin. Olen nyt tutkimuksia käydessäni hieman vajaa kolmekymppinen, ja mahdollinen ADHD tai ADD on ollut osa elämääni aina. Takana on siis kymmeniä vuosia, joiden aikana olen etsinyt selviytymiskeinoja ja opetellut pärjäämään vaikka haasteilleni ei ole ollutkaan antaa nimeä. Voi olla, että olisin pärjännyt löytämilläni keinoilla vielä kymmeniä vuosia pidempäänkin. Ilman erillistä nimeä haasteilleni ja tietyille piirteilleni. Voi olla. Mutta voi myös olla, että jos saan noille haasteilleni ja piirteilleni nyt jonkin nimen, niin se voi auttaa minua ja muita ymmärtämään niitä vielä vähän paremmin ja löytämään arkeen vielä vähän parempia keinoja. Voi olla, että se kaikki voisi auttaa niin, että ei tarvitsekkaan näin usein vain selviytyä ja pärjätä. Niin että, kumppanini ei tarvitsisikaan näin usein valita ajoittaisen kaaoksen sietämisen ja kannattelemisen välillä. Niin, että sen kaiken selviytymisen ja pärjäämisen tilalle voisi, ainakin joskus, tulla paremmin tilaa vain olla ja elää. Kenties sen kautta voisin olla itsekin paremmin oma toiminnanohjaukseni.

Selvittelevin terveisin, Mio

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat