Kirjoitukset avainsanalla ruokailu

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki alkaa tietenkin jo kaupasta, ja sitä ennen itse ajatuksesta. tehdä rakastetulle annos parasta ruokaa. Ruoan laittaminen toiselle ihmiselle ja sen jakaminen yhdessä on kenties alkuperäisimpiä ihmisolennon tapoja muodostaa yhteyttä ja vahvistaa suhteita. Myös nykyajan rakkauselämässä sillä on määräämättömän suuret mahdollisuudet.

Mutta kaupassakäynti siis, ja huolellisesti itse valikoitujen raaka-aineiden kokoaminen yhteen. Kauppakorissa katseltuna siinä on konkretisoituneena rakkaudellinen ajatus, sinänsä jo valmis kokonaisuus.

Ostokset puretaan meidän keittiöömme, meidän kotimme keittiöön, joka on lukuisten onnellisten yhteisten juhlien moottori. Nyt ruokaa laitetaan kuitenkin vain rakastetulle.

Otetaan kaikki tarvittava esille, ainekset reseptin mukaan, pari leikkuulautaa, parit veitset, laakea paistinpannu, kattila ja lävikkö, pieni japanilainen kulho. Kaikkiin keittiökaluihin liittyy muistoja, joita tulee mieleen, kun käsittelen niitä. Kattila esimerkiksi on Lohjalta, kun olimme ensimmäisellä yhteisellä kirpparikierroksella siellä suunnalla. Se oli ikkunassa esillä pääkadun alussa, kympillä. Kulhon puolestaan ostin, kun laitoin rakastetulleni ensimmäistä kertaa ruokaa kodissani. Silloin oli kaunis kesäkuun päivä.

Kattila laitetaan puolilleen vettä ja levylle. Sillä aikaa, kun se kiehahtaa, puolitan punasipulin ja kuorin yksikyntisen valkosipulin. Punasipulin puolikas silputaan hienoksi, valkosipuli kolmeen osaan odottamaan puristinta.

Vesi kiehuu nyt, laitan sinne kolme tyynyä leveitä riisinuudeleita. Kello käymään. Hämmentelen puuhaarukalla kiehuvia nuudeleita ja kahden minuutin kuluttua kaadan ne lävikköön juoksevan kylmän veden alle. Nuudelien jäähdyttyä jätän ne siihen valumaan.

Mittakuppiin mittaan vajaan ruokalusikallisen tamarinditahnaa, reilut kolme ruokalusikallista soijaa, yksi pienenpieni rawit-chili silppuna, kolme ruokalusikallista tummaa ruokosokeria ja puoli desiä kasvislientä ja hiukan limemehua. Sekoittelen niin, että sokerit liukenevat.

Sitten leikkaan silpuksi kaksi kevätsipulia. Ne kulhoon odottamaan ja päälle kourallinen paahdettuja cashew- ja maapähkinöitä ja kaksi kourallista ituja. Leikkuulaudalle jätän kahdeksaan lohkoon leikkaamani pienen ja rapean salaattikerän ja puoli nippua silputtua korianteria.

Pannulle tulee oliiviöljyä ja se kuumenee nopeasti – aina tässä vaiheessa tulee mieleen, että olisi taas ihanaa matkata yhdessä Välimerelle. Kaadan sipulisilpun ja puristan valkosipulin hetkeksi sihisemään öljyyn, vain siksi aikaa, että tuoksu irtoaa. Heti sen jälkeen pannulle lisätään salaatti, ja perään hiukan kuivaa valkoviiniä. Seison niiden ääressä ja katselen salaatin asteittaista kuultumista.

Kokatessani rakastetulleni ajattelen häntä. Keittäminen on hyvää aikaa mietiskelylle ja sisäisten kuvien katselulle. Se tarjoaa mahdollisuuden harkittuun puuhaan toista varten. Ajattelen esimerkiksi leikellessäni sopivia suupalakokoja, joista rakastettuni pitää, sopivaa mausteisuuden astetta samoin; teen parhaani mukaan, ja se tuntuu mukavalta. Teen hänelle.

Kun salaatin väri on muuttunut tietyllä tavalla tummemman ja pehmenneen vihreäksi, teen keskelle tyhjän tilan, siihen tilkka öljyä ja kaksi kananmunaa nopeasti hämmennettynä kokkeliksi. Tässä ruoassa on proteiinia, se antaa lihaksille rakennusainetta. Rakastan rakastettuni lihaksia.

Kaikki sekaisin nopein liikkein puuhaarukalla, ja uusi tila pannun keskelle, öljy, nuudelit ja kolmannes kastikkeesta. Sitten paistelen. Nyt tuoksut kasvavat uusiin mittoihin. Se on pieni ruoanlaiton ihme. Kaikella oli vielä hetki sitten oma tuoksunsa, nyt on jotain uutta, moninkertaista, ryöppy, jossa mukana on kaikki ja sellaista, mikä oli piilossa aiemmin.

Sekaisin, sekaisin, iloisesti pannulla mullin mallin, välillä lisää kastiketta viimeiseen pisaraan, ja kuumuus liittää kaiken yhteen. Huikkaan, että kannattaa valmistautua pöytään jo.

Kaadan pähkinät, kevätsipulit ja idut pannulle ja kääntelen ne seokseen. Annokset pannusta kahdelle lautaselle – lautaset eri sarjaa iloisuuden vuoksi. Korianteri kaiken päälle ja limestä lohkot annosten sivulle.

Rakastettuni istuu pöytään. Tarjoilen hänelle. Maailman parasta ruokaa, hän sanoo minulle.

Kokkaaminen on rakkauden nautinto.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Aloitimme talvella italian opiskelun yhtaikaa. Välimeren alueella osataan laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Kielenopiskelun ensimmäisiä verbejä olivat ”syödä” ja ”juoda”. Varsin pikaisesti tuli eteen tietysti myös ”rakastaa”. Syödä, juoda ja rakastaa, hyvä kolmiyhteys.

Rakastavaisten iloihin kuuluu ruokaileminen yhdessä, yhdessä jaettu pöytä, yhdessä murrettu leipä, yhdessä ostetut jäätelöt, yhdessä pidetyt ruokakutsut, yhdessä läpi lojutut pitkät sänkyaamiaiset, yhdessä valitut ravintolat ja yhteiset vuoroin toinen toiselle lahjaksi järjestetyt ravintolaillat, yhteinen nälkä, yhteiset karkit ja yhteiset ruokavaliosuunnitelmat.

Yhdessä syöminenhän on jo lähtökohtaisesti rakastuneiden asetelma: vastapäätä, kasvokkain, silmiin katsoen. Pöydän yli kurottaen toisen kättä ja vielä pidemmälle pientä suudelmaa.

Olen kirjoittanut ruoanlaittamisesta rakastamisena ja huomioimisena ja eroottisena runoelmana toiselle – rakastajat sängyssä nautitulla aamiaisella vastaleikattuja ananaksenpalasia yhteisestä kulhosta haarukoiden, niiden makeutta punniten (ja miten ne aina häviävät makeudessa sille, kuinka makea minun rakastettuni on!).

Haluaisin kirjoittaa myös pienen ajatuksen lounaista.

Lounaat ovat ihana mahdollisuus varastaa arkipäivä rakkaudelle. Lounasta edeltää sopiminen ja viestittely: monelta voitaisiin mennä… oletko jo vapaana… mikä paikka olisi hyvä… mitä siellä on tänään tarjolla… mentäisiinkö kuitenkin jonnekin uuteen paikkaan… no otetaan se-ja-se… missä tavataan… lähden nyt… kohta nähdään, rakas!

Työn keskelle raivatussa tilassa tapahtuu pyrähdys poikki kaupungin. Se on pieni matkustus, jolla on sykähdyttävä päämäärä. Muut ovat toimissaan, kaupunki elää elämäänsä, ja minä liu’n sen läpi kohti rakastettuani.

Tapahtuu kohtaaminen metron liukuportaan päässä, etuovella, keskellä katua, porttikäytävässä, ratikkapysäkillä, aulassa, kulmalla: loppumetrit rientäen ja syleily. Sitten on lounasravintolan oven avaaminen toiselle ja sisään astuminen.

Tässä olemme me, me kaksi olemme tässä yhdessä, tämä pari. Sitten haetaan pöytää – otetaan tänään tuo loosi ikkunaseinältä – ja voin auttaa hänen takkinsa pois ja seurata häntä salaattibuffettiin. Ruoka on jotakuinkin kelvollinen, yleensä kahvi huonoa, mutta seura parhain, ja ajaton aika, joka sen neljänkymmenen minuutin tai tunnin verran on käytössä; se on tavallisen elämän oikeaa onnea.

Kun palaan takaisin, se on minun mukanani, ja olen ravittu paremmin kuin vain ruoalla. Rakkauslounaita! Kohta on kevätvalo kirkkaimmillaan. Lounasravintoloiden ikkunoissa kimaltelee katuhiekan timanttipöly.

Forse si mangiamo il pranzo domani, mio amore.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olemme kirjoittaneet paljon tässä blogissa puhumisen tärkeydestä parisuhteessa, mutta olen unohtanut yhden todella olennaisen vihjeen:

Muistakaa syödä!

Tunnen itseni vanhaksi, mutta viisaaksi, kun olen miettinyt tässä maalausviikonlopussa ehkä eniten, että ruokahuolto pelaa. Kiikutin ensimmäisenä uuteen kotiin pikkuisia karkkipurkkeja ja ah, niin ihania tölkillisiä sitruunasoodia ja makuvesiä kylmään. Onneksi on myös kaikenlaisia aplikaatiota, joista saa tilaamalla pyöräilijän tuomaan kotiovelle kaupunginosan parhaita herkkuja jonottamatta ja poistumatta remppapaikalta.  Ja väitän, että yksi ratkaiseva tekijä on ollut, että hyvissä väleissä edelleen ollaan, vaikka tapetin irrotus vei ehkä oletettua enemmän resurrseja, kun varmistin, että hörppyä juomaa otetaan ja suklaa sulaa suuhun.

Ja uskon kyllä verensokeritasapainon ylläpidon voimaan remppailun ulkopuolellakin. Nälkäisen ärsyyntymiskynnystä ei kannata koetella. Iso valmisruokaketju on tehnyt suurta parisuhdetyötä lauseellaan, että hyvällä ruoalla saa paremman mielen. Ja tosiaan ei tarvitse aina hifistellä ruoan kanssa, mutta kaikki on helpompaa, kun ei tarvitse kiukutella kuivin suin tai tyhjin vatsoin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat