Kirjoitukset avainsanalla kohtaaminen

Kuva: Tarja Kinnunen

Olen yksin ja odotan. Haluaisin juhlia tärkeää päivää, mutta kaikki ovat jossain. Vähitellen tajuan, että he ovat yhdessä jossain. Yhteisöön mukaan pääseminen ei ollutkaan onnistunut. En tajunnut, että aikuset voivat toimia näin. Valikoida osan porukasta ja jättää toiset ulkopuolelle. Hämmästyn miten kipeää se tekee. Näin vanhana! 

Jokainen on varmaan joskus elämässään kokenut ulkopuolelle jäämisen. Myös parisuhteessa voi jättää toisen ulkopuolelle. Tai ihan yhtä lailla jättäytyä. Läheisyys on pelottavaa, koska siinä on aina mukana hylätyksi tulemisen mahdollisuus. Turvallisinta on pysyä etäällä. Silloin ei satu, vaikka oikeasti myös yksinäisyys sattuu. Mutta sille, joka jättäytyy yksin se on tuttua sattumista. Turvallista.

Rakkaus on pelottavaa. Varsinkin silloin, jos siihen ei ole tottunut. Läheisyys antaa mahdollisuuden haavoittua. Ja sitähän me emme halua. Olla haavoittuvia.  Valitsemalla yksinäisyyden välttää yksin jäämisen kivun. 

Perheissä voi olla vääristyneitä liittoja lasten ja aikuisten välillä, joissa roolit menee sekaisin. Olen ymmärtänyt, että ne ovat lasten tulevien ihmissuhteiden kannalta tuhoisia. Aikuinen voi antaa lapselle roolin, joka kuuluisi oikeastaan puolisolle. Läheisyyttä ja turvaa haetaan niissä väärin keinoin ja lapsi maksaa siitä hinnan omassa elämässään.

Tuttu tarina onkin se, miten nainen uppoaa äitiyteen ja kiinnittyy lapsiin niin vahvasti, ettei puolisolle jää enää mitään. Myös Isä voi luoda liiton lapsen tai lasten kanssa äitiä vastaan. Ne ovat mielestäni erityisen raastavia. Olen miettinyt johtuuko se siitä, että äiti usein joutuu antamaan itsestään ja elämästään niin suuren palasen perheelleen. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei sitä arvosteta. Vai peittävätkö miehet vain paremmin sen surun, jota ulkopuolisuus väistämättä tuottaa?

Itsellenikin oli vaara joutua tähän rooliin. Siitäkin huolimatta, että isäni on aina kohdellut äitiäni ja naisia kunnioituksella. Havahduin siihen, kun pieni lapseni oli sitä mieltä, että minä olen perheen palvelija. Sukujemme maalaistalotausta oli hiipinyt huomaamatta perheemme työnjakoomme. En hyväksynyt tätä, vaan aloin puhua ääneen sitä, kuinka kodista huolehtiminen on yhteinen asia. Kaikkien vastuulla. Aloin rimpuilla ulos roolistani sanoittamalla tilannetta ääneen muille.

Parisuhteessa syntyy ulkopuolisuuden kokemus, kun tunneyhteys katkeaa. Fyysinenkään läheisyys ei auta, jos ei tule nähdyksi ja kuulluksi tunnetasolla. Joskus toinen ei anna läheisyyttä tai joskus läheisyyttä voi olla vaikea ottaa vastaan. Tunnistan molemmat tilanteet. Kun tarvitsemaansa läheisyyttä ei saa, sitä alkaa helposti vaatimaan. Monissa parisuhteissa on tuttu kierre se, että nainen painaa päälle oman kaipuunsa kanssa ja mies vetäytyy riittämättömyytensä kanssa turvaan. Molemmat ovat yksin.  

On kauheaa olla omassa elämässään ulkopuolinen. Ei-subjekti. Toimimaton ihminen. Tilaa viemätön. Olemassa oloton. Sitä se on, kun parisuhteessa jää yksin. Vailla olemista. Olemattomuutta. Yhdessä, mutta yksin. Se on tila, jonka haluaa muuttaa hinnalla millä hyvänsä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten Haave-leirillä eletään paljon ihan tyypillistä leirielämää. Osalle se saattaa olla ensimmäinen leirikokemus oamana itsenä. Kuva: Josh Campbell

Huomenna lähden vapaaehtoiseksi sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten Haave-leirille. Järjestäjinä on seurakuntia sekä entinen Transtukipiste, jonka nimi on juuri tänään muuttunut Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskukseksi. Voi kuinka onnellinen olenkaan Haave-leiristä, siitä että sitä on järjestämässä seurakuntia sekä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen kaltaisista toimijoista. Kuinka valtava merkitys kaikella sellaisella olisikaan voinut olla omassa nuoruudessani

Vertaistuki on ihmeellinen asia. Joillekin se merkitsee lopulta enemmän kuin he olisivat osanneet arvatakaan. Vertaistuen piirissä muistaa ja tuntee, ettei ole yksin. Vertaisten keskellä ei aina tarvitse selittää niin paljon, vaan voi myös kohdata ihmisiä, jotka tietävät jo puolesta sanasta mitä tarkoitat. Vertaisilta voi myös saada neuvoja, joita ei välttämättä kukaan ammattilainen osaisi antaa. Joskus myös ihan vain sekin auttaa, että saa sanoa asiansa, jollekin jonka tietää käyvän läpi samaa. Vertaistuen merkityksellisyys saa minut iloitsemaan jokaisesta tahosta, joka tarjoaa eri keinoin sen voimaa nuorten elämään.

Vertaistuen tavoin myös leireissä on usein ihmeellistä voimaa. Leirit voivat tuoda ihmisiä yhteen, irrottaa arjesta ja tarjota merkityksellisiä kokemuksia. Sukupuolivähemmistöön kuuluvana leireissä voi kuitenkin olla usein myös haastavia elementtejä muun muassa mahdollinen kehodysforia ja väärinsukupuolitetuksi tulemisen pelko voivat tehdä esimerkiksi ympärivuorokautisesta yhdessäolosta sekä jaetuista huoneista ahdistavia asioita. Samoin turhankin usein sukupuolen mukaan jaotellut tilat sekä ohjelmanumerot voivat tehdä leirille osallistumisesta jopa mahdotonta. Siksi iloitsen esimerkiksi Haave-leiristä, joka huomioi tuon kaiken.

Seurakuntien roolista iloitsen, sillä yhä edelleen luodaan surullisen usein kuvaa, ettei ihminen voisi kuulua sateenkaarivähemmistöön ja olla hengellinen yhtä aikaa. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin kaksi toisistaan irrallista asiaa, jota voivat aivan loistavasti toteutua samassa henkilössä. Olen onnellinen jokaisesta tilaisuudesta, jossa sateenkaarivähemmistöönkin kuulevat nuoret voivat nähdä, että myös heillä on oikeus olla hengellisiä ja, että myös uskonnollisten yhteisöjen piiristä voi löytää vertaisia sekä turvallisia ihmisiä.

Useiden seurakuntien avoimesti tekemä työ sateenkaarinuorten parissa, Haave-leirin kaltainen toiminta sekä tietoisuus entisestä Transtukipisteestä olisivat varmasti voineet yhdessä muuttaa nuoruuttani valtavasti. Avoin ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta sekä vertaistuen mahdollisuus olisivat mitä luultavimmin säästäneet minut monelta tuskalta, avanneet lukkoja sekä tarjonneet kauniita hetkiä murrosiänkin keskellä. Sen tähden iloitsenkin esimerkiksi siitä kaikesta mitä saan olla tulevan viikonlopun aikana toteuttamassa. Iloitsen jokaisesta nuoresta, jolla on mahdollisuus saada elämäänsä sellaista tukea sekä vertaisten läsnäoloa, jota juuri he tarvitsevat. Vanhempia sekä kaikkia muita sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kanssa elämää jakavia tahdon puolestaan muistuttaa, että mahdollisuuksia tukeen sekä vertaisten kohtaamiseen voi aina tarjota. Voit olla antamassa tilan sekä mahdollisuudet vaikket vielä ihan itse kaikkea pystyisikään käsittämään.

Iloitsevin terveisin, Mio

Kommentit (6)

Vierailija
2/6 | 

Leiri oli yhtä täydellinen kuin viimekin vuonna eikä pieni päänsärkykään haitannu menoa!

Sukupuolivähemmistöön kuuluva ...
3/6 | 

Olin itse nyt viikonloppuna tuolla leirillä ja voin sanoa, että oli aivan mahtava kokemus! Haikein mielin sieltä lähti pois kun oli niin kiva viikonloppu. Tuolla leirillä löysin vihdoin varmuutta omaan sukupuoli identiteettiin ja myös itselleni sopivan nimen. Kaikki olivat todella ymmärtäväisiä kaikessa ja oli myös hauskoja leikkejä ja pelejä. Ainoa lisätoive tälle leirille on se, että leiri kestäisi pidempään. Edes kaksi kokonaista päivää, mutta mieluusti viettäisin vaikka viikon siellä. Innolla odotan ensivuoden leiriä !

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

❤ aiva ihana kuulla! On ollut ilo olla sun kanssa se kaikki jakamassa. Ja toivottavasti moni hyvä asa leiristä pääsisi leviämään myös arkeen.
Taisi moni muukin haaveilla pidemmästä leiristä. Kertoo hyvää viestiä ja siitä iloitsemme. Onneks tulee taas ensi vuosi ja toivottavasti jälleen uusi leiri.
Ihanaa kun tulitte ja olette ❤

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mun rakkaus tuli ihan yllättäen ja odottamatta. Ihan kuin leffoissa ja romanttisissa romaaneissa, se tuli kesken askareiden, nurkan takaa, bussin ovella, yhtäkkiä. Se tuli koska oli tullakseen. Rakkaus tuli kuin auringonpaiste pellon poikki, yhtäkkiä oli kasvoilla lämmin ja kaikki kirkkaampaa.

Mietin tätä, kun luin tuoreesta The Economistista artikkelin modernista rakkaudesta, eli siitä kuinka nettisovellukset ovat muuttaneet parinmuodostuksen ja rakkauden löytämisen käytännöt ja mahdollisuudet.

Jenkeissä jo puolet kaikista solmittavista avioliitoista on lähtenyt liikkeelle deittisivustoilta. Samaa sukupuolta olevista pariskunnista seitsemän kymmenestä on tavannut netissä.

Koska netissä on paljon vähemmän rajoja ja sosiaalisia rajoja kuin arkielämässä, sekin heijastuu rakkauteen: esimerkiksi uskonto tai ihonväri ovat jo paljon harvemmin erottavia tekijöitä. Ihmiset etsivät ja kohtaavat toisiaan turhien raja-aitojen yli. Se on mahtavaa.

Minä en etsinyt rakkautta, mutta rakkaus löysi minut. Sattui sellainen ihminen, ihmeellisin kaikista. En koskaan ole kohdannut toista sellaista kuin hän, missään.

En tiedä, olisimmeko me koskaan kohdanneet nettitreffeillä. Ehkä me olisimmekin. Sattumanvaraista oli se, miten kaikki meille tapahtui. Sattumaa tarvitaan, koska on niin paljon ihmisiä, kaupunkien täydeltä, ja sitten sattuu olemaan se yksi, joka sattuu tulemaan kohti kuin meteoriitti, suloinen kuuma meteoriitti, suoraan sydämeen.

Sattuman paikat vaihtelevat. Yksillä se on katu, toisilla deittisaitti, kolmansilla kuoroleiri. Sen verran paikoilla on keskimäärin väliä, että netissä tavanneiden liitoissa ollaan ilmeisesti jonkin verran onnellisempia ja ne kestävät jonkin verran pidempään kuin liitot keskimäärin. Ehkä tuohon vaikuttaa se, että on itse saanut tarkemmin valita.

Minuun rakkaus tuli kaiken lävistävästi, ja muutti minut sellaiseksi ihmiseksi, joka nyt olen. Se muutti minua. Mutta en usko, että se on mitenkään poikkeuksellista. Rakkaus tulee, jos on tullakseen, yhtäkkiä ja yllättäen, kun se tulee, ja muuttaa ihmisen.

Uusi rajattomampi maailma tarjoaa enemmän sattumia. Minun sattumani odotti bussin ovella, oli lumista ja aika kylmää ja iltapäivä. Sitten olikin pian kevät ja kesä.

Minun rakkauden sattumani on kallein aarteeni. Se on sydämeni, joka lyö.

On ihanaa, että maailmassa on niin paljon rakastuneita ja suloista, että on tarjolla yhä enemmän sattumia rakkautta varten. Vähintään 200 miljoonaa ihmistä maapallolla on jatkuvasti aktiivisena deittisovelluksissa.

Sattumien onnea jokaiselle siellä, ja kadulla ja työpaikoilla ja kuoroleireillä ja kaverien kaverien kanssa ja kaikkialla!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Muutaman päivän sisään olen käynyt pari keskustelua eri ihmisten kanssa siitä, millaisin pienin teoin rakkautta saa vaalittua; pidettyä mielessä kaiken työn, puuhan ja oman elämän keskiössä. Rakastaminenhan on tietoisten tekojen tekemistä ja tietoista edellytysten luomista sille selittämättömälle, mysteeriselle, elämää suuremmalle tunteiden sekoitukselle, jota rakkaus on.

Tänään puhelin aiheesta tyttäreni kanssa pizzaa jakaessamme; erilaisten merkitsevien asioiden pitämisestä esillä, sellaisten, jotka ohjaavat mieltä onnellisuuden suuntaan, rakkauden suuntaan. Miten ne ovat oikeastaan erityisen tärkeitä silloin, kun koetetaan liikkua onnesta syvempään onneen. Viisas tyttäreni sanoi, että suomalaisessa ilmapiirissä näkyy kyllä vieläkin se, että vähään tyytymistä pidetään jonkinlaisena hyveenä. Nuoretkaan eivät ole siitä vapaita.

No, rakkaus ei voi kukoistaa, jos se joutuu toteutumaan tyytymisen ilmapiirissä. Joten tietoisia tekoja tarvitaan, jos rakkautta pitää arvossa.

Minulle haastavinta on sovittaa rakkauden tila työn viemään aikaan. Suurin osa työstä tapahtuu tietokoneella, joka kulkee mukana ja aukeaa toimistolla, kotona, puiston penkillä, kahvilassa, metrossakin joskus ja asiakkaiden neuvotteluhuoneissa.

Olen keksinyt, että näissä ympäristöissä kaikkein keskeisin paikka, johon tuoda rakastettuni, on tietokoneen ruutu. Niinpä hän hymyilee minulle siinä vähän salaperäisenä ja älyttömän hyvännäköisenä, mustavalkoisessa kuvassa, jonka olen ottanut amsterdamilaisessa baarissa.

Minä katselen häntä ja hän katselee minuun aina kun avaan koneeni, ja aina kun kytken esitystilan, hän tervehtii minua valkokankailta ja kuvaruuduilta kaikkialla, minne menen. Hän ei koskaan ole kaukana, ja minun ajatukseni ovat aina hänen lähellään.

Kun avaan kansioita ja tiedostoja, kytken Skypen päälle, kirjoitan työsähköpostin tai rakennan exceliä, hän on kaiken tapahtumisen taustalla, aivan niin kuin hän on elämässänikin jatkuvana läsnäolona ja yhteenkuulumisen tunteena.

Minä olen tämä mies, joka rakastaa häntä, ja sellaisena minä teen myös työni.

Ihmettelen, kuinka harva on keksinyt samaa tapaa pitää rakastettunsa ja rakkautensa silmiensä edessä. Rakkaus on väkevää, luulisi, että se näkyisi paljon useampien näyttökuvissa. Puhelimissa, jotka ovat toinen jatkuvasti tuijotettu laite, kuvia rakastetuista on paljon useammin. (Mikä kuva sinulla muuten on puhelimessasi? Jos se ei ole kuva hänestä, jota rakastat, miksi ei?)

Tietoinen teko on se, että laittaa rakastetusta kuvan näkyviin sinne, minne jatkuvasti katselee. Palkinnoksi saa sen jatkuvan tiedostamattoman siirtymän hänen luokseen, ja siihen hetkeen, josta kuva on. Minä muistan, miten katsoimme liidulla kirjoitetusta ruokalistasta, mitä söisimme. Ympärillä oli eloisaa puheensorinaa. Hän oli minusta niin kaunis siinä vastapäätä istuessaan, että otin hänestä sarjan kuvia. Kuvasin ne mustavalkoisina, että saisin tallennettua sen baarin tumman hämärän ja ylävalot, ja hänen vaaleat piirteensä ja hiuksensa pehmeässä valossa, joka niihin osui.

Hänen silmänsä tuikkivat minulle. Takana ja ympärillä aukeaa terävyysalueen ulkopuolella tila, joka on tämä tila, jossa me koko ajan olemme, meidän mahdollisuuksiemme tila, elämä, jota me elämme. Rakkaus tapahtuu täällä.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Näin kaunis se on tekstinäkin tämä puhe elämän tärkeimmästä asiasta. Kun ajatus on selvä ja tulee syvältä omasta kokemuksesta ovat sanatkin selvät. Kiitos Jaakko!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat