Kirjoitukset avainsanalla aika

Kuva: Vladas Dirzys/ Freeimages

Saippuakuplia on ollut lapsesta asti jännittävää seurailla. Jotkut sitkeät sinnittelevät ilmassa pitkään kieppuen. Toiset ovat hädin tuskin kupliksi ehtineet haihtuessaan jo näkymättömiin. Lähes henkeä pidätellen meidänkin lapsemme katsovat, miten kuplien puhaltaminen tuottaa tulosta. Ohikiitävän hetken erikokoiset ja -näköiset pallukat kieppuvat näköpiirissämme. Ilo muuttuu haikeaksi huokaukseksi kuplan puhjettua.

Tänä kesänä olen hyvästellyt joitain ihmissuhteita joko eri suuntiin kulkemisen vuoksi tai kuoleman koskettaessa. Ajatus kaiken määräaikaisuudesta on saanut uusia ulottuvuuksia vauvan kasvettua taaperoksi, puun taimen istuttamisen myötä, esikoisen lähdettyä koulutielle, harrastuksen päättyessä, ystävästä etääntyessä ja elämän viime hetkiä hengittelevän poskea silittäessä.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus.

Tunteiden vaihdellessa saattaa huomata, että sisimmästä löytyykin levollisuutta ja rikastumisen kokemus. Jotain sellaista, jonka äärellä voi pysähtyä tarkentamaan katsettaan siihen kaikkeen, jota on toisen kautta saanut: ihmisenä kasvamista, kesänviettopaikan, hyvää työtoveruutta, unohtumattoman matkan tai vertaistukea vaikkapa yksinhuoltajuudessa jaksamiseen. On päättymisiä, joihin saa valmistautua rauhassa ja pitkään. Äkillisesti päättynyttä on onneksi lupa sulatella niin kauan kuin tarve on.

Suru ei suinkaan ole aina läsnä. On asioita, joiden päättymisen äärellä laskee aamuja – ehkä tunteja ja minuuttejakin. Ilkeästi toimineen työtoverin vaihtaessa työpaikkaa oma hengitys alkaa kulkea rauhallisemmin. Hammassärky lakkaa vihdoin lääkärin tuolissa. Lapsen itku päättyy.

Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan.

Aikaraameissa elämisen ei tarvitse merkitä turvattomuutta tai levottomuutta. On mahdollista asettua rauhassa rakastamaan, antamaan itsestään ja luottamaan. Kaikki ei pääty edes elinaikanamme.  On pitkiä ihmissuhteita, joissa voi oppia luottamaan toisen ihmisen rakkauteen ja uskollisuuteen. Pettymyksen ja loukatuksi tulemisen riski ei välttämättä elä meissä hallitsevana. Jos pelko tai muu kahlitseva tunne elää vahvana, on hyvä uskaltautua miettimään miksi. 

”Aika aikaansa kutakin”, sanotaan. Jonkin päättyessä uutta on vastassamme. Ollapa rohkeutta tunnistaa elämänsä paikalleen jämähtäminen ja astua muutokseen mahdollisuuksien mukaan. Antaa kuplan puhjeta ja nähdä maailma sen takaa. Astua realistisesti ja silti unelmiaan unohtamatta. Ollapa pitkäjänteisyyttä panostaa siihen, joka tuottaa hyvää: lastensa kanssa ajanviettoon ilman ylenpalttista määrää ärsykkeitä, itsetuntemuksen kasvuun, puolison kanssa viipyilyyn, ystävyyssuhteen vastavuoroiseen jakamiseen tai yksinoloon. Siihen, minkä juuri sinä näet tärkeäksi. Mitä se sinulle on?

 

Kuplasta ja kuplan ulkopuolelta tervehtien, Päivi

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Kesällä me elimme ilman ajan rajoitteita. Aikaa ei oikeastaan ollut. Me vietimme päivät ja yöt yhdessä, rakastettuni ja minä. Muutamia määrähetkiä lukuun ottamatta, esityksen alkamista, lennon lähtöä, museon sulkeutumista, me olimme ilman kellon kahletta.

Ehkä eniten kesästä haluaisin tämän ajattomuuden mukaan syksyyn ja talveen.

Kun ollaan vain, ilman aikaa, oleminen on sitä, että tapahtumat seuraavat toisiaan, ja kahdestaan oltaessa me kaksi päätämme, mitä tapahtuu, mitä itse teemme.

Kun on rakastunut, eikä aika määrää, tapahtuvat asiat ovat lähellä toista päivän koitosta yön laskeutumiseen. Ollaan toistemme liepeillä, silloinkin kun tehdään omia asioita. Mieli kuljeksii polkujaan ja vähän väliä koskettaa rakastettua.

Kun herää yöllä hetkeksi, ja aistii toisen lämpimän kehon itseään vasten, ei tunne surua siitä, että joutuisi kohta ajan repimänä nousemaan pois ja lähtemään. Kun herää aamulla, toinen sylissään, ei tule mieleenkään kysyä, mikä aika nyt on. Nyt on tämä tässä, minä ja rakastettuni sylissäni. Jossain vaiheessa tunnemme nälkää, ja laitamme aamiaista. Valo tulee korkealta etelän puoleisista ikkunoista.

Sitten tehdään sitä, mikä tuntuu tarpeelliselta ja sopivalta tehdä seuraavaksi.

Sellainen on elämää. On kovan taituroinnin takana, että kykenee säilyttämään elämisen ensisijaisuuden tässä keinotekoisessa ajan pakkoruudukossa, jota meidän ympärillemme pystytetään heti, kun kesän ajattomuus on ehditty omaksua.

Lomalla me vain olemme. Arjessa meidän täytyy hankkia, rajata ja järjestellä aikaa ollaksemme. Se on aika rajua tajuta, oikeastaan. Rakastuneenkin elämästä tulee ehdollista suhteessa siihen, miten paljon omistaa aikaa. Kuinka paljon on aikaa, ja mihin, ja miten paljon on tilaa vain olla.

Hyvän arkielämän toivo on siinä, että asiat, joissa meidän on sidottu kellonaikaan, voi ehkä pitää mahdollisimman vähissä ja huolellisesti rajoitetussa osassa päivien kulkua. Enin osa elämästä voisi silloin jäädä olemisen tilaksi. Hyvinvoinnin edellytys on, että riittävä määrä elämästä on olemisen, ei ajan piirissä.

Rakkaus ja rakastaminen, ne kuuluvat ilmiselvästi olemisen puolelle. Se tieto mielessäni kuljen elokuuhun, syyskuuhun, talveen. Aion pitää ajan aisoissa. Koska rakastaja ei voi olla kellon orja.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Parisuhteen äärellä ajalla on iso merkitys. Tai ei ehkä niinkään ajalla vaan sillä miten ajan käyttää.

Elämä ja varsinkin perhe-elämä on kiirettä, säätämistä, kriisistä kriisiin elämistä ja ”tulipalojen” sammuttelua. Mutta elämä on muutakin. Se on myös taukoja ja tyhjiä hetkiä. Jos tyhjät hetket käyttää murehtimalla, eilistä ja tulevaa ja hössöttämällä, menevät mahdollisuudet johonkin tärkeään ohi ihan huomaamatta.

Moni kokee omassa arjessaan jatkuvaa syyllisyyttä. Pitäisi olla enemmän lasten kanssa, pitäisi käydä sukuloimassa, täytyisi liikkua ja syödä hyvin ja tehdä töissäkin enemmän. Parisuhteeseen pitäisi panostaa…

Itse ajattelen, että arkielämä on nykyään niin täyteen ahdettua, ettei aidosti pysty tai tuntuu siltä, ettei pysty elämään omien arvojen mukaista elämää. Kysynkin nyt: mikä on elämäsi tärkeiden asioiden järjestys ja elätkö tuon järjestyksen mukaan?

Moni sanoo, ettei ole aikaa tai mahdollisuutta. Mutta itse väittäisin, että usein kyllä on – joskus vain tuijotamme suljettua ovea emmekä osaa katsoa sivuille. Joskus tarvitaan kokonaan uudenlaista tapaa ajatella. Elämän arvokkaat asiat kaipaavat huomiota ja huolenpitoa. Arjen pienissä hetkissä piilee iso mahdollisuus.

Miten parisuhde voi kestää, jos huomio on aina muualla ja kaikki muu on tärkeää? Miltä siitä toisesta mahtaa tuntua, jos asetat hänet aina jonon hännille?

Mitä jos sinulla olisikin kaikki maailman aika? Mitä tekisit ja sanoisit kumppanillesi juuri nyt? Nytku on vielä mahdollisuus. Katua ei kannata tai tuntea syyllisyyttä siitä, mitä oli - se ei auta vaan estää elämästä tässä hetkessä. Tänään on uusi päivä ja uusi mahdollisuus.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oletko joskus päässyt rakkaan vanhan harrastuksen pariin tai tekemään jotakin, jota joskus teit paljon ja sitten et enää yhtään? Olin tänään sijaisena uskonnon ja psykologian tunneilla. Mitään muuta työtä en ole koskaan tehnyt yhtä isolla intohimolla ja tunteen palolla kuin aikoinaan opettamista. Minulla oli kaikki aika annettavaksi työlleni - ja sen myös tein parisuhteen kustannuksella. Rakastin sekä oppilaitani että opetettavia aineita. Olin kovasti liikaa työlleni omistautunut. Taudinkuvaan kuuluu silloin myös liian henkilökohtaisesti kaiken työhön liittyvä ottaminen. Minä olin uskonto, minä olin psykologia, minä olin opetusmenetelmät ja kaikki.

Sitten rehtori pyysi minua olemaan varovainen draaman kanssa opetusmetodina. Tulkitsin sen niin, että hän kieltää minua käyttämästä draamaa opetuksessa. Drama queen sulki rakastamansa koulun oven keväällä 2003 ja kuvitteli mielessään tulevansa pian takaisin. Vuodet vierivät ja draama queen ei koskaan palannut. Paitsi tänään.

Opettaminen oli niin mahtavaa ja nuoret yhtä kivoja ja skarppeja kuin 15 vuotta sitten. Oli huikeaa huomata osaavansa vielä sen, mitä on tehnyt paljon. Haikeaakin se oli. Joskus osasin asiat kuin vettä vaan, nyt piti kerrata ja työstää päälle uusia oivalluksia juutalaisuudesta ja kehityspsykologiasta. Mutta päivittämisen tein mielelläni.

Ja miten tämä liittyy mitenkään parisuhteeseen?

No, parisuhteen kannalta on parempi, ettei tee liian intohimoisesti ja paljon töitä.  Tai ainakin puoliso on osattava ottaa tarpeeksi huomioon.  Toisen työlle voi joutua olemaan mustasukkainen.  Koko aikuisikäni olen tasapainoillut työlle ja perheelle ja parisuhteelle annetun ajan kanssa. Tasapainoilu on vaikeaa. Ja vaatii jatkuvaa prioriosointia.

Niin, ne opetettavien asioiden sisällöt oli minulla vähän ruosteessa, vaikka opettajarooli löi selkäytimestä läpi. Joskus parisuhdetaidotkin voivat olla ruosteessa, mutta palautettavissa pienellä treenauksella, kuten vaikkapa lähtöpusujen takaisinottaminen jokapäiväiseksi tavaksi.  Tarvitaan vain oikeastaan oikeanlainen motivaatio, havahtuminen siihen, mikä tässä kaikessa nyt oikeasti on tärkeintä.  Minä olen tarvinnut havahtumisia, muuten olen astunut sivuun.

Mikä sinulle on tärkeintä? Kenelle haluaisit antaa eniten aikaasi? Minä toivon, että saisin olla enemmän puolison ja perheen kanssa.

- Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat