Kirjoitukset avainsanalla aika

Parisuhteen äärellä ajalla on iso merkitys. Tai ei ehkä niinkään ajalla vaan sillä miten ajan käyttää.

Elämä ja varsinkin perhe-elämä on kiirettä, säätämistä, kriisistä kriisiin elämistä ja ”tulipalojen” sammuttelua. Mutta elämä on muutakin. Se on myös taukoja ja tyhjiä hetkiä. Jos tyhjät hetket käyttää murehtimalla, eilistä ja tulevaa ja hössöttämällä, menevät mahdollisuudet johonkin tärkeään ohi ihan huomaamatta.

Moni kokee omassa arjessaan jatkuvaa syyllisyyttä. Pitäisi olla enemmän lasten kanssa, pitäisi käydä sukuloimassa, täytyisi liikkua ja syödä hyvin ja tehdä töissäkin enemmän. Parisuhteeseen pitäisi panostaa…

Itse ajattelen, että arkielämä on nykyään niin täyteen ahdettua, ettei aidosti pysty tai tuntuu siltä, ettei pysty elämään omien arvojen mukaista elämää. Kysynkin nyt: mikä on elämäsi tärkeiden asioiden järjestys ja elätkö tuon järjestyksen mukaan?

Moni sanoo, ettei ole aikaa tai mahdollisuutta. Mutta itse väittäisin, että usein kyllä on – joskus vain tuijotamme suljettua ovea emmekä osaa katsoa sivuille. Joskus tarvitaan kokonaan uudenlaista tapaa ajatella. Elämän arvokkaat asiat kaipaavat huomiota ja huolenpitoa. Arjen pienissä hetkissä piilee iso mahdollisuus.

Miten parisuhde voi kestää, jos huomio on aina muualla ja kaikki muu on tärkeää? Miltä siitä toisesta mahtaa tuntua, jos asetat hänet aina jonon hännille?

Mitä jos sinulla olisikin kaikki maailman aika? Mitä tekisit ja sanoisit kumppanillesi juuri nyt? Nytku on vielä mahdollisuus. Katua ei kannata tai tuntea syyllisyyttä siitä, mitä oli - se ei auta vaan estää elämästä tässä hetkessä. Tänään on uusi päivä ja uusi mahdollisuus.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Oletko joskus päässyt rakkaan vanhan harrastuksen pariin tai tekemään jotakin, jota joskus teit paljon ja sitten et enää yhtään? Olin tänään sijaisena uskonnon ja psykologian tunneilla. Mitään muuta työtä en ole koskaan tehnyt yhtä isolla intohimolla ja tunteen palolla kuin aikoinaan opettamista. Minulla oli kaikki aika annettavaksi työlleni - ja sen myös tein parisuhteen kustannuksella. Rakastin sekä oppilaitani että opetettavia aineita. Olin kovasti liikaa työlleni omistautunut. Taudinkuvaan kuuluu silloin myös liian henkilökohtaisesti kaiken työhön liittyvä ottaminen. Minä olin uskonto, minä olin psykologia, minä olin opetusmenetelmät ja kaikki.

Sitten rehtori pyysi minua olemaan varovainen draaman kanssa opetusmetodina. Tulkitsin sen niin, että hän kieltää minua käyttämästä draamaa opetuksessa. Drama queen sulki rakastamansa koulun oven keväällä 2003 ja kuvitteli mielessään tulevansa pian takaisin. Vuodet vierivät ja draama queen ei koskaan palannut. Paitsi tänään.

Opettaminen oli niin mahtavaa ja nuoret yhtä kivoja ja skarppeja kuin 15 vuotta sitten. Oli huikeaa huomata osaavansa vielä sen, mitä on tehnyt paljon. Haikeaakin se oli. Joskus osasin asiat kuin vettä vaan, nyt piti kerrata ja työstää päälle uusia oivalluksia juutalaisuudesta ja kehityspsykologiasta. Mutta päivittämisen tein mielelläni.

Ja miten tämä liittyy mitenkään parisuhteeseen?

No, parisuhteen kannalta on parempi, ettei tee liian intohimoisesti ja paljon töitä.  Tai ainakin puoliso on osattava ottaa tarpeeksi huomioon.  Toisen työlle voi joutua olemaan mustasukkainen.  Koko aikuisikäni olen tasapainoillut työlle ja perheelle ja parisuhteelle annetun ajan kanssa. Tasapainoilu on vaikeaa. Ja vaatii jatkuvaa prioriosointia.

Niin, ne opetettavien asioiden sisällöt oli minulla vähän ruosteessa, vaikka opettajarooli löi selkäytimestä läpi. Joskus parisuhdetaidotkin voivat olla ruosteessa, mutta palautettavissa pienellä treenauksella, kuten vaikkapa lähtöpusujen takaisinottaminen jokapäiväiseksi tavaksi.  Tarvitaan vain oikeastaan oikeanlainen motivaatio, havahtuminen siihen, mikä tässä kaikessa nyt oikeasti on tärkeintä.  Minä olen tarvinnut havahtumisia, muuten olen astunut sivuun.

Mikä sinulle on tärkeintä? Kenelle haluaisit antaa eniten aikaasi? Minä toivon, että saisin olla enemmän puolison ja perheen kanssa.

- Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mainokset tarjoilevat jokseenkin erikoista käsitystä ajan kulumisesta; ajatusta ellei nyt ikuisesta niin ainakin pitkitetystä nuoruudesta. Haluamme näyttää voivamme hyvin, olevamme onnellisia, nuorekkaita ja aikaansaavia. ”Tartu hetkeen”, ”Ota kaikki irti tästä päivästä”, ”Elä täysillä”, ”Anna hetken viedä” ynnä muuta realiteetin suhteen hieman ontuvaa ohjetta.

Otsikon kehotus on ymmärrettävissä myös toisella tavalla. Vanha suomalainen sanonta kuuluu ”Elä sata vuotta elääksesi ja huomenna kuollaksesi”. Lauseiden ajatus on sama, vaikka suomalainen toisinto ei ole päässyt koristukseksi kotien sisustustauluihin tai munakuppeihin. Elä niin, että olet valmis kuolemaan milloin tahansa sen astisesta elämästä mahdollisimman kylläsi saaneena. Elä niin, että jos kaikki äkisti otettaisiin Sinulta pois, voisit olla sinut myös sen ajatuksen kanssa, miten elit elämäsi suhteessa läheisiisi.

Samaan perinteeseen liittyvät myös iltarukoukset, kehtolaulut, iltavirret. Useimmissa niissä pyydetään anteeksi sitä, missä ei tänään onnistunut tai mikä meni tänään väärin ja jätetään itsensä ja toinen toisensa hyvän Jumalan käsiin siltäkin varalta, ettei uutta aamua enää tulisi. ”Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”. Ala-asteen uskonnon tunnilta kenties varhaisin ja vaikuttavin muisto oli opetus siitä, ettei auringon pidä antaa laskea vihansa yli.

Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta löytyy yksi siteeratuimmista Raamatun kohdista ”Kaikella on määrähetkensä ja aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aika rauhalla…”

Kyetäkseen hyväksymään ajan ja elämän rajallisuuden ihmisen on kyettävä hyväksymään oma vaillinaisuutensa; ettei aina onnistu tavoitteissaan, etteivät toiveet voi aina toteutua, ettei aina ole hyvä olo eikä voi osata likimainkaan kaikkea. Tiivistetysti sanoen kyky nähdä elämän rajallisuus edellyttää, että kykenemme käsittelemään pettymyksen ja turhautumisen tunteemme ja suremaan.

Tämän podennan me aloitamme aivan pienenä ja sitä jatkamme hautaan asti. Elämämme erilaiset vaiheet nostavat yhä uudelleen esiin kysymyksen omien rajojemme hyväksymisen tuskallisuudesta ja parisuhde luo tälle tasapainoilulle paitsi haastavan painimaton myös hyvässä tilanteessa voimaannuttavan onnellisen keitaan. Päiviemme määrä on rajattu eikä omassa tiedossamme. Mutta vielä on aikaa. Uskaltakaamme, kulkekaamme, rakastakaamme – tämä päivä meillä on.

Virren 525 sanoin: ” Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain. Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?”

>Sari Sundvall-Piha

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva Mio Kivelä

Viime viikolla pohdin sitä missä kohtaa tärkeysjärjestystä jo olemassa oleva tai toivottu parisuhde tulee, kun aikataulutamme elämäämme. Erityisen hankalaa ajan jättäminen voi olla silloin, kun mahdollista parisuhdetta ei ole vielä näköpiirissäkään. Silloin ei pidä vain odottaa tai jättää elämättä, mutta on hyvä rakentaa elämää, jolla on syli avoinna. Se voi toteutua monin eri tavoin. Tällä viikolla olen miettinyt erityisesti sunnitelmia ja pakkoa.

Mitä olet suunnitellut toivotun parisuhteesi sisältävän tai siinä tapahtuvan? Entä elämässä ylipäätänsä?Olen tällä hetkellä reissussa Norjassa. Suunnitelmat jäivät kiireiden vuoki ennen reissua varsin vähäiseksi, mikä meinasi huolestuttaa, sillä toiveita kuitenkin oli. Lopulta asiat ovat järjestyneet yksi kerrallaan tavoilla, joita en olisi koskaan osannut tai pystynytkään suunnittelemaan.

Joitain asioita on elämässä pakko suunnitella. Puitteita tarvitaan. Täytyihän minunkin suunnitella tulevani tänne, jotta asioita voi täällä tapahtua. Elämää ei kannata jättää aivan hunningolle, mutta uskaltamalla heittäytyä, edes välillä, elämän ja Jumalan varaan voi saada jotain mitä ei olisi koskaan edes osannut kuvitellakaan.

Entä mitä parisuhteessasi tai elämässäsi on pakko olla? Mitä ilman kaikki kaatuu? Minulla on reissuilla hyvin vähän, jos lainkaan, pakollisia asioita. Erittäin toivottuja kylläkin, muttei mitään luovuttamatonta tai sellaista, jonka puuttuminen muuttaisi kaiken. Kohtaan kuitenkin välillä ihmisiä, joilla on matkoillaan valtava lista asioita, joita heidän on pakko päästä tekemään tai näkemään. He musertuvat, kun sää ei sallikkaan tai kunto ei kestäkään. Turha reissu, he miettivät.

Elämässä on pakko olla joitain asioita. Elämään ja parisuhteeseen liittyen niitä on myös varmasti enemmän kuin matkustukseen liittyen. Pakko on kuitenkin suunnitelmaakin selvästi rajoittavampi ja ulossulkevampi asia. Suunnitelman voi tehdä, mutta myös muuttaa, kun huomaa sen olevan tuunauksen tarpeessa. Pakko on vain pakko. Se myös vaikuttaa perpektiiviin, joilla asioita ja esimerkiksi onnistumista arvotamme. Riskialtista on se kuinka joskus saatamme luoda pakollisuuden tunteen asiaan, joka ei sellainen todellisuudessa olisi. Pidämme kuitenkin kiinni tuosta pakollisuuden tunteesta ja näin sidomme kätemme siihen, uusien mahdollisuuksien vilistessä ympärillämme. Sen vuoksi omia pakolliselta tuntuvia asioita on hyvä hetkittäin tarkastella uudestaan, eikä vain parisuhteeseen liittyviä vaatimuksia vaan laajemminkin. Elämänvalinnat ja -suunnat kun vaikuttavat toisiinsa.

Sekä suunnitelmien että pakollisten asioiden vähentäminen vaatii luottamusta ja uskallusta. Se on monelle askel pois omalta mukavuusalueelta. Se luo epävarmuutta, mutta samalla vähintään yhtä paljon mahdollisuuksia. Ei siis torpata mahdollisuuksiamme suunnittelemalla liikaa vain totuttujen tapojen tai turvallisuuden tunteen vuoksi. Ei pidetä kaksin käsin kiinni asioista, jotka voivat olla toiveidemme tiellä. Sen sijaan uskalletaan, joustetaan ja luotetaan.



Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat