Kirjoitukset avainsanalla väkivalta

kuva: Unsplash, Zoran Kokanovic

Tämän viikon tiistaina, 20. marraskuuta, vietettiin kansainvälistä transihmisten muistopäivää. Se on päivä, jolloin muistamme heitä, jotka ovat menettäneet henkensä transfobian vuoksi. Esimerkiksi eduskuntatalon portailla sytytettiin kynttilöitä sekä luettiin niiden 379 ihmisen nimet, jotka on murhattu kuluneen vuoden aikana.

Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö kertoi tiistaina muistohetken puheessaan kuinka opetamme yhteisössämme toisiamme siitä kuinka pysyä turvassa. Asioita kuten, kerro uudelle kumppanille taustastasi aina julkisella paikalla, missä apu on lähellä tai ole hyvin tarkka kenen kotiin menet, sillä luotettavimmaltakin vaikuttava henkilö on uhka, älä siis luota. Hän sanoi kuinka alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä näitä uhkakuvia. Painotti, ettei transihmisten turvallisuus ole vain transihmisten vastuulla ja peräänkuulutti yhteiskunnan vastuuta erityisesti haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Minä sanon aamen ystäväiseni, aamen!

Kuvittele, jos joutuisit treffeillä jännittämään, et vain sitä kuinka teillä klikkaa, vaan myös oman turvallisuutesi puolesta. Kuvittele, jos joutuisit kuuntelemaan treffikumppaniltasi asiattomia kommentteja tai vitsejä itsestäsi. Kuvittele, jos joutuisit kuulemaan kuinka treffikumppanisi tahtoisi hakata tai tappaa sinut. Kuvittele, jos hän todella tekisi jotain sellaisen toiminnan eteen. Kuvittele, jos se kaikki voisi tapahtua yllättäen vain yhden informaation jälkeen. Kuinka ihastunut ja onnellinen kehuja lateleva ihminen muuttuisikin silmänräpäyksessä uhkaksi turvallisuudellesi, ellei jopa hengellesi. En väitä, etteivätkö myös muutkin kuin transihmiset joutuisi koskaan pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta treffeillä tai ihmissuhteissa. En väitä, että vain me miettisimme kenen luokse menemme. Itse asiassa näitä kirjoittaessani mietin, kuinka varmasti monet cis-sukupuoliset naisetkin näitä joutuvat joissain tilanteissa miettimään ja kokemaan. Tänään tahdon kuitenkin keskittyä sekä painottaa asiaa erityisesti sukupuolivähemmistöjen kohdalla.

Minua puistattaa ja suututtaa kuinka aitoa pelko yhteisössäni on. Minua puistattaa kuinka paljon me joudumme muita epäilemään sekä pelkäämään; kuinka vähän meillä on varaa luottaa. Minua suututtaa kuinka usein joudun kuulemaan epäinhimillisistä, järkyttävistä, tuhoavista ja väkivaltaisista kokemuksista, joita läheiseni ovat joutuneet kokemaan. Minua ahdistaa kuinka kaikki nuo kokemukset siitä, kuinka silmänräpäyksessä tilanteet voivat muuttua, lisäävät sitä epäluottamusta ja pelkoa. Minua surettaa kuinka se kaikki saa meidät joskus sisäistämään sitä transfobiaa, jonka vuoksi kimppuumme hyökätään. Kuinka liian monet meistä meinaavat päätyä uskomaan, että se kaikki olisi ansaittua tai, ettei voi koskaan saada parempaa.

Olen Kasperin kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei vastuu voi olla vain meidän. Kyse ei saa olla siitä milloin taustasta kerromme tai missä. Mikään vaihe, tilanne, paikka, aika, ratkaisu tai asia ei oikeuta väkivaltaan. Ei fyysiseen, henkiseen eikä hengelliseen. Kokemamme väkivalta ei ole meidän vastuullamme. Koko yhteiskunnan täytyy puuttua tilanteeseen, jotta se muuttuu. Koko yhteiskunnan täytyy vaikuttaa siihen miten meitä sukupuolivähemmistöön kuuluvia katsotaan ja kohdellaan. Koko yhteiskunnan täytyy vaikuttaa siihen millaista toimintaa oikeutetaan sekä siedetään. Meidän tulee muuttaa tämä tilanne yhdessä.

Deittailu on jo itsessään vaikeaa. Me emme tarvitse siihen ympärille enää kulttuuria, joka pakottaa lukemattomat määrät ihmisiä pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Me emme tarvitse siihen enää niin monia kauhutarinoita ja ikäviä kokemuksia, että ystävät ympärilläni toteavat tottuneensa siihen julmaan kohteluun, sanovat, että heitä on vain uhkailtu tai, että ovat jo hyväksyneet, etteivät kelpaa. Me emme tarvitse sellaista! Me tarvitsemme muutosta ja siihen, me tarvitsemme meistä jokaista. Ei vain yhteisöstämme vaan myös sen ulkopuolelta.

p.s. Meinasin pahoitella raflaavaa otsikkoa, mutta ehken sitä teekään. Sillä se ei ole klikki-otsikko, vaan liian monelle totisinta totta.

Pyytävin terveisin, Mio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moni väkivaltaisesta suhteesta irrottautunut mies miettii, miksi antoi elämänkumppanin kaltoinkohdella itseään. Miksi en häipynyt suhteesta, vaikka aavistin jo alussa, että kaikki ei ole kunnossa? Vaikka järki kehotti pakenemaan, miksi tunteet ajoivat takaisin väkivaltaisen kumppanin luo? Näissä kysymyksissä sukupuolella ei suurta väliä: niin mies kuin nainenkin voi huomata olevansa väkivaltaisen suhteen vanki.

Huoli lapsista vangitsee suhteeseen

Asiaa pohtiva mies löytää helposti järkisyitä suhteeseen jäämiselle. Päällimmäisenä voi olla huoli lapsista, jotka jäisivät eron seurauksena osittain kumppanin hoitoon: mitä tapahtuisi, kun isä ei olekaan  huolehtimassa lasten turvallisuudesta? Miehellä voi olla huolta kumppanin hyvinvoinnista, jos hän päättää lähteä suhteesta. Myös oma arvo parisuhdemarkkinoilla arveluttaa: huoliikohan kukaan minua enää tämän ikäisenä? Huonoon suhteeseen saatetaan jäädä myös suhteen hyvien kausien vuoksi. Silloin mies saattaa ajatella, että suhteessa on riittävästi hyvää: hän ei halua rikkoa ydinperhettä kuin äärimmäisessä tilanteessa. Hyvät kaudet houkuttavat jäämään suhteeseen silkasta tottumuksesta: elämä on saattanut kulkea jo vuosikymmeniä tutulla uralla, josta poishyppääminen tuntuu liian uskaliaalta tai myöhäiseltä.  Täytyy vain kestää huonot ajat!

Sisäinen puolustaja uinuu

Väkivaltaisessa suhteessa pysymiseen löytyy paljon ulkoisia syitä, mutta mielensisäiset siteet saattavat kuitenkin olla niitä kaikkein tiukimpia sidoksia. Mielensisäiset mallit ovat muotoutuneet erityisesti lapsuuden läheisissä ihmissuhteissa. Lapsi on voinut kasvaa esimerkiksi niin väkivaltaisessa ja hylkäävässä perheessä, että hän ei ole koskaan voinut tuntea olevansa turvassa. Lapselle, jota kukaan ei ole koskaan puolustanut, ei ole päässyt kehittymään omaa sisäistä "puolustajaa", joka suojaisi häntä loukkauksilta. Sisäistä maailmaa saattaa hallita vain alistajan tai alistetun roolit. Tällöin myöskään kyky suojella itseä ei ole kehittynyt, koska kukaan ei ole sitä hänelle opettanut.

Itsen puolustamista voi harjoitella

Kun sisäinen puolustaja puuttuu miehen mielestä, hän on varsin neuvoton väkivaltaisen kumppanin käytöksen kanssa. Kuitenkin miksi annoin kaltoinkohdella itseäni -kysymys on hyvä lähtökohta omalle sisäiselle työskentelylle. Lohdullista on, että aina on mahdollista vahvistaa omaa uinuvaa sisäistä suojelijaa ja harjoitella oman itsen suojelemista. Kun sekä oman mielen mallit että ulkoinen käyttäytyminen alkavat muuttua, ollaan hyvällä toipumisen tiellä.      

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastuminen muistuttaa mielenhäiriötä. Uuteen heittäytyminen vaatii välillä hullun rohkeutta, jota hormonimme meille antavat. Päätöksen sitoutumisesta voi tehdä pelkästään suuren tunteen vallassa, ja harvemmin se ainakaan pelkästään on järkipäätös. Kuitenkin onnistuneen päätöksen tekemiseen tarvitaan sekä sydäntä että järkeä.

Aikaisemmat huonot kokemukset ja pettymykset parisuhteessa voivat vaikeuttaa sitoutumista uuteen suhteeseen. Silloin mielen perukoilla soi hiljainen hälytysääni, joka kehottaa olemaan varovainen uutta suhdetta muodostettaessa. Tietoisuuteen saattaa hiipiä epäilys siitä, että uusi suhde voi vielä päätyä kyyneliin.

Kaikkein syvimmillään sitoutumista voivat hankaloittaa ne kaikkein varhaisimmat ihmissuhteet, joiden kanssa on eletty lapsuudessa kotona. Varhaislapsuudessa meille muovautuu suhteessa olemisen malli, joka ohjaa myös parisuhteen muodostamista ja tapaa olla suhteessa toiseen ihmiseen. Kaikkein läheisimmissä suhteissa nousevat esiin kysymykset omasta kelpaavuudesta, omista oikeuksista ja tarpeista. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että olenko hyväksytty vai en. Kuunteleeko kukaan minun tarpeitani uudessa parisuhteessa? Onko minulla samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä?

Kun kemiat synkkaavat

Itseni tekisi mieli hiukan varoitella ja toppuutella rakastuneita, kun uusi kumppani tuntuu täydelliseltä ja melkein liian hyvältä ollakseen totta. Kun elämän nainen tai mies astuu yhtäkkiä kuvaan, varhaiset mallit ja myöhemmin muotoutuneet mielenmallit aktivoituvat: keskinäiset kemiat tuntuvat synkkaavan merkillisen hyvin. Varsinkin silloin kannattaa olla varovainen, jos on löytänyt itsensä aiemmin vaikeista tai jopa hyväksikäyttävistä suhteista. Tällöin toisen tarpeet ovat ajaneet usein omien tarpeiden edelle, ja omat arvot ovat joutuneet väistymään toisen arvojen tieltä.

Väkivaltatyössä on nähtävissä, kuinka ongelmalliset varhaiset kiintymyssuhteet vaikeuttavat parisuhteessa elämistä. Väkivaltaa lähisuhteissaan kokemaan joutuneissa miehissä on usein aavisteltavissa sisäinen malli, joka ohjaa miestä enimmäkseen vain myötäilemään henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttävää elämänkumppaniaan. Riidan pelossa omia ajatuksia ja tunteita ei ilmaista, koska niiden ajatellaan vain pahentavan tilannetta. Taustalla ovat ilmeisesti omat lapsuuden vuorovaikutusmallit, joissa lapsi, tässä tapauksessa poika, ei ole kokenut voivansa ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan vanhemmilleen tai kavereilleen.

Myötäily voi provosoida

Kun henkinen tai fyysinen väkivalta astuu parisuhteeseen, myötäilyn tie saattaa provosoida lisää väkivaltaa. Tällöin tilanne vain pahenee. Lapsuudessa opitut mallit kehottavat sopeutumaan entistä sutjakammin, ja suhteesta irtaantuminen saattaa tuntua mahdottomalta. Se voi tuntua jopa sisäisen kuoleman kaltaiselta luopumiselta.

Ulkopuoliset saattavat nähdä tilanteen ongelllisuuden, mutta väkivaltaan sopeutuvalle se saattaa olla normaali ja jo lapsena opittu elämäntapa. Tästä poispyristeleminen vaatii paljon energiaa, sillä varhain opitusta on työlästä oppia pois.  Se saattaa myös tarkoittaa uudenlaista tutkimusmatkaa siihen, mikä tuntuu siltä kaikkein omimmalta elämältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sana nöyryys on tullut viime aikoina mieleeni monta kertaa. Kuunnellessani ihmisten tarinoita ja omaa elämää rämpiessäni olen saanut jälleen tilaisuuden pohtia uutta teemaa.

”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus, voimalla, väkivallalla et tahdo hallita.” Jostain käsittämättömästä syystä nämä virren sanat alkoivat soida päässäni, kun tätä tekstiä aloin kirjoittaa – enkä suinkaan ole mikään virsi-ihminen. Nöyryys tarkoittaa minulle jotain äärimmäisen hyvää. Nöyryys ei ole alistumista tai nöyristelyä. Nöyryyden vastakohta liittyy kyllä mielessäni valtataisteluun ja siitä käsin tänään tekstissäni ponnistan.

Onko tuttua? Riitatilanteessa kierrokset nousevat ja taistelutahto saattaa nousta. Omakohtainen havaintoni viime aikoina ollut se, että riitatilanteissa saattavat aktivoitua omat tunnelukot niin, että jotenkin sokeutuu ja kuuroutuu. Suojelemme haavaisimpia osiamme riidoissa niin, että sorrumme helposti taisteluasentoon. Voi sitä tuskan määrää kun sisin huutaa syliä, ymmärrystä ja hyväksyntää ja suu huutaa jotain ihan muuta. Eikä tarvita edes riitaa, joskus suhteissa eletään koko ajan vähän varuillaan ja valmiina puolustamaan omaa herkkää sisintä. Mitä keinoilla sinä suojelet sisimpääsi? Kannatko naamioita? Puolusteletko? Mitä muuta? On tärkeää pysähtyä ja pyrkiä tunnistamaan oma suojautumisen tapa.

Mitä oikeastaan suojelet? Omien herkimpien kohtien tunnistaminen ja niiden nimeäminen on joskus aika iso työ. Suojautumisen keinot ovat usein niin tehokkaat, ettemme itsekään tiedä, mitä ja miksi suojelemme. Tunnelukkoja vastaan puolustaudutaan hyökkäämällä tai alistumalla. Kun opettelemme tunnistamaan haavamme ja otamme vastuun omista reaktioistamme, voimme ystävystyä itsemme kanssa ja laskettaa osan kierroksista alas.

Toinen on itselle lahjaksi annettu kumppani ja kasvun mahdollistava kanssakulkija. Miksi siis et lopettaisi taistelua ja huutamista ja antaisi herkkyytesi näkyä? On paljon helpompaa luoda yhteys itseen ja toiseen, kun ei käyttäydy kuin nurkkaan ahdettu tiikeri. Äläkä sano, että mutta kun se toinen. Kysymys on sinusta itsestäsi.

Olen päätynyt ajattelemaan niin, että nöyryys rakkauden äärellä on hyvin tärkeää. Suhteessa ei täydy tarvita vääränlaista voimaa tai väkivaltaa muistuttavaa käytöstä. Suhteen vastuupallosta puolet on sinulla ja puolet hänellä. Itsestä vastuu on aikuisella aina kokonaan itsellä. Jos suhteessa on riittävästi turvaa, luottamusta ja viisautta, voidaan laskettaa nöyryyden ja hiljaisuuden alueelle – sinne missä ihminen on henkisesti aito ja alaston.

Kuva: Mika Wallasvaara

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat