Kirjoitukset avainsanalla lapsettomuus

Tänään, lauantaina, vietetään lapsettomien lauantaita. Kuva: Nynne Schroder, Unsplash

"Tahdotko lapsia?" on kysymys, joka nousee deittaillessa sekä tuoreissa suhteissa usein esiin. Olennainen kysymys, kun mietitään voisiko sitä lähteä viettämään tulevaisuutta yhdessä. Itselleni se on kuitenkin ollut jo jonkin aikaa myös vaikea ja kipeä kysymys. Ei siksi, etten osaisi siihen vastata. Ennemminkin siksi, miten ja miksi joudun vastaustani jatkamaan. Vastauksekseni ei riitä vain "kyllä" vaan vähintäänkin jossain kohtaa joudun tarkentamaan vastaustani tiedolla, etten voi saada biologisia lapsia. Kertomaan, ja samalla muistuttaman itsellenikin, että olen hedelmätön. 

Se, etten voi saada omia biologisia lapsia on suru, joka minun tulee käsitellä. Toisaalta se voi olla suru myös kumppanilleni. Se on kysymys, jota huomasin deittaillessa myös jännittäväni. Olenhan jopa nähnyt keskustelun, jossa eräs ihminen ilmoitti, ettei voisi transihmisen kanssa koskaan seurustella, koska silloin olisi niin suuri riski ja oletettavaakin, ettei tämä voisi omia biologisia lapsia saada.

Tiedän oman hedelmättöömyyteni tosiaan jo nyt, koska se on kirjattu lakiin. En olisi voinut saada passiin oman sukupuoleni mukaista merkintää, ellen olisi osoittanut olevani hedelmätön. Kuitenkin syitä hedelmättömyyteen voi olla monia. Meistä kuka tahansa voi saada elämänsä aikana tiedon, ettei syystä tai toisesta pysty omia biologisia lapsia saamaan. Tuota aiemmin mainitsemaani keskustelua seuratessani en voinutkaan olla miettimättä, että tietääköhän kommentin sanonut vielä itsekään kykeneekö biologisia lapsia saamaan tai viekö tosiaan kumppaninsa aina heti alkuun klinikalle testattavaksi. Sillä sukupuoli-identteetistä riippumatta voi kuka tahansa kohdata tilanteen, jossa yhteisten biologisten lasten hankkiminen ei olekaan mahdollista.

Hedelmättömyys voi olla suru sekä menetys, joka tulee käsitellä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla tuomio lapsettomuuteen. Vaikkei omien biologisten lasten hankkiminen olisikaan mahdollista, voi elämään tulla lapsia muulla tavoin. Voi olla läheisten lapsia, joiden kasvussa saa olla tiiviisti läsnä. Voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Tai hankkia omia lapsia mahdollisuuksien mukaan adoptoiden tai kumppanin kanssa luovutetuilla sukusoluilla. Mikään keino ei ole toista vähäpätöisempi tai merkityksettömämpi. Lapsia elämään voi löytyä monista eri teistä. Ja uskon, että jokainen adoption tai luovutettujen sukusolujen kautta lapsensa saanut voi kertoa, ettei lapsi ole silloin yhtään sen vähempää oma. Tiedänpä jopa tarinan, jossa ulkopuoliset kertoivat toistuvasti adoptoidun lapsen näyttävän aivan (kasvatti)isältään. En siis ole sidottu pysyvään lapsettomuuteen. Elämässäni on jo nyt merkityksellisiä lapsia ja tulee varmasti olemaan. Ne voivat tulla tulevaisuudessa oleman kumppanini biologisia lapsia tai muita teitä elämäämme tulleita, mutta joka tapauksessa ne tulevat olemaan rakastettuja ja meidän omiamme. 

Hedelmättömyys ja biologisesti omien lapsien puuttuminen saavat siis olla suruja ja vaikeita asioita niin ihmiselle itselleen, kuin hänen kumppanilleen. Mitään kaiken kattavia tuomioita niiden ei kuitenkaan tarvitse olla. Kummallekaan. Lapsia voi löytyä elämään monin eri tavoin, ja niistä jokainen on aivan yhtä kaunis sekä arvokas.

Tunteikkaan terveisin, Mio

Lisätietoa ja tukea lapsettomuuteen liittyen tarjoaa muun muassa Simpukka-yhdistys
Suomen ev.lut. kirkossa järjestetään myös muun muassa tyhjän sylin messuja 
Voit myös perehtyä translain uudistusta ajavaan kampanjaan. Koska keneltäkään ei tulisi vaatia esimerkiksi hedelmättömyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Ewa Pinkonhead, Unsplash

En tule koskaan saamaan omia biologisia lapsia. Kipu josta olen kirjoitanut aiemminkin ja, jonka en voi sanoa olevan kokonaan poissa vieläkään. Tuskin se koskaan on.

Viime aikoina olen kuitenkin saanut arvokaita muistutuksia siitä, että lapsettomallakin voi olla tärkeitä lapsia elämässään. Sen lisäksi, että toki voin saada joskus elämääni myös omia ei biologisia lapsia, tulee elämääni lapsia myös muuta kautta.

Viime sunnuntaina juhlistimme kummilapseni kastetta. Suloisuus oli kastettu jo aiemmin keväällä, mutta nyt pääsimme sitä myös juhlistamaan kasteen muistamisen merkeissä. Sain pitää tilaisuudessa kasteen muistamisen rukoushetken sekä iloita pienokaisen olemassaolosta muiden läsnäolevien kanssa. Aiemmin tänä vuonna sain myös olla läsnä erään toisen lapsosen ensimmäisellä Linnanmäki vierailulla. Kyseessä oli kaksivuotias kummalapseni (ei-kristillinen kummilapsi. Termi, jonka kehitimme, kun kummius tai haltiakummius ei tuntunut sopivalta. Kummasetänä olo sen sijaan juuri minulle sopivalta). Ja uskon, etteivät nämä lapset ole ainoita, joiden elämässä tulen olemaan alkumetreiltä saakka.

Emme ole merkityksellisiä lapsien elämässä vain vanhempina. Voimme olla myös niitä muulla tavoin rinnalla kulkevia, kannustavia, rakastavia ja tukevia aikuisia. Voimme päästä lähelle ja kasvaa yhdessä. Rakastaa ja olla läsnä. Vanhemmuus on tietenkin aivan erityinen rooli, mutta läheisiä aikuisia voi lapsella olla monia ja heihin kaikkiin voi kasvaa omanlaisensa suhde.

Kummi- ja kummasetänä tahdon olla läsnä lasten elämässä heidän erilaisissa mutkissa. Arkisissa tuokioissa, juhlan hetkissä, varhaisissa vaiheissa sekä tulevissa päivissä. En vain lapsuutta vaan vaikka hamaan tulevaan saakka. Olen valmis sitoutumaan lapseen ja antamaan hänelle omastani. Aikaani, rakkautta sekä niitä tietoja ja taitoja joita minulla on. Olemaan apukätenä hänen vanhemmilleen niissä hetkissä ja sillä tavoin kuin he pyytävät ja tarvitsevat. Kummi- ja kummalapseni ovat erityisen tärkeitä lapsia elämässäni.

Äitini ehdotti, että ottaisin elämäni lasten kuvia ja laittaisin kehyksiin. Mieleeni nousi heti mummini ja vaarini kirjahylly, jossa oli rivissä muun muassa meidän lastenlasten kuvia. Emme me tarvitse verisiteitä ollaksemme ylpeitä tai rakastaaksemme. Vanhemmuus on jotain aivan erityisellä tavalla syvää, ja sen puuttumisesta mahdollisesti aiheutuva kipu tulee prosessoida. Lapsettomankaan ihmisen elämän ei kuitenkaan tarvitse olla kokonaan lapsetonta vaan erityisen rakkaita lapsia voi löytää monesta suunnasta.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva pixabay

Osallistuin viime lauantaina (lapsettomien lauantaina)  nykyajan iltanuotiohenkiseen tilaisuuteen Hyvän toivon kappelissa. Ilta oli nimetty otsikoin: tarinoita menetyksestä ja lapsettomuudesta.

IIlan emäntänä toimi Anna-Riitta Kässi, helsinkiläinen seksuaalikasvattaja ja doula. Liveklubi oli saanut alkunsa Anna-Riitan omista menetyksen ja lapsettomuuden kokemuksista, työstä menetystä kokevien perheiden parissa sekä  tahattomasti lapsettoman muusikon yhteydenotosta ja ideasta yhteisen illan järjestämiseksi. 

Meitä oli paikalla noin kymmenen naista. Jotkut olivat hiljaa koko illan, joku luki oman runonsa, toinen lauloi, muutama kertoi oman tarinansa. Osalla meillä oli lapsia, osalla ei. Monella oli lapsettomuushoidot kesken. Omat lapseni tosin olivat sitä mieltä, ettei minun kuuluisi oikeastaan mennä koko tilaisuuteen. 

- Äiti, et sä voi mennä sinne kertomaan, että sä sait kaksi lasta, jos ne muut ei ele saaneet yhtään. Niille voi tulla paha mieli.  

- Jos niille tulee paha mieli, siitä olisi hyvä puhua, puhua, puhua - vaikka siellä illassa. Ajattelen, että oma tarinani voisi luoda toivoa siitä, ettei unelmiaan kannatta haudata. Muistan kyllä, että milloinkaan en ole ollut NIIN surullinen kuin lapsettomuusvuosina. Ja surullinen olen ehtinyt olla monella eri tapaa. Tahaton lapsettomuus tiputti minut elämän odotushuoneeseen ja aika syvään merkityksettömyyden kokemukseen. Nyt ajattelen, että odottamisellakin oli oma merkityksensä - mutta tuska tuli siitä, kun ei voinut tietää, loppuuko odottaminen koskaan.  

Illan lopuksi vanhempi nainen muisteli omaa elämäänsä ja kertoi olevansa nyt kiitollinen siitä, että on saanut olla niin vahvasti siskonsa lasten ja lastenlasten elämässä tärkeänä aikuisena. Naisen tarina antoi yhden esimerkin, miten voi liittyä lasten elämään ja tulla vähän niin kuin varaäidiksi. Jos en olisi saanut omia lapsia, olisin varmaan tehnyt samoin kuin tuo nainen.  

Tarinat, runot ja laulut kestivät yhden jaetun hetken. Sitten lähdimme taas omaan arkeemme. Viikon aikana olen miettinyt kuulemiani tarinoita. Illassa tapaamani ihmisten kasvot ovat mielessäni. Uskon, että tällaisille teemallisille tarinailloille olisi tilausta. Sekä kertominen että kuunteleminen, yhteinen jaettu tila voimaannuttavat. 

Se on varmaan niin kuin viisas katolinen pappi Henri J.M.Nouwen on sanonut: Yksityisin on yleisintä. Kun luulee olevansa maailmankaikkeuden ainut miettiessään syntyjä syviä ja kokiessaan jotakin vaikeaa tai hävettävää - juuri se kaikista yksityisin onkin yleismaailmallinen kokemus. Sama ilmiö on olemassa rakkauden ja ilon ja merkityksellisyyden tunteen kanssa.  Merkillistä, että se on juuri noin.

Tahtoo tarinailtoja lisää!!!!

 

Terveisin,

Minna Tuominen

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko pakko seurustella? Näin kysyivät eräät tämän kesän rippikoululaiset. Pakko. Me tosiaan luomme lauluilla, elokuvilla, kertomuksilla ja odotuksilla eräänlaista tarinaa, johon ihmisten kuuluisi samaistua. Polkua, jota astella. Se rakentuu enemmistön kokemuksista. Suurin osa voikin olla siihen tyytyväinen, mutteivät kaikki. Osalle sen suunta tuntuu väärältä. Omaa polkua voi kuitenkin olla joskus vaikea löytää, kun ympärillä tunnutaan vaeltavan vain yhteen suuntaan. Tuohon tarinaan ja polkuun kuuluu ajatus siitä, että kaikki kaipaavat parisuhdetta. Suurin osa voi kaivatakin, mutta eivät kaikki. Ainakaan aina. Muistan kuinka eräs ystäväni kertoi, että oltuaan pitkään parisuhteetta, ihmiset hänen ympärillään ahdistuivat. He yrittivät kuumeisesti löytää hänelle kumppania vaikka häntä itseään oma tilanteensa ei sillä hetkellä harmittanut tai huolettanut. Muiden voi olla välillä vaikea käsittää sellaista. Tai sitä, että joillekin ajatus loppuelämästä ilman parisuhdetta ei aiheutakaan surua tai pelkoa, vaan tuntuu ennemminkin luontevalta. Joillekin elämässä riittävät muut ihmissuhteet kuten ystävät, lapset tai sukulaiset, tai sitten elämän muu sisältö. Oletamme helposti myös, että kaikki kaipaavat seksiä. Osaamme todeta, ettei ole yhtä hetkeä, jolloin se täytyisi kokea ensimmäistä kertaa, mutta usein unohdamme, ettei sitä tarvitse välttämättä kokea koskaan. Ei, jos ei sitä itse halua tai kaipaa. On hyvä erottaa kaksi täysin erilaista tilannetta toisistaan. On tilanteita, joissa ihminen kärsii kiinnostuksen puutteestaan; tuntee, ettei sen puuttuminen tunnu itselle hyvältä. Silloin on hyvä selvittää löytyisikö apua tai keinoja tilanteen parantamiseen. Aina kiinnostuksen puute ei kuitenkaan johdu ongelmasta tai ole ongelma. Ei lainkaan. Joillekin se on osa heidän seksuaalisuuttaan tai seksuaalista suuntautumistaan. Esimerkiksi aseksuaali henkilö (eli henkilö, joka tuntee vain vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa muita ihmisiä kohtaan, mutta voi mahdollisesti kuitenkin ihastua tai rakastua.) ei välttämättä tahdo tai kaipaa seksiä lainkaan. Polkuun ja tarinaan piirtyy usein myös oletus lapsista. Ajatus, että jossain kohtaa ihmisen elämää tai parisuhdetta on aika alkaa miettiä lapsien hankintaa. Joillekin tällainen mietintä on kuitenkin mahdotonta. Jotkut haluaisivat lapsia, mutta eivät voi syystä tai toisesta niitä saada. Heitä kohtaa suru. Osa ihmisistä taas ei halua lapsia lainkaan. He ovat onnellisia polkuunsa. Polkuunsa, jota monen muun voi olla vaikea ymmärtää. Niin monet tuttuni, jotka eivät lapsia halua, ovat joutuneet kerta toisensa jälkeen oikeuttamaan ajatustaan muille. Selittämään, ettei se välttämättä ole laninkaan mikään vaihe ja, ettei se johdu pelosta tai tietämättömyydestä, että se on jotain, mitä he elämältään toivovat. Jotain mikä tekee heidät onnelliseksi. Isoimmat polut painautuvat siihen, missä suurin osa ihmisistä kulkee. Se on ymmärrettävää. Emme saa kuitenkaan nojautua vain siihen ja unohtaa, että tarvitaan myös muita polkuja. Annetaan tilaa myös toisenlaisille tarinoille ja kokemuksille. Autetaan viitoittamaan myös niitä pienempiä polkuja niin, ettei kukaan nuori ajattelisi, että hänen olisi pakko kulkea vain sitä suurinta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat