Kirjoitukset avainsanalla itsenäisyys

Kuva: Jaakko Kaartinen
Kuva: Jaakko Kaartinen

Tässä itsenäisyyspäivän alla nikkaroin talon vintillä sänkyä itselleni ja rakastetulleni lomapaikkaan, ja koetin samalla tavoittaa muutamia ajatuksia siitä, mitä itsenäisyys rakkaudessa ehkä voisi olla.

Itsenäisyys merkitsee muun muassa mahdollisuutta rakentaa sänky itselleen ja rakastetulleen, viedä ja sijata se huoneeseen, jonka haluaa hänen kanssaan jakaa. Tämä on ihmisen itsenäisyyttä tehdä ratkaisuja ja tekoja oman itsen ja rakkauden vuoksi.

Itsenäisyyttä on etsiä rakkautta itselleen.

Itsenäisyyttä on saada käyttää aikaa rakkauteen.

Itsenäisyyttä on rakastaa omasta tahdosta ja omasta halusta, ilman mitään pakkoa.

Tein itsenäisen päätöksen ja rakensin sängyn, jonka kyljet ovat matalat ja hoikat. Ajattelin, että se on vähän kuin kämmen sitten, kannattelee meitä. Haluan meille sellaisen sängyn nyt.

Kun ihminen tekee ratkaisuja ja käyttelee luovuuttaan, hän toteuttaa itsenäisyyttään. Ehkäpä sitä ei arkisesti aina tule ajatelleeksi, miten itsenäisyyden todellisuus on läsnä elämässä ja parisuhteessa. Kun elää toisen ihmisen kanssa, nukkuu ja herää yhdessä, syö ja rakastelee, matkustaa, keskustelee yhdessä läpi asioita, sisustaa ja siivoaa, tanssii ja käy kaupassa, tapaa tuttuja ja osallistuu sukulaisten juhliin yhdessä – kaikki yhdessä olemiseksi jäsentynyt elämä, joka on asettunut tuttuihin hyviin muotoihin ja toisaalta myös yllättää uutena, on itsenäisten ihmisten valitsemaa.

Me olemme, koska itsenäisesti olemme päättäneet niin. Olemme, koska me itse päätämme näin.

Rakkaus elää vapaudessa. Sängyn nikkaroiminen on hyvä, koska sen tekee vapaasta tahdosta. Kun katson käsiäni, jotka pyörittelevät puuta, muokkaavat ja tekevät, ne tekevät työtä vapaina. Minä rakennan ja rakastan vapaana, itsenäisenä. Olen itsenäisesti tässä tekemässä tätä asiaa, ja kannan vastuun siitä, millaista jälkeä syntyy.

Vapautta seuraa vastuu. Kun itsenäisesti päättää, ei ole ketään, kelle sysätä vastuu. Minä olen vastuussa tekemisistäni, koska minä toimin.

Rakkaus on ehkä jotain meitä suurempaa, ja kenties se jotenkin tulee meille kuin lahjana, tai ainakin se syttyy ja roihahtaa jokseenkin omalakisesti. Mutta silti me olemme myös itsenäisiä, rakkaudessakin. Koska olemme juuri itsenäisiä, jokainen päivä on erään sortin todellinen itsenäisyysjuhla. Se ainakin voi olla: että havahdumme oman, itse valitsemamme elämän äärelle. Että tämä on minun elämäni, ja se on juhlan arvoinen, koska se on minun.

Emme me rakasta itsestäänselvästi, vaan itsenäisinä. Rakastamme ja rakennamme rakkautta, koska teemme sen itsenäisen päätöksen. Rakkaus on vapaita tekoja: puhetta, katsomista, laittamista, siivoamista, koskettamista, sängyn rakentamista.

itsenäisinä, ja siksi yhdessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun kaksi ihmistä pistää parisuhdemielessä hynttyyt yhteen, otetaan aina tietoinen tai tiedostamaton riski. Päättömästi rakastuneet hyppäävät rakkausvuoristoradan kyytiin ja viilettävät sydämet pamppaillen ja hiukset hulmuten kohti uusia seikkailuita. Siinä sitten mielenkiinnolla katsellaan, ilman että ehtii paljon maisemia vilkuilla, millaisiin ylä- ja alamäkiin kiidetään.

Hurja alkumatka saattoi ehkä poistaa unihiekat silmistä ja todellinen parisuhdematkanteko voi alkaa. Vauhti saattaa tässä kohtaa hidastua, silmät avautua katsomaan todellista todellisuutta ja kulkuneuvon takana olevissa vaunuissa majailevat kanssamatkustajat alkavat huutaa huomiota. Vaunuissa voi olla montakin eksää, vanhemmat ja isovanhemmat, ehkä sisaruksia, ystäviä ja lapset. Monen asian summa lienee se, kenen takana tulevan ääni kuuluu pariskunnan vaunuun kaikkein selvimmin ja kenen ääntä halutaan kuulla ja kuunnella.

Jos kaikista äänistä ja maisemista huolimatta pariskunta pystyy puhumaan ja kommunikoimaan suoraan toisiaan tuntemaan opetellen, alkaa syntyä todellinen rakkaus – kumppanuus, joka parhaimmillaan puhaltaa yhteen hiileen, tukee, kannustaa ja katsoo hyväksyvästi.

Parisuhteen kehitysvaiheet ovat siis rakastumisen, itsenäistymisen ja rakastamisen vaiheet. Parisuhdetta koettelevin vaihe lienee itsenäistymisen vaihe, jossa rakastumisen liima alkaa venyä ja haetaan omaa tilaa ja hetkeksi hukassa ollutta itseä.

Olen itse avioliitosta eronnut ja saanut hetken aikaa harjoitella uusioperheen rakentamista. Tämä teema on siis ”tutkimukseni kohteena” ja kirjoittelen siitä varmasti lisääkin. Jos parisuhteen kehitysvaiheiden läpikäynti on ”perusparisuhteessa” haastavaa, on se uusioperhekuviossa vielä haastavampaa.

Uusioperhekuviossa tarvitaan tuplamäärä puhetta ja joustavaa mieltä, hyvää tahtoa ja raadollista rehellisyyttä omia tarpeita ja toiveita kohtaan. Kun vaunuissa kirkuvat kaikki erossa haavoittuneet yhtä aikaa ja erikseen ja lapset kaikkein eniten, on sisäisillä korvatulpilla joskus kova tarve, jotta oma sisäinen ääni pysyy kuuluvilla. Kun käsi on toisen kädessä ja toinen käsi lasten kädessä ja katse aina siinä asennossa, että takaraivo on jompaankumpaan suuntaan, voi olo olla aika, sanoisinko, sekopäinen.

Miten tämä elämä onkin niin vekkuli juttu? Juuri kun luulit oppineesi jotain, saat istua koulunpenkille uudestaan. Itselleni tämä merkitsee tässä kohtaa sitä, että olen istutettu eroasioiden kouluun jo 8-vuotiaana, kun vanhempani erosivat ja isovanhempani jo sitä ennen. Nyt saan katsoa asiaa eronneen näkökulmasta ja kappas, alan ymmärtää omia vanhempiani. Kuulostaako tutulta? :)

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat