Kirjoitukset avainsanalla odotukset

Kuva: Jaakko Kaartinen

Jos ihmisellä on rakastaja ja hän itsekin rakastaa, siitä pitäisi seurata näkyvää hohtamista. Silloin on elämältään ansainnut sen.

Rakkaussuhteen tulisi johtaa sellaiseen kokemukseen, että saa tuntea olevansa ihana. Kun saa tuntea oman ihanuutensa, hohtaa.

Minusta meidän olisi syytä opetella toivomaan, odottamaan ja vaatimaan osaamme hohtamisesta. Sen pitäisi nousta parisuhteiden ja kaikenlaisten muidenkin rakkaussuhteiden etualalle. ”Auta minut hohtamaan. Annan minun hohtaa!”

Me saimme makuuhuoneemme seinälle Lulu Halmeen teoksen Suomineidon uudet kujeet. Se on aivan tavattoman viisas taideteos, uuden ajan huoneentaulu. Taakse saavat jäädä ankean menneisyyden ”itkut pitkästä ilosta” ja ”kel’ onni on, sen kätkeköön” -latistukset. Niiden sijalle Halme on koonnut muita opetuksia.

Hohda on teoksen keskiössä.

Se on muistutus itselle siitä, miten elämässä voi olla: hohtaen. Ja mielessä sitä seuraa liuta kysymyksiä: mitä minun pitää sitten tehdä, että hohtaisin? Mitä minun pitää uskaltaa toivoa, mitä minun pitää osata pyytää kumppaniltani, miten minun pitää osata kertoa, jotta hän voi sen tehdä, laittaa minut hohtamaan?

Rakastajan sylissäkin vastuu minusta itsestäni on omani. Minä olen vastuussa siitä, mitä minä itselleni uskallan tarvita ja pyytää, ja saada.

Hohda!

Minun rakkaani on aurinko, minä olen kuu ja hohdan hänen paisteessaan. Ehkä minun elämäni olisi toisenlainen, jos olisin oppinut jo aivan nuorena sanomaan itselleni ja toiselle, että minulla on lupa ja oikeus hohtaa. Aikanaan sen estivät ja sitä kampittivat monenlaiset keskeneräisyydet ja pelot. Piti kulkea pitkä matka oppiakseen.

Mutta nyt se on tässä, löytyneenä. Ja me rakastamme ja hohdamme, ja tuo teos meidän seinällämme ei päästä sitä unohtumaan.

Siksi hohtaminen, että tämä rakkaus.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Hanna Meriläinen ja Mio Kivelä

Wc-kylttien maalausta, vaatevalintoja, paikkakortteja, leivontaa ja kutkuttavaa tunnelmaa. Muun muassa sellaista on elämäni tällä hetkellä, kun ystävieni häihin on enää pari päivää aikaa.

Olen kertonut kuinka iloitsen heidän suhteestaan ja omanlaisista polttareistamme. Nyt ajatukseni pyörivät suuressa päivässä ja siihen valmistautumisessa.

Erilaiset television hääohjelmat ovat täynnä pienempiä ja suurempia paniikin, romahduksen ja hermostumisen hetkiä. Jotain puuttuu, menee rikki tai näyttääkin sittenkin vääränlaiselta. Suunnitelmien muutoksilta ei taida voida välttyä. Kömmähdyksiä tulee ja kaikenlaista sattuu. Miten sen kaiken keskellä sitten kestää, kun kyse on niin monella tavalla merkityksellisestä päivästä?

Seurasin eilen vierestä, kun morsian totesi ystävälleen. "Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä". Niinpä niin. Ei tahra kyltissä pilaa juhlien tunnelmaa tai viimeistelemätön puhe parin avio-onnea. Läheisten ihmisten eloa ja onneahan siinä juhlitaan yhdessä heille merkityksellisten ihmisten kanssa. Häiden syvin merkitys ei synny koristeista tai ohjelmanumeroista. Se syntyy ihmisten välisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan.

En väitä, etteikö ulkoisilla seikoilla saisi olla väliä. Niillä saa olla juuri se merkitys minkä tahdomme niille antaa. Enkä väitä, etteikö niistä tulisi kuitenkin helposti stressattua ja jännitettyä. Aion varmasti jännittää vielä itsekin monessa kohtaa. Mutta ehkä siinä pahimman paniikin hetkellä voi hetkeksi pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa sen rakkauden, jota juhlissa juhlitaan ja ne ihmiset joita se koskettaa. Keskittyä olennaiseen ja muistaa, että siinä yksin on jo kaikki. Kaikki sen jälkeen on vain plussaa.

Siispä kaikille tämän kesän tuleville morsiammille, sulhasille, kumppaneille, kaasoille, bestmaneille ja kaikille muille häähumun keskellä eläville: "Älä huoli. Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä."

Kutkuttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jess Watters // Unsplash.com

Ystäväpiirissäni on perinne. Käymme läpi lahjoja joulun/synttäreiden/äitienpäivän/isänpäivän jälkeen. Hellästi väännämme huumoria siitä, mitä kukin on saanut — ja etenkin siitä, mitä kukin on ostanut puolisolleen.

 

Tässä kaksi esimerkkiä, joita ei kannata ostaa:

1. Kodin jokapäiväiset kulutustavarat

Vuosien varrella on tullut vastaan hetkiä, joissa pariskunnasta toinen on suunnittelut, kerrankin panostanut ja käyttänyt aikaa lahjan hankkimiseen ja toinen on kiireessä ostanut munaleikkurin aamiaispöytään tai pyllypefletin saunaan. Hääpäivänä mikään ei ole romanttisempaa kuin saada uudet sakset (sarkasmivaroitus). 

2. Ajatuslahjat

Näiden lisäksi vuosien varrella on annettu myös lukuisia ajatuslahjoja. Ajatuslahja on lahja, jota ei ole hankittu, mutta joka on ajateltu hankkia. Päivänsankari saa siis halauksen ja kertomuksen, kuinka oli ajateltu antaa tätä ja tuota, mutta sitten on käynyt jotain ja lahja on jäänyt saamatta.

 

Lahjoista puhuminen on lähtökohtaisesti pikkumaista, kiittämätöntä ja ensimmäisen maailman ongelma. Lahja on lahja. Se on sellaisenaan arvokas — kiiressä hankittuna tai vain ajatuksena.

Lahja on lahja. Se on sellaisenaan arvokas - kiiressä hankittuna tai vain ajatuksena.

Kevyt vitsin heitto lahjoista on kaveripiirin yhteistä huumoria, ja samalla pientä piruilua yltiöromantisoitua parisuhdeihannetta kohtaan. Lahjojen antamiseen ja saamiseen tiivistyy kuitenkin jotain hyvin olennaista parisuhteista.

Parisuhteissa on sanomattomia toiveita. Puhumattomia haaveita, joita ei voi lausua, koska toisen pitäisi osata ymmärtää ne itse ilman vihjeitä. Täydellisen puolison ajatellaan tietävän automaattisesti, mitä toinen haluaa.

Sisäisistä unelmista seuraa kierre. Yksi odottaa sanomattomien toiveidensa täyttymistä ja pettyy, kun ne eivät tule täytetyksi. Toinen ei taas ymmärrä, mistä pettymys johtuu. Ymmärtämättömyys todennäköisesti vain syventää pettymystä. Totta kai pitäisi tietää, miksi olen harmissani! Tilanne toistaa itseään ja niin edelleen.

Täydellisen puolison ajatellaan tietävän automaattisesti, mitä toinen haluaa.

Pahimillaan ollaan pian tilanteessa, jossa koetaan, että toinen ei kuuntele, ymmärrä tai edes puhu samaa kieltä. Miten se ei näe, mitä minä näen? Miten se ei halua samoja asioita kuin minä? Toiveet, haaveet ja unelmat ovat jääneet piiloon pään sisälle, jonne toinen ei näe.

Parisuhde vaatii, että toiveet, haaveet ja unelmat sanotaan ääneen. Vain siten ne voidaan yhdessä toteuttaa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Charles Etoroma // Unsplash.com
Kuva: Charles Etoroma // Unsplash.com

Tiesitkö, että Instagramista löytyy melkein 23 000 valokuvaa tunnisteella #vaimomatskuu (vertailun vuoksi aihetunnisteella #miesmatskuu löytyy 40 kuvaa)?

Millaista on sitten suomalainen vaimomatsku vuonna 2018? Ruoanlaittajia ja leipojia ilmeisesti.

Pääasiassa kuvissa pyörivät täytekakut, korvapuustit ja ruoka-annokset. Muutama sarkastinen postaus on päässyt myös mukaan, kun pellillinen pipareita on palanut. Yli tuhat kuvaa löytyy myös aihetunnisteella #hyvävaimo. Ruokakuvia nekin.

Vieläkin on olemassa ulkoisia tekijöitä, jotka auttavat määrittelemään, millainen on hyvä vaimo.

On edelleen ilmeistä, että naisen on suoriuduttava hellan ääressä mukavasti ollakseen pätevä puoliso. Tätä mieltä näyttävät olevan etenkin naiset itse. Vieläkin on olemassa ulkoisia tekijöitä, jotka auttavat määrittelemään, millainen on hyvä vaimo. Tehdessään ruokaa naiset valmistavat sitä ajatuksissaan puolisolleen. Kuvia selatessani pohdin, että tietääköhän noitakin karjalanpiirakoita mussuttanut muru, että lämpiäiset on tehty todisteeksi kihlasormuksen kannattavuudesta sijoituksena.

Ensi kesänä olemme olleet puolisoni kanssa naimisissa kymmenen vuotta. Myös me olemme ajautuneet todellisuuteen, jossa päävastuu keittiöstä on minulla - vaikka en edes hirveästi pidä ruoanlaitosta. Tai nykyään pidän, kun katson Frendejä samalla tabletilta ja pääsen lapsia karkuun hetkeksi, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä itse kokkauksen kanssa. Silti en tiedä, miten ruoanlaittovastuu on ajatunut kontolleni. Todennäköisesti täysin tiedostamattomien parisuhdeodotusten vuoksi, joita molemmat olemme tahattomasti ylläpitäneet. Ehkä tuoreena avovaimona ajattelin olevani hyvää vaimomatskuu, jos tartun kapustaan ja paistinpannuun. Ote ei ole sen jälkeen irronnut ja tässä sitä ollaan.

En tiedä, miten ruoanlaittovastuu on ajatunut kontolleni.

Hyvä vaimo -titteliä ei ansaita ulkoisilla normeilla. Kenenkään ei tarvitse pisteyttää itseään tai muita sen mukaan, onko hän millaista “matskuu” parisuhdemarkkinoilla.

Laita ruokaa ilosta, leivo korvapuusteja huvin vuoksi ja pysähdy välillä pohtimaan, millaisia rooleja ylläpidät parisuhteessa.

Jos ulkoa annettu rooli on sinulle ok - hyvä!

Jos et ole aivan varma - uskalla tehdä toisin.

P.S. Tätä kirjoittaessa kuuntelin: https://www.youtube.com/watch?v=XjVNlG5cZyQ

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat