Kirjoitukset avainsanalla kaipaus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselen ikkunan ja taivaanrannan välimaastoon ja näen siellä kuvan rakastetustani. Katselen tyhjään, ja mieleeni piirtyy rakastettuni. Kun keskittyminen työhön katkeaa tai vaihtuu asiasta toiseen, mieli käy lepäämässä siellä, missä se haluaisi olla. Ajatuksen siivin lennän sinne, missä rakastettuni on.

Ajatuksen siivet ovat hyvät ihmiselle, joka on rakastunut. Niiden varassa on kaukanakin tavallaan lähellä, tai ei ainakaan lohduttoman välimatkan päässä. Mieli ehtii täältä sinne nopeasti, salamannopeasti.

Joskus ajattelen muistikuvia, joskus kuvat muodostuvat omia aikojaan. Joskus ajattelen häntä tekemässä asioita, joskus muistelen, mitä hän on tehnyt. Joskus ajattelen jotain piirrettä hänen persoonallisuudessaan tai jotain ulottuvuutta hänen elämänasenteessaan tai yksittäistä näkökulmaa hänen ajattelussaan. Joskus mielessäni on se, mitä hänen seurassaan tapahtuu, joskus se, mitä toivoisin ja mitä odotan.

Minun mieleni katselee rakastettuani kaikista suunnista, monin vaihtelevin tavoin. Ihmeellistä, miten se on jatkuvasti kiinnostavaa, merkityksellisen ja arvokkaan tuntuista.

Maailma on muodostunut luvuttomasta määrästä kiinnostavia asioita. Osoittaa hyvin perinpohjaista tärkeyttä, että ajatus niin usein lentää samaan paikkaan. Rakkauden keskiöön, jossa on rakastettuni.

Kun rakastaa toista voimallisesti, hänen ja minuuden välille syntyy sidos. Tai ehkä hänestä tulee osa minuutta, erityisen korkea ja toisaalta syvä kohta minuutta. Siten toisen näkee mielessään heti, kun ajatusten antaa lähteä harhailemaan, ja siten ajatukset lopulta kiertyvät ja painuvat hänen äärelleen.

Kuvittelu ja sisäinen kuvailu on tärkeää rakastamisessa. Se muokkaa rakastajaa avoimemmaksi rakastettua varten. Se kääntää huomion suuntaa rakastettuun ja muodostaa rakastamisen tilan. Siinä tilassa ajatukset sitten niin helposti lennähtävät rakastetun luo. Jos se tuntuu tärkeältä, ne lennähtävät sinne kuin itsekseen, yhä useammin, yhä helpommin.

Minusta on hyvä elää näin. Koetan vaalia tätä kykyä, lahjaa. Se paljastaa miten kiehtovia rakenteita me olemme olevaisessa maailmassa. Rakkaus on mysteeri, joka on kuvaa sitä, mitä perimmiltään on. Yhteyttä, ja yhteyden mahdollisuuksia.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Avioeron jälkeen koira jäi minulle. Ensin se kyllä kulki vuoroviikoin kahden kodin väliä häntä koipien välissä. Silloin ymmärsin, että koirakin osaa kaivata ja surra. Sitten tuli päivä kun se muutti melkein maalta pääkaupunkiseudulle. Lakusta tuli uusperheemme bonuskoira. Toisin kuin me muut, Laku rakasti varauksetta heti kaikkia perheen jäseniä. Vain olemalla ihana karvainen itsensä, se sai pikku hiljaa tuoreimpienkin nuorten hyväksynnän osakseen.

Uusperheemme alkuvaiheissa Laku oli melkoinen iloisten, mutta myös vaikeiden tunteiden tulkki. Se kun oli vapaa uusperheeseen liittyvistä odotuksista, uskomuksista ja ex-elämää koskevista ristiriidoista. Harvoinpa kodin lemmikeistä maksetaan elatusapua tai kinastellaan tapaamisoikeuksista.

Uusperheestämme tuli Laku-koiran uuslauma. Haukkumatta se otti meidät omakseen. Yönsä se nukkui ja piti vahtia patjallaan olohuoneen nurkassa. Jos kukaan ei ollut kotona, se saattoi nauttia salaa ja luvatta murrosikäisten sänkyjen pehmeydestä. Jos jollakin oli paha mieli, Laku meni ja painoi päänsä lempeästi jalkaa vasten. Sillä ei ollut kiirettä. Se oli läsnä. Laku ei liittoutunut kenenkään kanssa vaan lohdutti jokaista ehdoitta. Kun Lakulla oli meno päällä, se harrasti villin vallattomia pyrähdyksiä. Hauskat hetket loivat yhteyttä ja hyvää mieltä.

Nyt Lakua voi sanoa "koirapuoleksi". Se on vanhus. Sillä on lonkkavaivoja ja takatassut tahtovat välillä pettää. Mutta edelleen se tunnistaa uusperheensä, vaikka suurin osa nuorista aikuisista on muuttanut jo omilleen. Laku käy usein yökylässä rakkaillaan. Siellä se saa erityisherkkuja. Korkeasta iästään huolimatta se vielä jaksaa iltaisin tarkistaa, että kaikki ovat menneet kotona omiin vuoteisiinsa nukkumaan. Vaikea edes ajatella Lakun viimeistä henkäystä. Yhdistääkö ikävä ja mukavat muistot?

Oikeastaan nyt vasta olen oivaltanut, miten korvaamaton rooli Lakulla on ollut uusperheemme muotoutumisessa oman näköisekseen perheeksi. Lakun itsestäänselvyydet kuten rakastamisen helppous, erilaisuuksien sietäminen, menneisyyden hyväksyminen ja tässä hetkessä eläminen ovat olleet meidän kysymyksiämme ja kasvun paikkojamme. Rakkaus ei vaadi toteutuakseen suuria. Rakkaus elää kovin usein pienissä teoissa ja arjen ohi kiitävissä huomaamattomissa hetkissä. Uusperheessäkin liiasta yrittämisestä kannattaa päästää irti. Vasta silloin on tilaa hyvän tapahtua ja olla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko teillä koskaan herkkä hetki muuttunut sekunnissa taistelutantereeksi? Mukavaa juttelua, viriäviä odotuksia, yhteen hakeutuvia ajatuksia ja Pam! Joku sanoi jotain, teki jotain, katsoi jotenkin ja ilma sakenee kiukusta ja pettymyksestä hetkessä.

Jälkeenpäin on lähes mahdotonta jäljittää, kuka aloitti riidan ja miten. Hiljaa mielessä kytee ajatus: olemmeko hulluja, kun yhdessäolo näin lähtee lapasesta?

On pelottavaa joutua tunteiden vietäväksi tavalla, jolla järjen ääni vaimenee taustahuminaksi. Tämä on juuri parisuhteen suurin dilemma: kuinka sietää tunnesuhdetta toiseen arvaamattoman erilliseen ihmiseen? Kun omiakin impulsseja on mahdotonta hallita, ei toisen ennakointi ole mitenkään mahdollista. Ja kuitenkin, tämän rakkauden varassa on koko elämä.

Olen joskus verrannut rakkautta virtakaapeliin, joka on täynnä erilaisia johtoja. Se on nippu tunteita, jotka kuljettavat viestejä sinusta minuun ja takaisin. En voi valita vain niitä kivoja oloja. Jos yritän pitää ikävät tunteet syrjässä, kaapeli ei enää pysty kuljettamaan minkäänlaista virtaa ja muuttuu elottomaksi piuhakasaksi.

Alussa kuvaamani skenaario on itselleni melko tuttu. Mitä enemmän ilmassa on odotusta ja kaipausta, sitä herkemmin luen toisen nano viestejä. Huomaamattani rekisteröin merkkejä ja valmistaudun torjuntaan. Pienikin vilkaisu kännykkään voi koodautua mielessäni mielenkiinnon puutteeksi. Putoan ennen kuin huomaankaan, ääneni kiristyy, jonka taas toinen pistää merkille ja niin karuselli lähtee vauhtiin.

Toisen lähelle päästäminen nostattaa aina tunteita. Jos pitää toisen käsivarren mitan päässä, saattaa toisen kanssa selvitä kuivin jaloin. Silloin ei myöskään intohimo ei häiritse mielenrauhaa. Läheisyys altistaa haavoittumiselle, mutta se myös mahdollistaa syvimmän mahdollisen kosketetuksi tulemisen. Riski on kuitenkin joskus liian suuri. Lemmenpesän jatkuva muuttuminen sotatantereeksi jättää jälkensä kehen vain. Tunteet pitävät parisuhdetta kasassa, mutta ne voivat myös hajottaa sitä.

Eipä ole tähänkään muuta oikotietä kuin pikku prinssimäinen hitaan kesyttämisen taktiikka. Hidasta, hidasta, hidasta. Meillä käydään käsittämättömän pitkiä keskusteluja näiden tilanteiden jälkeen. Sentti sentiltä, bitti bitiltä kartoitamme omaa ja toisen mieltä. Miltä minusta tuntui, mitä oletin, mihin varauduin, kun sinä… Ja kuinka tuskallista on malttaa kuunnella toisen askeleita lähemmäs sieltä jostain.

Vähä vähältä lisääntyvä ymmärrys palkitsee vaivannäön ja lisää rakkautta taas pisaran verran.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

HAUDALLA
Perheneuvonnan blogivuoro osui tällä kertaa pitkäperjantaihin, jolloin mustaksi koristellussa kirkossakaan eivät urut soi, kynttilät pala ja joka paikka on koristeltu mustaksi.

Työni kautta olen saanut mahdollisuuden olla ihmisten mukana kulkemassa matkaa rakkauden kuolemansurussa. Nykyisessä työssäni puolisot jäävät useimmiten molemmat eloon, vaikka surevatkin rakkautensa menetystä. Mutta aiemmassa työssäni ja joskus nykyisessäkin olemme ihan konkreettisen kuoleman äärellä.
Koskettavaa näissä kohtaamisissa on ollut se, miten rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen kantavat kuolemankin tuolle puolen. Teoreettiset pohdiskelut iankaikkisen elämän ulottuvuuksista menettävät merkityksensä, kun leski kertoo miten muistikuva edesmenneestä puolisosta on hänen mielessään arkisissa puuhissaan ja miten muisto puolisosta ja hänen sanoistaan tukevat häntä sysimustan ja karmaisevan surun ajassa.

Rakastamiseen ja rakastetuksi tulemiseen antautuminen ei ole helppo laji. Opettelemme koko ikämme. Hyvässä parisuhteessa me vähä vähältä luovumme suojavarustuksesta ja toisesta tulee meille ja meistä toiselle se yksi ja ainoa; korvaamaton. Kuten Pikku Prinssi sadussa sanotaan ”Sinä olet minulle vain yksi. Yksi tuhansien joukossa. En tarvitse Sinua. Ei, en tarvitse Sinua. Mutta jos kesytät minut niin silloin me toisiamme tarvitsemme. Olisit ainoa maailmassa – elämäni aurinkoinen. Elämäni aurinkoinen.”

Hyvässä parisuhteessa puolisot voivat tavoittaa toistensa kanssa hyväksytyksi tulemisen varmuuden ja siitä koituva voiman ja ilon. Tämän edellytyksenä on oivaltaa oma erillisyytensä ja yksinäisyytensä – se, että lopulta, syvimmiltään jokainen meistä on yksin, silloinkin kun on aivan lähellä toista.

Tietoisuus elämän rajallisuudesta on läsnä joka hetki. Ja lopulta kuoleman edessä puolisot joutuvat lopullisesti luopumaan toisistaan – toinen menettää elämän, toinen puolison. Molemmat joutuvat päästämään irti toisistaan ja jäämään omalla, aivan erityisellä ja luovuttamattomalla tavalla yksin. Sitä, minkä varaan oli oppinut luottamaan, mistä oli oppinut iloitsemaan, yhteiset tavat ja tottumukset. Kaikki on äkisti toisin.

Raamatussa verrataan ihmisen elämää ruohon kukoistukseen, joka illalla viheriöi, mutta aamulla, kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole. Toisaalta sama kirja lohduttaa, miten kaikkein suurin voima ihmisten elämässä kuitenkin on rakkaus. Rakkaus, joka peittoaa alleen kaiken muun hyvän. Sellainen rakkaus, joka ei koskaan katoa, vaikuttaa kuolemankin yli ja lopulta pyyhkii silmistä kaikki kyyneleet.

Pitkäperjantaita seuraa pääsiäinen, ilon ja ylösnousemuksen juhla! Kantakoon se meitä kuoleman surun yli. Hyvää pääsiäistä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat