Kirjoitukset avainsanalla itsestäänselvyys

Eräässä tärkeässä ihmissuhteessani tultiin vuosia sitten kohtaan, jossa eron jälkeen mietittiin, mitä suhteen aikana tapahtui. Tuon keskustelun aikana kerroin, että minulla oli suhteessa jatkuvasti sellainen olo, että tein ja huolehdin paljosta, mutta toinen ei huomannut vaivannäköäni. Olin toiminut rakkaudesta käsin, mutta kaipasin kuitenkin sitä, että toinen olisi ymmärtänyt kiittää. Oikeasti hiljaa itsekseni mietin, että tunnen varmasti väärin – kyllä toinen varmasti on nähnyt ja on kiitollinen siitä, että olin huolehtinut niin paljosta.

Ei kannattaisi luulla tai olettaa tai uskotella itselleen muuta mitä sydämessään tuntee. Mies totesi tuohon, että hänen mielestään en ollut tehnyt mitään kovin erityistä. Hänen äitinsäkin on aina tehnyt samat jutut ja hänellä oli mielestään oikeus tekemiini palveluksiin.

Kyllä tuntui ja tuntuu vieläkin, kun miehen kommenttia ajattelen. Minulle syntyi allergia kaikenlaista minun arvoani kyseenalaistavaa käyttäytymistä kohtaan.

Eipä tämäkään tarina olisi ollut opettavainen, ellen olisi kääntänyt katsettani peiliä kohti. Kuinka monta auton renkaiden vaihtoa tai maalattua seinää olin jättänyt kiitoksella huomioimatta. Ehkä kiitin, ehkä en, en enää muista, mutta todennäköistä on, että varsinkin suhteen loppuaikoina kiitos on jäänyt ihan liian vähälle.

Suhteessa ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan olevansa itsestäänselvyys. Ei pitäisi sanoa toiselle, että ei tarvitse kiittää – tämä kuuluu sinulle itsestään selvästi. Mikään rakkaudenosoitus ei ole itsestään selvä vaan kiitoksen aihe. Alun perin sinulle vieras ihminen halusi ottaa sinut omakseen vapaaehtoisesti ja asettua rinnallesi kulkemaan, tulla tutuksi, mutta ei niin tutuksi, ettei kiitosta enää tarvitsisi ääneen lausua.

On tärkeää nähdä ja tulla nähdyksi. Kiitos on parisuhteessa (ja muissakin ihmissuhteissa) maailman kaunein sana. Kiitos on pieni sana sanoa ja tarkoittaa: minä näen sinut.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Minut on kuljetettu pohtimaan itsestäänselvyyttä parisuhteessa. Sanana itsestäänselvyys on niin hassu, ettei siitä oikein kunnolla saanut selkoa netistä selaamalla. Keskusteluita ja kokemuksia aiheesta löytyi tietenkin. Sivistyssanakirjassa sanapariin yhteyteen liitettiin sana truismi, joka tarkoittaa itsestäänselvyyden lisäksi yleisesti tunnettua, mielenkiinnotonta tai kulunutta totuutta. Sanan voi muuten kirjoittaa joko yhteen tai erikseen :)

Minusta edellä mainitut sanat ovat aika järkyttäviä määritelmiä, jos liittää nuo sanat parisuhteeseen. Mitä voisi sitten olla itsestäänselvän vastakohta? Uusi, tuore ja mielenkiintoinen tutkimuskohde, joka kutkuttaa ja kiinnostaa.

Moni puhuu siitä, miten kokee olevansa parisuhteessaan itsestäänselvyys – mielenkiinnoton olento, jota ei tarvitse kohdella kunnioittavasti ja arvostavasti. On rankkaa ja surullista joutua kokemaan olevansa toiselle itsestäänselvyys. Miten minusta tuli mielenkiinnoton? Mikä vika minussa on, kun en ole enää toiselle se, joka kiihottaa, herättää ilon ja jota on hyvä monella tapaa helliä ja pitää huolta?

Mikä onkaan sen ihmisen mielenmaisema, joka alkaa pitää jotakuta itsestäänselvänä? Onko hän saanut joskus liikaa vai liian vähän rakkautta? Onko käyttäytymisen taustalla pelkoa, pettymystä, kyvyttömyyttä olla lähellä ja rakastaa? Ylimielisyyttä toiseen nähden tai kyvyttömyyttä kunnioittaa ketä tahansa ihmistä?

Ei toiselle saa puhua miten tahansa tai käyttäytyä miten huvittaa, vaikka yhteistä historiaa olisi takana vaikka kuinka pitkä aika. Toinen on aarre, jonka ”Joku” tuolta ylhäältä on meille lahjaksi antanut. Jos kumppanilla ja yhteisellä elämällä ei ole toiselle enää merkitystä, miksi jäädä? Tai tehdä töitä sen eteen, että vanha kipinä voisi palata?

Olisi kyllä hienoa, jos parisuhteissa ja muissa ihmissuhteissa katsottaisiin niin tarkkaan, että nähtäisiin, mitä niissä todella tapahtuu. Ja se että jokainen ihmissuhde on omien kipujen työstämisen ja oman kasvun mahdollisuuksien maaperä. Ja ilon lähde jos suhteen oikein oivaltaa.

Tämä asia minua parisuhteissa aina mietityttää. Mihin katoaa ajatus siitä, että joskus tuo ihminen oli minulle uusi ja koskematon alue? Jotain sellaista jota ehkä piti lähestyä nöyryydellä? Kuka antoi luvan sille, että toista kohtaan saa käyttäytyä halveksuen ja yli kävellen? Mihin tuo kauneus, nöyryys ja ymmärrys toisen ainutlaatuisuudesta parisuhteissa katosi?

Johanna Kurkela puhuttelee minua aina uudelleen ja uudelleen. Niin tämänkin aiheen äärellä sanoilla:

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat