Kirjoitukset avainsanalla Elämä

Kuva: Ian Schneider on Unsplash

Uskon, että jokainen meistä tarvitsee uusia alkuja hetkittäin elämäänsä ja suhteisiinsa. Niiden vapauttavaa, uudistavaa ja puhdistavaa voimaa kiireiden, huolien ja ristiriitojen keskelle. Onneksi uuden alun saaminen ei kuitenkaan vaadi mitään maailmoja mullistavaa muutosta vaikka siitä voikin seurata jotain mullistavaa. 

On helppoa mieltää esimerkiksi avioerot, lapsen saanti tai muualle muutto uusiksi aluiksi elämässä ja suhteissa, mutta todellisuudessa niitä voi rakentaa ihan itsekin niihin hetkiin, kun tarvitsee. Onhan uusi vuosikin vain yhdessä kollektiivisesti päättämämme uuden alun aika. Todellisuudessahan mitään ei sillloin muutu, vain numero kalentereissa, itse päättämässämme konseptissa. Ilta kääntyy yöksi ja jälleen aamuksi aivan niin kuin minä tahansa muunakin päivänä. Me olemme antaneet uudelle vuodelle sen merkityksen ja pättäneet, että silloin alkaa uudet kujeet.

Tunne uudesta alusta voi antaa rohkeutta, voimaa ja motivaatiota.

Uudet alut, kuten uusi vuosi, antaa luvan jättää menneet menneeseen. Ne voivatkin olla kuin synninpäästöjä, joissa omat virheet ja kipua aiheuttavat asiat jätetään taa. Tarkastellaan mennytä, tunnustetaan mahdollisten ikävien puolien olemassa olo ja päätetään luopua niistä. Uuden alun äärellä se on jotenkin helpompaa, luvallisempaa. Tunne uudesta alusta voi antaa rohkeutta, voimaa ja motivaatiota.

Uusiin alkuihin, kuten vuodenvaihteeseen, kuuluu monelle myös lupaukset ja katseet tulevaan. Näkemykset siitä mitä tahtoisi tulevaisuuden sisältävän ja millainen tahtoisi silloin itse olla sekä ennen kaikkea uskallusta myöntää se ja suunnata sitä kohti. Tunne uudesta alusta kannustaa rakentamaan tulevaa eri tavalla. Kun aika kuluu, päädymme helposti vain ylläpitämään, kun taas uuden alun kohdalla luomaan ja kehittämään. Me uskallamme unelmoida uuden alun äärellä rohkeammin ja avoimemmin. Silloin kaikki tuntuu olevan enemmän mahdollista, vaikka todellisuudessa kaikki mahdollisuudet olisivat olleet olemassa jo ennenkin.

Voimme esimerkiksi päätää, että oman elämämme ja suhteemme uusi alku koittaa vaikka helmikuun ensimmäisenä tiistaina.

Mikään ei ole varsinaisesti erilaista päivän kääntyessä uuteen keskellä helmikuuta kuin joulukuun viimeisenä. Meidän ei siis tarvitse odottaa seuraavaan vuodenvaihteeseen saadaksemme uutta alkua elämäämme tai suhteeseemme. Voimme yhtä hyvin antaa siihen luvan juuri silloin, kun sitä tarvitsemme. Voimme esimerkiksi päätää, että oman elämämme ja suhteemme uusi alku koittaa vaikka helmikuun ensimmäisenä tiistaina. Se on aivan yhtä todellinen mahdollisuus sille kuin joulukuun viimeinenkin. Saamme milloin vain antaa itsellemme luvan uudelle alulle, luvan pysähtyä tarkastelemaan menneisyyttä ja suunnittelemaan tulevaa, luopumaan tuhoavasta ja rakentamaan unelmia. Emme saa antaa tavallisen kalenteriviikon hämätä vaan uskaltaa nähdä muutoksen ja uuden alun mahdollisuus siellä missä sitä tarvitsemme. Ja jos sitä on vaikea saada muistutettua itsellemme niin ei mikään estä vaikka valvomasta yli puolenyön, valamasta tinaa ja laskemasta sekuntteja päivän vaihtumiseen helmikuun ensimmäisenä maanantaina; juhlimasta, että huomenna koittaa se uusi alku.

Uuden alun ääreltä Mio Kivelä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mainokset tarjoilevat jokseenkin erikoista käsitystä ajan kulumisesta; ajatusta ellei nyt ikuisesta niin ainakin pitkitetystä nuoruudesta. Haluamme näyttää voivamme hyvin, olevamme onnellisia, nuorekkaita ja aikaansaavia. ”Tartu hetkeen”, ”Ota kaikki irti tästä päivästä”, ”Elä täysillä”, ”Anna hetken viedä” ynnä muuta realiteetin suhteen hieman ontuvaa ohjetta.

Otsikon kehotus on ymmärrettävissä myös toisella tavalla. Vanha suomalainen sanonta kuuluu ”Elä sata vuotta elääksesi ja huomenna kuollaksesi”. Lauseiden ajatus on sama, vaikka suomalainen toisinto ei ole päässyt koristukseksi kotien sisustustauluihin tai munakuppeihin. Elä niin, että olet valmis kuolemaan milloin tahansa sen astisesta elämästä mahdollisimman kylläsi saaneena. Elä niin, että jos kaikki äkisti otettaisiin Sinulta pois, voisit olla sinut myös sen ajatuksen kanssa, miten elit elämäsi suhteessa läheisiisi.

Samaan perinteeseen liittyvät myös iltarukoukset, kehtolaulut, iltavirret. Useimmissa niissä pyydetään anteeksi sitä, missä ei tänään onnistunut tai mikä meni tänään väärin ja jätetään itsensä ja toinen toisensa hyvän Jumalan käsiin siltäkin varalta, ettei uutta aamua enää tulisi. ”Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”. Ala-asteen uskonnon tunnilta kenties varhaisin ja vaikuttavin muisto oli opetus siitä, ettei auringon pidä antaa laskea vihansa yli.

Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta löytyy yksi siteeratuimmista Raamatun kohdista ”Kaikella on määrähetkensä ja aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aika rauhalla…”

Kyetäkseen hyväksymään ajan ja elämän rajallisuuden ihmisen on kyettävä hyväksymään oma vaillinaisuutensa; ettei aina onnistu tavoitteissaan, etteivät toiveet voi aina toteutua, ettei aina ole hyvä olo eikä voi osata likimainkaan kaikkea. Tiivistetysti sanoen kyky nähdä elämän rajallisuus edellyttää, että kykenemme käsittelemään pettymyksen ja turhautumisen tunteemme ja suremaan.

Tämän podennan me aloitamme aivan pienenä ja sitä jatkamme hautaan asti. Elämämme erilaiset vaiheet nostavat yhä uudelleen esiin kysymyksen omien rajojemme hyväksymisen tuskallisuudesta ja parisuhde luo tälle tasapainoilulle paitsi haastavan painimaton myös hyvässä tilanteessa voimaannuttavan onnellisen keitaan. Päiviemme määrä on rajattu eikä omassa tiedossamme. Mutta vielä on aikaa. Uskaltakaamme, kulkekaamme, rakastakaamme – tämä päivä meillä on.

Virren 525 sanoin: ” Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain. Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?”

>Sari Sundvall-Piha

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

"Koohyy koohyy, aamu". Niin se lähti.  Leikin alkusanat, jotka katkaisivat hetken ja siirsivät aikuisuuteen.  Viisi sekuntia kesti matka pienen tytön maailmasta aikuisen maailmaan. Oltiin isoja ja tärkeitä. Siinä maailmassa vaihdeltiin vaatteita, tanssittiin, käytiin töissä ja taas tanssittiin. Jossain siinä maailmassa oli muita ihmisiä. Ne oli hauskoja, vaikka ei puhuneet paljoa. Ne nauroi hirveän paljon. Kaikki siinä maailmassa oli kivaa.

"Mistä me sitten tiedettään että se on se oikea?" Sitä me kysyttiin parhaan kaverin kanssa kun istuttiin koulun takana olevan metallilaatikon päällä. Meillä oli sama nimi ja mietittiin, että sitten kun löydetään ne oikeat, niilläkin voisi olla sama nimi. Me voitaisiin olla aina yhdessä. Kaikki neljä. Me voitaisiin asua jossain meren rannassa Suomessa tai Kreikassa tai Italiassa. Ei ollut epäilystä siitä, että elämästä tulisi jotenkin täydellistä.

Me juostiin mäkeä alas ja naurettiin.  Rankkasade alkoi tyhjästä ja sai veden valumaan mäkeä alas. Me juostiin veden mukana. Assisi, ihan täydellinen pieni kaupunki ja me, kaksi toisillemme vähän vierasta matkaajaa. Keskellä mäkeä seisoi nainen ja viittoili meitä sisään. Menimme hänen perässään pienen viinikaupan ovesta. Hän pyysi istumaan. En muista mitä puhuimme, en edes muista millä kielellä. Muistan tunnelman. Lämpimiä kahvin ja sammaleen vihreän sävyjä ja kynttilöitä. Istuimme pitkään. Hän tarjosi viiniä. Tiesin, että siihen kylään asettuisin - jonain päivänä. Ostin italialaisen sotasankarin muistoksi nimetyn korkean likööripullon. Raahasin sitä reissumme ajan ja ajattelin, että avaan sen sitten jonain merkityksellisenä päivänä. Jonain yhtä merkityksellisenä päivänä kuin se päivä oli.

Siitä on aika kauan. Olen ollut pitkään ja aika pysyvästi siinä maailmassa, jota mieleni  silloin rakenteli. Olen vaihdellut vaatteita, tanssinut, nauranut ja käynyt välillä töissä. Olen löytänyt sen oikean ja paljon muita oikeita. Olen lähellä merta,  tai ainakin välillä voin tuntea ja kuulla sen. Jos sinä, saman niminen ystäväni olet löytänyt omasi, saattaa olla, että sillä on sama nimi? Vaikka sillä ei enää taida olla merkitystä.

Kaikki ei ole ollut kivaa, mutta kaikki on ollut täydellistä.

Assisiin en asettunut. Pullo on yhä minulla avaamattomana. Se on kulkenut mukana lukuisat muutot ja se on aina ollut " käsittele varovasti"- laatikossa. Aina se on löytänyt paikkansa jostain hyllyn päältä. On ollut lukuisia päiviä, jolloin sen olisi voinut avata. On ollut lukuisia merkityksellisiä ja isoja elämään sitoutumisen päiviä. Ja sitten ollut pettymyksen, menetyksen ja  surun päiviä. Olisin voinut avata sen minä tahansa niistä päivistä.

 

"Elämä on varjoa ja valoa.

Elämä on sekoitus onnea

ja surullisia vaiheita.

Meil on täydellinen elämä,

täynnä laulun aiheita.”

(Hector, sanat Sana Mustonen)

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olin eilen viemässä tytärtäni rippileirille Savon suunnalle. Pitkän ajomatkan jälkeen olin yötä puolisoni suvun mökillä samoilla nurkilla; soitin hänelle iltamyöhällä kotiin etelään, ja juttelimme helliä sanoja ja kuulostelimme unisia toisiamme puhelimessa kotvan aikaa. Olin kuullut käen ja kuovin laulut, ja kuvasin niitä. Luvuttomasti hauskempaa olisi ollut kuulla ne yhdessä.

Minusta on aina hyvin epämiellyttävää nukahtaa etäällä rakastetustani. Se tuntuu yksinäiseltä ja hukatulta mahdollisuudelta; Jokainen yö, jonka voin hänen vieressään nukkua, on hyvä yö, ja jokainen jossain muualla on huono. Onneksi näitä menetyksiä on hyvin vähän.

Olen miettinyt nyt - kaksi vuotta häittemme ja kohta kuutisen vuotta ihastumisen ja sitten rakastumisen jälkeen - mikä kenties on muuttunut meidän välisemme suhteen laadussa. Kun ajelin takaisin vitostietä, ajattelin, että muutos on tietynlaisen jokapäiväisen arkiyhteyden muodostuminen.

Se on sitä, kun rakastuneena oleminen ja toisesta ihastuminen saa rinnalleen vielä sellaisen jokapäiväisestä elämästä nousevan tottumuksen hyviin asioihin.

Olen ehdollistunut rakkauselämän tuomiin hyviin asioihin. Sitä se on. Samalla tavalla kuin tietää, että hunaja on makeaa, tietää odottaa, mitä toisen kohtaaminen ja toisen lähelle saapuminen tuo tullessaan.

Kun jatkuvan kokemuksen perusteella tietää, miten ihanaa toisen kanssa on, sitä alkaa odottaa ja pitää selvänä ja olennaisena osana elämäänsä.

Jos sitten joutuu nukkumaan yhtenä yönä kaukaisessa sängyssä, se tuntuu kohtalokkaasti kohtuuttomalta, koska arki on paljon parempaa kuin se. Arkiyhteys on lähekkäin olemisen onnea.

Voi miten paljon onnea on ihan vain hänen vieressään olemisessa! SE on sekä ihme että luonnollisin onni kaikista: kehon onni toisen kehosta. Rakkaus on vedon tunnistamista toiseen. Rakkauden arkiyhteys on se vedon todellisuuden tunnistamita satoina ja tuhansina päivinä ja sitä että syvästi tajuaa sen omaksi osakseen.

Kun ajoin etelään, ajattelin myös sitä, kuinka kaihoisalta tuntui moikata tytärtäni leirikeskuksen pihalla ja jättää hänet sinne rippileirilleen. Hän on niin mahtava tyyppi ja mahtavaa seuraa, että tunsin, miten kiva olisi ollut jäädä hänen kanssaan leirille – mietin, että jokainen siellä on aivan kadehdittavassa asemassa, kun saa nauttia hänen persoonastaan.

Niin kuin minä ja niin kuin mekin.

Ajattelin siinä ajaessani, miten onnellista arkea on sekin, miten hyvä yhteys on rakentunut kolmeen suuntaan minun, hänen ja kumppanini kesken. Sekin on tullut arkiyhteydeksi, joka kuuluu elämään. Nämä suhteet, jotka läpäisevät minut ihmisenä, eivät ole jännitteisessä vaan vahvistavassa asemassa toisiinsa nähden.

Sitä en sano ihmeeksi, mutta onnekasta se on. Kun katselen arkiyhteyksiäni, voin sanoa, että asiat ovat menneet hyvin. Vitostiellä, kahdenlaista ikävää ja kaihoa tuntiessani, näin sen harvinaisen selvästi.

Rakkaus on voittoisa. Rakkaus voittaa. Se näyttää versovan onnen arkiyhteyksiä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat