Kirjoitukset avainsanalla oma aika

Kuva: Jaakko Kaartinen

Jos kysyn olkapäältäni ja käsivarreltani, pitäisikö rakastettuni olla vieressäni aina, ne ravistelisivat myöntävästi. Jos kysyn kyljeltäni, lanteeltani ja jalan syrjiltä, onko niillä huutava ikävä, jos rakastettuni on poissa, ne värähtävät hätäisinä ja kaivaten.

Kehoni mieli on, ettei se halua käyvä nukkumaan kuin rakastettuni viereen, ja varmistaa öinen kosketus. Kuinka muuten nukkuisin kauniissa unissa?

Rakastava mieli kuitenkin tietää, että rakastettu tarvitsee myös menonsa ja matkansa, eikä ainoastaan minua. Ajatukset seuraavat häntä sinne, missä hän on, juuri nyt, ja tunnen lempeää rakkautta ja syvää lämpöä häntä kohtaan. Keho vain asettuu vastarintaan eikä suostu ymmärtämään, missä toisen iho ja hengityksen rytmi on.

Rakkauteen kuuluu tämänlainen ristiriita toisen tarpeiden tunnistamisen ja tukemisen, ja toisaalta oman kaipuun ja ikävän kokemisen välillä. Tavallaanhan rakastava on ahne, saadakseen kaiken mitä toinen tarjoaa, saadakseen välittömästi lähelleen kaiken mitä toinen on. Ja kuitenkin rakastavana oleminen merkitsee, ainakin aikuiselle ihmiselle, toisen näkemistä, ihailua ja mahdollistamista erillisenä, kokonaisena ja itseohjautuvana persoonana.

Minä tietysti nukun yksinäisessä sängyssämme aina vastentahtoisesti ja levottomana. Koska kaipaan. Mutta se on vain toinen puoli todellisuuttani. Koen onnea ajatellessani rakastani näkemässä asioita, löytämässä ja kokemassa, ja tähän hetkeen jo tulevasta siirtyvää iloa, kun hän pian tulee takaisin.

Rakkaus on monikerroksinen ja monikasvoinen. Se näyttää meille itsemme kokonaisina ihmisinä, joihin mahtuu ahneen ja anteliaan rakastamisen jännite.

Tuo jännite on vahva, ja siksi se kertoo vahvasti kahdesta asiasta: tämä rakkaus on vahvasti sillä mallilla, että se saa aikaan kiperän kaipuun tunteen koko kehoon. Ja toisaalta tämä rakkaus kykenee jakamaan toisen elämän ja ilon sekä lähekkäin että molempien itsenäisyydessä.

Minulle sellainen näkymä ei ole triviaali vaan merkityksellinen. Nämä kehon ja mielen tunnot ovat todet. Meidän rakkautemme on elävä ja tosi. Me olemme eläviä ja tosia. Se on perin arvokasta saada kokea keskellä arkiviikkoa. Kiitos kaipuulle ja mielen keinoin jaetulle ilolle!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Annele Rantavuori

Opettajan loma alkaa perinteisesti suvivirren saattelemana. Työntäyteinen ja aikataulutettu elämä päättyy, kuin seinään. No, ei ne ihan kaikki työt lopu ainakaan minulla suvivirteen, mutta lomalta se tuntuu. Yhtäkkiä minua ei nimittäin enää tarvita paria wilma-viestiä lukuunottamatta. Lukuvuoden töiden loppuun saattaminen ja uuden suunnittelu ilman koulun aikataulussa elämistä tuntuu jo lomalta.

Tänä vuonna on elämän hidastaminen lomamoodiin ollut harvinaisen vaikeata. Vauhti on kai ollut niin luja, ettei sitä noin vaan pysäytetä. Tiedän, että tämä hiljaisuus on juuri sitä, mitä nyt tarvitsen. Mutta miten vaikeaa sitä onkaan ottaa vastaan. Pysähtyminen ja kuunteleminen paljastaa sisäisen levottomuuteni ja pois sysätyt vaikeat asiat. Tekemiseen on liian helppo paeta haavoittunutta sisintään

"Mietin mitä teinkään sinkkuna joskus kauan sitten. Ennen häntä, ennen lapsia."

Kun lapset lähtevät isälleen viettämään pitkää viikonloppua on kuin olisin palannut elämässäni kaksikymmentä vuotta taaksepäin. Haahuilen ympäriinsä osaamatta tarttua mihinkään. Mietin mitä teinkään sinkkuna joskus kauan sitten. Ennen häntä, ennen lapsia. Olen kuoleman väsynyt, mutta en osaa levätä. Olen tottunut sopeutumaan ja mukautumaan. En edelleenkään tiedä, miten olisin, kun tila on vapaa. Joudun luomaan elämäni uudestaan, jälleen. Käyn uudestaan läpi itsenäistymiskriisiä. 

Kuulen jo mielessäni rasittuneiden, ruuhkavuosia eteenpäin tarpovien kateellisten ydinperheessä elävien kommentit. - Mitä sä valitat. Viikonloppu yksin olisi niin ihanaa! - Nauti nyt, kun saat olla rauhassa. Kyllä, iloitsin itsekin muutamasta tunnista tai vapaasta illasta. Mutta se oli sitä ydinperheaikaa. Nyt joudun säännöllisesti, valitsematta olemaan yksin. Ja neljä päivää on pitkä aika. Se on suorastaan hel-ve-tin pitkä aika. Nimittäin en ole koskaan ollut lapsistani edes viikkoa erossa. Tänä kesänä sekin on edessä ja puristaa rintaa jo etukäteen. 

"Minun on opittava huolehtimaan itsestäni. Minun on nähtävä itseni yhtä arvokkaana, kuin muutkin. Minun on kohdeltava itseäni hyvin, kuin ystävää."

On hämmentävää olla näin vanha ja näin hukassa. Silloin kaksikymmentä vuotta sitten aikuisuus näyttäytyi ihan toisenlaiselta. En voi olla miettimättä, mitä kaikkea sen varmuuden ja tyyneyden alle kätkeytyikään. Istun järven rannalla ja mietin, että nyt jos koskaan on suunnan tarkistuksen aika. Minun on opittava huolehtimaan itsestäni. Minun on nähtävä itseni yhtä arvokkaana, kuin muutkin. Minun on kohdeltava itseäni hyvin, kuin ystävää.

Käytännössä se tarkoittaa elämän suunnittelemista ja ennakoimista niin, että ehdin liikkua ja syödä hyvin. Lomalla siihen luulisi olevan hyvätkin mahdollisuudet, mutta jotenkin se homma vaan levähtää. Tunnit ja päivät soljuu eteenpäin. Jumitan hetkissä, enkä tahdo saada tehtyä itselleni merkityksellisiä asioita. Kyse on pitkälti ryhdistäytymistä. Että otan vastuun omasta hyvinvoinnista ja selätän kaaoksen. Se on siirtymistä kuskin penkkiin, pois pelkääjän paikalta. 

Tiedän, että pystyn tähän. Muutos alkaa pienistä asioista, jotka teen toisin. Päätän, että se päivä on tänään. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (4)

Tähtisumua
1/4 | 

Ihan samoissa tunnelmissa minäkin. Erosta kulunut vuosi ja lapsi viettää koko kesälomansa isänsä luona. Asumme eri maissa ja siksi loma-ajat lapsi on isänsä luona. Kaksi kuukautta on järkyttävän pitkä aika niin lapselle kuin minullekin. Todellakin opettelua olla olemaan yksin 20v parisuhteen jälkeen. Tsemppiä sinulle!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
2/4 | 

Voi kiitos ❤️ On kyllä sinulla myös aikamoinen elämänmuutos. Hienoa, että tuet lapsen ja isän suhdetta. Se kannattaa kyllä. Mutta ikävä on varmasti valtava. En osaa edes kuvitellakaan miten kova. Voimia sinulle ihan tosi paljon ❤️

Vierailija
3/4 | 

Tuttua tekstiä. Erosta on jo viisi vuotta ja lapset itsenäisiä. Ristiriitaisesti kaipaan omaa aikaa, kun lapset ovat kotona. Yksin ollessa voisi tehdä mitä vaan mutta aika menee ihmetellessä. Nyt olisi tilaisuus luoda itsen näköinen elämä mutta en enää muista millainen olin ennen avioliittoa ja lapsia. Kuka olen, mitä haluan, miten toteutan?

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018
4/4 | 

Hyvin kuvaat ristiriitaa. Noin se menee. Vaatii aikaa ja voimia luoda elämä uudestaan. Se on myös tilaisuus saada siitä oman näköistä. Kiitos kun kommentoit ❤️ Hyvää kesää ☀️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Mikko Huotari

Kiirepuhe on yleistä ja kiirepuheen paheksuminen taitaa olla jopa vielä yleisempää. Kiirepuhe vie mennessään ja lisää vain kiireen tunnetta.  Ajattelinkin pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä johtuu ainainen kiireen tunne, ja olettaisin, että olen keksinyt siihen syyn, ainakin omassa elämässäni. 

Asioiden paljous ja työvälineiden liikkuvuus on saanut aikaan sen, että bussissa ja rautiovaunussa istuminenkin on hyödyllistä työaikaa. Sähköpostien lukemiseen ei ole parempaa hetkeä kuin ratikkamatkat.  Lapsen päiväunihetket täytän blogikirjoittamisella, Netflix -sarja maratooneilla, parisuhteeen hoidolla tai lehtien selailuilla. Kun en ole lapseni enkä puolisoni kanssa, ja saan hetken vapaata, otan yhteyttä ystäviini.


Sen sijaan, että olisin siivonnut, järjestänyt ja puunannut, tehnyt ja toiminut, päätin antaa oikeasti aikaa itselleni. En lehdille, kirjoille, somelle, ystävälleni, kodille, vaan itselleni ja ajatuksilleni.


Tajusin juuri eräänä perjantaina sen kuinka jokainen hetkeni on jollakin lailla ohjelmoitu, kun olin lapseni kanssa kahden ja hän nukahti tavallista aiemmin. Käsissäni olikin omaa ilta-aikaa runsaasti. Tehtävälistani oli loputon. Seuraavana päivänä oli tulossa  kolmevuotiaan kaverisynttärit. Sen sijaan, että olisin siivonnut, järjestänyt ja puunannut, tehnyt ja toiminut, päätin antaa oikeasti aikaa itselleni. En lehdille, kirjoille, somelle, ystävälleni, kodille, vaan itselleni ja ajatuksilleni.

Tiedän, että toisilla ajatukset rauhoittuvat juoksemalla, siivoamalla, televisiota katsomalla, juttelemalla tai joogamalla. Olin unohtanut, että mikään näistä ei toimi minulle niinkuin se, että vain ajattelen. Tunne kiireestä vain kasvaa siitä, kun en ehdi ajatella, vaikka kuinka saisikin asioita aikaiseksi.  Ajatukset eivät ehdi ajelehtia ja asettua omiin uomiinsa jatkuvan toimimisen keskellä. Sinne tänne säntäilevät ajatukset pitävät vain yllä kiirettä.

Ajattelu kannatti. Ehdin siivota ihan tarpeeksi aamulla. Siivota olen ehtinyt monta kertaa sen illan jälkeenkin, ajatella en.  Olen pohtinut mitä kaikkea kesälomalla pitäisi tehdä. Taisin päättää juuri nyt, että pitäisi ennenkaikkea ajatella. 



Terveisin, Ulla Oinonen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Marc Olivier Jodoin, Unsplash

Välimatka, oli se sitten henkistä tai fyysistä, tekee silloin tällöin nautittuna enemmänkin kuin hyvää. Olenkin myös aiemmin kirjoittanut esimerkiksi siitä kuinka välin pitämättömyys vou olla välinpitämättömyyttä ja ikävä onnellista

Henkistä tai fyysistä välimatkaa voi ottaa tai se voi vain ilmestyä kohdalle. Yllättäen tai toivottuna. Se voi vapauttaa, helpottaa, ohjata ja muistuttaa.

Kun on liikaa ajateltavaa, voi välimatka antaa ajatuksille tilaa tai vapauttaa niistä kokonaan. Se voi tuoda uutta perspektiiviä ja karsia turhat matkan varrella pois, palauttaa olennaiseen. Välimatka huomauttaa mitä kauas jääneistä asioista ajattelee ja minne tahtoo palata. Se pakottaa näkemään, mutta pystyy vapauttamaan liiasta.

Välimatkaa voi ottaa niin tilanteista, asioista, ihmisistä kuin koko ympäröivästä arjesta. Se voi tulla reissulla kaukaisuuteen  tai vain hetken somehiljaisuudella. Se voi olla yö hotellissa tai sovittu tauko keskustelussa.

Uskalla ottaa välimatkaa. Sen ei tarvitse ajaa pois. Se voi myös liittää yhä tiiviimmin yhteen.

Välimatkaisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat