Kirjoitukset avainsanalla Lapsiperhe

Palikkatalo tekee näkyväksi parisuhteen monet ulottuvuudet. Kuva: Parisuhteenpalikat.fi

"Läpystä vaihto" alkaa olla melkoinen klassikko sanonnaksi. Lapsiperheen arjessa kumpikin singahtelee töihinsä, salille hikoilemaan, päiväunille tai kauppaan- vuoronperään. Eräs tuttavani totesi, ettei hän niinkään puolisoaan kaipaa arjen hulinassa, vaan pikemminkin omaa aikaa. Itse tunnistan kaipaavani molempia varsin tasaisesti. Kaipuun tunnistaminen jo sinällään on tärkeää. Kaipuu näyttää suuntaa sille, mikä tuntuu tavoittelun arvoiselta. Kun tupa iltaisin hiljenee voi kuitenkin kummasti tuntua, että jäljellä on vain voimien rippeet. Puolison huomioiminen voi tuntua ponnistamiselta. Kunhan nyt arjen juoksevat asiat ja aikataulut saadaan jotakuinkin ojennukseen. Välillä elämässä ärsykkeiden määrä voi hengästyttää. Itseaiheutettua tai ei- happi vähenee ja liikkumatila kutistuu. Kaipuu kohdistuu yksinkertaisiin arjen asioihin. "Kunpa kukaan ei puhuisi minulle kahteen tuntiin sanaakaan", "Olisipa hetki aikaa syödä lounas yhdessä kumppanin kanssa - tai juoda edes kahvit", moni lausahtaa.

Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe.

Parisuhteen palikat- työkalu  konkretisoi ja tekee näkyväksi parisuhteen osa- alueita. Ehkä talo on sinullekin tuttu? Valkoisen palikan voi nimetä kulloisenkin parisuhteen äärellä työskentelyn-  tai tarpeen - mukaan. Valkoinen niinkuin Väsymys. Tänään nimeän sen niin. Rakkaus pikkuihmisiin tuntuu syvällä ytimessä - parisuhde sen sijaan voi olla möykkyistä matkantekoa. Katson kumppania pätkäunien siivittämänä kuin likaisen ikkunan läpi. Siellä se kallisarvoinen seisoo, vaikka en kirkkaasti näe. Miten samaistuinkaan myös Ile Uusivuoren mietteisiin parisuhteen laatuajasta ja väsyneen vanhemman tarpeista. Siihen, miten kumppanin tyhjä katse voi olla vastassa kahdestaan ollessa - ja kuinka yhteinen hetki typistyykin haaveeseen nukkumaanpääsystä.

Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla.

Mikä riittäisi kokemukseen riittävästä yhteydestä ? Lapset haastavat ja horjuttavat palikkataloa - katse kääntyy harmaaseen kivijalkaan. Miten sitoutuminen kannattelee parisuhteen "taloa"? On eri asia olla väsynyt parisuhteessa kuin parisuhteeseen. Silmäpussit ja  "läpystä vaihto" - arki voi kirvoittaa huudahduksen "En jaksa ja halua tällaista!". Erityisesti vaikeuden hetkissä usein korostuu, miten tärkeää on valita kumppanin hyvä. Sitoutuminen on valintaa. Tahdon tänäänkin olla yhteisellä matkalla. Tunteet tulevat ja menevät. Riidat syttyvät ja sammuvat- ja värittyvät väsyneinä. Seksuaalisuus elää ja muovautuu. Teot voivat näyttäytyä valmiina voileipänä jääkaapissa tai puhtaiden petivaatteiden vaihtona? Ehkä välillä voisin hymyillä kun katseemme kohtaavat. Sanojen palikka voi olla kysymys, miten kumppani sai nukuttua. Jaksaisinko tänään kuunnella toisen kertomusta hänen kolotuksistaan tai etsiä yhdessä hukassa olevaa lompakkoa? Kaikki elämässä on suhteellista ja suhteessa. Jos on väsymystä on myös virkeyttä. Kun on kuormittavaa on olemassa myös keveää. Aika ja tila parisuhteelle voi olla vähäistä ja runsasta, riittävää ja riittämätöntä.  Muistutan itseäni siitä, että elämänvaiheiden ohikulkeva luonne haastaa poimimaan talteen helmet. Nyt. Tänään. 

Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan?

Olisiko siis mahdollista asettua elämään juuri tätä vaihetta rauhassa- vaalien sitä, että yhteys puolisoon pysyy auki? Huolehtien, että olemme toisillemme olemassa myös väsyneinä haahuilijoina. Tekeekö väsymys - omani ja toisen - minusta parisuhteessa armollisemman vai piiskaavan vaatijan? Tuntuu tärkeältä nähdä metsää puilta ja luottaa hyvään lopputulemaan, kun puolisokin tekee voitavansa. Yhdessä kaivatut ja perheeseen saadut lapset ovat monin tavoin keskiössä. Tuntuu kuitenkin tärkeältä vahvistaa omilla toimillaan parisuhteessa olemassa olevaa hyvää. Se, mistä on aina yhdessä tykätty voi olla jossain muodossa mahdollista toteutua nytkin. Samalla kysyn itseltäni, mitkä parisuhteeseen liittyvistä tarpeistani voivat mainiosti vielä odottaa aikaansa? Jonain päivänä valkoinen palikka on jollain muulla nimellä.

Lämmöllä tervehtien, Päivi

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Johanna Lahtinen

Olen jo pitkään haaveillut, että, kun joskus tulevaisuudessa elän perheellisen miehen elämää, niin kotimme olohuoneessa on astia ja sen ympärillä joukko rukouskiviä. Pitkin päivää voisivat kaikki perheenjäsenet pudotella astiaan niitä aiheita, joiden puolesta toivovat rukousta ja illalla sitten niiden puolesta yhdessä lasten kanssa rukoilisimme. Näin lapsetkin voisivat jo tuoda omia asioitaan iltarukoukseen ilman, että niitä täytyy uskaltaa sanoittaa ja ilman, että tarvitsee edes aina suoraan aihetta vanhemmalle ilmoittaa. Perheen yhteinen hiljainen esirukous.

Rukouskivet ovat kiviä (lasisia, oikeita tai vaikka puisia helmiä), joissa jokainen väri edustaa erilaista teemaa. Vihreä on esimerkiksi lapset, kasvu ja toivo. Sininen on muun muassa minä, oma jaksaminen, terveys ja uskonelämän hoitaminen. Punainen puolestaan esimerkiksi ilo, rakkaus, ihmissuhteet, vanhemmat ja puoliso. Keltainen esimerkiksi arkielämä ja rahahuolet. Musta on muun muassa suru ja sairaus. Kirkas tai valkoinen puolestaan sanatonta puhetta Jumalalle. Ihminen voi sitten valita näistä omien rukousaiheidensa mukaan niitä, jotka tahtoo pudottaa yhteiseen astiaan. Lopulta astiassa on kaikkien yhteiset rukousaiheet, joiden puolesta voidaan rukoilla vaikka ihan vain todeten, että "Rakas Jumala, sinä tiedät ne tunteet ja ajatukset, jotka näihin kiviin liittyvät. Kuule niiden äärellä hiljaa lausutut rukouksemme."

Kodissani rukouskivet olisivat aina näkyvillä. Eri värien teemat voisi olla meidän perheelle sopivasti sanoitettu tai vaikka piirrettykin, jos kaikki eivät osaa lukea. Kiviä saisi siirtää yhteiseen maljaan aina, kun siltä tuntuu. Näin lapset voisivat siirtää niitä myös silloin, kun aikuisia ei ole läsnä, jos tahtoisivat pitää jonkin teeman aivan yksityisenä, sillä sellainenkin lapsille sallittakoon. Illalla voisimme muistaa yhdessä kaikkien päivän aikana tulleita rukoustoiveita. Näin lapset oppisivat jo nuorena rukoilemaan myös muiden puolesta, osallistumaan yhteiseen esirukoukseen. Halutessaan iltaisin voisi myös kysyä haluaako joku lapsista kertoa jotain jostain kivestä, jonka on päivän aikana astiaan laittanut; mitä on sen kohdalla miettinyt tai ihan vain, että on sen sinne laittanut. Näin voisi luoda kivienkin kautta lisää väyliä keskustelujen avauksiin. Toki se on samalla myös viestiä meille vanhemmille, mikäli esimerkiksi surusta kertovaa mustaa alkaa näkyä rukousaiheissa usein.

Pidän tästä ajatuksesta monesta syystä. Ensinnäkin koen itse rukouskivet äärettömän luontevaksi, kauniiksi sekä mielekkääksi tavaksi rukoilla. Sen lisäksi koen, että tällä voisin olla tukemassa lasten omaa osallisuutta iltarukousperinteeseen jo varsin varhaisesta iästä alkaen. Koen myös tärkeäksi luoda mahdollisuuksia tuoda asioita henkilökohtaisesti Jumalan eteen, sekä tehdä hengellisestäkin elämästä perheelle yhteistä. Uutena ihastuttavana ajatuksena on myös se, että kivien ollessa aina esillä, voisivat myös vieraat aina halutessaan jättää jonkin aiheen meidän rukouksiimme. Rukous kun on yhteistä.

Olen haaveillut ja suunnitellut tästä pitkään. Vielä perhettä ei ole, mutta olen iloinen, että voin asiaa miettiä jo nyt. Ja kenties laittaa aluilleen vaikka jo varhemminkin, sillä voinhan tätä hyödyntää ennen perhe-elämääkin. Antaa vieraidenkin jättää ajatuksiaan ja pysähtyä yhteisten teemojen ääreen vaikka tarvittaessa harvemmin.

Miltä kuulostaa? Voisiko tämä toimia teidänkin perheessä?

Ainakin punaisin ja valkoisin terveisin, Mio

 

Kommentit (2)

rauhallista joulunaikaa kaikille
1/2 | 

Todella kaunis ajatus, kiitos tasta ideasta! Itsellani on kaksikielinen perhe ja pieni 1-vuotias tytto, ja olen etsinyt tapaa, jolla elaa uskonelamaa hanen kanssaan yhdessa luontavasti, arjessa, ja antaen hanelle sen luottamuksen tunteen, etta Taivaan isa on aina kanssasi, ja minakin olen tassa sinun kanssasi. Hyvaa joulua Sinulle! 

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Hei, kiitos ja ihana kuulla! Toivottavasti esimerkiksi tämän idean kautta löytyy väyliä noihin tunteisiin sekä teidän tapaa elää ydessä uskoa todeksi. Ihanaa ja kaunista joulun aikaa myös teille siinne!

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jelleke Vanooteghem//Unsplash

Oletko kummi? Jos olet - onnea! Sinua todella tarvitaan! Koko kylä ei enää kasvata ja isovanhempien työuria pidennetään Kummin kaltaisella lisäaikuiselle voi antaa monta titteliä perheessä: parisuhteen pelastaja, ilmainen terapeutti ja korvaamattomat korvat - aikuisille ja lapsille. Mikä voisi mennä pieleen?

Omien lasteni kummit ovat täydellisiä - erityisesti lasteni mielestä ja se on tärkeintä. Yhden kummin kahvipöydässä saa syödä niin paljon sokeripaloja, että äitiä itkettää. Toinen lähettää parhaimmat postipaketit. Kolmas vie leffaan. Neljännen luona on koira, viides halaa aina ja niin edelleen. Kummien kanssa tuntuu kaikki olevan jännempää. Vanhemmille kummi on valtava ilo sanoessaan ohimennen tsemppaavan lauseen, joita pikkufanit kuuntelevat korvat höröllä. Vanhempien julkikehut alkavat olla jo vähän noloja.

Kummit avautuvat verkossa: vanhempien odotuksia on mahdoton saavuttaa, kummilasta ei saa tavata, mutta lahjoja ja maksajaa kaivataan säännöllisesti. Ehkä vanhemmat ovat huomanneet, että kummi on latinaksi “sponsor”?

Nettiä selatessa kummius kuulostaa miinakentältä, jonne sekä vanhemmat että kummi astuvat ilman karttaa. Ehkä kummius on vain ystävyyssuhteeseen tuotu turha painolasti. Odotuksia ja vaatimuksia, joita ei sanota ääneen. Pettymykset puretaan nimimerkkien suojissa Aihe Vapaa -palstalla. Mietin, olenkohan itse ollut kummina suuri pettymys?

Millaisia vaatimuksia kummiuteen sitten todella liittyy? Kristillisen kasvatuksen tukeminen on ollut kummiuden perimmäinen tehtävä jo alkukirkon ajoista (lue: tosi pitkään). Tämän vaatimuksen perään ei enää moni vanhempi penää. Koko homma kuulostaakin epämääräiseltä. Uskonnonvapauden aikana jonkun ideologian järjestelmällinen tuputtaminen lapsuudesta lähtien vaikuttaa lähinnä aivopesulta. Hienompaa olisi avata maailman monimuotoisuutta yhdessä tulevaisuuden toivon kanssa.

Käsitys kristillisestä kasvatuksesta on jämähtänyt aikaan, jolloin jalkapuu ja ruumiillinen kuritus olivat parasta, mitä lapselle voi antaa. Enää muottiin pakottaminen ja yhden kapean totuuden tuuttaaminen eivät tunnu kovin kristillisiltä kasvatuskeinoilta. Ei myöskään tiukkojen odotusten ja vaatimusten asettaminen itselle tai läheisille. Kysyminen, etsiminen ja armollisuus taitavat olla lähempänä “what would Jesus do” -meininkiä.

Kummin ei tarvitse olla yli-ihminen vaan arjen armollisuus toteutuu juuri myöhästyneissä synttärikorteissa ja lapsen liian vaikeissa kysymyksissä.

Kummin tehtävä on myös rukoilla kummilapsensa puolesta. Rukous toisen puolesta on suurimman mahdollisen hyvän toivomista kummilapsen elämään. “Oon sun fani, vaik nyt kaikki menis perseelleen” laulaa Antti Tuisku. Parempaa laulua kummiudesta on vaikea löytää. Kummi on aikuinen, joka näyttää, että elämä voittaa, vaikka epäonnistuisi - kummiudessakin.

Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 3.6.2018 vietetään valtakunnallista Kummipäivää. Silloin voit vaikka soittaa, laittaa postia tai laittaa viestiä kummilapselle tai omalle kummillesi. Kokeile myös nettisivua Kummipäivä. Päivän lopuksi voit nostaa maljan itsellesi kummina tai kiittää skoolauksella omaa tai lastesi kummia siitä, että hän on. Älä stressaa, vaikka unohtaisit. Sellaisia me kummit välillä ollaan. Kädet ristiin ja yritetään taas uudestaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat