Kirjoitukset avainsanalla katse

Kuva: Pixabay.com

Katseen merkitys

Me kaipaamme katsetta pienestä lapsesta vanhuuteen saakka. Lapselle tarjottu hyväksyvä ja rakastava katse on niin merkityksellinen asia, etteivät sanani riitä sitä kertomaan. Kaunis katse luo sen perusrakenteen, jonka päälle lapsi rakentaa loppuelämänsä. Toki tuo perustus voidaan luoda myöhemminkin, mutta usein pahoinvoinnin seurauksena.

Kaipuu kauniiseen katseeseen ei häviä meistä mihinkään, miten voimme edes kuvitella, että se häviäisi? Rakkautta ei voi kaataa meihin kuin astioihin, mutta rakastava katse tukee hyvinvointia. Kerää siis ympärillesi niitä rakkaita, jotka katsovat sinua kuin aarretta. Jos annat toisten katsoa sinua ankarasti, kriittisesti, arvostelevasti, mieti, mitä syvällä sisälläsi ajattelet itsestäsi. Se ettei näe ja katso, tuntuu sekin kamalalta. Kriittinen katse rikkoo rajoja ja se ettei ihan oikeasti katsota, aiheuttaa hylkäämisen kokemusta.

Koetko, että olet yksinäinen, vaikka elät parisuhteessa?

Niin moni parisuhteesta eronnut kertoo siitä, miten koki itsensä yksinäiseksi suhteessa. Miten tuli torjutuksi ja hylätyksi jatkuvasti. Tämä on ihan älyttömän surullista. Joutua kokemaan olevansa suhteessa, odottamassa ihmettä, miettimässä, miksi tunnen oloni niin huonoksi. Ja sitten vielä eron jälkeen joutuu miettimään, olisinko vielä voinut tehdä jotain, jotta suhde olisi pelastunut. Nämä rakastavaa läsnäoloa ja katsetta kaipaavat ihmiset miettivät myös, oliko erolle ihan oikeaa syytä. Niinpä niin.

Mihin kaunis katse häviää?

Parisuhteen alkuvaiheessa toista katsotaan läheisesti, intohimoisesti ja melkein palvoen. Miten olo itsestä oli niin upean naisellinen tai miehekäs. On ihanaa tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi.

Mihin tuo katse häviää? Rahaongelmiin, uupumukseen, arjen väsymykseen, katkeruuteen, epäonnistumisen kokemuksiin ja riittämättömyyteen? Vai silkkaan välinpitämättömyyteen? Tekeekö mieli torjua toinen ja kostaa oma paha olo? Kun ei vaan v…tu kiinnosta, miltä toisesta tuntuu? Mistä tulee oikeus olla suhteessa siinä roolissa, joka määrittelee, kuka saa hyvää ja miten paljon?

Pidetään huoli tuosta katseesta, etsitään kipinä uudelleen? Ei huomenna. Tänään. Koska elämä on nyt, ei sitten kun.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastajan katse

 herättää,

  ihailee,

   arvostaa

    kutsuu kontaktiin ja

     ylläpitää yhteyttä.

 

Rakastajan sanat

 hellivät,

  sytyttävät,

   palauttavat mieleen,

    jatkavat aiemmin alkanutta ja

     vahvistavat tunnetta.

 

Rakastajan kosketuksessa

sana tulee lihaksi. Lämpö siirtyy rakastajan sydämestä rakastetun iholle.

Ihon muisti on pitkä. Jokainen kosketus jättää jäljen. Rakastajan jättämä jälki on kaunis.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uskaltaminen ja rakastaminen, siinäpä vasta kaverukset. Olisipa hienoa jos voisin todella rintarottingilla puhua itsestäni rohkeana rakastajana. Jos voisikin vaikka esittäytyä uudelle ihmiselle sanoilla: ”Minna, rohkea rakastaja”.

Varsinkin nuoruudessa minun oli vaikea uskaltaa ottaa omat tunteeni tosissaan ja kertoa niistä. En puhunut pettymyksistä ja loukkaantumisista ystäville tai perheenjäsenille ja häpesin myös ihastuksen tunteitani. Kun katsoin itseäni mitätöivästi, en ajatellut, että minun tunteeni ja tarpeeni olisivat niin tärkeät ja arvokkaat, että ne olisivat lahjaa sydämen tykytyksen aiheuttajalle. Tyypillistä oli, että asetin ihastuksen kohteen itseäni korkeammalle – ja jäin tukahduttavan ihastuksen tunteeni kanssa piiloon ja yksin. Toinen ei voinut vastata tunteisiini, kun ei edes tiennyt niistä.

Nykyisin olen ihmisenä sen verran vahvistuneempi, että yritän ainakin ottaa tunteeni vakavasti – enkä enää aseta itseäni niin paljon muiden alapuolelle. Arvostan ja kunnioitan puolisoani, mutta en ajattele mielessäni olevani häntä paljon vähäpätöisempi. Tiedän, että minun tunteeni ovat hänelle tärkeät.

Kyky rakastaa rohkeasti toista liittyy minulla ainakin siihen, osaanko rakastaa rohkeasti myös itseäni. Jos en ole hereillä, selkäytimestä nousevat välillä vahvasti lapsuuteni uhrautumisen ja uhriutumisen mallit. Marttyyriuden imu on iso. Ja kun sen pyörteisiin joutuu, rakkaudettomuuden ja arvottomuuden tunne on musta.

Omalla kohdalla olen ratkaissut rakastamisen haluamisen ja vaikeuden siten, että olemme vuosia jo mieheni kanssa osallistuneet parisuhdekursseille ja järjestäneet niitä.  Harrastuksia on monenlaisia. Mitä enemmän olemme yhdessä ravanneet parisuhdetapahtumissa ja kursseilla ja istunnoissa ja saaneet kosketusta omaan tunne-elämään, sitä enemmän kanavat omiin tunteisiin ovat auki. Niistä saa paremmin kiinni. Jos tietää jotain itsestään, omista kuulumisistaan, on ne helpompi myös silloin jakaa toisen kanssa. Jos ei ole kosketusta itseensä, ei ole mitään jaettavaakaan.

Pari viikkoa sitten olimme pitämässä parisuhdekurssia lapsiperheellisille. Meitä marssi paikalle leirikeskukseen kuin arkkiin aikoinaan eläimiä kaksittain omat pienet jälkeläiset kannoillaan.

Parisuhdearkin suojissa poissa arjen tiskikuormista ja muista vaatimuksista, yhteys löytyi monella taas uudestaan. Helposti arki oli monella imaissut mustaan suoritusaukkoon. Mutta nyt oli aikaa olla toista varten ja katsoa silmiin.

Yksi tehtävä kurssilla oli muistella, mistä tämä kaikki, meidän tarina, aikanaan alkoi.

Minä muistan silmät ja katseen ja frisbeenheiton.

Katseesta se monilla muillakin oli alkanut.

Nyt kysyn: uskallanko vieläkin katsoa tuttua miestä silmiin? Kelpaanko edelleen? Uskallanko kuulla, mitä oikeasti pohdit? Uskallanko kertoa omat synkätkin ajatukset ja tunteet? Kestätkö kuulla ne? Uskonko, että kestät? Ja otammeko me toisillemme riittävän usein yhteistä aikaa jonkinlaisessa suoja-arkissa kotona tai jossain muualla? Eihän tämä vaadi minimissään kuin 10 minuuttia joka päivä.  Jonkinlaisen kohtaamisen. Ja huolehtiminen siitä, että välillä  varaamme kunnolla aikaa toiselle. Enemmän kuin 10 minuuttia.

Uskalluksesta yhteys syntyi silloin aikanaan. Hassua, että yksi sydämen suojamuurin ylitys silloin aikanaan ei riitäkään loppuelämäksi. Joskus ujous iskee tutunkin ihmisen edessä ja rohkeutta tarvitaan aina uudestaan ja uudestaan.Jos en uskalla pysyä tutuksi luullun puolison elämän ja sydämen kartalla, näen hänestä vain ääriviivat.

Lähdenkin tästä heittämään frisbeetä ja odotan, että mieheni ottaa heiton vastaan :) Rakkautta on ihana vaalia.

 

  • Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aamut ovat aivan mahtavia. Unesta siirtyy valveeseen avaamalla ensin silmänsä ja sitten katseensa. Ensin havahtuu valoon ja sitten rakastettuun.

Aamun rauhallisessa hetkessä, siinä jonka ajan on vain aloillaan toisen vieressä ja oman painonsa tuntien sängyn sylissä, on maailma hetkeksi aivan pelkistyneenä: minä olen tässä ja vierelläni kauneus.

Kun katsoo toista aamulla, on kuin näkisi ensimmäisen kerran. Siinä samassa ihastuu uudestaan ensimmäisen kerran. Miten kaunis minun rakastettuni onkaan! Annan katseeni liikkua toisen piirteillä, hiuksilla, hahmolla, ja nautin siitä, miten kauneus sivelee minua. Kun katson suoraan silmiin, niin läheltä, että näen värien leikin iiriksillä, olen kauneuteen sukeltanut.

Minun suuri riemuni on hakea saman havahtumisen elämystä läpi päivän. Saan hyvin paljon onnea siitä, kuinka jokainen uudelleen näkemisen hetki tuottaa uudestaan kokemuksen kauneuden äärellä olemisesta. Siksi on ihanaa jakaa lounas, jos onnistuu. Kohdata töiden jälkeen. Nähdä kodin huoneissa liikkuessa uudestaan ja uudestaan toinen oviaukon kehyksessä, yhteisessä tilassa, päivänvalon eri vaiheissa ja yön hämärässä.

Käsittellisesti ottaen kauneus on ominaisuus, joka havainnon kautta synnyttää mielihyvän tunnetta havaitsijassa. Minulle rakastettuni on niin kaunis, että häntä havainnoidessani kylven mielihyvässä. Se puolestaan kytkeytyy onnellisuuteen. Haluan vaalia sitä ja varata sille aikaa.

Rakastetun näkeminen on mahdollisuus viipyä katselemisessa. Se on sellaista, että todella avaa katseen toiseen ja antautuu havaitsemaan. Kun katsoo toista nauttien, silloin täytyy - siis saa - katsoa kiirehtimättä toiseen hetkeen, ilman häiriöitä, ilman puhelinta toisessa kädessä, ilman näyttöruutuja, ilman omia kiireitä ja puuhia. Saa katsoa keskittyneesti, molemmat jalat tässä hetkessä, hämmästellen ja ihmetellen toista, nauttien kauneudesta. Kyse ei niinkään ole hetken pituudesta, vaan hetkestä itsessään, sen merkityksellisyydestä. Joskus katsomisen hetki on sekuntien mittainen. Joskus siihen on minuutteja, kymmeniä minuutteja keskittynyttä aikaa.

Toisen kauneus on myös sisäisen katselemisen kohde. Voin katsella maisemaa ikkunasta ja sisäisessä katseessa nähdä sen päälle limittyneenä rakastetun hahmon. Sisäinen katse tavoittaa sen yksityiskohtia ja viipyilee niissä. Sillä tavalla kuljettaa toista mukanaan sisällään, siinä rakastumisen paikassa, jonne hän minussa on astunut.

Sisäisissä mielikuvissa rakastettu on minun kuvani kauneudesta. Kun me sitten kohtaamme, hämmästyn joka kerran, kuinka paljon ihanampi ja kauniimpi hän on itsessään.

Olen miettinyt paljon tuota eroa. Sitä rikkaampana ja vivahteikkaampana ja yllättävämpänä toisen kauneus näyttäytyy ja välittyy, mitä avoimemmin silmin näen. En yritä katsoa nähdäkseni jotain tiettyä, vaan asetun näkemään: että hän voi elävänä, todellisena kokonaisena ihmisenä näyttäytyä minulle uudestaan ja uudestaan. Kokonaisena ihmisenä, persoonana, ajattelevana, kehollisena, historiansa kanssa ja tulevaisuuksineen hän on kaunis. Juuri hän, minulle.

Minä olen katsoja kauneuden äärellä, mutta katse onkin samalla avattu reitti minuun itseeni ja tuo toinen ihminen, jonka näen, järisyttää minun perustoitani. Katseessani minä tulen hänen koskettamakseen. Se on luova tapahtuma. Hän synnyttää minussa jotain uutta ja salaperäistä. Se on lahja.

Rakkaus ja meidän välisemme suhde antaa tämän mahdollisuuden. Käsittämättömän ihmeellinen etuoikeus! Olen todella, todella onnekas, kun juuri minä saan olla tämän kauneuden äärellä. Se tekee minut kiitolliseksi elämästä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat