Kirjoitukset avainsanalla kunnioitus

Translippu oon vaaleensini-vaaleenpuna-valko raitainen. Huomioi, että esimerkiksi myös intersukupuolisille ja muunsukupuolisille on myös omia lippuja. Kuva: Mercedes Mahling, Unsplash

Oman kokemukseni mukaan kenties tärkein asia, joka sukupuolivähemmistöön (esimerkiksi trans- ja muunsukupuoliset, intersukupuoliset, sukupuolettomat sekä sukupuoltaan määrittelemättömät) kuuluvien läheisten tulee osata on — kuunteleminen. Ei sen monimutkaisempaa tai pelottavampaa. Kuitenkin yksinkertaisuudestaan huolimatta se voi olla joskus myös varsin haastavaa. Mitä sillä siis tarkoitan?

Aikoinaan isoskoulutuksessa meille painotettiin kuulemisen sekä kuuntelemisen eroa. Kuullessa voi asia mennä ohi; toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitä ei pyöräytä päänsä sisällä tai ajattele sen kummemmin. Kuunnellessa sen sijaan todella pysähdyt kuulemasi ääneen, pyrit sisäistämään sekä annat sen vaikuttaa. Siitä on kyse kuunnellessasi sukupuolivähemmistöön kuuluvaa lasta, nuorta tai oikeastaan minkä ikäistä ihmistä vain. 

Sillä voit aidosti kohdata hänet vain käyttämällä niitä sanoja sekä tekoja, joita hän sinulta toivoo. Muutoin katsot vain hänen ohitseen itse luomaasi kuvaan

Tärkeintä ei siis ole, että osaisit heti ulkoa alati kehittyvän sekä kasvavan sateenkaarisanaston tai mahdollisen sukupuolen korjausprosessin kaikki potentiaaliset käänteet ja yksityiskohdat. Olennaista on, että kuuntelet. Kuuntelet mitä nimeä ja sanoja elämässäsi oleva lapsi tai nuori toivoo sinun hänestä käyttävän. Miten hän toivoo sinun hänet kohtaavan. Hän kertoo sen kyllä. Jos ei heti niin ajallaan ja viimeistään silloin, kun toimit väärin. Äläkä säikähdä siitäkään, virheistäsi. Sellaista tapahtuu. Opi siitä, pyydä anteeksi ja jatka eteenpäin. Äläkä myöskään säikähdä tai loukkaannu, kun sinua korjataan tai käytöksestäsi huomautetaan vaan keskity kuuntelemaan. Sinulle kerrotaan mikä satuttaa ja kuinka voit toimia jatkossa paremmin. Älä jää murehtimaan liikaa tai turhaan selittelemään. Kuuntele mieluummin ja näytä jatkossa teoin kasvusi sekä hyväntahtoisuutesi. Ja jos et tiedä mitä tehdä, niin kysy ja pysähdy kuuntelemaan sekä oppimaan.

Et aikoinaankaan olisi voinut tutustua elämässäsi olevaan lapseen tai nuoreen vain kirjoja lukemalla tai teorioita opiskellen. Et siis tässäkään asiassa. Yhä joudut kuuntelemaan, jotta voit kohdata hänet yksilönä. Kuuntelemaan, jotta tiedät mitä tämä kaikki juuri hänen kohdallaan tarkoittaa; mitä juuri hän tuntee, toivoo, ajattelee, tarvitsee sekä tarkoittaa. Toki voit tietoa etsiä ja opetella ymmärtämään, se on oikein suotavaa, mutta älä kuitenkaan kadota elämässäsi olevaa lasta tai nuorta yleisiin teorioihin tai ajatuksiin. Hän on yhä hän, oma ihana yksilönsä.

Ja jos et tiedä mitä tehdä, niin kysy ja pysähdy kuuntelemaan sekä oppimaan.

Kuuntele, jotta voisit todella kohdata elämässäsi olevan lapsen tai nuoren. Sillä vain käyttämällä niitä sanoja sekä tekoja, joita hän sinulta toivoo, voit todella kohdata hänet. Muutoin katsot vain hänen ohitseen itse luomaasi kuvaan. Älä siis jätä elämässäsi olevaa lasta tai nuorta suhteestanne ulkopuolelle vaan ole valmis kohtaaman hänet silloinkin, kun et pysty vielä kaikkea käsittämään. Ei sinun tarvitsekaan. Riittää, että kuuntelet ja annat sen vaikuttaa toimintaasi. Elämä kyllä kuljettaa ja elämässäsi oleva lapsi tai nuori paikoin opastaa jos annat heidän sen tehdä.

Sinua saa myös pelottaa. Saa olla paljon asioita, joita haluaisit tietää sekä ajatuksia, joita tahtoisit jakaa. Elämässäsi olevan lapsen ja nuoren kohdalla keskity kuitenkin kuuntelemaan. Tietoa voit kerätä sekä tukea ja vertaisia saada muun muassa Transtukipisteeltä (piakkoin uudelta nimeltään Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus), Translasten ja-nuorten perheet ry:ltä, Perhesuhdekeskusksesta ja mahdollisesti lähimmästä Setan jäsenjärjestöstä. Lisäksi netistä voi löytyä ryhmiä, kuten Facebookissa oleva Kristittyjen sateenkaari-ihmisten vanhempien ryhmä. Yksin ei tarvitse jäädä vaikka lapsen ja nuoren kohdalla keskittyisikin kuuntelemaan.

Elämässäsi olevan trans- tai muunsukupuolisen, sukupuolettoman, sukupuoltaan määrittelemättömän tai intersukupuolisen lapsen tai nuoren kohtaamisen ei siis tarvitse olla sen erikoisempaa kuin kenenkään muunkaan. Toki erityispiirteitäkin on ja niihin varmasti palaamme vielä tulevissa blogeissa. Kuitenkin pitkälle kantaa, ja usein kaiken muunkin takana on, kyky kuunnella sekä antaa kuulemansa vaikuttaa omiin tekoihin. Siksi keskeisintä on kuunteleminen. Ja siihen sinä pystyt kyllä.

Kauniita sekä kasvattavia yhteisiä hetkiä välillenne toivoen, Mio

p.s. Pidä silmällä myös Teinit niitä on vaan pakko rakastaa -podcastia. vink vink.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jake Hills, Unsplash

Spotify pyöräytti korviini Julia Raution kappaleen Sun ois pitäny taistella must. Kappaleen sanoituksessa kertoja toteaa exälleen muun muassa, että tämän olisi pitänyt taistella hänestä, tarttua kiinni tiukemmin. Että tämä päästi hänet lähtemään liian helposti. Kertoja kuvaa kuinka jäi makaamaan rappukäytävään, jotta toinen olisi lähtenyt perään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja nyt kertoja katuu lähtöään ja kaipaa entistä kumppaniaan.

Minulle ei ole luontevaa juosta toisen perään. Taistelen kyllä suhteen puolesta ja teen aina kaikkeni sen eteen, en kuitenkaan yksin vasten toisen tahtoa. Jos kumppanini ilmaisee haluavansa päättää suhteen, miettineensä sen tarkkaan ja olevansa siitä täysin varma, niin minä en jää juoksemaan perään tai pyytämään muuta. Tahdon suhteen, jossa kumpikin tahtoo olla ja, jonka eteen kumpikin on valmis tekemään töitä. Se ei tarkoita, etten välittäisi toisesta. Se ei tarkoita, etten välittäisi suhteesta. Se ei tarkoita, että tahtoisin eroa tai, että ero olisi minulle edes helppoa. Se on vain minä hyväksymässä kohtaloni tilanteessa, jossa ei muuta vaihtoehtoa anneta, tilanteessa, jossa en tahdo pitkittää tuskaa, jonka kerrotaan olevan vääjäämättömästi edessä.

Ymmärrän toki, ettei erosta aina puhuta vain tilanteissa, kun se on täysin loppuun mietittyä. Tiedän, ettei eroa julisteta ja paikalta rynnätä vain niissä tilanteissa, kun mitään muuta mahdollisuutta ei nähdä. Huusin aikoinaan itsekin lapsena riitojen jälkeen äidilleni "Tuu tänne! Tuu tänne! Tuu tänne!" vain käskeäkseni "Mee pois! Mee pois! Mee pois!" heti hänet nähdessäni. Kerroin kerran riitatilanteen ollessa jo kaukana äidilleni, että tahdoin hänen tulevan käskyistäni huolimatta. Nähdä, että hän tulee joka tapauksessa. Tuntea, että hän rakastaa niin kovasti. Yli kiukkuni ja huutonikin. Ymmärrän, että joskus tahtoo tuntea, että joku rakastaa niin kovasti. En kuitenkaan kykene suhtautumaan täysin samoin, kun kyseessä on oma rakkaussuhteeni. En tahdo enää itse varmistaa rakkautta niin. Enkä osaa odottaa sitä toiselta. Tahdon voida luottaa kumppanini sanaan. Kunnioittaa hänen tahtoaan. En uskalla tai tahdo leikkiä eron kokoisella sanalla.

Tiedän, että on suhteita, joissa monet riidat päättyvät eron julistukseen. Suhteita, joissa juostaan perässä rappukäytävään. Suhteita, joissa koitetaan paeta, jotta toinen pitäisi kiinni. Ihmisiä, joille se on luonteva ja sopiva tapa olla, enkä tahdo heidän tapaansa tuomita. En kuitenkaan itse osaisi elää niin. Tahdon viimeiseen asti ilmaista omat toiveeni, kysyä onko toinen varma ja, etteikä jotain muuta mahdollisuutta ole. Mutten osaisi juosta perään, jos senkin jälkeen toinen lähtisi juoksemaan tai jos mitään ei olisi ehditty sitä ennen sanoa. Tahtoisin uskoa hänen sanoihinsa sekä tekoihinsa ja antaa siis tilaa tai astua syrjään.

Ymmärrän, että joillekin on tärkeää tuntea, että toinen pitää kiinni ja rakastaa. Tiedän, että joillekin lähteminen on hyvä tapa sellaista selvittää. Tahdon kuitenkin myös muistuttaa, etteivät kaikki osaa juosta rappukäytävään takaisin hakemaan. Painottaa, ettei sekään kerro aina taistelutahdon tai rakkauden puutteesta vaan voi myös olla osoitus luottamuksesta sekä kunnioituksesta. Kannustaa, että ennen kuin jää sinne katumaan pysähtyy miettimään, voisiko olla itsekin valmis kääntymään. Miettimään voisiko silloin olla muitakin tapoja varmistaa rakkauttaan.

Kunnioittavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Kristina Flour

Olet kaupungilla kumppanisi kanssa, yhtäkkiä joku sanoo tai toimii asiattomasti sinua tai kumppaniasi kohtaan. Kuinka toimit? Entä miten kumppanisi? Tiedätkö mitä hän sinulta silloin toivoisi ja mitä ei? Oletteko koskaan puhuneet asiasta?

Kohdatessamme vääryyttä reagoimme siihen monin eri tavoin. Joku tahtoo puuttua asiaan itse, joku toivoo jonkun muun tekevän jotain ja joku tahtoo antaa asian vain olla. Ja ennen kaikkea me kaikki olemme varmasti vähän kaikkea tuota, tilanteesta riippuen. Esimerkiksi itse tahdon pääasiassa puuttua kohtaamiini vääryyksiin itse, sillä silloin koen tilanteen olevan paremmin omassa hallinnassani ja voin jopa kokea voimautuneeni. Toisaalta joskus niitä samoja asioita on joutunut sanomaan niin monet kerrat, ettei enää jaksaisi. Toivoisi vain, että joku muu puuttuisi asiaan. Ja joskus asia tuntuu sen verran pieneltä tai voimat niin vähäisiltä, että on helpompaa antaa asian olla. Ei tahdo edes muiden puuttumisella antaa tilanteelle enää yhtään enempää aikaa. Se kaikki on okei, mutta ongelmana onkin kuinka viestittää tunteeni muille. Näihin haasteisiin olen viime aikoina erityisesti parisuhteissani tarttunut ja vastaukseksi syntyi kysymys "Saanko?".

Totesimme aikoinaan erään kumppanini kanssa, että kummatkin halusivat toisinaan puuttua asioihin itse, joskus kaipasi jonkun muun puuttumista, toisinaan oli ihan sama ja välillä tahtoi antaa vain olla. Niinpä sovimme, että jos esimerkiksi minua kohdeltaisiin asiattomasti voisi kumppanini kysyä minulta rauhallisesti "Saanko?". Tällöin voisin halutessani sivuuttaa kysymyksen ja puuttua tilanteeseen itse, voisin antaa luvan, jolloin kumppanini voisi puuttua tilanteeseen tai esimerkiksi kieltää kumppaniani puuttumasta. Näin pystyisin ilmaisemaan omia toiveitani ilman, että joutuisin niitä itse tilanteessa monin sanoin selittämään. Pelkkä "joo" ja "ei" riittävät.

Pelkkä kysymyksen ilmaiseminenkin voi joissain tilanteessa saada asiattomasti toimineen henkilönkin havahtumaan tilanteeseen. Toki se vaatii jo varsin hyvää tilannetajua ja itsereflektiota, jota ei ikävä kyllä varmasti monessakaan sellaisessa tilanteessa ainakaan aina ole. Toisaalta kysymyksen voi samaan aikaan väittää olevan mitä tahansa muutakin, jos tilanteeseen ei tahdota puuttua ja kysymys herättäisi huomiota. Sen voi siis halutessaan naamioida huomaamattomiin ja toisaalta se voi jo itsessään toimia jonkinlaisena tilanteen katkaisijana.

Kysymyksessä on hyvä puoli myös se, että se hillitsee myös kovaa suojeluvaistoa. Esimerkiksi omalla kohdallani kova suojeluvaisto on sellainen, jota olen joutunut työstämän. Se on oikeastaan yksi niistä hyvin harvoista asioista, jolla minut voi saada oikeasti suuttumaan. Niinpä kysymyksen käyttäminen tulee myös siitä näkökulmasta kohdallani tarpeeseen. En pääse suin päin puuttumaan tilanteeseen vaan muistan varmistaa toiveet ensin häneltä, jota tilanne aidosti koskee. En päädy hyppimään hänen varpailleen enkä toimimaan hänelle epämieluisalla tavalla. Samalla joudun rauhoittamaan itsenäni niin, että ensimmäinen sana suustani tulee sellaisella lempeydellä, jolla tahdon kysymyksen kumppanilleni esittää. Sen jälkeen on toivottavasti myös mahdollinen tilanteeseen puuttuminen astetta rauhallisempaa.

"Saanko?"-kysymys mahdollistaa siis uhriksi tulleen kuulemista itse tilanteessa. Samaan aikaan se kuitenkin vaatii edelleen sitä, että toinen tilanteessa ollut huomaa tilanteen vääryyden. Tätä varten tarvitaan keskustelua. On varmasti lukematon määrä tilanteita, jotka osaamme kaikki ulkopuolisenakin lukea asiattomiksi, mutta samalla on myös valtaisa joukko niitä, joita emme välttämättä kykene näkemään. Me kärsimme erilaisista asioista. Meidän haavamme, sortomme ja kaltoinkohtelumme voivat löytyä hyvinkin erilaisista kysymyksistä. Se voi tehdä meidät sokeaksi jopa kaikkein rakkaimmpamme kokemalle vääryydelle. Siksi on hyvä voida jutella asioista. Etukäteen ja jälkikäteen. Kertoa ja kysyä jo valmiiksi mitkä tilanteet erityisesti satuttavat tai mitä liiankin usein kohtaa. Varmistaa, että niistä voi kertoa myös jälkikäteen, jos toinen ei ole niitä siinä kohtaa vielä huomannut. Luoda keskustelua ja oppia, jotta tietää milloin kääntyä toisen puoleen ja kysyä "Saanko?".

Tukevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Andre Hunter, Unsplash

Pidän juhlista. On ihanaa tulla kutsutuksi juhlistamaan asioita. On ihanaa myös pukeutua tyylikkäästi ja edustaa. En kuitenkaan aina ole ollut sitä mieltä.

Oli aika, kun muut olettivat minun laittavan juhliin päälleni mekon, mutta en sitä olisi voinut tehdä, sillä tiesin, että tahtoisin laittaa päälleni puvun, tiesin että minun kuuluisi laittaa puku. Joskus puin kivusta ja pahasta olosta huolimatta päälleni sen mitä minulta odotettiin, joskus en mennyt lainkaan, sillä en enää pystynyt siihen, ja joskus puin sen, minkä tiesin minulle oikeaksi. Vasta nyt, kun voin edustaa omana itsenäni, vasta nyt nautin juhlista. Nautin siitä, että voin panostaa. Nautin siitä, että voin seistä tyylikkäänä oman kumppanin rinnalla. Siitä, että hän voi nähdä minut niin, että voin olla niin. Että voin olla juhlissa ja juhlistaa asioita, omana itsenäni.

Minulle juhliin meneminen ei ole aina ollut helppoa, mutta joillekin siinä voi olla haasteita aina. Minulle löytyy etiketistä oikeat vaatteet, minä voin pukeutua niihin. Kaikille sellaista tilaa ei kuitenkaan ole. Etiketti on ahdas ja todellisuutta kapeammasta maailmasta. Etiketti ei anna tilaa heille, joille ei puvut eivätkö mekot ole omia vaatteita. Etiketti ei anna tilaa sille, ettei sukupuoli tai sen ilmaisu ole kahteen malliin ahdattu. Ja jos totta puhutaan ei etiketti välttämättä anna tilaa monelle muullekaan elämän todelliselle moninaisuudelle. Kaikki eivät mahdu etiketin sisään.

Arvostan perinteitä. Minusta on hienoa tälläytyä niin kuin ovat monet ennen minuakin tälläytyneet. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ainoa tapa. Vaikka etiketti nykyään sopiikin minulle, ei se tarkoita, etteikö se silti voisi olla liian kapea. Vaikka minulla onkin etiketin mukaan juhliessa hyvä olla, ei se tarkoita, että minun pitäisi sulkea korvani siltä, kun  joku toinen kertoo, ettei se sitä kaikille ole. Vaikka etiketin mukaan pukeutuminen sopiikin minulle, ei ole minulta pois vaikka sen sisälle luotaisiin lisää tilaa myös muitakin varten. Saanpahan lisää ystäviä, joiden kanssa juhlia, kun etiketin liian tiukat säännöt eivät aja heitä ahtaalle.

Minä rakastan juhlia, enkä varmasti ole ainoa. En varmasti ole ainoa, josta on ihanaa näyttää tyylikkäältä ja olla tyytyväinen itseensä. En varmasti ole ainoa, josta on ihanaa tulla nähdyksi niin. En varmasti ole ainoa, josta on ihanaa nähdä kumppaninsa ja läheisensä sellaisena. En varmasti ole ainoa, joka rakastaa juhlia ja pukeutua tyylikkäästi. Niinpä uskon, että on moni muukin, joka osaa kuvitella, että saisi kutsun juhliin. Juhliin, joihin todella tahtosi mennä, mutta jonka etiketissä lukee, ihan siinä rivien välissä mutta kuitenkin kipeän selkeästi, että "anteeksi, mutta sinulle ei taida olla tilaa näissä juhlissa" tai "sopisiko, jos et kuitenkaan olisi oma itsesi sinä iltana?". Moni muukin, joka pystyy kuvittelemaan, että joutuisi miettimään meneekö juhliin ilman sitä tunnetta, että on hyvä olla tai näyttää itseltään, joutuuko jättäytymään pois vai ottaako kenties riskin ja menee kuitenkin omana itsenään. Ottaa riskin, että joku ei katsokaan ihmisenä vaan vain sen ihmisten kirjoittaman etiketin läpi ja ilmoittaa, että anteeksi, muttet näytä siltä kuin kuuluisi. En varmasti ole ainoa, joka osaa kuvitella kuinka surullista olisi jos joutuisi jättämään menemättä, tai kuinka paljon siitä ilosta ja hyvästä katoaisi jos itsestä ei olisi hyvä olla, jos tuntuisi valheelliselta ja väärältä. En varmasti ole ainoa joka osaa kuvitella, kuinka tärkeää on, että ihmiset saavat juhlia niin, että voivat rakastaa juhlimista.

Niinpä nyt näin juhlakauden keskellä, itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa, tahdon huomauttaa, että ennen kuin osoittelemme missään juhlissa ketään etikettiin nojaten, on hyvä muistaa pari asiaa. On hyvä muistaa, että etiketin keksimme me, ihmiset. Sitä on muokattu ennenkin, se joustaa kyllä. Toisekseen muistaa se, kuinka hyvältä voikaan tuntua kun saa juhlia tyytyväisenä itseensä, kenties hänen vierellään ketä rakastaa. Muistaa, että siinä sormen heristelyn päässäkin on toinen ihminen, joka saattaa juuri tuntea tuota samaa iloa ja ihanuutta, joskus jopa ensimmäisiä kertoja. Ja kolmanneksi muistaa miksi niihin juhliin tultiinkaan tai miksi niitä seurattiinkaan; taisi olla joku syy juhlaan, eli jospa keskityttäisiin mieluummin siihen kuin niihin etiketteihin.

Juhlistavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat