Kirjoitukset avainsanalla tulevaisuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Lueskelin facebook-kontaktien kirjaamia odotuksia seuraavalle vuosikymmenelle. Osa oli avoimen valoisia, osa kyynisiä, osa hämmentäviä (”Odotan 2020-luvulla liberaalin demokratian loppua” – mitä ihmettä?). Mutta summattuna yhteen näyttää siltä, että suurimmin osin tulevaisuutta kohti mennään myönteisin mielin. Ollaan siis enemmän elämän puolella.

Entä miten rakkauden suhteen suuntaudutaan kokonaisen vuosikymmenen jaksolle? Siinä ei ole kovin paljon vaihtoehtoja. Välttämätön avainsana on toiveikkuus. Sikäli kuin rakkautta ajattelee suhteessa tulevaisuuteen, sitä voi ajatella vain toiveikkuuden kautta.

Rakastaminen tapahtuu tässä ja nyt. Se on koettua todellisuutta. Tulevaisuuden näkökulma ei siksi vaikuta soveltuvan erityisen hyvin sen tarkastelemiseen. Ellei elämä itsessään pysy muuttumattomana, tulevaisuus on avoin, eikä sitä voi vielä kokea. Rakastamisen tunteet voikin sitoa tulevaan vain olemalla toiveikas.

Toiveikkuuteen liittyy asettautuminen myönteisten odotusten puolelle. Ajattelen, että se on ihmisen elämälle ylipäätään tarpeellista, ainakin hyväksi koetulle elämälle. Myönteinen kuva tulevaisuudesta, vaalittu ajatus onnistumisista, luottamus tulevaa kohtaan ovat ainoita mahdollisuuksia elämälle kasvaa ja kukoistaa – tai jos ei sitten kasvaa, ainakin säilyttää riittävä osa siitä, mikä tässä hetkessä on arvokkaan tuntuista.

Näin on etenkin rakastamisen suhteen. Se kuuluu yhteen toivon kanssa. Jos rakastaa, elää rakkauden voitolle.

Ajatusta voinee kehitellä eteenpäin senkin suhteen, miten rakastaminen kenties vaikuttaa koko tulevaisuudenkuvaan. Eli jos ajattelee menevänsä 2020-luvulle rakastaen, on vääjäämättä jossain määrin toiveikas tulevaisuuden suhteen ylipäätään. Rakkaus itsessään saattaa kasvattaa toivoa.

Viime vuosien mittaan minussa on vahvistunut käsitys siitä, että tulevaisuuden suuntaan vaikuttaakseen on luottavaisesti tartuttava toimeen. On näytettävä itselleen ja myös muille reittejä valoisiin suuntiin, on esitettävä mahdollisuuksia ja rohkaistava tarttumaan keinoihin, jotka ovat tarjolla. Meitä pommitetaan uhkia täynnä olevilla ja tulevaisuutta kaventavilla viesteillä. Ne ovat yksi näkökulma. Mutta on myös toivon näkökulma. Jos aikoo elää, siihen pitää tarttua.

Tulevaisuus vaatii tekemistä, loputonta tekemistä uskaliain mielin. Rakastaminen vaatii tekoja sekin, nimittäin elämistä tässä hetkessä, toimien tietoisesti rakkauden puolesta.

Joten tulevaisuus: Tekoja toivon varassa. Ja rakkautta toivon maisemissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Luen uutisia ja tutkimuksia alle 35-vuotiaiden länsimaisten siirtymisestä suurin joukoin vasemmalle – tai pikemminkin vaatimaan oikeudenmukaisuutta ja sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistaisivat oikeudenmukaisen elämän mahdollisuudet ihmisille lähellä ja globaalisti.

Minä seuraan näitä ajatuksia ja virtauksia kiinnostuksella, ja rakastan.

Lähes vaivihkaa on kasvanut ikäluokkia, jotka jo kymmenin miljoonin suin ja nyrkkiä puiden vaativat oikeudenmukaisuutta erityisesti sekä ihmisille että luonnonkappaleille erityisesti missä muuttuvan ilmaston epäjärjestys kyseenalaistaa elannon ja elämän.

Viikonloppuna 500 000 ihmistä marssi Madridissa vaatien ilmastotoimenpiteitä. Luen verkkouutisia annetuista lausunnoista ja amerikkalaisten delegaation hankalasta ja jossain määrin jakomielisestä poliittisesta asemasta.

Perjantaina englantilaiset, walesilaiset, skotlantilaiset, pohjois-irlantilaiset ja muita alueidentiteettejä tunnustavat kuningaskunnan jäsenet äänestävät parlamenttinsa edustajista ja ideologioista. Minun Eurooppaani halkovat poliittiset repeämät ja sovittamattomat eturistiriidat ovat siellä näkyvillä alastomammin kuin missään muualla.

Luen, tutkin, puhun ja kirjoitankin, ja kannatan eri keinoin vaatimuksia oikeudenmukaisuudesta sen kaikkine monimutkaisuuksineen.

Samalla minusta tuntuu kuin olisin kaiken aikaa kotimme makuuhuoneen ikkunalla orkideoiden välissä tai parvekkeella ja katselisin ihmisvirtoja ja ajan virtoja täältä. Rakastaminen tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan, kun jäätiköt sulavat ennätysvauhtia.

Mietin, että jos saan elää pitkään, kumman muistan ensisijaisena tästä mullistuvasta aikakaudesta, sen ekologisen ja poliittisen vellonnan vai oman rakkauteni. Ehkä rakkauden ja kaikenlaisen luottavaisuuden, yhteisöllisyyden ja rakentavuuden, joka elää ja toteutuu myrskyjen noustessa.

Minä olen kenties luontainen optimisti, ja minulla on paljon toivoa kaikkien valtaisien muutoshaasteiden suhteen. Olen optimisti elämän suhteen ilmastonmuutoksessakin. Minä uskon toivoon. En osaa olla uskomatta, se tulee minun sisimmästäni. Ja rakastaminen ravitsee tätä optimistisuutta minussa.

Niinpä minä seuraan Yhdysvaltojen edustajainhuoneen virkarikossyytteiden lukemista tuhoisan huonolle valtionpäämiehelle meidän kotimme sohvalta, katson striimattua lähetystä tämän kodin elämäniloisen hengen keskellä. Minusta tuntuu, että olen henkilökohtaisesti voiton puolella.

Rakkaus ei ole eskapismia. Onnekasta se sen sijaan on, sehän on selvää, aina. On onnekasta, että saa rakastaa. Tämä henkilökohtaisen tason onnekkuus ja ilo on tavallaan kaksoisvalotettu kaikkeen muuhun elämään, vakavimpienkin asioiden keskelle.

Rakastajan perspektiivi ei sulkeista ja nollaa luettujen uutisten vakavuutta ja miljoonien arkea kyseenalaistavia kehityskulkuja. Mutta sen ilo on totta niiden kerallakin. Jotenkin se valaa ainakin minuun myös rohkeutta.

Elän tässä vaikeanpuoleisessa maailmantilassa rakkaudesta käsin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Minna Varpula

Viime viikkoina olen taas hiljaisessa salissa valvonut eväitä syöviä ja kiivaasti kirjoittavia nuoria läppäri edessään. Heitä katsoessani on mieleeni noussut nämä viisi asiaa, jotka toivon sydämestäni heidän tuntevan. Nuorisotyön viikon kunniaksi julkaisen ne myös tässä blogissa. Viikon teemana on tänä vuonna mielenterveys.

 

1. Ilman sinua maailmassa olisi kokoisesi aukko

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että sinä olet arvokas ja hyvä oli sitten numerosi koulussa kuutonen tai ysi. Se on vain numero ja hyvin kapea näkemys sinusta. Sinulla on jotain sellaista annettavaa tähän maailmaan, jota ei kellään muulla ole. Ota siis rohkeasti paikkasi ja tule näkyväksi. Sellaisena, kuin olet. Lähetän sinulle paketillisen rohkeutta löytääksesi ääriviivasi, värisi ja oman tilasi maailmassa. 

 

2. Sinulla on kaikki se, mitä hyvään elämään tarvitaan

Liian usein ajattelemme jos-lauseiden kautta. Jos olisi sitä tai jos olisin tätä, niin sitten. Lopeta se! Sinulla on kaikki se, mitä tarvitset hyvään elämään. Anna elämälle se, mitä sinulla on, niin huomaat, miten paljon sitä olikaan! Luulenpa, että tulet yllättymään. Se, mitä luulit hyväksi, ei ollutkaan sitä ja toisinpäin. Mutta se selviää vain tekemällä, kokeilemalla ja astumalla eteenpäin. Tässä sinulle sylillinen luottamusta, sillä se vie sinut läpi hämärien aikojen ja epäselvien polkujen. Minä tiedän, että Sinä selviät!

 

3. Älä usko kaikkea, mitä sanotaan

Ihmiset, myös aikuiset, sanovat kaikenlaista. Opettele suodattamaan ja kyseenalaistamaan. Päästä ne sanat läpi, mitkä vahvistavat ja rakentavat. Kuuntele niitä neuvoja, jotka johdattavat ja näyttävät suuntaa. Jätä muu pois, sillä se on tarpeetonta. Äläkä koskaan jää pahan sanan valtaan, sillä se on vain sana ja sanoja maailmaan mahtuu. Suhteellisuudentajusi tulee kasvamaan kokemusten myötä ja sille on paljon käyttöä elämässä 

 

4. Kohtele itseäsi kuin rakasta ystävää

Tämä on tärkeää, ehkä tärkeintä. Sinulla on lupa kohdella itseäsi, kuin tärkeää ihmistä. Sinulla on oikeus suojella itseäsi, sanoa ei ja antaa itsellesi mitä tarvitset. Jos et osaa sitä, niin opettele. Pidä lähelläsi rakastavia ihmisiä, sillä he auttavat sinua tässä. Harjoita myötätuntoa toisia kohtaan ja huomaat sen täyttävän myös oman elämäsi. Elämä antaa kyllä sinulle takaisin sen, mitä elämälle annat.  

 

5. Varjele salaisuutta sisälläsi

Minä uskon, että kannat sisälläsi salaisuutta. Anna sen kypsyä rauhassa. Se löytää kyllä väylät ulos ja silloin näet jotain kaunista, mitä elämäsi synnyttää. Älä huoli tai pelkää. Elämä kuljettaa sinua juuri oikeisiin paikkoihin, kun vain kuuntelet sydämesi ääntä. Meissä on viisautta, jota järki ei tavoita. Mutkat ja ylimääräiset lenkit opettavat sinulle tärkeitä läksyjä tehden polustasi juuri sinun askeleillesi sopivan. Odota kärsivällisesti elämän eteesi tuomia lahjoja, sillä niitä on tarjolla runsaasti. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun pääsiäinen juuri on koittamassa, on hyvä miettiä toivon ja rakastamisen yhteyttä. Toivo ja rakkaus tunnetusti liitetään yhteen. Mutta mitä se tarkoittaa? Ja miksi liitetään?

Voisiko rakastaa ilman toivoa? Ei pitkään, ei ainakaan onnellisesti. Jos toivo menee, menee lopulta rakkaus. Toivoa kyllä voi olla ilman rakkautta. Mutta sekään ei ehkä ole riittävää onnellisuuden tavoittamiseksi, ei ainakaan silloin, kun toivoo juuri rakkautta.

Sitten kun se löytyy, rakastamisen ja toivon yhdistelmä on väkevä eliksiiri.

Toivo on tulevaisuuden näköala, se, että tuleva on. Ja lisäksi sellaisen tulevaisuuden, jossa asiat ovat tavalla tai toisella hyvin. Rakastaminen puolestaan on tämä ihme kahden ihmisen välillä, jossa kaksi on enemmän kuin yksi plus yksi.

Toivo kannattelee rakastamisessa kaikkia unelmia, haaveita, suunnitelmia, näkyjä, liikettä. Toivon voimalla tulevaisuus on avoin rakastaville. Toivo on vastakohta kyynisyydelle, joka naamioituu realismiksi (arki iskee kyllä päälle, hormonihumala kyllä haihtuu ja silloin näet kumppanin viat jne.). Silloin kun toivo on realismia, rakastaville on mahdollista kaikki – ja vaikka kaikki ei toteudukaan, jotain hyvää tapahtuu silti, ja tuhansia muita hyviä asioita voi tapahtua.

Ehkä rakastuminen ja rakastaminen sisältävät välttämättä toivon ulottuvuuden? Ehkä toivo on aina limittyneenä rakastamiseen. Rakastaminenhan ei ole pysähtymistä. Se ei ole hyytymistä eikä kivettymistä. Rakastaminen on pyrkimistä jotain kohti: toista ihmistä kohti, omaa itseä kohti, tunteita kohti, tämän hetken onnen venyttämistä seuraaviin hetkiin.

Näin ajateltuna rakastaminen edellyttää toivon siitä, että toinen ihminen ottaa vastaan, että minusta itsestäni löytyy jotain arvokasta, että kykenen tuntemaan ja että on huominen ja se, mitä meillä on tässä, voi kulkea mukanamme edemmäs.

Tuon takia rakastuneena, rakastavana on enemmän valossa kuin varjossa.

Minä muistan elämästäni niitä jaksoja, joissa toivo on ollut tiukassa ja rakastaminen on huvennut. Nyt on toisin, olen toiveikas ja rakastunut. Nyt minusta tuntuu siltä, että elän. Silloin, ilman rakkautta ja toivoa koin, että häviän.

Kun minulla on tämä toivo ja tämä rakkaus, minussa on vahvistunut usko, että minulla on ne vastakin.

Tulisen, syvän, välittömän, intohimon ja luottamuksen määrittämän rakkauden säilyttäminen on monen monien tekijöiden summa, ajan, tahdon, introspektion, kuuntelemisen, ilmaisemisen ja kasvun tulos. Ja toivon.

Pelle Miljoona Oy:n kappaleessa lauletaan: ”Juokse villi lapsi, ota toivon kipinä mukaan”.

Juuri niin, kaikki rakastavat: rakkaus koko kehossa, toivo taskussa ja usko huomisessa.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat