Kirjoitukset avainsanalla turvallisuus

Kuva: Jani Laukkanen

Kuopus ryöstettiin viimeisellä kesälomaviikolla alkuillasta Finlandia-talon edustalla. Tilanteen päätyttyä poliisi oli paikalla viidessä minuutissa. Ryöstössä esillä olleita puukkoa ja nyrkkirautaa ei käytetty, sen sijaan nyrkkiä kyllä. Poliisien ensisoitto kotiin oli varsin rauhoittava. Aivan alkuun pojan kerrottiin olevan pientä punaista jälkeä lukuun ottamatta kunnossa. Vasta sen jälkeen ryhdyttiin kuvaamaan tapahtuman yksityiskohtia.

Haimme pojat poliisiasemalta koko perheen voimin. Matkalla saatoimme vain ihastella nuorten miesten kykyä kuvailla rehellisesti tuntojaan tapahtuman eri vaiheissa. Tunnetaitojen harjoitteleminen oli hyvässä vauhdissa. Vaikka turvallisuudentunne kolhiintui muutamaksi päiväksi, se palautui entiselleen varsin pian. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Poliisien ensisoitto kotiin oli varsin rauhoittava.

Tapauksen jälkipuinnin myötä olen seurannut mielenkiinnolla viranomaisten ystävällistä ja ripeää asiakaspalvelua. Vakuutusyhtiö korvasi tavaroiden ryöstämisestä aiheutuneen rahallisen haitan seuraavana päivänä. Poliisi piti kuulustelun kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta. Varkaat pidätettiin ja osa varastetuista tavaroista palautettiin omistajalleen kahdessa viikossa.

Olemme viestineet poliisin kanssa tasaisin väliajoin. Poliisiasemalta tavaroita hakiessani en voinut olla antamatta toiminnasta kiitosta. Olen tottunut kaikenlaiseen asiakaspalveluun, mutta poliisin toiminta on ollut ensiluokkaista. On tullut tunne, että meistä pidetään turvallisuusnäkökulmasta hyvää huolta.

On tullut tunne, että meistä pidetään turvallisuusnäkökulmasta hyvää huolta.

Turvallisuudentunne on ihmisen perustavaa laatua oleva tarve. Jos se alkaa rapautua, moni asia elämässä muuttuu hankalaksi. Tunne turvallisuudesta tai sen puutteesta syntyy niissä yhteisöissä, joissa ihminen varttuu ja viettää aikuisuudessa aikaansa. Kokemus voi missä elämänvaiheessa tahansa saada peruuttamattomia kolhuja.

Suomea on kehuttu turvalliseksi maaksi. Luotamme toisiimme. Se tarkoittaa sitä, että olemme sukupolvi toisensa jälkeen onnistuneet perheissämme kasvattamaan lapsia, joilla on riittävän tasoinen luottamus kanssaihmisiin. Se on sosiaalinen pääoma, joka ei ole rahalla korvattavissa. Jos jostain joudumme tulevaisuudessa säästämään, olkoon se jostain muusta kuin turvallisuutta ylläpitävistä ihmisten välisistä rakenteista.

Turvallisuus on sosiaalinen pääoma, joka ei ole rahalla korvattavissa.

Olemme onnistuneet ajan saatossa rakentamaan lähietäisyydelle monta toimivaa kuplaa, joiden hyvinvoinnista kannattaa edelleen huolehtia. Perheyhteisöt ovat niistä yksi, poliisi ja muut viranomaistahot perheiden tukena toinen. Vaikka niiden toiminnan epäkohdat nousevat säännöllisesti julkisessa puheessa esille, perustunnetta sävyttää edelleen luottamus. Kunpa se saisi muuttuvassa maailmassa säilyä. Sitä rakennetaan pala palalta niissä pienissä yhteisöissä, joissa päivittäin elämme. Ja niissä omalla toiminnalla on isosti väliä.

Syksyn aloitusterveisin,

Hanna Ranssi-Matikainen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Wonderwoman

Olimme juhlissa tänään, veljeni tekemän dokumenttifilmin ensi-illan jälkeen. Olimme siellä kaikki: minä, rakastettuni ja lapseni, ja kaikki muut juhlijat, sukulaiset ja tuttavat ja lukuisat tuntemattomat.

Tällaiset tilanteet ovat niitä, joissa syntyy ristiriitoja ja riitoja tai onnellisuutta. Klassiset tilanteet.

Onnellisuutta syntyi, monella tapaa. Oli hauskat juhlat, paljon monia keskusteluja eri puolilla huonetta, ja aika ajoin katselin sinne, missä rakastettuni ja lapseni seisoivat puhelemassa vuolaasti keskenään. Kun meidän katseemme kohtasivat, rakastettuni lähetti minulle lentosuukon.

Kävelimme yhdessä loppuillan Helsingin läpi metrolle, ja lapset lähtivät omaan suuntaansa, me toiseen. Kotimatkalla kävimme läpi kaikkea sitä, mitä he olivat keskenään puhuneet ja mitä ajatuksia se nosti mieleen.

Kun siinä kuljettiin, minä ajattelin mielessäni, miten paljon rakastan kaikkia heitä, ja miten syvästi iloinen olen siitä, millaisen suhteen he ovat keskenään rakentaneet.

Ja sitten mietin, että on todella liikuttavaa havahtua uudestaan ja uudestaan siihen, että voi luottaa kumppaninsa aikuisuuteen, persoonaan ja viisauteen siinä, miten hän vie eteenpäin tuollaista haastavaa ja monimutkaista suhdetta.

Liikutuin, ja ajattelin tätä.

Rakkaussuhde on avautumista, antautumista ja kaikkea tuota, koska se on myös turvaa. On jokin turvan tunne, joka vie kaikkea eteenpäin. Vaikka siihen syöksyttäisiin kuinka päistikkaisesti, se on siellä. Lähtökohtaisesti on oltava olemassa luottamus toiseen ihmiseen ja sen luottamuksen muodostama turvallisuuden piiri.

Parisuhde on ehkä sitten tuon muodostuneen rakkaussuhteen elämistä arjessa, eli joka päivä, kaikissa vastaan tulevissa tilanteissa. Jos on onnekas, ja jos onnistutaan etenemään oikeilla, tarpeellisilla tavoilla, alkuperäinen luottamus ja turvan tunne säilyy, kehittyy laajemmaksi ja vahvistuukin entisestään.

On sanomattoman arvokasta, että voi olla turvassa toisen kanssa. Tarkoitan, että voi olla sisäisesti turvassa, omana itsenään, oman elämänsä asioiden äärellä turvassa toisen kanssa.

Se tuntuu hyvältä. Luottamus tuntuu hyvältä. Syvän, elämää kannattelevan turvan kokemus omassa rakastetussa tuntuu kallisarvoiselta, korvaamattoman hyvältä.

Eikö juuri näin pitäisi ollakin? Eikö tämä olekin juuri se, mitä ihmisen olisi syytä saada odottaa itselleen rakastaessaan ja jakaessaan toisen kanssa kaiken, mitä on?

Tuollainen rauhallinen luottamus ja turva, jota toinen ihminen kykenee luomaan, on ravitsevaa. Se on paras kasvun alusta, mitä on. Sellaisen ihmisen kanssa voi olla vaivaantumatta, luontevasti, vapaana.

Kun ajattelen, millaista oli katsoa rakastettuani noissa juhlissa ihmisten lomassa, keskustelemassa lasteni kanssa, tunsin, miten rakkauteni häntä kohtaan syveni taas yhden päivän verran lisää. Kiitos hänelle tästä. Niin sydämellinen ja fiksu ihminen.

 

Terveisin JK

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joko olet laatinut riskikartoituksen joulustasi? En tarkoita paloturvallisuutta, en alkoholinkäytön sääntelyä, enkä edes perheväkivallan arviointia. Joulun myyttisimmät vaarat vaanivat meidän joulunviettäjien pään sisällä.

Muistelen joskus lukeneeni muumitarinaa, jossa koko muumiperhe herää talven pimeimpään aikaan ihmettelemään kaoottista tunnelmaa muumilaaksossa. Laakson asukkaat ryntäilevät edestakaisin paniikin vallassa valmistautumassa johonkin ”jouluun”. Muumiperheelle tulee vaikutelma, että jotain kamalaa on tulossa! Jouluun valmistautuminen muistuttaa onnettomuuteen varautumista.

Ja tottahan se on. Monta kertaa olen tässäkin kuussa kuullut lauseen: Apua! joulu on jo niin lähellä! En ole ehtinyt vielä mitään! Me pelkäämme, että jotain kamalaa tapahtuu, jos emme ehdi tai jaksa.

Ainakin parisuhteessa käy usein niin, että pelätessämme jotain saamme juuri sen asian tapahtumaan. Pelko ikään kuin kutsuu katastrofia luokseen. Jos esimerkiksi pelkäät, että puoliso pettää sinua, toimit todennäköisesti tavalla, joka saa hänet reagoimaan juuri hommailemalla jotain selkäsi takana.

Mitä sinä pelkäät eniten tänä jouluna? Pelkäätkö mieleesi vyöryviä lapsuuden muistoja? Vai toimeliaan perhearjen alla kyteviä ristiriitoja? Vai pelkäätkö sukulaisten arviointia ja ylenkatsetta? Täydellisen suorituksen jäämistä vajaaksi? Voimien loppumista kesken kaiken? Ehkä pelkäät yksinäisyyttä, koska kaikki on niin toisin kuin viime jouluna tai kaikki on juuri samalla tavalla.

Pelkoja ei kannata työntää syrjään vaan käydä niitä kohti. Tunnistettuna ja ehkä jopa jaettuna niillä on paljon vähemmän voimaa nitistää alleen.

Jouluun pätee sama turvasääntö kuin muuhunkin elämään: Jos haluat maksimoida ulkoisen turvallisuuden, vähenee tunne sisäisestä turvasta, mikä taas lisää ulkoisen turvallisuuden tarvetta. Taas tulee mieleen muumien opetus: epävarmuuteen uskaltautuminen vähentää epävarmuutta.

Kun me aikanaan elimme pikkulapsiarkea ilman isovanhempia tai muita sukulaisia, minä pelkäsin, ettei joulu erotu arjesta, pelkäsin latteaa tunnelmaa ja yksinäisyyttäkin, perheenä. Ratkaisimme asian kutsumalla yksineläviä ystäviä luoksemme. Joku oli juuri eronnut, joku ei ollut vielä löytänyt kumppania. Joku oli yksinhuoltaja, toinen kaipasi lapsi jouluunsa. Tällä reseptillä saimme parhaat joulumuistot. Vähän arvaamattomat ja erilaiset, mutta lämpimät ja kiitolliset.

Vieläkin hymyilyttää, kun katselen valokuvia näistä fuusioperhejouluista. Lapsille jätimme toivottavasti perinnöksi ajatuksen, että jokainen koti voi olla turvakoti, turvasatama itselle ja toisille.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ajatus tästä tekstistä syntyi erään aamupäiväkahvittelun merkeissä ystävän kanssa, jonka kanssa olen käynyt lukuisia keskusteluita avioeroon liittyen. Joillekin eroaminen on ehkä kohtuullisen helppo matka, mutta ainakin meille kahdelle se on ollut mitä tiukin ja raskain taivallus, sitä se on monelle muullekin. Jälleen kerran keskustelu kääntyi avioliittoon ja sen jälkeiseen elämään. Mietimme, miksi liittoon jää eron jälkeen kiinni niin pitkäksi aikaa.

Nauroimme sitä, että aikuinen saa tehdä mitä sitä huvittaa. Oikeastihan se ei niin mene, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että eron jälkeen, sinkkuna, on lupa katsella maailmaa ”sillä silmällä” eikä välttämättä vain yhteen vaan moneen suuntaan. Sitä saa kerta kaikkiaan tutustua moneen ihmiseen samaan aikaan, jos ei ole sopinut sitoutua vain yhteen ihmiseen ja jos se on itselle sopiva tapa toimia.

Vakavoiduimme kuitenkin, kun kyselimme, että mikä estää tekemästä niin. Syntyi ajatus lasipurkista, jossa on neljä seinää ja lasinen lattia. Joillakin purkissa on kansi, joka estää hengittämisen. Toisilla kantta ei ole ja suhteessa saa olla henkisesti vapaa.

Kun se lasipurkki, jossa on ollut vuosikausia, hajoaa, tulee olosta hyvin turvaton. Sitä jää yhtäkkiä kaikenlaisten tuulten armoille. Lasipurkin lattiakin on aika liukas, sen läpi ei ihan helposti saa kasvatettua juuria maahan kiinni. Särkyvästä lasista tulee haavoja, jotka kirveltävät ihoa ja sielua. Lasipurkkivertaus on sopiva varmasti moneen muuhunkin kriisiin.

On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun tajuaa olevansa yhtäkkiä vailla avioliiton turvaa (joskus turva tulee ainoastaan tuttuuden kokemuksesta). Näin jälkikäteen ymmärrän itse katselleeni maailmaa lasipurkkini sisäpuolelta tajuamatta joistakin asioista yhtään mitään. Purkissa eläminen voi kapeuttaa omaa ajattelua, itseä, tapaa ajatella asioista ja niin edelleen. Sitä ei oikeastaan edes huomaa, miten helposti sujahtaa olotilaan, missä asiat ovat lukkoon lyötyjä ja itsestään selviä.

Jos on ollut oikein sitoutunut omaan liittoon, kestää aikansa sisäistää olevansa sinkku. Puhutaan roolisiirtymästä. Parisuhteessa olleesta tulee yhdellä rytinällä eronnut. Vaikka eroa olisi kypsytellyt pitkään, on eropäätöksen hetki varmaan aina aika järisyttävä. Itse hoin eron jälkeen kuukausia mielessäni mantraa ”minä olen eronnut” ja kuljin jatkuva järkyttynyt olotila päällä.

Aluksi sokki päällä seisoo osaamatta tehdä mitään. Sitten alkaa reagoida ja liukastella. Lasisen pohjan päällä huutaa tunteita tyhjyyteen eikä kukaan vastaa – ei se, joka ennen kuunteli tai jonka toivoi kuuntelevan, eivät ne, jotka eivät ymmärrä, koska eivät ole kokeneet samaa. Vertainen saattaa ymmärtää, miltä avioliiton päättyminen merkitsee, mutta ei hänkään voi ottaa ankaria tunteita pois.

Tuossa vaiheessa seisoo edelleen lasialustan päällä eikä ymmärrä vaihtoehtoa. Työstämisen vaiheessa rauhoittuu ja liukastelu liukkaalla pinnalla vähän vähenee. Voimakkaita tunteita tulee hiukan harvemmin ja alkaa hahmottaa sitä, miksi ero tapahtui – tietynlainen selkeys lisääntyy pikkuhiljaa.

Kummallinen vaihe on sekin, kun tunteet tasoittuvat ja mieli rauhoittuu ja seisoo edelleen lasipohjan päällä. Siinä kohtaa on outoa seisoskella aivan kuin jotain odottaen. Jonain päivänä tajuaa, että odottaminen ei olekaan ratkaisu vaan lasipohjan päältä pois astuminen. Ja se vasta pelottaa – ihan ei uskalla eikä oikein osaakaan. Ja hassuinta on se, että avioliitolle ja ex-puolisolle saattaa olla uskollinen vielä pitkään liiton päättymisenkin jälkeen, vaikka sillä toisella jo olisi uusi suhde ja uusi elämä. Pohjan päältä pois tulemista voi harjoitella varvas kerrallaan ja palata taas takaisin – vasta sitten kun on valmis, voi astua kokonaan tutusta sivuun.

Sinkkuelämä eron jälkeen on harvoin mikään riemullinen elämänvaihe. Joillekin se on tietysti odotettu ja toivottu olotila, useimmille kuitenkin jotain ihan muuta. Se voi olla tuskallisen yksinäisyyden aikaa, itsensä keräämisen ja kokoamisen matkaa, vanhan elämän suremista edelleen ja sen tunnustelemista, mitä elämältä oikeasti siinä kohtaa haluaa. Kieltämättä avioliiton jälkeinen elämä on myös uusi mahdollisuus.

Kun kivusta selviää, voi uusi alusta alkaa tuntua hyvältä jalkojen alla. Entisen elämän turva, lasilattia, voikin alkaa näyttäytyä turvattomalta ja epävarmalta. Uusi maasto on vaihtelevaa, mutta ainakin jalat ovat maassa kiinni. Pienet tuuletkaan eivät heilauta entisellä tavalla. Kun eronnut on taas löytänyt itsensä ja sisäisen turvansa, tulee monesta tutkimusmatkailija, joka katselee maailmaa lapsen silmin – innostuneesti ja uteliaasti.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat