Kirjoitukset avainsanalla ihastuminen

Rowan Gillespie The Kiss, Earlsford Terrace, Dublin, detalji teoksesta. Kuva: Jaakko Kaartinen

”On kivaa, että kun kirjoitat noita blogitekstejä, katsot mua aina tuolla tavalla”, rakastettuni sanoi viime viikolla. Olin juuri jäänyt katsomaan häntä pitkäksi aikaa, hakien inspiraatiota ja toisaalta silkasta katsomisen mielihyvästä.

Oli hauska kuulla, että katson häntä tuolla tavalla. En tullut heti kysyneeksi, millä tavalla ja miltä oikeastaan näytän katsoessani siinä. Mutta selvästikin minun ilmeeni oli tunnistettava ja ilmeinen.

Olen saanutkin kuulla moneen kertaan häneltä, että en ollenkaan osaa peittää ilmeitäni. Esimerkiksi meistä on hauskaa toisinaan istua baarissa ja katsella ihmisiä. Osa rakastettuni huvitusta on se, etten osaa katsoa asiallisesti vaivihkaa vaan olen aina vähän liian avosilmäinen. Toisaalta yritänkin aina olla mahdollisimman avoin. Pidän sitä hyveenäni.

Silloin siis, kun katson rakastettuuni kuin muusaa katsotaan, ihan varmasti myös näytän siltä. Ehkä se on vähän hassahtanut ilme, kenties hiukkasen hellyttävä. Avoin ilme se ainakin on, koska minulla ei ole mitään peiteltävää siinä katseessa.

Kerran kauan sitten istuimme myöhäisellä lounaalla keskitalven päivänä, aurinko oli jo laskemassa Helsingissä sataman taakse. Kumarruin pöydän yli ja katsoin häneen oikein tarkasti. Vaakasuora talven valo tuli aivan hänen takaansa, hiusten läpi, poskipäitä pitkin. Hän kysyi minulta, mitä tuijotan. Sanoin, että haluan katsoa niin, että muistaisin aina sen, miltä hänen kasvonsa siinä vastavalossa näyttivät.

Olin silloin alkanut katsoa häneen peittelemättä. Mitä enemmän katsoin, sitä enemmän näin. Sitä enemmän se minusta näkyi. Kun katsoin häntä rakastuvin silmin, hän luki minua kuin kirjaa.

Joskus alkuaikoina hän sanoi minulle, että olen kuin peura autonvaloissa, vähän järkyttyneenä katson kohti sitä, mikä lähestyy. Tunnistin hyvin kuvauksen siitä katseesta.

Minä rakastan nyt monien vuosien kokemuksella häntä ja katson rakastuneena häntä. Katson häneen kuin rakastettu katsoo rakastajaansa. Näissä katseissa minun silmistäni ja kasvoiltani voi lukea sen, miltä hän minusta tuntuu. Minä rakastan häntä silmät auki, katson häneen ja maailma ympäriltä säkenöiden hajoaa valkoiseen kohinaan.

Kun katson häntä kuin rakastaja katsoo rakastettua, varmasti hän näkee minussa kaikki odottamani tulevat hetket.

Paljon meistä kertoo se, miten me katsomme toiseen. Minä olen onnellinen, että tulen hänelle läpinäkyväksi katsoessani tuolla tavalla. Vaikken siis ihan tiedä, miltä se näyttää ulospäin, se tuntuu sopivan siihen, miltä minusta tuntuu sisälläni. Katse ja katsoja ovat hassahtaneesti yhtä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Sanoin rakastetulleni, että hakisin inspiraation tähän tekstiin siitä, että hän on tässä huoneessa istumassa ja puuhaamassa juttujaan tuossa pöydän ääressä. Häntä huvitti, minä katsoin häneen, kun hän hymyili, ja minussa heräsi välittömästi idea.

Näin ihminen innoittaa toista! Noin yksinkertaisesti se tapahtuu: katse vain, ja toisessa herää hätkähdyttävä tunne, mielikuvat lähtevät liikkeelle ja ajatukset kehkeytyvät.

Tällä kertaa se oli yksi ohimenevä vaihe hänen tietyssä tavassaan hymyillä tietyissä tilanteissa. Olen saanut tallennettua juuri sen hymyn ja hymyn vaiheen kahteen valokuvaankin, jotka juurikin häneen äsken katsoessani nousivat mieleeni.

Pidän niistä valokuvista hyvin paljon, ne tekevät minut riemukkaaksi, koska tuo hänen hymynsä häivähdys tekee minut riemukkaaksi. Kun hän hymyilee minulle noin, tunnen melko suurenmoista tunnetta. Tekee mieli tanssia kadulla, esimerkiksi. Tuntuu heti kesältä, koska ensimmäinen kuvista, joissa se hymy on tallentuneena, on Iso Roobertinkadulta eräänä kesäisenä iltapäivänä, ja muistan sen hymyn ja kuvanottamisen ja tilanteen.

Kuva ja tuo tietty hymy ovat rakastuneen mielen tallentamia. Kun hän väläyttää tuota tiettyä hymyä minulle, tunnen niitä silloisuuden värittämän rakkauden tunteita.

Rakastettuni on hirmu ihana, muun muassa siksi, että hän on niin ilmeikäs ja värikäs. Ja monet hänen ilmeensä kytkeytyvät minussa erisävyisiin eri vuodenaikojen, eri tilanteiden rakkauskokemuksiin. Tietyt ilmeet ja eleet ovat liittyneet kokonaisiin sisäisten kokemusten ketjuihin. Siten sitten käy, että kun katson, ja jokin niistä välähtää, minä inspiroidun.

Eivät vain hänen ilmeensä ja eleensä, vaan myös hänen äänensä sävyt, hänen liikkeensä ja esimerkiksi sellaiset yksityiskohdat, kuten hiusten asettuminen tyynylle tai tietynlainen aamuinen valo poskipäällä ja ohimolla saavat minut virittymään rakkauden moodin johonkin vivahteeseen.

Entäs, jos ajattelisikin tätä koko rakastamista tästä vaikuttumisen ja inspiroitumisen näkökulmasta? Että rakkaudessa on kyse sellaisesta olemisesta, johon hän inspiroi minua. Että rakastaminen on toisen herättämää, jotain sellaista hänessä, joka saa minut soimaan. Ainakin sellaiselta minusta tuntuu.

Aikanaan kun keskustelimme rakastumisesta ja tästä meidän rakastumisestamme, minä sanoin, että koen hänen tuoneen rakastumisen tulleessaan. Että koska hän on sellainen kuin juuri hän on, minä rakastuin. Hän herätti sen minussa. Olen taipuvainen ajattelemaan näin edelleen.

Sitä samaa rakkautta, ajan tuomin kerroksin ja sävyin, hän minussa inspiroi nytkin.

Joten näin se vain toimii. Hän tulee paikalle, ja on itsensä, ja minä rakastun. Se tietty ilme, joka on niin kiva. Ne kaikki ilmeet.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Viime viikonloppuna rakastettuni kertoi minulle kirjasta, jonka oli valinnut kirjastosta kansitekstin perusteella. Se kertoi miehestä, joka erinäisten vaiheiden jälkeen päätyy keräämään eroottisia vaikutelmia puolisostaan. 

Tämä kuvaus juonesta riemastutti minua kovasti. Minulle itselleni nimittäin tuollaiset vaikutelmat rakastetustani ovat jokapäiväinen ilo. Uskaltaisin itsekin sanoa, että jos en varsinaisesti ihan keräile niitä, kiinnitän noihin vaikutelmiin huomiota tarkasti. Eroottiset vaikutelmat puolisostani ovat rakkaussuhteen ainesosia.

Niin, itse asiassa juuri tuollaiset vaikutelmat tekevät yhdessä olemisesta niin houkuttelevaa ja antoisaa. Toisen havainnointi ja tarkkaileminen eroottisessa mielessä on osa sitä virettä, joka ylipäätään muodostaa rakastavaiset.

Meidän parvekkeemme pöydällä on kukkaruukun aluslautanen, jonka rakastettuni on täyttänyt vedellä ja asettanut lintuja varten. Siinä käy aamuisin ja päivisin sinitiaisia, jotka ottavat kylpyjä. Ne seisovat astiassa ja kylpevät päristelemällä siivillään vinhasti. Vesi siroaa kimaltelevina pisaroina kaikkiin suuntiin.

Juuri samanlaisella tavalla rakastetustani siroaa eroottisia vaikutelmia. Hän tekee tavallisia asioitaan: kulkee portaissa edelläni, laittaa tavaroita reppuunsa huomista aamua varten, käy kasvopesulla, lukee kirjaa, syö iltapalaa ja siemaisee vesilasista. Samalla hänen sitä sen kummemmin tarkoittamatta, eroottisia vaikutelmia siroaa kuin kimmeltäviä pisaroita. Jos katson hänen suuntaansa, tai jos kuulen hänet tai aistin muilla tavoin, minä saan ne talteen, itseeni.

Koska olen rakastunut häneen, näen hänet sellaisessa valossa. Vai olenko rakastunut häneen, koska hänestä siroaa sellaista kimmeltävyyttä, joka lumoaa minut? Sekä että, varmaankin. Molemmat vahvistavat toisiaan. Onnellinen kierre!

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä, miten merkitsevää ja kohtalokasta on se, mihin kiinnittää huomiota. Kun kiinnittää huomiota eroottisiin vaikutelmiin rakastetussaan, ne ovat tässä ja sävyttävät ihanuudella koko vuorovaikutusta. Sinnepäin näkee, minne katsoo. Eroottisten vaikutelmien suunnassa näkyy kiehtova halu ja suuret tunteet ja rakkauden asetelmien väkevyys. Siellä suunnassa näkyy rakastettunikin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Yliopistoon siirtyminen sai minut palaamaan jodeliin. Sovellukseen, jossa ihmiset voivat laittaa anonyymisti viestejä, jotka sitten näkyvät lähialueen käyttäjille. Niin kuin arvata saattaa, mahdollistaa anonymiteetti myös monenlaista negatiivista purkautumista, ja vaikka jodelissa onkin hyvät keinot asiattomuuksien ja muun ikävän karsimiseen, voi yleinen negatiivisuus silti joskus tuntua turhauttavalta. Onneksi on olemassa myös sitä toisenlaista puolta.

Omiin suosikkikanaviini lukeutuvat ehdottomasti @hyihastus, jossa ihmiset jakavat Helsingin yliopistossa tapahtuvia ihastumisiaan, sekä näin teologina tietenkin myös tarkempi, mutta ikävä kyllä myös hiljaisempi, teologien ihastumisia käsittelevä @teologihastus. Nimillä ihastuksista ei Jodelin sääntöjenkään vuoksi tietenkään puhuta vaan keskustelu on ainakin jossain määrin abstraktimpaa. Kerrotaan kuinka oman ihastuksen hymy ruokalassa piristi päivää, ihastellaan kuinka sydämen sulattava kiharapää käveli vastaan kirjastossa tai pohditaan kuinka uskaltaisi lähestyä omaa ihastustaan. Ihastumiset ovat yksittäisiä kauniita häivähdyksiä arjessa tai pitkään kestänyttä tunteiden paloa. Kanavissa kuunnellaan muiden ihastuksista, kerrotaan omista, kannustetaan, kompataan, jaetaan ja iloitaan.

Kanavilla näkyvän viestin ei tarvitse olla omani, liittyä minuun tai edes kehenkään, jota voisin etäisestikin tunnistaa, vaan ihan jo ihastusten vyöryvä määrä tekee minut onnelliseksi. Olivat ne sitten ohimeneviä tai pitkäkestoisia, lähellä tai kaukana. Tieto siitä, että tänäänkin on joku hymyillyt ihastukselleen tai nähnyt ihastuttavan ihmisen arjessaan muistuttaa maailman valoisesta puolesta.

Viestit ovat myös muistuttaneet siitä kuinka monenlaista ihastuminen on. Se voi olla syvää tai pinnallista, hetken humahdus tai pitkäkestoista. Eikä minkään niistä tarvitse olla vähempää tai enempää kuin toisen. Kauneuden näkeminen ohikulkevassa ihmisessä, syvän tunteen muodostuminen opiskelijatoveriin, suhteiden rakentuminen ja etäältä ihailu voivat kaikki olla kauniita ja ihania asioita.

Me tarvitsemme ihastumisia. Me tarvitsemme niistä nauttimista ja iloitsemista. Emme vain jodelissa vaan maailmassa ylipäätänsä. Kauneuden näkemistä, lämpimiä tunteita, syvälle katsomista ja kaukaa ihailua. Sen kaiken helskymistä ympärille, jotta se voi tuoda omaa valoaan myös niiden elämää, joita se ei juuri nyt suoraa kosketa. Me tarvitsemme muistutuksia maailman ja elämän värikkäistä ja valoisista hetkistä tai asioista, sillä ne varjoisammat puolet muistuttavat kyllä itse itsestään.

Katsele siis ympärillesi, ihastu, jaa ja ihastele. Ja muista, että ihastuminen voi olla monenlaista. Me ihmiset, kun olemme niin monin tavoin ihastuttavia.

Ihastelevin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat