Kirjoitukset avainsanalla myötätunto

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme menettämistä ja puolustaa reviiriä. Huomio kiinnittyy minun näkökulmani ymmärretyksi tulemiseen, minun  etuni saavuttamiseen tai ylläpitämiseen, minun oloni huomioimiseen jne. Minun, minun, minun…

Tällä tavoin uhkaa käydä sitä helpommin mitä väsyneemmäksi, kuormittuneemmaksi tai yksinäisemmäksi itsemme tunnemme ; mitä enemmän olemme vailla jotakin. Eri tavoin elämästä kylläisenä, rauhallisena ja onnellisena on paljon helpompi kääntää huomionsa toiseen ihmiseen vierellä ja olla kiinnostunut hänenkin voinnistaan ja tarpeistaan. Siihenkin löytyy sadusta Mikko Mallikkaan kommentti mielikuvituskaverilleen Mulperille: ”Ota vaan isompi pulla!”.

Kun saamme etäisyyttä omaan tuskastumiseemme alamme ymmärtää ja myös hyväksyä yhä enemmän elämän suhteellisuutta. Tämä tarkoittaa aina luopumista. Hyvän vastaanottamiseen meillä on valmiudet olemassa, mutta pettymiseen tai omastamme jakamiseen meidän on opeteltava. Sitä ei kukaan osaa ilman, että joutuu nielemään karvaita paloja kyynel silmässä. Vaikka katsomaan vierestä kun toinen suorittaa tasajakoa kanssani ja sanoo: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Pettymisen taitoa, toisen kanssa jakamisen taitoa me opettelemme pienestä pitäen. Totisimmat taistot käymme sisarustemme kanssa, mutta peli jatkuu koko elämän hautaan saakka. Ja parisuhde on aivan erityisen herkkä maasto tällä opintiellä. Puoliso eri tavoin kuin kukaan ihminen maailmassa tulee lähelle ja tärkeäksi niin, että jos hyvin käy, voimme luopua sodankäynnistä ja puolustautumisstrategioista ja alkaa katsoa yhä enemmän maailmaa myös hänen silmillään. Mitä Sinä haluat tai toivot? Kuinka Sinä voit? Millainen oli Sinun päiväsi?

Ellei tähän kykene, on syytä keskittyä omien kynsien hiomiseen, että varmasti jaksaa pitää huolta omasta edustaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa: sinulle, minulle ja itselleni. Vähitellen kenties huomata, että onkin tavalla tai toisella yksin tekemässä sitä tasajakoa ja saikin sitten ne kaikki kolme palaa. Ihan itse.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Ajan jakaminen eri tarpeiden kesken on mielessäni jatkuvan tarkkailun alla. Tuntuu, että tunnit loppuvat lähes joka päivä kesken. Enkä luule olevani asiassa yksin: kuluvalla vuosituhannella päivittäisten valintojen määrä on monikymmenkertaistunut. Jokainen joutuu puntaroimaan entistä huolellisemmin, miten rajatun ajan käyttää.

Tärkeitä ja pakolliselta tuntuvia tehtäviä kertyy ympärille lähes rajaton määrä. Vaikka sen haitallisuuden niin hyvin tiedän, napsin aikaa työlle tai itselle usein perheeltä. Ajan vähyyden takia yhteys puolisoon ja lapsiin on vaarassa oheta.

Takana saattaa olla jo peruuttamattomien huonojen valintojen sarja. Silti toivoa ei kannata menettää.

Uuden alun mahdollisuus piilee usein kiireessä käsittelemättä jääneiden asioiden silmiin katsomisessa. Läheisyys syventyy vähä vähältä kun uskaltautuu kertomaan puolisolle itsestään asioita, joista hän ei ole ennen tiennyt. Ohikiitävät näkyväksi tulemisen hetket tekevät ihmeitä.

Silti taitavimmatkaan lauseet eivät riitä saattamaan viestiä perille, ellei vastaanottajan sydän ole valmis kuulemaan. Siksi sydän on rakkaussuhteessa päätä tärkeämpi elin. Kaikkein eniten huomaan kaipaavani myötätuntoa. Tuota harvinaista ainesosaa, jota meille suomalaisille on annettu lusikalla.

Empatiaa on helpompi osoittaa kollegalle tai kaverille, mutta auta armias, jos puoliso alkaa kaivata samaa.

Myötätunto itseä kohtaan takaiskuissa tai epävarmuuden keskellä vaatii sekin useamman harjoittelukierroksen. Mutta onnistuessaan – miten hoitavalta hetki tuntuukaan!

Jos taas ihmisen ikävä jää monta kertaa peräkkäin täyttymättä, seurauksena on yksinäisyys ja turhautuminen. Ajan määrä ei korvaa tyhjyyttä. Jokainen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi – mutta ennen muuta armahdetuksi. Ja jo pienet tällaiset hetket tekevät ihmeen onnelliseksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Valmistelen parhaillaan erästä luentoa, jonka teemana on myötätunto työelämässä. Siinä sivussa vilahti ajatus myös parisuhdetematiikan puolelle.

Monesti parisuhteissa, ainakin niissä huonosti voivissa, taistellaan paljon vallasta, siitä kumpi saa sanoa viimeisen sanan ja nousta seisomaan toisen olkapäille. Yritetään korottaa itseä toisen kustannuksella. Kysymys on egosta, jonka kasvualusta kaikkien peitteiden alla on pelko. Samalla mättäällä pelon kanssa saattaa asua pettymyksestä kumpuava vihakin.

On ehkä paljon helpompaa olla ikävä ja inhottava, piikikäs ja pisteliäs kuin asettua inhimilliseksi ihmiseksi toisen rinnalle. Varsinkin jos se on lapsuudenperheestä opittu tapa olla ja elää. Muutosprosessiin ryhtyvä joutuu tekemään paljon töitä itsensä kanssa, jotta pystyy murtamaan opitut mallit ja uskomukset ja irrottamaan itsensä irti sukupolvien ketjusta. Sukupolvien liima on tiukka, varsinaista kestoliimaa, sen olen itsekin omassa elämässäni saanut kokea.

Uskon, että jokainen jolla on tarve asettua toisen ylä- tai alapuolelle, seisomaan katselijan paikalle omassa elämässä tai asettumaan vaikkapa makaamaan kynnysmatoksi oman kodin eteiseen, on joku puutos. Nimittäin rakkauden puute. Ei niinkään ulkoapäin tulevan rakkauden (alunperin kyllä) vaan itsen rakastamisessa on jotain vinksallaan. Melkein meillä kaikilla on itsensä rakastamisessa täydentämisen varaa.

On ihan älyttömän vaikeaa rakastaa toista täpöillä ja pelotta, jos itseä kohtaan ei tunne rakkautta. On tosi vaikeaa valita rakkaus, jos ei edes tiedä, mitä se on.

Itsemyötätunto on ymmärrystä ja lempeyttä omia tunteita ja ajatuksia kohtaan. Se on lupaa olla sellainen kuin on, itsen arvostamista, kunnioittamista ja omien tarpeiden kuuntelemista ja rajojen asettamista. Myötätunto on puhumista itselle rakkauden kielellä ja itsestä huolehtimista – joka hetki. Myötätunto taitaakin helposti taipua myös sanaksi rakkaus.

Kun tuntee myötätuntoa itseä kohtaan, sitä alkaa tuntea muitakin kohtaan. Myös kumppania kohtaan. Kun oma sydän on täysi, riittää siitä muillekin jaettavaksi. Myötätuntoisesta suhtautumisesta toiseen tulee kaksinkertainen ilo, on ihana tunne kyetä valitsemaan rakkaus - tietoisesti ja päättäväisesti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat