Kirjoitukset avainsanalla myötätunto

Kuva: Elina Vaittinen

Teineinä hauskuutimme ystävien kanssa itseämme kyselemällä kummallisia asioita kadulla ihmisiltä. Lempikysymykseni oli: Mitä ajattelisit, jos vastaasi tulisi itsestään lentelevä lenkkitossu? Monet eivät vastanneet oikein mitään. Joku kertoi ajattelevansa tulleensa hulluksi. Joku pohti, olisiko ehkä jossain piilokamerassa ja toiset etsivät myös jotain järjellistä selitystä asiaan. Aika moni vastasi: Typerää miettiä tuollaisia. 

Typerää tai ei. Elämässä on sitten teinivuosien sattunut kummallisia asioita.  Blogitekstin kuva pyörästä puussa kiteyttää mielestäni elämän kummallisuuden. Kuva on luvalla saatu ystävän facebookpäivityksestä, mutta en kauheasti ihmettelisi jos meidän perheessä noin olisi jotenkin  päässyt tapahtumaan. Selitykset olisivat varmasti kiinnostavaa kuultavaa :)  Ehkä taustalla olisi teinin killeri kavereiden kanssa?  Tai halu saada vain huomiota? Oleellista kummallisissa sattumuksissa on suhtautumiseni kummallisuuksiin. Suutunko niistä, kiellänkö niiden olemassaolon vai lähdenkö uteliaana tutkimaan, mitä oikein tapahtui. 

Tänä syksynä kotikaupungissani Porvoossa käynnistyi Kamalat äidit- ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu murrosikäisten äideille vertaistueksi. Ryhmässä meitä on kahdeksan äitiä ja sparraamme toisiamme. Yksi oleellinen taito tässäkin ryhmässä on kehittää itsemyötätuntoa - suhtautumistamme elämän kummallisuuksiin.  Riittämättömyyden tunne ajaa helposti vaatimaan itseltä, puolisolta ja lapselta vain lisää suorituksia. Vaativalle ei riitä mikään - koska hän ei riitä itselleenkään. Suorituskeskeinen vanhempi suorittaa vanhemmuutta ja parisuhdettakin  - ja kaikki jäävät etäisiksi toisilleen. 

Myötätunto avaa väylän toisen kokemuksille ja tunteille.  Miten pyörä päätyi puuhun - ja muut elämän monimutkaisemmatkin kummallisuudet - eivät saa minkäänlaista selitystä jos en ensin kykene rauhoittamaan omaa mieltäni ja asettumaan kulolle toisen äärelle. 

Myötätuntoinen ihminen osaa pyytää myös apua. Auta mua ymmärtämään, miten tässä näin kävi? Etsitään yhdessä keinot eteenpäin. Tutkimusten  mukaan myötätuntoa voi harjoitella.  Parasta sen harjoittelu on yhdessä. Myötätuntoinen katse vaikkapa kamalat äidit ryhmässä tarttuu. Luultavasti se tarttuu ryhmästä myös kotiin. 

 

Terveisin,

Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Pixabay

Parisuhteen päättäminen vaatii päättäväisyyttä. Ratkaisun tekeminen on usein vaikeaa tunnetasolla, vaikka järki sanoisi mitä. Ero on niin lopullista, eikä paremmasta tulevaisuudesta ole tietoa. Usein sen tekee vasta, kun on ihan pakko. Parisuhteen päättyminen onkin kuin pieni kuolema, joka tuo mukanaan tyhjän tilan ja bonuksena paljon vaikeita tunteita. Yksinäisyyttä, turvattomuutta ja epävarman tulevaisuuden. 

Tyhjän tilan hyväksyminen onkin uskomattoman vaikea prosessi. Joskus tuntui siltä, että olisi kaikkein helpointa vain paeta omaa sotkuansa, vaikka sitten hämmentämällä sitä vähän vielä lisää. Ehkä siksi niin moni eroaa pettämällä tai hyppää uuteen suhteeseen heti vanhan päätyttyä. Tässä kohtaa kysytäänkin rohkeutta, luottamusta ja myötätuntoa, että irrottautuminen voisi tapahtua toisia liikaa satuttamatta.

Irrottautuminen edellyttää rohkeutta katsoa tosiasioita sellaisina, kuin ne ovat ja kantaa vastuu tilanteesta, johon on ajautunut. Myötätunto itseä ja muita kohtaan taas pehmentää eron rikkirepivää voimaa. Se auttaa kestämään tilanteita, joissa ei ole oikeita sanoja, eikä selvitä puhtain vaattein. Se on sen likaisen työn hoitamista, josta harvoin saa kiitosta.  

Että jostain löytyy tulisija, jossa lämmitellä. Matkakumppani annetaan, kun on sen aika. Kannattaa lähteä matkaan, vaikka päämäärä on tuiki tuntematon.

Hyppääminen uuteen vaatii epävarmuuden sietämistä ja luottamusta tulevaan. Luottamusta siihen, että elämä kantaa. Luottamusta, että kestän tämän kaiken vaikean yksin, ilman parisuhdetta. Että saan sen tuen, mitä tarvitsen. Kestän itseni ja elämäni. Onko lopulta tämä viimeinen kaikkein vaikeinta. Oman sietämättömän keskeneräisyyden hyväksyminen. Etten pystynyt parempaan, en riittänyt, enkä osannut. 

Ehkä juuri siksi tulin nuorena aikuisena niin kosketetuksi ekumeenisesta Taizé-yhteisöstä, pienestä luostarista Ranskan maaseudulla. Heille usko Jumalaan on ensijaisesti luottamusta hyvyyden lähteeseen. Ei tietoa, vaatimusta tai tietynlainen elämäntapa, vaan antautumista luottamuksen pyhiinvaeltajaksi. Että jostain löytyy tulisija, jossa lämmitellä. Matkakumppani annetaan, kun on sen aika. Kannattaa lähteä matkaan, vaikka päämäärä on tuiki tuntematon. 

On uskomattoman vapauttavaa ymmärtää, että hoidimme molemmat omaa haavaamme ja siksi tämä suhde samaan aikaan toi niin paljon sekä tuskaa että turvaa.

Irrottautuminen on välttämätöntä, jotta syntyy tilaa uudelle. Moni vaihtaa kyllä kumppania, mutta toistaa samaa kaavaa. Irrottautuminen vanhasta vaatii katseen kääntämistä myös sisäänpäin ja oman osuuden tunnistamista. Tässä Hesarin jutussa korostetaan sitä, miten tärkeää on käsitellä eroa. Etäisyyden päästä huomaan, miten minun toimintani sopi niin hyvin toisen tarpeeseen ja päinvastoin. On uskomattoman vapauttavaa ymmärtää, että hoidimme molemmat omaa haavaamme ja siksi tämä suhde samaan aikaan toi niin paljon sekä tuskaa että turvaa.  

Jos en olisi hypännyt tuntemattomaan, en olisi saanut tietää kuinka monet kädet ottivat vastaan. Rakkauden vastaanottaminen edellyttää näkyväksi tulemista, josta Juha Tapio niin oivaltavasti laulaa. Tyhjän tilan kestäminen on tärkeää siksi, että vanhat vääristyneet rakenteet saavat tilaa hajota ja esiin voi tulla jotain piilossa pysynyttä. Että voi syntyä jotain uutta. Se vaatii aina aikaa, mutta on varmasti sen arvoista. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (2)

Annele2
1/2 | 

Pitkästä aikaa syvälle uppoavaa mietettä itsensä kohtaamisesta. Se on tärkeimpiä asioita eron jälkeen. Kiireettä ja lempeästi itseään kohdellen.
Kiitos kaima kirjoituksestasi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Näin suoritettiin tasajakoa sadussa. Ja pientäkin lasta nauratti. Eihän sen nyt noin kuulu mennä. Vaikka toisaalta juuri noinhan tasajaon haluaisi menevän: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Riitatilanteessa tai sen jo uhatessa me aikuisetkin taannumme usein hyvin pieneksi. Alamme pelätä oman etumme menettämistä ja puolustaa reviiriä. Huomio kiinnittyy minun näkökulmani ymmärretyksi tulemiseen, minun  etuni saavuttamiseen tai ylläpitämiseen, minun oloni huomioimiseen jne. Minun, minun, minun…

Tällä tavoin uhkaa käydä sitä helpommin mitä väsyneemmäksi, kuormittuneemmaksi tai yksinäisemmäksi itsemme tunnemme ; mitä enemmän olemme vailla jotakin. Eri tavoin elämästä kylläisenä, rauhallisena ja onnellisena on paljon helpompi kääntää huomionsa toiseen ihmiseen vierellä ja olla kiinnostunut hänenkin voinnistaan ja tarpeistaan. Siihenkin löytyy sadusta Mikko Mallikkaan kommentti mielikuvituskaverilleen Mulperille: ”Ota vaan isompi pulla!”.

Kun saamme etäisyyttä omaan tuskastumiseemme alamme ymmärtää ja myös hyväksyä yhä enemmän elämän suhteellisuutta. Tämä tarkoittaa aina luopumista. Hyvän vastaanottamiseen meillä on valmiudet olemassa, mutta pettymiseen tai omastamme jakamiseen meidän on opeteltava. Sitä ei kukaan osaa ilman, että joutuu nielemään karvaita paloja kyynel silmässä. Vaikka katsomaan vierestä kun toinen suorittaa tasajakoa kanssani ja sanoo: ”Sinulle, minulle ja itselleni”.

Pettymisen taitoa, toisen kanssa jakamisen taitoa me opettelemme pienestä pitäen. Totisimmat taistot käymme sisarustemme kanssa, mutta peli jatkuu koko elämän hautaan saakka. Ja parisuhde on aivan erityisen herkkä maasto tällä opintiellä. Puoliso eri tavoin kuin kukaan ihminen maailmassa tulee lähelle ja tärkeäksi niin, että jos hyvin käy, voimme luopua sodankäynnistä ja puolustautumisstrategioista ja alkaa katsoa yhä enemmän maailmaa myös hänen silmillään. Mitä Sinä haluat tai toivot? Kuinka Sinä voit? Millainen oli Sinun päiväsi?

Ellei tähän kykene, on syytä keskittyä omien kynsien hiomiseen, että varmasti jaksaa pitää huolta omasta edustaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa: sinulle, minulle ja itselleni. Vähitellen kenties huomata, että onkin tavalla tai toisella yksin tekemässä sitä tasajakoa ja saikin sitten ne kaikki kolme palaa. Ihan itse.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Ajan jakaminen eri tarpeiden kesken on mielessäni jatkuvan tarkkailun alla. Tuntuu, että tunnit loppuvat lähes joka päivä kesken. Enkä luule olevani asiassa yksin: kuluvalla vuosituhannella päivittäisten valintojen määrä on monikymmenkertaistunut. Jokainen joutuu puntaroimaan entistä huolellisemmin, miten rajatun ajan käyttää.

Tärkeitä ja pakolliselta tuntuvia tehtäviä kertyy ympärille lähes rajaton määrä. Vaikka sen haitallisuuden niin hyvin tiedän, napsin aikaa työlle tai itselle usein perheeltä. Ajan vähyyden takia yhteys puolisoon ja lapsiin on vaarassa oheta.

Takana saattaa olla jo peruuttamattomien huonojen valintojen sarja. Silti toivoa ei kannata menettää.

Uuden alun mahdollisuus piilee usein kiireessä käsittelemättä jääneiden asioiden silmiin katsomisessa. Läheisyys syventyy vähä vähältä kun uskaltautuu kertomaan puolisolle itsestään asioita, joista hän ei ole ennen tiennyt. Ohikiitävät näkyväksi tulemisen hetket tekevät ihmeitä.

Silti taitavimmatkaan lauseet eivät riitä saattamaan viestiä perille, ellei vastaanottajan sydän ole valmis kuulemaan. Siksi sydän on rakkaussuhteessa päätä tärkeämpi elin. Kaikkein eniten huomaan kaipaavani myötätuntoa. Tuota harvinaista ainesosaa, jota meille suomalaisille on annettu lusikalla.

Empatiaa on helpompi osoittaa kollegalle tai kaverille, mutta auta armias, jos puoliso alkaa kaivata samaa.

Myötätunto itseä kohtaan takaiskuissa tai epävarmuuden keskellä vaatii sekin useamman harjoittelukierroksen. Mutta onnistuessaan – miten hoitavalta hetki tuntuukaan!

Jos taas ihmisen ikävä jää monta kertaa peräkkäin täyttymättä, seurauksena on yksinäisyys ja turhautuminen. Ajan määrä ei korvaa tyhjyyttä. Jokainen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi – mutta ennen muuta armahdetuksi. Ja jo pienet tällaiset hetket tekevät ihmeen onnelliseksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat