Kirjoitukset avainsanalla sydän

Sydän on kuin lootuskukka

Rakastuneena sydän on usein ihan auki. Ilo virtaa ja sisällä kuplii. Ajattelen sydämen olevan kuin lootuskukka. Kun sydän saa yhtäkkiä ison määrän lämpöä ja rakkautta, se avautuu ja ottaa kaiken vastaan täydellä ilolla ja luottamuksella. Sisin on aika suojaton toisen edessä. Toki suhteen alkuvaiheessa pelotkin voivat olla suurimmillaan.

Miksi sydän alkaa mennä kiinni?

Rakastumisen huuman jälkeen alkaa suhteen arki paljastua ja totuus toisesta tulla näkyviin. Suhde alkaa tuottaa sekä pieniä että isoja pettymyksiä. Onnellisissa tapauksissa pettymykset jäävätkin pienten tasolle, mutta erotilastoja katsoessa ymmärtää, että monessa suhteessa pettymyksiä on ajan saatossa tullut liikaa. 

Torjutun, näkymättömän ja tarpeitaan hiljaisesti huutavan ihmisen sydän alkaa mennä kiinni. Ja ihan syystä. Sydäntä on pakko suojata. Jokainen torjuva ja tyhjä katse, ilkeä sana, arvosteleva silmä laittaa sydäntä kiinni terälehti kerrallaan. Hyvin moni eron kokenut puhuu siitä, miten on tullut hylätyksi henkisesti ja fyysisesti jatkuvasti. Pettynyt, surullinen ja särjetty sydän näkyy ulospäin usein kiukkuna. 

Rakkauden odottamisen olotila ja avoimuus

Moni jää suhteessaan odottamaan rakkautta. Jos vaikka asiat muuttuisivat. Ja kuluu vuosi ja kaksi ja kymmenen vuotta ja sydän muuttuu mustaksi kiveksi rintaan. Moni haluaisi tehdä tilanteelle jotain, mutta keinot ovat vähissä.

Oma juttunsa on sekin, että omat tarpeet tuntuvat usein liian pieniltä ja jotenkin niin mitättömiltä, ettei niitä kannata ääneen sanoa. Oikeasti eronneita harmittaa eniten se, etteivät osanneet suhteessa olla ajoissa avoimia vaan kävi miten kävi.

Moni kivettynyt sydän itkee oloaan yksinään ja luulee, ettei toisesta tunnu miltään. Yleensä molemmat ovat salaa hyvin suruissaan siitä, mihin on tultu. Avoimuus on taikasana suhteessa. Ja varsinkin silloin, kun sitä käytetään oikein; omien tunteiden ja tarpeiden sanoittamiseen siitä huolimatta, että pelottaa.

Sydän pysyy suhteessa avoimena avoimuuden ansiosta, tie toisen luo pysyy auki. Avoimuuden ilmapiirissä suljetun sydämen on myös mahdollisuus avautua ja luottaa uudelleen. Ei ehkä niinkään siksi, että toinen kuulisi vaan siksi, että itse kuulisit itsesi ääneen sanovan, mitä ihan oikeasti tarvitset.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kävin tänään puolison lapsuudenystävän synttäreillä. Pyöreitä vuosia tuli täyteen ja uusi vuosikymmen alkoi. Sopii hyvin uudenvuoden aatonaattoon. Olin ajatellut jo etukäteen tänään kirjoittaa jotakin uuden vuoden lupauksista ja odotuksesta. Nämä teemat yhdistyivät päivän juhlaan. Olimme olleet juhlissa vasta vartin, kun synttärisankarin työpaikan väki tuli onnittelemaan. Kuulimme puheen, jossa kerrottiin tämän työntekijän mukavista puolista. En tiedä kuunteliko kukaan kovin tarkkaan, mutta lopuksi kaikki havahtuivat. Puhuja kertoi pilke silmäkulmassa, että uusi rakkaus, jonka synttärisankari on löytänyt, näkyy mukavasti koko olemuksessa. Seurasi nyökyttelyjä ja hymyjä. Samalla niillekin paikalla olleille, jotka eivät uudesta rakkaudesta tienneet, selvisi tilanne. Yksin ei nyt tarvinnut juhlaa ja arkea kohdata.

Illan mittaan tuli puheeksi pöydissä koristeina olleet pienet peilipintaiset sydämet. Päivänsankari kertoi niiden olevan kierrätyskamaa. Ne oli laitettu talteen jo alkusyksystä, kun velipoika meni naimisiin. Synttärisankari kiteytti paljon, kun sanoi jotenkin niin, että: ”Kaikki kannattaa kierrättää, varsinkin käytetyt sydämet”.

Sitä vaan pohdin, että vuodet loppuvat ja alkavat erilaisten odotusten, kaipausten ja lupausten ristipaineessa. Miltä sinun uusi vuosi näyttää? Minkälaisen sydämen voisit käyttää uudelleen. Saako rakkaudesta kertoa ja miten se tai sen kaipuu meissä näkyy? Kaikkea hyvää saa luvata ja toivoa. Maailmassa kiertää vielä paljon lämmintä ja toivoa on!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

[avatar]

Kun mielessä on rakkaus, tulee havainnoitua kaikkea sillä silmällä. Kuten vaikkapa Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset -palstaa. Siellä Johannes 7 v. kysyi: ”Putoaako ihminen sitä nopeammin mitä syvemmälle hän putoaa?”. Ajattelin sitä lukiessani rakastumista, englanniksi falling in love eli rakkauteen putoamista. Enemmän kuin tapahtuman nopeutta tai hitautta, mietin sen vahvuutta ja voimaa.

Tavatessamme uuden ihmisen huomioimme ensiksi toisen fyysisen olemuksen ja jos se miellyttää meitä, viehätymme siitä. Pinnallinen keskustelu riittää ajan kuluksi johonkin saakka. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin kohta, jossa kaivataan jotain enemmän. Pelkkä pintataso ei riitä. Silloin aletaan tutkia, löytyykö toisesta jotain syvempää, aitoa ja ainutlaatuista. Jotain, joka koskettaa tunnetasolla ja mahdollistaa todellisen kohtaamisen. Johanneksen kysymykseen tieteellisen vastauksen antanut tohtorikoulutettava Ilkka Hendolin kertoi: ”..maapallon rautainen sisus on raskaampaa ainetta kuin kivinen kuori ja siksi se vetää lujemmin puoleensa”. Mitä syvemmältä tavoitan toista, sitä vahvemmin häneen kiinnityn.”...veto alaspäin on aina kovempi”.  Ihastua voi pintaan, mutta rakastuminen vaatii kosketusta toisen syvempiin kerroksiin.

Rakastumisessa, biologisesti ajateltuna parinvalinnassa, on kyse samasta fysikaalisesta ilmiöstä, mistä tässä Johanneksen kysymyksessäkin puhutaan, eli vetovoimasta. Joku mahtava voima vetää kahta olentoa vastaansanomattomasti puoleensa. He tunnistavat toisissaan sekä yhteyttä luovaa samankaltaisuutta että kiehtovaa erilaisuutta. Kuin magneetin vetämänä katse etsii toisen katsetta, käsi toisen kättä, iho ihoa.  Jos päästään pinnan alle ja riittävän syvälle, niin että sydän kohtaa sydämen, sielu sielun, ollaan rakkauden ytimessä.

”Mitä syvempi kuoppa, sitä lujempaa pohjalle tömähtää”. Niinpä. Jos tavoitan toisen sydämen ja sielun, olen mennyttä. Putoan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat