Kirjoitukset avainsanalla erilaisuus

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kirjoitin kerran tekstarin rakastetulleni, joka oli lähdössä matkalle, jotakuinkin niin, että ”jos olisit sana, olisit kaunein lause. Jos olisit puu, olisit kokonainen metsä, täynnä lintujen laulua.” Yritin sanoa, että, hän on paljon enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut kenenkään olevan. Ennen kaikkea paljon enemmän kuin minä koskaan kykenin ajattelemaan, että kukaan olisi.

Tämä, että toinen on niin paljon enemmän kuin itse osaa odottaa, tekee rakastetusta melkein ylimaallisen. Hän ei mahdu tavallisen puitteisiin. Hän saa aina hämmästymään, ihastumaan, liikuttumaan. Ihmisten parissa sitä tavallisesti toimii normaalin puitteissa, neutraalisti. Rakastettuni sen sijaan on wonderwoman. Hänen voittamaton supervoimansa on ehkä yksinkertaisesti se, että hän on minulle enemmän.

Muistan paljon satuja, jotka ovat tapauskertomuksia ihmisistä etsimässä sopivaa kumppania. Lasikenkään kuuluu juuri oikean kokoinen jalka. Oikea pari päätyy yhteen, oikeat ominaisuudet kohtaavat. Nettitreffailun matching hyödyntää algoritmiikkaa, joka ennustaa taustatiedoista ja muusta datasta todennäköisesti sopivimpia pareja.

Minun pitää kuitenkin sanoa, että itse en ainakaan olisi osannut etukäteen kuvata sitä, millainen on minun rakastettuni. Hän on jotain aivan muuta kuin minun rajatut ja itseeni sidotut ajatukset siitä, millainen voisi olla se ihminen, johon syvästi rakastuisin ja joka muuttaisi elämäni. Jos olisin sanonut sata, hän on tuhat. Jos olisi sanonut, että punainen, hän on sateenkaari.

Hän rikkoi kaikenlaiset oletukseni, ja rikkoo ne edelleen, koska ei mahdu mihinkään oletuksiin. Rakastan häntä kuin hurjaa tuulta ja valtamerta – antautumalla niille, tulemalla vaikutetuksi ja ravistetuksi ja väkevästi hellityksi.

Kaikkiin ihmisiin pitäisi suhtautua vangitsematta heitä oletuksiin. Vuorovaikutus on paljon antoisampaa, kun antaa ihmisille tilaa näyttäytyä omana itsenään. Esimerkiksi omien lasten; sen sijaan, että kuvittelee tietävänsä keitä he ovat ja millaiseen paikkaan he kuuluvat, se tieto on syytä luovuttaa heidän omiin käsiinsä. Heille kuuluu oikeus olla enemmän kuin meidän luulomme.

Tuolla tavalla vapaa pitäisi olla rakastetun. Muuten ei voi olla elämää suurempaa rakkautta.

Tietysti se elämää suurempi pitää kohdata. Siihen voi mennä kauan, ehkä joskus menee liian kauan. Mutta ainakin jos pitää maailmansa kiinni ja kuljeskelee lasikengän kanssa, kuihtuvan pieneksi jää mahdollisuus siihen, että tulisi tuulen tempaamaksi.

Jotenkin sille täytyy aueta ja antaa tila. Että kun katsoo sitä toista sitten kohdatessa, tunnistaa heti, että tuossa ihmisessä on jotain paljon enemmän, jotain selittämätöntä. Hänessä on jotain selittämätöntä ja se on hyvä asia, ja antaa sen repäistä minut sijoiltani. Sitten vapautuu luovaa voimaa. Rakkauden juuret kasvavat siihen syvälle.

Kun ei tarvitse asettaa toista omiin rajoihin, silloin ei toista yritä pienentääkään. Voi ihailla vain suurenmoisuutta, ja hämmästellä.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Kirjoitin aikoinaan siitä miltä tuntuu elää lyhyenä miehenä yhteiskunnassa, jossa naisten oletetaan kaipaavan rinnalleen pidempää miestä ja, jossa miesten pituutta on täysin luvallista yleisesti arvostella. Nyt kirjoitan samasta asiasta hieman uudenlaisesta näkökulmasta.

Enismmäinen tyttöystäväni oli minua reilusti pidempi ja pidempiä olivat myös seuraavatkin. Kunnes kohtasin nykyisen tyttöystäväni. Nyt hän on puolestaan minua selvästi lyhyempi. Ensimmäistä kertaa minä olen se suhteen pidempi osapuoli.

Olen jo pitkään ajatellut, että monen naisen kohdalla ajatus siitä, ettei voisi seurustella itseään lyhyemmän miehen kanssa johtuu tottumuksesta. Tottumuksesta, jota ympärillä olevat kuvaukset ja kommentit tukevat. Se kaikki konkretisoitui hyvin selvästi, kun kohtasin nykyisen tyttöystäväni ensimmäisen kerran. Huomasin ajattelevani, että 'pystynkö tähän?'.

Iskin nopeasti epäilyksiäni kaikilla niillä kokemuksilla, joissa olin joutunut samojen epäilysten uhriksi. En voinut antaa itseni sortua siihen samaan. Niinpä työnsin epäilykseni syrjään ja päätin katsoa mitä tapahtuu.

Kyse oli tosiaan tottumuksesta. Aluksi pituuseromme tuntui vieraalta. En minä ollut tottunut olemaan suhteessa pidempi osapuoli. Monet pienet asiat olivat uudenlaisia ja se saattoi hämmentää hetkittäin. Mutta siihen kaikkeen tottui. Samoin kuin olen aikoinaan tottunut siihen, että olen suhteessa se lyhyempi. En minä pituuttani miettinyt alinomaan silloin, kun olin suhteessa itseäni pidempien kanssa. Suhteessa oleellisia olivat aivan toiset seikat kuin pituutemme. Ja samoin on nytkin. En minä enää mieti pituuseroamme. Eihän se määrittele tai rakenna suhdettamme, sen tekevät aivan muut asiat. Hetken aikaa sen aiheuttama tottumattomuuden tunteeni meinasi kuitenkin vaarantaa koko suhteen alun.

Olen joutunut kokemaan sen miltä tuntuu, kun sinut nähdään epäkelpona kumppanina vain pituutesi takia. Ihmetellyt sitä kuinka mielettömältä se tuntuu. Nyt iloitsen siitä, että se kaikki sai minut havahtumaan hetkessä, jossa olin itse minulle uudenlaisen asetelman ja sen tuoman vierauden tunteen keskellä. Etten antanut sen vierä mukanaan. Olen nimittäin nyt suhteessa, joka tuntuu oikeammalta kuin kenties mikään koskaan. Suhteessa, joka tekee minut monessa hetkessä niin onnelliseksi, etten tiennyt sellaista onnea olevankaan. Ja olisin voinut menettää sen kaiken heti alkuunsa jos olisin erehtynyt kuuntelemaan tuttuuta kaipaavaa epäilyksen ääntäni.

Ensimmäisessä lyhyen miehen puheenvuorossa kannustin miettimään ovatko toiveesi kumppanista todella omasi vai onko ympäristön luomat mielikuvat voineet vaikuttaa niihin, sekä muistamaan etteivät yleisetkään toiveet ole kaikkien kesken jaettuja. Nyt kannustan miettimään onko joskus kyse sittenkin tottumuksesta. Voisiko jokin vieraalta ja hämmentävältä tuntuva sittenkin olla jotain, joka hetken kuluttua tuntuu vain arjelta. Varmistamaan, ettet vain menetä turhaan jotain, joka voi tehdä sinut onnelliseksi. Ja kuten edellisen puheenvuoroni kohdalla, niin tahdon myös muistuttaa, ettei tämän kaiken tarvitse liittyä vain kumppanin pituuteen. Se voi liittyä niin moneen muuhunkin, aina ruumiin muodoista ikäeroon ja koulutuksesta yhteiskuntaluokkaan.

Älä kävele onnesi ohitse vain siksi, ettei se olekaan entuudestaan tutulla tiellä.

Onnellisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Maxell Young

Ihastutaan, tapaillaan, seurustellaan, mennään kihloihin ja naimisiin. Jossain kohtaa muutetaan yhteen ja lopulta hankitaan lapsia. Näinhän se menee, eikö niin? Yksinkertaista ja selkeää. 

Saatamme tehdä oletuksia, että kaikki suhteet etenevät suunnilleen samoin tavoin. Todellisuudessa niiden tempo, järjestyts ja sisällöt saattavat kuitenkin vaihdella valtavasti. Alkuun se voi hämmentää. Muita ja kenties ihmisiä itseäänkin. On outoa, kun tututtu ja opittu kaava rikotaankin.

Huomasin esimerkiksi itse hämmentyväni, kun tuttavat kertoivat onnellisena muuttaneensa erilleen. Olin ollut valmis pahoittelemaan suhteen vaikeaa tilannetta, kunnes tajusin heidän iloitsevan asiasta. He olivat todenneet, ettei yhdessä asuminen sopinut heille. Omissa asunnoissaan suhde kuitenkin kukoisti ja tuntui hyvältä.

Meinasin kyseenalaistaa omissa ajatuksissani tuttujeni koko suhteen, kun se ei mennyt totutun normin mukaan. Ajatella, että kyllähän sen täytyi selvästi ennakoida epäsopivuutta toisilleen, jos ei kerran toisen kanssa asuminen toiminut. Miettiä, että millainen tulevaisuus sitä nyt sellaisella suhteella voi olla. Mutta eihän sen tilanteen todellisuudessa tarvinnut kertoa muuta kuin sen, ettei yhdessä asuminen toiminut. Ja että ihan hyvä tulevaisuus voi sellaisellakin suhteella olla. Eri asunnoissa vain.

Saatamme tehdä oletuksia, että kaikki suhteet etenevät suunnilleen samoin tavoin. Todellisuudessa niiden tempo, järjestyts ja sisällöt saattavat kuitenkin vaihdella valtavasti. 

Meidän ei tulisi jäädä jumiin totuttuun narratiiviin vaan nähdä jokainen suhde yksilöllisenä kokonaisuutena. Sinulle tuskaiselta tuntuva tilanne voi ollakin toiselle ihan luonteva ja päinvastoin. Suhdetta, omaa tai muiden, ei siis kannata peilata stereotyyppiseen tarinaan vaan suhteen osapuolten toiveisiin ja tarpeisiin. Näin voimme välttyä esimerkiksi tekemästä jotain itselle epäluontevaa vain siksi, että "niin tässä kohtaa kuuluu tehdä" tai säälimästä turhaan ystävää, joka on tilanteeseensa tyytyväinen.

Suhteiden polkuja on monenlaisia. Osa niistä muistuttaa alussa kuvaamaani perinteisenä pidettyä taivalta ja osa taas ei. Ja kumpikin on ok. Tärkeintä on, että ne olisivat suhteen osapuolille mieluisia.

Suunnistavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Aaron Burden, Unsplash

Viime viikolla kirjoitin siitä kuinka voi olla hyvä ainakin yrittää tutustua kumppanille tärkeisiin asioihin. Tekstiin kirjoitin myös kohdan, ettei kumppanini tarvitse hengittää kristillisyyttä. Ajatus jäi pyörimään mieleeni ja sen äärelle tahdon tänään pysähtyä.

Aiemmin ajattelin, ettei toisen vakaumuksella tai sen puutteella ole minulle mitään merkitystä. Sitten koin, että sillä onkin suurempi merkitys kuin olisin koskaan osannut arvata. Nyt ajattelen, että vakaumusta suurempi merkitys on asenteella toisen vakaumukseen.

Vaikka hengellisyys ei ole koko ihminen, eikä se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa, on se kuitenkin esimerkiksi itselleni asia, joka lävistää tällä hetkellä koko elämäni. Se on työni, maailmankuvani, ihmiskäsitykseni, vakaumukseni, syyni, tukeni ja turvani. Tämä on kumppanini myös hyvä ymmärtää; että kristillisyys näkyy väistämättä arjessa, mikäli arkea kanssani jakaa. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että kumppani kokisi itse kristillisyyden merkitykseliseksi tai edes omakseen.

Voimme suhtautua meille vieraaseen vakaumukseen monella eri tavalla. Se miten suhtaudumme muiden vakaumukseen ja millainen rooli omallamme on, vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme elää eri vakaumuksen omaavan henkilön kanssa. Osalle vakaumukset ovat niin voimakkaat ja ristiriidassa, ettei yhteiselo onnistu vaikka muuten yhdessä oleminen olisikin mukavaa. Esimerkiksi itse en osaisi kuvitella palaavani rippikoululeiriltä kotiin, jossa odottava ihminen näkisi minun juuri johdattaneen nuoria johonkin haitalliseen tai negatiiviseen. Sen sijaan voin hyvinkin olla suhteessa ihmiseen, joka ei jaa uskoani tai luottaa itse elämässään, johonkin mitä en ymmärrä, jos molempien uskolle ja arvoille on kuitenkin suhteessa tarvittava tila ja kunnioitus.

Kumppaneilla ei tarvitse olla sama vakaumus. Heidän välillä täytyy kuitenkin olla kunnioitus ja mahdollisuus tarvittavaan tilaan. Myös suhteessa vakaumukseen tai vakaumuksettomuuteen. Joillekin se muodostuu vain yhteisessä vakaumuksessa, joillekin myös jossain muussa.

Pääsiäisterveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat