Kirjoitukset avainsanalla totuus

Kun tämä rakkaus alkoi, minun oli vaikea saada siitä otetta. Minulla ei ollut sille oikeastaan edes nimeäkään, mutta tunsin selvästi, että hyvin suuret asiat olivat alkaneet liikkua tai että jotain vääjäämätöntä oli tapahtunut, minussa ja minulle. Koska en osannut itse selvittää itselleni, mitä ne asiat olivat ja mitä oikein oli tapahtunut, minun oli puhuttava ystävilleni. Puhuin arimmista asioistani, koska tarvitsin mahdollisuuden käsitellä ääneen ja jonkun toisen kanssa sitä, mikä ei omissa sisäisissä keskusteluissani selvinnyt.

Olen onnellinen, että minulla on nuo ystävät, joille saatoin tuolloin puhua.

Kun minä ymmärsin olevani rakastunut, ja kun se rakkaus sai kasvaa, syntyi uusi tarve puhua: halu jakaa sitä, mitä koin. Minä täytyin niin paljosta tunteesta ja koin, että minulle oli tapahtunut jotain niin erityistä, että siitä oli kerrottava jotain joillekin niistä ihmisistä, jotka olivat lähimpänä minua ja tuota naista, joka nuo tunteet sai syntymään. Minä myös halusin itseni ja meidän olevan totta maailmassa, ei vain keskenämme omassa kahdenkeskisessä suhteessamme. Syntyneen yhteyden kiinnittäminen ihmisiin ympärillämme oli sen näkyväksi tekemistä. He, jotka jakoivat ylitsepursuavan ilon minun kanssani, olivat tapahtuneen todistajia.

Rakastunut ihminen tarvitsee sellaista kannattelua. Rakkaus on voimallinen, mutta herkkä tila. Se tarvitsee suojelijoita, kannattelijoita, hymyileviä läheltä katsojia.

Kun järjestimme häät, halusimme kutsua sinne ihmiset, jotka olivat tulleet tavalla ja toisella osalliseksi meidän elämäämme, vaikka yhden iloisen ja tärkeän kohtaamisen tai sitten jatkuvan rinnalla kulkemisen verran: rakkauden juhlat, joihin ihmiset oli kutsuttu jakamaan meidän keskinäinen ilomme.

Ei onnea pidä piilottaa, piilossa se menee hukkaan tai haihtuu kuin henki ilmapallosta. Oma onni ansaitsee tulla jaetuksi ihmisten kanssa, jotka juhlivat sitä ja tanssivat pitkälle yöhön yhdessä onnellisten kanssa. Onnelliset ovat heitä, joiden onnen toiset ovat valmiita ilomielin jakamaan. Onnellisia ovat he, joiden kanssa jotkut haluavat oman syvimmän onnensa jakaa.

Viime vuosien mittaan olen silloin tällöin kokenut rakkauden tulvahduksia rakastettuani N.N.:ää kohtaan, jotka ovat yksinkertaisesti olleet enemmän kuin olen yksin voinut  pidellä. Silloin olen kiireesti lähettänyt viestin jollekulle sellaisella läheiselle ihmiselle, joka tuntee hänen hyvin,  ja kertonut miten ihana rakastettuni on, koska tokihan hänkin tietää sen. "N.N. on niin soma, että pakahdun!" ja ystävä jakaa kanssani sen ilon. Pakahdun kyllä, mutta hän pakahtuu tavallaan kanssani, ja se, että joku jakaa hiukan sellaista tunnettani, antaa minulle yhden todisteen siitä, että hyvä on totta.

Elämämme ympärille on kiertynyt myös aivan uusia ystäviä. He eivät ole tässä sattumalta. Me halusimme jakaa elämäämme ja pitää kodin oven auki ihmisille tulla. Heitä tuli, ihmeellisen hienoja ja yllättäviä ja mainioita. Heistä tuli ystäviä meille. Minusta tuntuu, että voimme elää rakkaus vapaasti näkösällä heille. Sellainen jakamisen lähtökohta on tehnyt näistä ystävyyssuhteista avoimia ja lämpimiä, samalla tavalla kuin niistä vanhoista ystävyyksistä, joiden kanssa olemme tässä tarinassamme vaeltaneet yhdessä alusta alkaen.

Kun olen punninnut sitä, kuinka arvokas elämässä on rakastumisen ja rakkauden ilo, minusta se on niin arvokas, että siitä on syytä kertoa avoimesti missä vain. Puhe rakkaudesta ja toisen ihmisen kanssa jaetusta ilosta asettuu vasten kaikkea muuta puhetta, jolla maailmaa halutaan täyttää: vasten huolipuhetta, surusta ja menetyksistä kertomista, puhetta uhkista, sairauksista, sodasta, kuolemasta. Ne ovat todellisia asioita, mutta niin on rakkauskin, rakastuneena oleminen ja kahden ihmisen leikit ja ilot. Niistä kertominen on rehellisyyttä elämää kohtaan. Rakastetun lumosta kertominen on rehellistä häntä, hänen lumoaan, minua itseäni ja elämää kohtaan.

Maailma kajahtelee vallasta puhumisesta, mainoksista ja maailmankatsomuksellisista saarnoista. Ei rakastetun ihme ja tämä rakkaus ole vähäpätöisempää kuin ne.

Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Minulle tämä rakkaus on totta, ja minä puhun rakkaudesta, koska voin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rehellisyyttä ja avoimuutta pidetään usein toimivan parisuhteen lähtökohtina. On tärkeää kertoa omista tunteista ja ajatuksista toiselle, jotta suhde syvenisi. Tavoitteista kertominen luo mahdollisuuden yhteiselle unelmoinnille ja oman menneisyyden avaaminen auttaa ymmärtämään kenelle oikeastaan sanoikaan ”tahdon”. Jos molemmilla on halu ymmärtää ja rakastaa toista kaikesta huolimatta, ei kaapeista tarvitse löytyä sellaisia luurankoja, joita ei voi puolisolle paljastaa.

 

Mutta mikäs eteen silloin, kun kysyt puolison mielipidettä arkisissa asioissa. Olette lähdössä juhliin ja olet jo päättänyt, mitä puet päällesi. Haluat kuitenkin tietää puolisosi mielipiteen ja kuulla, miten kauniilta näytät. Jos vastaus onkin ”Ihan hirvee mummomekko, etkai sä nyt tota laita!” Haluatko varmasti kuulla sen?

 

Tai kun kysyt rakkaaltasi, voitko lähteä viettämään tyttöjen iltaa hänen jäädessä kotiin lasten kanssa ja toinen vastaakin kieltävästi. Kyse on aidosta ja rehellisestä mielipiteestä. Hän ei todellakaan halua jäädä lapsenvahdiksi sinun vaihtaessa vapaalle. Tiedät toki, ettei sinun tarvitse kysyä lupaa tekemisiisi, mutta yksimielinen päätös asiasta tuntuisi mukavammalta alulta vapaaillalle.

 

Entä miltä rehellisyys tuntuu elämän suurissa asioissa? Haluaisitko tietää, että puolisosi on ollut sinulle uskoton? Tai jos hän olisi ihastunut työkaveriinsa, mutta ”mitään ei olisi tapahtunut”. Avioliitto ei voi hyvin, jos siihen ahtautuu kolme ihmistä. Jos joku toinen on puolisollesi tärkeämpi kuin sinä tai jos hän haluaa jakaa tärkeät tunteet ja ajatukset jonkun muun kanssa, vaikka ”mitään ei tapahtuisikaan”.  Sitä on vaikea kuulla.

 

Tai onko itsellekään helppo olla rehellinen? Se on yksi vaikeimmista rasteista. Vieressä oleva näkee asioita, mitä ei itsessään uskoisi olevan. Kaikkein pimeimmät puolet jäävät helposti omalta katseelta piiloon, mutta toinen huomaa ne helposti. Miltä tuntuu kuulla rakkaalta raakoja totuuksia itsestään? Asioita, joita ei uskalla tai halua sanoa ääneen ”Ketä oikein yrität miellyttää? Miksi et pysty olemaan minun puolellani?” Enhän minä tuollainen ole. Vai olenko sittenkin?

 

Ehkä kyse ei lopulta olekaan siitä, että totuus itsessään tekee kipeää. Tapa, millä asiat sanotaan vaikuttaa enemmän siihen, miltä totuus tuntuu. ”Kulta, olet todella kaunis, mutta tuo mekko ei tee oikeutta sinulle. Olisiko sinulla joku toinen?” kuulostaa paljon paremmalta kuin töräytys mummomekosta. Ja joskus rehellisyys satuttaa, vaikka asian muotoilisi miten kauniisti.

 

Läheisyyden näkökulmasta on parempi, että välillä vähän kirpaisee, mutta suhde rakentuu juurevalle maaperälle. Silloin kummankaan ei tarvitse elää pilvenhattaratalossa, joka hajoaa, kun vähänkin tuulee. Omista teoista vastuuta ottamalla vaikeidenkin asioiden yli voidaan päästä. Ja anteeksi antamiseen suostuminen on aimo harppaus eteenpäin. Siinäkin kannattaa silti muistaa rehellisyys itselle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat