Kirjoitukset avainsanalla muistot

Kuva: Wonderwoman

Olin tänään esityksessä, jossa piti valita yksi asia, jonka uskoo säilyvän tulevaisuudessa. Ensin ajattelin, että alumiini, mutta sitten sanoin, että rakkaus, koska jos elämä säilyy, tulevaisuudessa, säilyy rakkauskin.

Rakastaminen on paras asia minussa. Ihmisessä on monia hyviä ja ihania puolia. Erinomaisia ominaisuuksia. Kaikenlaisia kyvykkyyksiä. Mutta suurin kaikista on rakkaus. Ehkä sen väkevyyden takia, tai siksi, miten se kykenee muuttamaan todellisuuden toiseksi ja tekemään kaiken sen, mitä rakkaus tekee.

Mikään muu ei kykene siihen, mihin rakkaus kykenee. Ajatelkaapa sitä.

Kaikkien rakkauden variaatioiden ja muotojen joukosta minulle ja rakastetulleni on kehkeytynyt tällainen rakkaus kuin meillä on. Millainen se on? Sellainen, että haluaisin sen säilyvän tulevaisuuteen ikuisesti.

Viime viikonloppuna mietin mökkilaiturilla istuessamme, että on todella harmi, että ihmiselämä on niin lyhyt kuin se on. Koska tämä erityinen rakkauden tunne, jota minä tunnen ihmeelliseen, alati yllättävään, ainutlaatuiseen rakastettuuni, on kerta kaikkiaan ainutlaatuinen sekin. Se on olemassa vain sen aikaa kuin minäkin.

Tämä on minut eläväksi tekevää, kutittavaa, sivelevää, syvää, pyörteilevää, kohisevaa rakkautta, jota minä tunnen. Se on aivan ihmeellinen evoluution välitulos.

On tarvittu lähes ääretön, katkeamaton ketju tapahtumia universumin alusta saakka – alkaen tämän galaksin ja aurinkokunnan muodostumisesta ja elämän ilmaantumisesta maapallolle – jotka ovat johtaneet tähän rakkauteen, jota minä tunnen rakastettuani kohtaan, ja minun kykyyni tuntea tätä rakkautta ja hänen kykyynsä vastaanottaa minun rakkauteni tällaisena kuin se on.

Joten mietin, mökkilaiturilla, kaislikon kupeessa, että koska tämä tuntuu niin hienolta jutulta, olisipa mahdollista säilyttää jotain tästa rakkaudesta ikuisesti.  

Ajattelen, että rakkaus, rakastuminen ja rakastaminen säilyvät tulevaisuuteen.

Tietääkseni alumiinikin säilyy. Alumiinituotteiden pinta oksidoituu jotenkin sillä tapaa, että se lopulta lähes ikuisesti suojaa alumiinia hajoamasta. Siinä säilyy siis ihmisen kädenjälki.

Jospa voisi pakata alumiinisen purkin minun ja rakastettuni rakkaudella. Silloin siinä alumiinipurkissa säilyisi ihmisen kädenjäljen lisäksi myös meidän sydänjälkemme. Purkki säilyisi ehkä läpi sadat tuhannet ja miljoonat vuodet. Se olisi sopivampi kesto sille, mitä olen tässä rakkaudessa löytänyt ja miltä se tuntuu. Kuin Voyager-luotain, se rakkaus-alumiinipurkki matkustaisi läpi avaruuden ikuisuuden kaltaisten välimatkojen, ja oudot uudet tähdet tuikkisivat sille.

Rakastuminen ja rakastaminen ovat suunnattoman arvokkaita asioita. Ne ovat lähes epätodennäköisiä ja saavuttamattomia. Mutta sitten ne yhtäkkiä tapahtuvat! Hän on tässä. Mahdottomasta tulee mahdoton. Love works it’s magic.

 

Terveisin, J

 

 

Kommentit (1)

Vierailija

Kaikkien ulottuvilla se on, tuo rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen. Useat kuitenkin ohittavat, ylittävät tai alittavat mahdollisuutensa tehdä tietoisesti oikeutta tuolle elämää antavalle asenteella , rakkaudelle. Kukin on tässä sidottu kasvamiseensa ihmisenä. Vaatii nöyryyttä tunnustaa tarvitsevansa toista, suostua vastaanottamaan ja uskoa voivansa antaa rakastetulleen jotain merkitsevää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mitä minulla on taskuissa ja laukun pohjalla? Kumosin yhden usein käyttämäni olkalaukun sisällön lattialle, kun etsin sieltä muistitikkua. Tikku löytyi, mutta löytyi paljon muutakin.

Muun muassa:

 

Ruotsalainen sadan kruunun seteli, vanhentunut.

Käytetty yhden matkan julkisen liikenteen lippu Berliinistä.

Talonvaltaajien pamfletti, Berliinistä.

Kalkkikivi, linnun tai sydämen muotoinen, Hiidenmaalta.

Pieni joululahjan kortti, osoitettu vanhemmiltani minulle ja rakastetulleni.

Rajanylitysdokumentti Moldovasta Transnistriaan.

Tosite autonvuokrauksesta Visbyssä viime keväällä.

Fiesta des Suds -festivaalin ohjelma kahden vuoden takaa Marseillesta.

Albaniankielinen ravintolassa näytettävä lappunen, jossa lukee ”Ilman lihaa”.

Ruokakaupan ostoskuitti Espanjasta, Costa Blancalta, 28,70 euroa.

Ruokakaupan kuitti Kreikasta, 43,60 euroa.

Ravintolan kuitti Pietarista, Petrogradskajalta.

Lufthansan tiskiltä saatu matkatavaroiden tunnistetagi.

Tiukasti kolmioiksi käärittyjä kirja- ja levykauppojen muovipusseja eri kaupungeista.

Lippu Camera Obscuraan Cadizissa.

Konfettia Tukholmasta.

Kuitti apteekista lauantailta.

 

Rakastettuni vitsailee, että minulla on useita takkimuseoita. Päällystakkien taskuissa ja vuorissa on samanlaisia asioita kuin tuossa laukussani.

Minusta se on hyvä kuvaus, takkimuseo. Kaikki nuo tavarat, lipukkeet, laput, kuitit ja asiat ovat merkityksellisiä. Siksi, että ne kuuluvat merkityksellisiin hetkiin.

Kävin apteekissa, koska rakastetullani oli nousemassa flunssa, ja juomasekoituspussit sen loiventamiseen olivat loppu. Kävin apteekissa, ja mietin hyllyn äärellä, mistä mausta hän pitääkään eniten.

Camera Obscurassa kävimme häämatkalla, vuosia sitten jo. Laukun sivutaskussa on säilynyt se englanninkielinen esite ja lippu, mutta me menimme saksankieliseen näytökseen, koska se sattui alkamaan juuri siellä ollessamme. Oli kirkkaan aurinkoinen päivä. pimeän tornihuoneen sisällä pyöreälle kuperalle levylle piirtyi valkohehkuinen kaupunki ja ihmiset, jotka kävelivät sen katuja pienennettyinä kuin sadussa.

Visbystä vuokratulla autolla menimme pohjoisimmalle hiekkarannalle Fårössä. Siellä ei ollut ketään muita kuin me, ja lintujen jälkiä tuulen pyyhkimässä hiekassa.

Ja niin edelleen. Nämä ovat jälkiä kahdesta rakastavasta. Meidän jälkiämme.

Valikoituja Arkisia tapahtumia, juhlavia hetkiä, elämää; pienten erikokoisten paperien sekamelska laukussa on yhdestä näkökulmasta roskaa, toisesta näkökulmasta dokumentteja. Ne eivät ole mitään taikaesineitä. Menneiden hetkien iloiset asiat eivät ole puristettuina niihin – mutta jollain tapaa minä arvostan niitä.

Se kaikki, mitä tapahtui samaan aikaan kuin tuo silppu ja lipukkeet muodostuivat ja siirtyivät minulle, on minulle kallisarvoista. Se on elämääni, jota olen elänyt rakastuneena ja jota elän tässä rakastuneena. Jotain siitä ulottuu hivenen esineiden maailman puolelle. Niistä tulee symbolisia. Siksi ne eivät ole roskaa minulle.

Jollain vanhalla kuitillakin on arvo siksi, että kun katson, mistä se on, muistan välittömästi jotain siitä hetkestä. Hetki on kallis, jos se on vietetty rakastettuni kanssa tai häntä ajatellen. Rakkaudella on sellainen aikajänne, jossa sekä tapahtunut että tämä hetki ja tulevakin ovat läsnä kaikki, sekoittuneina. Rakkauden aika-avaruus.

Olen tietysti romantikko. Tämä on romanttista tavaroiden ja asioiden käsittelyä. Koska olen rakastunut romantikko, olen jollain tapaa vakavissani noiden kappaleiden äärellä. Siksi laitan ne takaisin laukkuun. Se on harmitonta, ja jotenkin vain saa sydämeni lämpimäksi. Rakkaudessa on lupa hassahtaa.

Lattialle putoilevat konfetit olen luvannut kerätä pois. Siihen on varaa kaltaisellanikin: minulla on koko kourallinen niitä. Vasta kun jäljellä ovat viimeiset, siirryn säilytysmoodiin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Selailen vanhaa valokuva-albumia. Kuvat ovat kellertäviä ja värit haalistuneita, mutta vakosamettihousujen punaisen värin erottaa selvästi. Miesten paksut viikset ja naisten tuuheat permanentit hymyilyttävät. Tuttujen kasvojen joukossa on muutama tuntematon. Kysyessäni saan hymyilevän vastauksen myötä nimiä tuttujen entisille seurustelukumppaneille ja ex-puolisoille. Katson kuvia, joista näkee, että hauskaa on ollut ja yhdessä on naurettu.

Jään pohtimaan kuvien nimettömiä kasvoja. Läheisteni ja tuttujeni elämään on kuulunut ihmisiä, joita sinne ei enää kuulu. Ihmisiä, joiden kanssa on istuttu kesäauringon lämmittämällä rantakalliolla ja naurettu. Ihmisiä, jotka ovat olleet joskus rakkaita ja tärkeitä. Ihmisiä, joiden kanssa on joskus jaettu kaikki ja nyt ei enää mitään - paitsi muistoja.

Pariskunnan erotessa useampi kuin kaksi ihmistä lähtee eri suuntiin. Lähipiiri ja sukulaiset eroavat samalla toisistaan. Parisuhteen päättyessä ystäviä, sukulaisia ja läheisiä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Ympäriltä hajoaa koko maailma ja sen palasia keräämään tarvitaan auttavia käsiä.

Kun tukee ystävää erossa, samalla eroaa itse tämän entisestä puolisosta. Ystävästä, jonka kanssa on naurettu, itketty, saunottu ja juhlittu, tulee vähitellen kasvo valokuva-albumissa - tärkeä muisto. Kymmenen vuotta sitten haaveiltiin vierekkäisistä rivitaloasunnoista ja nyt kerrataan kuulumiset vaivautuneina maitohyllyllä. Lapset kysyvät: “Kuka se oli?”

“Yks tuttu.”

Olen surrut eroja salassa. Olen tiennyt, että ero on rakkaalle ihmiselle ainoa järkevä ratkaisu, mutta silti itkenyt ikävääni piilossa. Olen tiennyt, että näin pitää tehdä ja tukenut päätöksessä, mutta ollut pahoillani. Piilossa ja salassa siksi, että eroa läpikäyvän ei tarvitse eikä kuulu kantaa lähipiirinsä murheita.

Palaan vielä ajatuksissani valokuva-albumin kellastuneille sivuille ja mietin rakkaitani sekä niitä nimettömiä kasvoja. Toivon, että heillä kaikilla on elämässään asiat hyvin. Vaikka vuodet ovat vierineet ja kasvot vaihtuneet, ei ihmisellä koskaan ole liikaa muistoja, joissa istutaan kesäisellä rantakalliolla ja nauretaan.

 

Tätä kirjoittaessa soi:

https://www.youtube.com/watch?v=hLQl3WQQoQ0

[avatar]

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Juhannuksena läheteltiin tunnelmakuvia perheiden ja sukujen yhteisissä Whatsup-ryhmissä. Minun vanhempani laittoivat meille suloisen päivityksen omastaan. Jääköön se yksityiskohdiltaan yksityisyyden suojiin, mutta se sai minun ajattelemaan siinä juhannuskokon roihua vartioidessani, miten paljon vanhempieni kahdenkeskinen suhde mahdollisesti vaikuttaa omaan rakkauden kokemukseeni ja siihen, millä tavalla minä nyt aikuisena olen onnellinen ja intohimoinen.

Sanoin rakastetulleni myöhemmin, kun me kiipesimme juhannussaunan lauteille, että olenkin romanttinen mies jo toisessa polvessa. Tai oikeastaan kolmannessa, kun ajattelin isovanhempiani.

Rakastumisten tarinat eri sukupolvissa ovat minun sukuni yksi lahja itselleni. Varmaankin äitini on niitä eniten minulle kertonut. Omien vanhempieni rakastumisen kertomuksen olen kuullut monta kertaa ja siitä on tullut osa minunkin itseymmärrystäni. Minä olen peräisin siitä tarinasta.

Olen tosiaan peräisin näistä tarinoista, joissa ihmiset ovat tulleet vastustamattomasti vedetyiksi yhteen. Tämä kaupunki, jossa elän, säilyttää niitä muistoja kaduilla. Joskus keskellä kaupunkia ajattelen hetken sitä, että kuljen parhaillaan vanhempieni opiskelijarakkauden näyttämöllä. Se tuntuu hyvin merkitykselliseltä.

Ylipäätään omien vanhempien ajatteleminen ”heinä kahtena”, parina, rakastavina, on merkityksellistä, ja keskelle sitä ajatusta juuri osuin juhannuskokolla.

Asiat monesti valkenevat oivalluksina. Kyse on syntyvistä ymmärryksistä: havaintojen ja muistojen tarinallistumisesta niin, että ne käyvät järkeen.

Minulle käy järkeen se, että vanhempieni välisen rakkauden tila on kahdenkeskinen, heidän kahdenkeskisensä. Saamani oivallus vanhemmistani oli kuin valokuva heistä, joka näyttää nuo kaksi ihmistä, jotka minulle ovat vanhempia, kaksin, keskenään, toisiaan kohti.

Heidän suhteensa on heidän. Se on heidän aarteensa. Mutta mielessäni oleva kuva siitä on minun aarteeni. Ja ehkäpä se on minulle yksi malli, joka on pohjustanut tätä rakkaussuhdetta, jossa antaudun kahdenkeskisyyteen, ja jossa vaalin aikaa meille kahdelle ja ylläpidän tilaa meille kahdelle.

Olen ajatellut, että rakastaminen näin kuin nyt rakastettuani polttavasti, ihanasti, syvästi, kokonaan rakastan, vaatii aikuisuutta. Olemme siitä puhuneet aiemmin yhdessä. Ehkä se näkyy myös tässä vanhempien rakkauden katselemisessa heidän omanaan, sellaisenaan.

Kun aikuistuu suhteessa vanhempiinsa, heidän voi antaa olla myös nainen ja mies, pelkän äidin ja isän sijaan. Nuo kaksi ihmistä ja heidän kahdenkeskisyytensä. Ja heidän vanhempansa, kaksin, kumppanit. Ja nyt minä ja rakastettuni, meidän kahdenkeskisyytemme tulipunaisessa, linnunlauluisessa onnessa.

Kun mieltää syntyneensä rakkaudesta, on paljon helpompaa elää rakkaudessa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat