Kirjoitukset avainsanalla läheisyys

Pienikin kosketus voi tehdä paljon suhteen eteen. Kuva: Sarah Cervantes, Unsplash

Rippikouluissa kerrotaan joskus tarinaa, jossa pohditaan, kuinka meidän jokaisen sisällä käydään hyvän ja pahan taistelua ja kuinka se kumpaa itsessämme ruokimme, voittaa. Kenties ihmissuhteissakin on joskus niin, että se mitä ruokimme vahvistuu sekä säilyy ja se jolle annamme tilaa, kasvaa.

Kerroin viime viikolla kuinka tällä hetkellä teemme kumppanini kanssa toisillemme joulukalentereita, joissa kerromme muun muassa mitä toisessa rakastamme. Iloitsen niistä kalentereista, mutta yhtälailla iloitsen siitä, että vastaavanlainen avoin ja rakastava puhe on osa ympärivuotista arkeamme. Meille on luontevaa sanoittaa ja näyttää rakkautta toisillemme. Olemme lähekkäin ja kerromme tunteistamme. Toki olemme olleet yhteisellä polulla vasta pienen hetken, mutta samalla on arkisesta läheisyydestä sekä rakkauden sanoista tullut kovin tavallinen osa elämäämme jo nyt. Ne eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään. Päinvastoin. Uskon vahvasti siihen, että jokainen aidosti sanottu rakkauden tunnustus ja rakkaudella luotu kosketus vahvistavat rakkauden tunnetta entisestään.

Eräässä kauan sitten näkemässäni kuvassa on edelleen, jotain joka puhuttelee ja mietityttää minua yhä uudelleen. Siinä kuvassa iäkäs naisoletettu kysyy vieressään istuvalta miesoletetulta, että miksei miesoletettu koskaan sano rakastavansa häntä. Miesoletettu puolestaan vastaa, että onhan hän kertonut sen jo kerran ja sanoo kyllä, jos tilanne joskus muuttuu. En voi väittää, ettenkö saisi miesoletetun logiikasta kiinni ja, etteikö siinä olisi jotain kaunistakin. Hiljaisuudella ilmaistussa rakkaudessa. Kuitenkin samaan aikaan uskon, että erityisesti tunteiden kohdalla myös toistolla on oma voimansa. Niin sanojassa kuin niiden sanojen vastaanottajassakin. Ne voivat vahvistaa itse itseään kerta toisensa jälkeen.

Sanojen lisäksi uskon kosketuksen voimaan. Aikoinaan eräältä Tiia Forsströmin pitämältä seksuaalisuutta käsittelevältä luennolta jäi mieleeni muun muassa juuri arkisten kosketusten tärkeys. Kuinka merkittävää läheisyyden ylläpitämiselle sekä hyvinvoinnille voi olla, että ihan vain vaikka paijaa toista ohi kulkiessaan. Kuinka se luo pohjaa, joka vahvistaa suhteessa niin paljon laajempaa osaa kuin ikinä osaisi arvatakaan. Se käy järkeen. Jokainen kosketus jättää jäljen, joka jatkaa elämäänsä meissä. 

Me olemme joskus kumppanini kanssa nauraneet sille kuinka ällösöpöjä saatamme hetkittäin olla. Mutta kenties joskus on hyväkin pitää kiinni sopivasta määrää ällösöpöilyä. Mahdollistaa omassa arjessaan sopivaa määrää läheisyyttä, kosketuksia sekä kauniita rakkauden sanoja, jotta antaa kaikelle sille tilaa sekä voimaa olla ja kasvaa entisestään.

Rakastavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Nukuin pari yötä yksin, ja halasin nukkuessani tyynyä, kun rakastettuni oli matkalla. Koetin ujuttaa itseni koko sängyn alalle ja nauttia vapaasta venyttelevästä täys-X-asennosta sekä pidennetystä K-asennosta. Nukahdin, nukuin ja heräsin. Aika vähäinen kokemus, kuin aneeminen tai muuten vähäverinen.

Tyyny on jotain, mistä pitää kiinni ja sängyn pinta jotain, mitä vasten painautua, mutta jäin tietysti kaipaamaan rakastettuni läsnäoloa ja kehon mittaa untani vasten.

Kun nukun hänen kanssaan, se on kuin manner ja saari, joita yhdistää mannerjalustan kiinteä silta, joka kulkee katkeamatta veden allakin. Minä olen ulapan saari ja hän on mantereen vakaa rauha – minun mielestäni. Olen se nukkuja, joka pitää kiinni kosketuksesta läpi unenkin, koska haluan varmistaa, etten ajelehdi yksinäisille vesille oudoksi ja arvoksi, vaan olen juuri niissä koordinaateissa, joissa pitääkin.

Nukahdettuani tietoisuuteni häviää uneen, mutta minusta tuntuu siltä, että kehon aistivuus rekisteröi koko ajan toisen olemusta ja lämpöä, raajojen ihanaa painoa, lähellä nukkuvan hidasta ruumiillisuutta, ja on sen ääreen kiertynyt. Tietoisuuden tuolla puolen jokin minussa nauttii. Sen täytynee olla niin, koska aamulla herään tyytyväisenä.

En muista heränneeni vastaavalla tavalla tyytyväisenä yksin. Kokonaisen toisen ihmisen merkitys puuttuu nukkumisesta aina silloin.

Toisinaan ajattelen säälin tuntein murrosikäisiä ja teinejä ja nuoria, jotka joutuvat nukkumaan aivan yksin vuosikaudet. Lapsena on saanut nukkua sylissä ja jossain vaiheessa se on loppunut. Matka sellaisen kehollisen läheisyyden loppumisesta siihen saakka, että saa taas nukahtaa ja nukkua ja herätä toisen ihmisen läsnäolon piirissä on kylmien vuosien mittainen.

Ehkä ajatus kertoo enemmän minusta kuin siitä, mitä nuoret ajattelevat. Mutta muistan, että lasten nukuttaminen oli merkityksellisen tuntuista: istua vuosien ajan sängyn vierellä lattialla ja lepuuttaa kättään nukahtavan lapsen olalla ja selällä – illalla ja yölläkin aika usein. Sen läsnäolon tarkoituksen ja tarpeellisuuden tunsi selvästi.

Ihan samanlainen läsnäolon tarve ja tarkoitus tuntuu minussa unta hakevana, aikuisena nukahtavana, nukkuvana, vain vähän toisella tapaa. Siinä on rauhan lisäksi iloa myös, riemukkuutta löydetystä läheisyydestä.

Sellainen unenaikainen läheisyys on kaukaisempaa juurta kuin rakastajan ja rakastetun läheisyys, mutta tällaiseenkin suhteeseen se kyllä kuuluu. Lempeään limittäiseen lepoonhan intohimon uuvuttamatkin unessa vajoavat.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Olipa kauniisti kirjoitettu ❤ Tämän jälkeen tuli tunne, että vaikka lapsi olisi kuinka iso en tule koskaan kieltämään jos lapsi haluaa viereen nukkumaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun on valmis päästämään irti rooleistaan ja muureistaan, niin voi hellyydenosoituskin osua paljon syvemmälle. Kuva: Priscilla DuPreez, unsplash

Olin tänään Temppeliaukion kirkossa kuuntelemassa Mari Sainion konserttia. Konsertti oli niin syvästi koskettava, vaikuttava ja aseistaan riisuva kokemus, että lopulta huomasin olevani siinä sielu aivan auki. Kaikki muurit ja roolit muserrettuina. Jäljellä vain jotain, mikä löytyy aivan ytimestä.

Katsoin vieressä istuvaa kumppaniani ja mietin, kuinka onnellinen olenkaan, että saan olla siinä hänen vierellään niin avoimena. Mietin, kuinka onnekasta onkaan, ettei ainakaan kaikki purettuja muureja ja rooleja rakenneta takaisin hetkessä, vaan saan olla auki vielä paljon pidempään. Saan mennä nukkumaan kumppanini viereen sielu täysin avoimena. Kuinka onnelliseksi se minut tekeekään. 

On puhdistavaa, vapauttavaa ja voimauttavaa olla joskus sielu täysin auki. Samaan aikaan se voi olla myös pelottavaa. Kun jäljellä on vain se kaikkein olennaisin, se syvin ydin, niin on myös herkemmillään kuin koskaan muulloin. Me rakennamme sekä ylläpidämme erilaisia muureja syystä. On turvallisempaa olla, kun toisten tunteet ja teot eivät osu suoraa ytimiimme vaan suodattuvat muiden kerrosten läpi. Se estää haavoilta. Samaan aikaan se suodattaa kuitenkin myös kaiken hellyyden, rakkauden ja kauneuden.

Joskus on hyvä olla sielu täysin auki. Laskea irti kaikista muureista ja rooleista. Kohdata toinen, rakastettu ja turvallinen, ihminen suodattamatta ja suoraa. Antaa itsensä haavoittuvaiseksi, jotta voi tulla myös mitä voimakkaimmin rakastetuksi. Uskaltaa kokea rakkaimpansa läsnäolo jokaisella sielunsa osalla.

Uskallatko istua kumppanisi edessä täysin paljaana, sielu täysin avoimena? Uskallatko antaa hänen rakastaa aivan suoraa, mitään suodattamatta. Ja kuinka sinä voisit saada sielusi auki? Mitkä asiat saavat sinut luopumaan muureistasi ja rooleistasi?

Täysin avoimin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Jos kysyn olkapäältäni ja käsivarreltani, pitäisikö rakastettuni olla vieressäni aina, ne ravistelisivat myöntävästi. Jos kysyn kyljeltäni, lanteeltani ja jalan syrjiltä, onko niillä huutava ikävä, jos rakastettuni on poissa, ne värähtävät hätäisinä ja kaivaten.

Kehoni mieli on, ettei se halua käyvä nukkumaan kuin rakastettuni viereen, ja varmistaa öinen kosketus. Kuinka muuten nukkuisin kauniissa unissa?

Rakastava mieli kuitenkin tietää, että rakastettu tarvitsee myös menonsa ja matkansa, eikä ainoastaan minua. Ajatukset seuraavat häntä sinne, missä hän on, juuri nyt, ja tunnen lempeää rakkautta ja syvää lämpöä häntä kohtaan. Keho vain asettuu vastarintaan eikä suostu ymmärtämään, missä toisen iho ja hengityksen rytmi on.

Rakkauteen kuuluu tämänlainen ristiriita toisen tarpeiden tunnistamisen ja tukemisen, ja toisaalta oman kaipuun ja ikävän kokemisen välillä. Tavallaanhan rakastava on ahne, saadakseen kaiken mitä toinen tarjoaa, saadakseen välittömästi lähelleen kaiken mitä toinen on. Ja kuitenkin rakastavana oleminen merkitsee, ainakin aikuiselle ihmiselle, toisen näkemistä, ihailua ja mahdollistamista erillisenä, kokonaisena ja itseohjautuvana persoonana.

Minä tietysti nukun yksinäisessä sängyssämme aina vastentahtoisesti ja levottomana. Koska kaipaan. Mutta se on vain toinen puoli todellisuuttani. Koen onnea ajatellessani rakastani näkemässä asioita, löytämässä ja kokemassa, ja tähän hetkeen jo tulevasta siirtyvää iloa, kun hän pian tulee takaisin.

Rakkaus on monikerroksinen ja monikasvoinen. Se näyttää meille itsemme kokonaisina ihmisinä, joihin mahtuu ahneen ja anteliaan rakastamisen jännite.

Tuo jännite on vahva, ja siksi se kertoo vahvasti kahdesta asiasta: tämä rakkaus on vahvasti sillä mallilla, että se saa aikaan kiperän kaipuun tunteen koko kehoon. Ja toisaalta tämä rakkaus kykenee jakamaan toisen elämän ja ilon sekä lähekkäin että molempien itsenäisyydessä.

Minulle sellainen näkymä ei ole triviaali vaan merkityksellinen. Nämä kehon ja mielen tunnot ovat todet. Meidän rakkautemme on elävä ja tosi. Me olemme eläviä ja tosia. Se on perin arvokasta saada kokea keskellä arkiviikkoa. Kiitos kaipuulle ja mielen keinoin jaetulle ilolle!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat