Kirjoitukset avainsanalla läheisyys

Kaupallinen yhteistyö

Nyt kun taas on vähän liikaa työtä ja kovin paljon vastattavaa, haluan usein käpertyä rakastettuni syliin. Siellä on lepo ja turva.

Minussa on sisälläni tämä pienen eläimen kaltainen, joka hakeutuu lähelle toista ja asettuu siihen huokaisten. On lohdullista olla toista vasten. Asiat pelkistyvät. Tämä hetki on tässä, ja olen parhaassa paikassa.

Rakastettua vasten levätessä ei tarvitse olla mitään muuta kuin on. Voi olla vain tämä keho ja tämä mieli, eikä mitään suoritettavaa. Ei tarvitse saada aikaan vaikutuksia ulkoisessa maailmassa, ei tarvitse käynnistää tapahtumaketjuja ja ylläpitää prosesseja. Ei tarvitse johtaa lopputuloksia. Riittää, että on vain olevainen.

Rakastamisessa korostuvat useimmiten tekojen ulottuvuudet. Rakkaus tarvitseekin tekoja, jatkuvia tekojen puroja ja tekojen vuolaita virtoja, jotta se voisi olla se rakkauden meri, jota kaivataan. Onneksi siihen rakkauden mereen voi myös upottautua ja vajota, silloin kun tarvitsee.

Voi käpertyä, ja olla samaan aikaan aivan hereillä ja melkein kuin unessa.

Tässä pienen eläimen kaltaisessa sylilepoon asettumisen tilassa me olemme jotenkin inhimillisiä olentoja. Olemme tarvitsevia ja myönnämme sen koko pieneksi laittautuneella kehollamme, eikä siinä ole mitään hätää tai muuta kummempaa. Ihminen siinä vain, rakastamansa ihmisen vieressä, kosketuksissa, lepäämässä.

Nämä ovat samanlaisia perin yksinkertaisia ja lähtökohtiin palauttavia hetkiä. Sellaisia toisia ovat esimerkiksi se, kun joskus juo lasin viileää kirkasta vettä ja se tuntuu parhaalta juomalta. Tai esimerkiksi se, kun menee polkua metsään puiden alle ja hengittää hitaasti syvään, ja se hengittäminen tuntuu syvästi merkitykselliseltä.

Jos minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski. Mutta minulla on ihana rakastettuni, iloni, leponi. Meri, joka kuljettaa minua maininkiensa keinussa. Hän on niin kaunis ja minä lepään hänen sylissään. Tästä ammennan voimani päiviin. Syys tuntuu keväältä.

 

Terveisin, J

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki tietävät, miten magneetti käytännössä toimii. Näkymättömän voiman vaikutuksesta metalli liikkuu ja asiat tarttuvat toiseen. Moni saattaa muistaa ja tuntea magnetismin taustalla vaikuttavien perusvoimien teoriaa, ja syvällisemmin tietää, miksi kappale vetää toista puoleensa siten kuin se käy: naps.

Silti se on aika ihmeellistä ja riemastuttavaa, se naps. Liikutat magneettia pöydän yllä ja yhtäkkiä joku pikku mutteri tempautuu siihen kiinni. Nousee ilmaan ja tarttuu tiiviisti. Tai arkisista arkisin, jääkaappimagneetti, sen naps, kun päästät sen sormistasi lähellä jääkaapin ovea, eikä se putoa lattiaan, vaan asettuu vasten pystysuoraa.

Noissa on jotain selittämätöntä koettavaa, vaikka kuinka tietäisi, mistä on kyse. Magneetti tekee jotain selittämättömän tuntuista metallisille asioille.

Samoin on selittämätön rakastuneiden kehojen magneettisuus.

Kun on rakastunut, se tapahtuu salaperäisen, näkymättömän voiman vaikutuksesta, kehojen yhteen painuminen tiiviisti.

Normaalisti ihmiset pitävät kehonsa erillään, ihonsa erossa toisesta ihosta. Itse asiassa kosketus edellyttää usein suorastaan tahdonalaista voimankäyttöä, jolla itsensä ja toisten ihmisten välimatkan voi ylittää ja asettua kosketuksiin.

Rakastuneiden kehoja sen sijaan vaikuttaa liikuttavan sisäinen voima. Ajattelematta mitään sen kummempaa, iho hakeutuu kosketuksiin.

Minä huomaan sen monesti yöllä: havahdun siihen, että olen kietoutunut niin tiiviisti rakastettuani vasten kuin mahdollista. Kehoni on hakeutunut niin. Tänään aamulla ajattelin tätä magneettisuutta, kun herätyskellon soitua torkutin vielä kymmenen minuuttia, ja ennen kuin olin ehtinyt päättää mitään, olin jo kääntynyt vasten nukkuvaa rakastettuani. Aivan samalla tavalla selittämättömällä näkymättömällä itsestäänselvyydellä kuin magneetti toiseen.

Kun hän kulkee läheltä ohitseni, rakastettuni, vaikka olohuoneen ovensuussa, käteni liikahtaa koskettamaan häntä – minun kehoni reagoi hänen magneettiseen vetovoimaansa.

Ja tämä on riemastuttavaa. On yksinkertaisesti riemastuttavaa, miten selittämättömällä tavalla me tunnemme toista kohtaan, kun olemme rakastuneet. Se on tavallista, mutta tavattoman epätavallista. Minusta se on ihmeellistä ja selittämätöntä, vaikka tiedänkin, miten kehojen vetovoima toimii, ja tunnen teoriaa tästä vuorovaikutuksesta.

Aamulla nousin ylös ja tulin aamutoimien jälkeen takaisin makuuhuoneeseen. Kaunis ihana vetovoimainen rakkaani nukkui siinä vielä. Tietysti silitin häntä. Ei sille edes voi mitään. Se on magnetismia. Ihanaa. Ja kauheaa lähteä töihin siitä, mutta illalla tapahtuu paluu takaisin, ja kosketuksiin. Se merkillinen naps, ja tunnen tietoisessa mielessäni taas saman riemastuttavan ilahduksen, kun tämä rakastunut keho reagoi toisen magneettisuuteen.

Varaukset ovat kohdallaan.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jani Laukkanen

Kun lapset olivat pieniä, tiesimme elävämme paljon puhuttuja ruuhkavuosia. Niitä, joista kaikki varoittivat: silloin aika ei riitä mihinkään. Ja silti sitä pitäisi varata parisuhteelle.

Ruuhkavuodet tulivat ja menivät… Ei, ei se ihan niin mennyt. Moneen muuhun elämänvaiheeseen verrattuna jakso, jolloin lapset olivat pieniä ja toinen aikuisista kotona, oli verrattain leppoisa tuleviin vuosiin verrattuna.

Vuosia taaksepäin katsoessani olen päätynyt siihen, ettei mitään ruuhkavuosia ollutkaan. Oli vain elämää ylä- ja alamäkineen. Kullekin päivälle riitti yhtä paljon tekemistä lasten iästä riippumatta. Ja aina edessä oli sama valinta: mistä irrotan hetkiä puolisolle?

Vuosia taaksepäin katsoessani olen päätynyt siihen, ettei mitään ruuhkavuosia ollutkaan.

Saimme lapset nuorina. Jaksoimme valvoa, tarvitsimme unta silloin niin kovin vähän. Sekin vähä oli usein katkonaista. Parisuhdeaika löytyi illasta. Heti sen jälkeen, kun olimme saaneet lapset nukkumaan yhdeksän jälkeen. Iltaan jäi kolme hyvää tuntia opiskella ja istua yhdessä puolison kanssa. Aina keskustelut eivät päättyneet niin rattoisasti kuin olisimme toivoneet, mutta vietimme silti sinnikkäästi hetkiä toisiimme vuosi vuodelta paremmin tutustuen.

Lapset kasvoivat. Syntyi odotettu iltatähti. Iltatreffit eivät enää toimineet. Talossa kukkui teinit. Siirryimme saunaan. Monta vuotta lämmitimme saunan joka ikinen ilta. Varasimme mukaan juomat, jotta löylyissä jaksoi istua pidempään.

Tuli ikää. Illalla alkoi väsyttää. En olisi ikinä alle 30-vuotiaana uskonut, että tuhlaan päivän parhaat tunnit nukkumiseen. Mutten jaksanut enää valvoa puoleen yöhön. Kymmeneltä sammui silmät. Mikä avuksi? Mistä nyt aikaa parisuhteelle?

Avuksi on tullut aamut. Nykyään juomme kahvit yhdessä kello kuusi.

Avuksi on tullut aamut. Nykyään juomme kahvit yhdessä kello kuusi. Istumme terassilla kahvikupit kädessä, pohdimme edellistä päivää ja muokkaamme tulevaa. Säästä riippuen päällä on paksu takki ja saappaat tai jotain kevyempää. Mutta rutiini on sama. Aamulla yhdessä ulos. Elämäntilanteet muuttuvat, mutta valinta pysyy: jostain on hyvä löytää aikaa rakkaudelle. Kaikki vuorokauden tunnit käy.

Terveisin, Hanna Ranssi-Matikainen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Keho reagoi aina ensimmäisenä

Meillä on keho, joka tietää aina ensimmäisenä, miltä meistä tuntuu. Keho reagoi. Keho myös järjestäytyy koko ajan uudelleen eli vaihdamme asentoa vähän väliä; pää liikahtaa, sormi nousee, pylly pyörii penkissä ja keho etsii hyvää asentoa.

Keho kertoo paljon asioita. Se vavahtaa, vetäytyy, kiristyy, hengittää pinnallisesti, vapautuu, hikoilee, punoittaa ja niin edelleen. Valitettavan harvoin olemme tietoisia kehomme viesteistä, ellemme ole oppineet pysähtymään se hienovaraisten viestien äärelle. Kehon on taipumus alkaa huutaa viestejään, jos jätämme pienet viestit omaan arvoonsa.

Kun et tiedä, mitä tunnet..

Kun kuuntelet kehoasi, mitä se kertoo, kun olet kumppanisi lähellä? Vaikka et tietoisesti tiedä, mitä tunnet kumppaniasi kohtaan, keho kyllä kertoo. Yleensä kyllä tiedämme, mutta emme uskalla katsoa, miten suhteessa voimme, varsinkin silloin, kun voimme vähän huonosti. On pelottavaa voida huonosti, koska se voi merkitä eroon päätymistä.

Pysähdy kuuntelemaan. Vaatii rohkeutta olla itselle uskollinen ja täysin rehellinen. Missä kohtaa kehossa tunnet tunteesi? Mitä kehossasi tapahtuu?

Kehon voi ottaa jonkinlaiseksi mittariksi silloin, kun on juuri tavannut uuden ihmisen. Mieli voi haluta sitoutumista, mutta kehon hälytyskellot sanovat, että ei. Kumpaa kuuntelet?

Ja päinvastoin…

Tekeekö mieli olla toisen lähellä? Ja keho rentoutuu kumppanin läheisyydessä? Keho on auki ja vastaanottavainen? Olet kuin sulaa vahaa ja tekisi mieli mennä yhdessä peiton alle?

Anna kehon kertoa, mitä sinulle kuuluu juuri nyt. Keho puhuu totta. 

Terveisin, Miia Moisio

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat