Kirjoitukset avainsanalla matka

Ilmassa pientä pakkasta. Kävelemme vanhan koiramme kanssa pitkin radan vartta. Välillä se haukkuu vastaan tulevia vedettäviä matkalaukkuja, hiljaisia lajitovereita. Mutta sen hajuaisti toimii, vaikka muut aistit ovat hiljalleen hiipuneet.

Mies haistaa alakuloisuuteni. Mikä on? Pala kuristaa kurkkua. Päälle viisikymppisen suusta kumpuaa mahdoton haave. Olisin halunnut lapsen kanssasi. Meidän lapsemme. Aika kulkee nopeasti ja sitä jäi meille niin vähän. Olisin halunnut kohdata sinut jo paljon aikaisemmin. Tähän hauras äitini olisi sanonut, ei makeaa mahan täydeltä. Hän, joka eli 94-vuotiaaksi ja söi viimeiset viikot ennen kuolemaansa joka päivä lempileivoksiaan.

Toteutuneessa elämässä olemme mieheni kanssa mielestäni ymmärtäneet leivosten arvon. Olemme kertoneet toisillemme tarinoita jo kuljetuista matkoista, merkityksellisistä ajanjaksoista ennen meitä. Mieheksi ja naiseksi kasvamisesta. Molempien lasten maailmaan tulosta ja vanhempana olemisen rikkaudesta. Haavoittumisista ja koko elämän kestävästä eheytymisestä. Vuosista, joita ilman meitä ei olisi. Vuosista, joina me kasvoimme toisiamme kohti. Niitä me tarvitsimme ollaksemme sinä ja minä.

Omalla kohdallani kysymys taitaa olla vanhenemisen haasteellisuudesta ja siihen liittyvästä yhä enenevästä luopumisesta. Sen hyväksymisestä, että ihminen lähtee maailmasta yksin, harvemmin yhdessä toisen kanssa. Saatille toki voi päästä. Rakkaudessa olen välillä tuskallisen tietoinen siitä, että emme voi elää yhdessä ikuisesti. Vain tämä hetki on totta. Sen sijaan toivon, että en haikailisi sitä mitä ei edes olisi voinut olla. Haluan olla kiitollinen kaikesta siitä mitä on. Tämä keskinäinen rakkaus ja intohimo on meille vielä suotu. Nähdyksi tulemisen ilo, lohdutus ja helpotus.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vohveli mustilla kirsikoilla ja kermavaahdolla ja kaksi cappuccinoa, kiitos! Kahvilassa on puusohvia, vanhoja nojatuoleja ja Itä-Saksan aikaisia ikilevypintaisia pöytiä. Jaamme vohvelin ja kahvista jää hyvä maku suuhun. Ulkona on pimeää ja sumuista ja värivaloketjuja näyteikkunoiden pielissä.

Katu, jolla kahvila on, johti vielä kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten muurille. Se seisoi tuossa Bernauer Strassen edessä ja jakoi kaupungin ja maailman kahteen osaan.

Kahvin jälkeen kävelimme kilometrin verran vanhan muurin matkaa, jolle on sijoiteltu sen historiasta kertova ulkonäyttely. Nurmikko oli huurteinen, värjöttelimme kuljeskellessamme hitaasti eteenpäin.

Paikoissa, joihin oli kaivettu muurin alitse pakotunneleita, on laitettu siitä merkit. Merkit on myös rajan yli yrittäessään kuolleille. Vimma päästä muurin toiselle puolelle oli monelle niin suuri, että sitä yritettiin kaiken tuhon uhalla.

Minulla oli merkillisen tunteellinen olo, kun katselin kahta tarinaa päällekkäin: meitä kävelemässä yhdessä ihmisten erottamisen muistomerkillä. Tämä rakkauskin oli toteutunut murtautumalla läpi muurien.

Muistan myös sen, miten voimakkaalta tuntui katsella lähetystä Berliinin muurin murtumisesta vuonna 1989. Se riemu. Kun nyt kävelimme joulukuisessa iltapäivässä, yleinen historia sai henkilökohtainen vahvistumaan. Kuin olisi tarkastellut tunteitaan kaksinkertaisesti vahvistavan linssin läpi.

Ja kun me myöhemmin iltayöllä kävelimme kaupungilla kohti asuntoamme, mieleeni tuli kuvia ihmisistä, jotka tämän kaupungin asunnoissa rakastuivat ja rakastivat, menettivät rakkautensa, hapuilivat rakkauttaan, toivoivat ja elivät arkeaan rakkaudessa tai rakkaudetta keskellä kaikkea sitä dramaattista aikaa sodasta muuriin ja muurista tähän päivään.

Rakkaudessa yksityinen ja yleinen ovat sekä kaukana toisistaan että erottamattomia. Ketkään eivät rakasta kuin me ja kuitenkin kaikki rakastavat. Se on samalla suloista ja jotenkin haikeaa.

Berliini on kaikkine jakautumisten ja yhtymisten historioineen kauhean romanttinen kaupunki, ja historian kiehtomille rakastavaisille se on yksi suuri parisuhdemetafora. Minä tunnen täällä jatkuvasti kaipuun ja saavuttamisen, huuman ja melankolian jännitettä. Berliinissä haluaa ottaa rakastettunsa syliinsä ja pitää kiinni lujasti, koska saa tehdä niin. Saa rakastaa vapaana, ja siksi niin rakastaa.

Täällä on kaikenlaista rakkautta. Paljon myös sellaista hassuttelevaa ja kohtuudesta piittaamatonta rakkautta, joka erityisesti saa hyvälle tuulelle.

Suloisin jälki sellaisesta oli Warschauer Strassen aseman hissitorin päällä. Sieltä oli kurotuttu vatsallaan maaten maalaamaan mustalla spraymaalilla suurin kirjaimin teräksenharmaalle pohjalle: DEV LIEBT THERESE. Perään oli laitettu punainen hehkuva sydän.

Ah.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime viikolla lähdimme perheen ensimmäiseen reissuun. Vauvavuottamme seurannut MHL  juuri sopivasti päätti kautensa lomailuaiheeseen. Kaikki pelottelut ja vinkit kourassa lähdimme urheasti matkaan -risteilylle.

Moni asia oli oppikirjan mukaan valmisteltu. Aamupuurot laitettu annospusseihin, vaipat pakattu, mietitty vuodenaikaan ja risteilypatsasteluun sopivat asut, nukkumisjärjestelyt, matkareitit yms. You name it- We got it. Matkakuume inkarnoitui kohdallani edellisenä yönä jopa oikeaksi kuumeeksi, mutta matkaan lähdettiin. Tätä oli odotettu.

Ja ah, kyllä kannatti! Mummot lirkuttelivat vauvalle, vauva flirttaili vastaantulijoille ja ihmetteli kaikkea.  Tarjoilijoilla oli aina extra-aikaa pikkunaperolle. Kaikki tarvittava löytyi tarvittaessa. Kun on pitkän talven kohdannut loskaisessa Helsingissä joukkoliikennevälineissä kiukkuisia mummoja, jotka ovat valmiita ampumaan lapsiperheet, niin tällaisessa ilmapiirissä sielu lepäsi. Tää oli lomaa!

Ehkä lapsi matkassa onkin siunaus. Olen oppinut viimein lopullisesti jotain. Ei ehkä kannata väsymykseen asti haalia kokemuksia, vaan välistä makoilu laivahytissäkin on luksusta. Ja kuulkaa: parisuhde kiittää.

On niitä toisenlaisiakin muistoja. Roomassa valittiin lounaan sijasta Forum Romanum. Virhe.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat