Kirjoitukset avainsanalla ilo

Kuva: Jaakko Kaartinen

Rakastettuni istui aamulla vieressäni sängyllä. Olin tuonut aamiaisen siihen tarjottimella, ja olin kysymässä, haluaako hän ensin kahvin vai mysliä. Hän nojasi minuun päin ja sanoi ”kiitos” ja että ”olet rakas”. Sitten hän painoi kasvonsa hetkeksi kaulaani vasten, ja minä annoin suukon hänen otsalleen.

Katsoin hänen kasvojaan, kun olin ojentanut hänelle myslin oranssissa kupissa (oranssissa, koska se on vahva ja säteilevä väri, sellainen kuin hänkin), ja samalla hetkellä tulin ajatelleeksi, miten ihanaa on suudella ja suukottaa hänen kasvojaan.

On ihanaa suudella rakastettunsa kasvoja.

Kasvoissa on niin paljon ihmisestä, niin paljon kaikkea sitä, minkä toisessa tuntee ja tunnistaa. Enemmänhän me luemme toistemme kasvoja kuin mitään muuta. Ilmenemme toisillemme ilmeissä ja niiden vaihtumisessa toisiin, katseessa ja sen suoruudessa.

Koko keho puhuu, mutta kasvot puhuvat eniten. Ehkä siksi kasvojen suuteleminen on niin ihanan ja intiimin tuntuista. Tuntuu, että suutelee koko ihmistä samalla.

Ja kasvoissa on niin paljon herkkiä, hienovaraisia, pehmeitä kohtia suukoteltavaksi.

Silmäkulmien ihoa on ihanaa koskettaa huulilla. Kun siihen suukottaa, toinen siristää silmiään vaistomaisesti, ja kun hymy rypyttää ihon, sen tuntee suukon alla. Tai se kohta aivan silmän alla nenänpielessä, missä iho tuntuu talvipakkasella viileimmältä, kuin koskettaisi marmoria, ja kesällä lämpimältä kuin kesäilta tuntuu – se on ihana.

Kun suutelen rakastettuni silmiä, minusta tuntuu, että haluan suudella kauniiksi kaiken sen hyvän, mitä hän näkee ja suudelmin lohduttaa siitä raskaasta, mitä maailmassa näkyy.

On niin mukavaa suukottaa kulmia ja kulmakarvoja, ja aivan varovaisesti silmäripsiä, jotka kutittavat aavistuksen.

Poskipäät, leuan kärki ja leukapielet ottavat suudelmat vastaan pehmeinä ja vahvoina, piirteiden takana olevat luut tuntuvat; meidän kehollisuutemme on luiden ja lihan todellisuutta, kosketettavaa, kouriintuntuvaa, suudeltavaa.

Hymykuopat ovat suudelman paikka, ja suupielet, se ihmeellinen paikka, jossa huulet juuri aukeavat. Ja sitten suu, rakkaani kaunis, vahva suu.

Minä ajattelin näitä rakastamisen pieniä ulottuvuuksia ja tunsin muistuman pienestä hurmiosta, jota tuntee, kun suukottaa rakastettunsa kasvoja. Se oli impulssi, ja sitä seurasi teko.

Rakastetun ihanat kasvot.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen

Tänään vaihdoin rakastettuni polkupyörän katkenneen vaihdevaijerin uuteen. Toisekseen kävin ostamassa taimia pihamaan suureen kukkapenkkiin, jonka olin ideoinut. Ajattelen sen kukkaan ehdittyään tuottavan paljon iloa meille.

Ilo alkaa jo, kun seuraan penkin istutusten kehittymistä ja ensimmäisiä nuppuja, nuppujen aukeamisia, teriöitä, perhosia niissä – ja kun jaan innoissani huomioitani rakastetulleni. Pyörän vaihdevaijerista on iloa vielä aikaisemmin, huomenna, vauhdin huumaa hänelle.

Tällaiset pienet arkiset askareet ja tekemiset ovat rakastamisen ruisleipää. Ne ovat rakastamisen moreeni. Rakastamisen punamultamaali. Rakastamisen kantatieverkosto.

Mitä enemmän ajattelen rakastamista, sitä enemmän minun tekee mieli istuttaa kukkia.

Erään kerran vuosia sitten, kun olin vasta palavasti rakastunut rakastettuuni, kirjoitin hänelle viestiin, että jos hän katsoo ikkunasta ulos torille, se on täynnä punaisia neilikoita. Ne ovat puhjenneet lumen keskelle minun askeliini, kulkiessani siinä ja häntä ajatellessani.

Olen rakastunut, joten näen kukkia kaikkialla. Niitä on kaikkialla! (Rakastettuni kylvämät orvokit ovat levinneet matoksi pihan rinteelle ja sen kallioiden kupeisiin.) Niin kuin rakastaminen on arkea, kukatkin ovat. Tästä näkökulmasta arki on ihanaa!

Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, miten arvokasta minkäkinlainen tekeminen on. Rakastettuni on kannustanut minua esittäessäni idean siitä, että voisin käyttää aikaani enemmän yksityiskohtien tarkastelemiseen: esimerkiksi sen katselemiseen, miten tuuli vapisuttaa olemattoman pieniä lehtiä rantahiekassa kasvavassa matalissa kasveissa. Kun sellaiseen ohjaa huomiotaan, havaitsee loputtomat määrät kaunista, ja sen alkaa ottaa tosissaan, osana omaa elämäänsä.

Toinen juttu on tuo käsillä tekeminen. Vaihdevaijerin vaihtaminen on melko vähäinen juttu, mutta tarjoaa kyllä tilaisuuden ruuvailla auki, pujotella ja kiinnittää, tarkistaa ja säätää ruuveista ja vetimistä. Se on konkreettista, käsinkosketeltavaa suhdetta maailmaan. Apua rakastetun pulaan.

Minusta tuntuu, että tällaista tekemistä tarvitsee voidakseen hyvin. Kuten ruoanlaittokin, jossa yhdistyy sekä kauniiden asioiden tarkastelu (vihannekset, marjat ja hedelmät esimerkiksi) sekä käsillä tekeminen. Ja rakastetun kanssa jakaminen.

Joten ruisleipää, moreenia, punamultamaalia, kantateitä.

Ja siperiankurjenmiekkoja, unikoita, krasseja, ukonhattuja, päivänkakkaroita, joita tänään istutin. Ne ovat penkissään tuolla ja levittävät juuriaan. Sellainen mieli minulla on rakastamisestakin. Haluan että se kasvaa ja kukkii vahvasta mullasta.

Ihminen on sitä, mitä tekee. Ehkä tuollaisessa väittämässä on peränsä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen. Yksityiskohta Lulu Halmeen teoksesta Suomineidon uudet kujeet

Että saa rakastaa toista, tekee elämästä kerta kaikkiaan rikkaan ja täyteläisen. Kaikki nämä tunteet, joista mieli ja keho täyttyvät! Wou!

Jatkuvasti havahdun huomaamaan tämän. Sellainen riemastuttava ”hei, miten iloista, että mulla on tämä” -hetki toistuu ja toistuu. Siitä on tullut avaintekijä myönteisessä elämänkokemuksessa. Elämä on villikukkaketo.

Lisäksi rakkaussuhteessa kaikki arkisetkin yleiset tuntemukset tihenevät ja vahvistuvat. Esimerkiksi se kokemus, joka itsessä syntyy, kun on myötäelävä. Myötäelämisen kokemuksesta ihmiseen syntyy hidasta ja tiivistä sisäisen merkityksen tuntua ja tyytyväisyyttä, joka varmasti siihen kannustaakin.

Rakastetun elämän myötäeläminen synnyttää moninkertaisen merkityksellisyyden kokemuksen. Se liittyy varmastikin syvään uteliaisuuteen, jonka rakastuminen herättää toista ihmistä kohtaan. Aivan kaikki yksityiskohdat kiinnostavat toisessa.

Muistan, miten selitin, että minua kiinnostaa rakastetussani sekin, miten hän solmii kengännauhansa. Millainen solmu se on? Kuka sen opetti? Tuleeko tuplasolmu, meneekö rusetti oikealta vai vasemmalta ympäri ja ali? Miltä näppärät sormet näyttävät, kun hän solmii? Kumartuuko kyykkyyn vai asettuuko toisen polven varaan. Putoavatko hiukset silloin kasvoille ja pyyhkäiseekö ne kädenselällä silmiltä, vai kampaako sormillaan sivuun korvan taakse. Ja niin edelleen.

Tuo kaikki kiinnostaa minua yhä. Kaiken tuollaisen katsomisesta ei saa kylläkseen. Miten voisi saada!?

Toinen rakastumisessa syntynyt asia oli mielen liikkuminen siellä, missä rakastettu on kulloinkin. Siellä missä hän kulkee, minun mielenikin liikkuu.

Kun nämä kaksi asiaa ovat yhdistyneet, syntyy erityinen myötäelämisen maisema: kaikki, mitä hän tekee, mitä töissään kokee, mitä opiskelee, mitä harjoittelee ja mitä luo kiinnostaa, ja kaiken sen äärellä haluaa seurata hänen kanssaan. Sitä, mikä on voimia vievää, myötäelää sen koko painolla. Kaikkea ilahduttavaa ja hauskaa iloitsee ja riemuitsee sisäisesti mielessään toisen vierellä ollen.

Ja tästä toisen elämän äärellä elämisestä nousee vahva tyytyväisyys elämään ja sen toteutumiseen. Se on onnellisuutta merkityksen tunteesta, joka on virittynyt tähän unioniin.

Tietoisuus on ihmisolennon sisäinen kuva itsestä maailmassa. Minusta tämän tällä planeetalla esiintyvän elämän suurimpia ihmeellisyyksiä on, että tietoisuudessa, mielessä, kokemuksessa olennot voivat näin limittyä ja sekoittua toisiinsa. Se on biologiaa, neuropsykologiaa, hiukkasfysiikkaa ja kvanttiteoriaa, mutta meille tietoisuuksille se on myös yksinkertaisesti rakkauden ihme.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen, aamun jälkeen työmatkalla lumisydän.

Kevättalven eteneminen kuuluu jo siinä, että pihapiirissä tiaiset laulavat aamuisin enemmän. Me kuuntelemme sitä heräämisen jälkeen hetken ja nautimme siitä. Tuuletusikkunaa voi pitää auki hetken aikaa pakkasella, ennen kuin kukat ikkunalaudalla saavat liikaa viileää. Sen hetken ajan linnut kuuluvat makuuhuoneessa.

Tänään aamulla seisoimme tuon ajan ikkunan vieressä sylikkäin. Kun se hetki oli mennyt, ymmärsin heti, miten merkityksellistä ja hyvää aikaa se oli. Se tuntui niin eheältä ja hyvältä kokemukselta, että oli kuin koko päivän tärkeimmät asiat olisivat tehtyinä jo.

Jos hyvä elämä ja onnellisuus on se, mitä ihminen tavoittelee, tiaisten kuunteleminen aamuhämärässä huoneessa tuuletusikkunan vierellä sylikkäin seisoessa rakastettuni kanssa on hyvä elämä onnellisesti täydellistyneenä.

Tällaisissa hetkissä tajuaa, että on tietyssä mielessä päässyt perille. Elämä on liikkunut tilaan, jossa voi usein kokea hyvin syvää onnellisuutta, kun kaikki on juuri niin, kuin parhaimmillaan ajateltuna on. Se tuntuu fyysisenä hyvänolon kokemuksena ja mielensisäisenä kokemuksena kokonaisuudesta; että elämässä on läsnä jotain kokonaista.

Tämä kaikki kokeminen liittyy sekä siihen ihanuuteen, jonka koen rakastetussani, että kokemukseen itsestäni tässä vaiheessa elämää. Luulisin, että sen voi sanoa olevan eräänlaista vapautta tuntea tunteita kokonaisvaltaisesti kehossa ja mielessä. On kokonaista, kun voi rakastaa kaikilla tavoilla. Saa olla kaikenlainen, vapaasti.

Mietin, miten voisin vielä useammin elää näitä onnellisuuden tässä ja nyt -hetkiä. Rakastamisen ja intohimoitsemisen lisäksi niitä pilkahtaa taiteen kautta, uuden tiedon oppimisessa, ennakkoluulottomassa ja uteliaassa vuorovaikutuksessa avointen ihmisten kanssa, luonnossa. Viisautta olisi varmasti turvata enemmän aikaa kaikille näille.

Toivon, että seuraavaksi minussa kasvaisikin juuri tuollaista tarpeellista viisautta.

On hämmästyttävän paljon hyvää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat