Kirjoitukset avainsanalla ilo

Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselin aamulla rakastettuni kasvoja oikein tarkasti, kun hän oli heräämässä. Sama kokemus toistui kuin edellisinäkin päivinä. Hän näytti tulleen vieläkin viehättävämmäksi ja yhäkin kauniimmaksi.

Kun ihastuin häneen ensisilmäyksellä silloin vuosia sitten, se johtui pitkälti siitä, että minusta hän oli niin hyvännäköinen, etten saanut silmiäni irti hänestä. Hän todellakin veti huomioni puoleensa. Sitten kun rakastuin, vaikutelma syveni yhä. Tuntui auringonpaisteelta nähdä hänet milloin tahansa. Oli ihanaa löytää uusia yksityiskohtia siinä, mikä hänessä oli niin lumoavaa.

Minun sydämeni takoi, kun hän hymyili tai keskittyi tai pyyhkäisi hiuksiaan tai mitä vain; sellaiselta voi tuntua vain rakastetun hyvännäköisyys ja sen vetovoima.

Nyt olen saanut näitä sydämentykytyksiä hänestä vuosia. Elän sydämentykytyksissä ja ilon aalloissa, joita hänen katselemisensa minussa synnyttää.

Se, mikä muuttuu, on tosiaan tuo, että hän näyttää tulevan yhäkin kauniimmaksi. Näen kaiken kauneuden ja viehätysvoimaisen hänessä aina vain erotellummin ja kokonaisvaltaisemmin.

Miten kauneutta koetaan rakkaudessa? Etuoikeutettuna! Etuoikeutettuna nauttimaan toisesta täysin ja kokonaisvaltaisesti.

Kokemus toisen ihmisen kauneudesta näyttää syventyvän samalla tavalla kuin elämykset taiteen äärellä. Se on elävä kokemus, jossa nykyinen rakentuu aiemman päälle. Hänen kauneutensa rakentaa jotain erityistä minussa. Se tekee minulle jotain – jotain hyvää, koskapa tämä kokemus tuntuu niin onnellistavalta.

Olen usein kauniissa paikoissa matkaillessani ajatellut, mahtaako maisemien kauneus rakentaa paikallisissa ihmisissä sisäistä vastinetta. Meneekö sellainen jokapäiväisessä kauniissa eläminen ihmisen sisälle ja tekee hänelle jotain?

Rakastettuni hyvännäköisyyden maiseman äärellä olen tullut huomaamaan, että kyllä jotain siitä kauniista menee ihmisen sisälle tosiaankin. Se synnyttää kauneuden tapahtumia. Ne heijastuvat minusta ulospäin, ilona.

Rakastetun kauneuden salaisuus on alkemistien viisasten kivi, joka muuttaa kosketuksellaan muut materiaalit kullaksi. Se on salaperäistä kauneutta, joka muuttaa minut iloksi. Tosi ihme.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Annele Rantavuori

Lumi on satanut maahan ja kaikki näyttää toisenlaiselta. Musta, pimeä ja ankea ilta onkin täynnä valoa. Lumileikit ja punaiset posket. Lasten ilo tarttuu. Iltapalapöydässä tarkka selostus lumirakennelmista. Hampaiden pesun jälkeen vielä yksi korttipeli. Minun kotini täynnä läsnäoloa ja naurua. Saan taas kiinni siitä, millaista elämää haluan elää. Iltahalit ja keittiön siivous. Turvasta käsin voin ottaa nyt-hetken vastaan sellaisena, kuin se tulee. Ei tarvitse paeta someen tai siivoukseen, valitukseen tai vihaan.  

Muutto oli minulle lopulta helpotus. Oli kuin olisin antanut pois valtavan sisäisen taakan. Ensimmäiset askeleet olivat hitaat ja raskaat. Voimia kului aivan valtavasti käytännön asioihin. Askel askeleelta, asia kerrallaan ne järjestyivät. Asunto, vuokrasopimus ja muuttoilmoitus muuttivat päätöksen todeksi. Sitten oli hankittava sängyt, patjat ja ruokapöytä. Pelotti miten selviäisin. Riittäisikö rahat? Entä voimat? Pystynkö nukkumaan yksin?

Mutta pian helpotti.

Oma koti muodostui turvapaikaksi, minun alueekseni. Ensimmäisinä kuukausina olin niin onnellinen omasta kodista. Olin muuttanut aikoinaan hänen taloon, hänen reviirilleen. Ja vaikka aina puhuimme meidän talosta, meidän kodista, niin oli sanomattakin selvää, kenen talo se oli. Vihdoinkin minulla oli tilaa ottaa oma paikkani, kasvaa omaan kokooni. Teki mieli järjestää juhlat, mutta se tuntui kielletyltä. Saako erosta iloita?

Toinen iso askel oli asiasta kertominen avoimesti. Sekin oli yllättävän vaikeaa. En tiedä vieläkään mitä loppujen lopuksi pelkäsin. Minulla oli aluksi iso tarve olla piilossa, sivussa. Halusin rauhassa totutella uuteen tilanteeseen. Se tuntui huijaukselta, mutta sallin sen itselleni. Tajusin, etteivät voimani nyt riitä muuhun. Lopulta oli kuitenkin kerrottava. Tultava näkyväksi. Se olikin helppoa. Vain vallitsevan olotilan toteamista.

Kulissien kaataminen teki hyvää. Kun ei tarvinnut pitää kiinni jostain, mitä ei ollut, vapautui energiaa oikeisiin asioihin. Eron tunnustaminen ja konkretisoiminen pakotti kohtaamaan sen, miten asiat olivat. Suru sai nimen ja muodon. Musta, nimetön, kaiken ilon ja voiman nielevä aukko katosi. Sisäiset tukokset aukenivat, kun oikeille, aidoille tunteille tuli tilaa. Elämä alkoi virrata. Kaikkien meidän oli helpompi hengittää.    

Ja nyt nämä kauniit päivät täynnä touhua ja joulun odotusta. Joulukalenterit pitkin poikin liian pienessä asunnossa. Imuri keskellä lattiaa. Teen sen minkä pystyn ja ehdin. Huomaan jaksavani paremmin kuin vuosiin. Oma elämäni on vihdoin hallussani. Joulu on valmis ja me otetaan se vastaan sellaisina, kuin olemme. Se riittää. Minä riitän.

Elämä tuntuu kovin toisenlaiselta, kuin vuosi sitten. Helpommalta. Vapaammalta. Onnellisemmalta.  

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (10)

Vierailija

Kiitos kirjoituksestasi, itsellä vastaavanlainen tilanne tältä syksyltä ja voin samaistua noihin tunteisiin, siihen helpotukseen, kun saa olla omassa asunnossa lasten kanssa, eikä kokea jatkuvaa ahdistusta! ja näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, että mistä se voima ja rohkeus viimein tuli, mutta nyt olen onnellinen, näin sen pitikin mennä! 

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentista! Samaistun siihen myös. Sitä todella miettii, mistä se voima ja rohkeus silloin tuli.... Ihanaa Joulun aikaa sinulle ja lapsillesi <3

Bitter lemon

Puit juuri sanoiksi sen, mistä itse ajattelen tulevasta erosta. Kiitos, loit uskoa tuntemattomaan tulevaan. Joka tapauksessa tiedän, että se on parempi kuin nykyinen.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos rohkaisevasta kommentista! Paljon voimaa ja rohkeutta sinulle! Joskus on vaan päätettävä ja sitten toimittava sen mukaan. Asiat muuttuu, kun itse tekee niitä muutoksia. Iso halaus <3

Vierailija

Samassa tilanteessa itsekin. Oikein odotin kun saan olla taas oma itseni ja saan rentoutua lasten kanssa, ei tarvitse miettiä mitä toinen on mieltä ihan pienistäkin asioista. Ei tartte enää ressata mitä toinen tykkää tai sanoo, ei tarvitse enää odottaa hyväksyntää ja kehua tai arvostusta, koska itse tiedän mitä osaan ja mitä en. Ei tarvitse suorittaa, saa olla sekaista tai siistiä, miten vain haluan.

Ilona K.

Hei, en ole aiemmin lukenut blogiasi mutta tämä kirjoitus osui nyt silmään. Luin myös aiemman postauksen jossa pohdit lasten surua eron keskellä. Haluaisin tuoda oman näkökulmani asiaan.

Pidän sinua erittäin rohkeana, olet tehnyt vaikean päätöksen ja uskon todella, että pitemmän päälle nimenomaan lasten parhaaksi. Itse olen elänyt vaikean lapsuuden riitaisassa kodissa, jossa oltiin yhdessä "lasten takia". (Tällaista en ole kuullut yhdenkään ammattilaisen suosittelevan.) Vielä yli 30-vuotiaana olen tästä aika-ajoin katkera, erityisesti näin joulun alla ahdistus nostaa päätään ja kaikki ne kamalat hetket ovat elävänä mielessä yhä edelleen. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että vanhempani eivät voineet antaa parastaan meille lapsille niin myrkyllisessä ilmapiirissä. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta saivat paljon pahaa aikaan voimattomuudellaan ratkaista tulehtuneet välinsä.

Mieheni kanssa olemme sopineet, että jos suhde alkaa olla pelkää vihaa eikä mikään terapia auta, saamme erota. Meillä on hyvä suhde ja moinen tuntuu utopistiselta, mutta itselleni on tärkeää, ettei aihe ole meillä tabu.

Vanhempani ovat yhä yhdessä, kai heillä menee nykyään paremmin mutta silti en jättäisi lapsiani heille hoitoon. Koen etten voi luottaa heidän käytökseensä lasteni lähellä. Jos olisi erikseen mummola ja ukkila, tilanne olisi toinen.

Ihailen rohkeaa valintaasi, sinulla on oikeus olla iloinen ja helpottunut. Lapsesi ovat onnekkaita, kun ovat saaneet kaltaisesi äidin. Kaikkea hyvää elämäänne,

<3 Ilona

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos lämpimästä ja viisaasta kommentistasi. Kauniit sanasi ovat valtava lohtu juuri tänään. Alkoi itkettää jo puolivälissä, kun empatiasi ja kokemuksesi välittyi niin vahvasti <3 On tosi viisasta pitää myös eroa vaihtoehtona. Se tuo suhteeseen väljyyttä ja itsenäisyyttä. Hyvää Joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

Onneton

Kiitos tekstistäsi! 💗
Elän itse tilanteessa, jossa olen tuon päätöksen edessä. Vuosien kamppailu parisuhteessa on vienyt voimat, itsetunnon ja lapsetkin jo kärsivät tulehtuneesta tilanteesta. Olen yrittänyt aikani painaa pääni pensaaseen, koska pelkään tuota lähestyvää muutosta. Mietin lähinnä käytännön asioista selviämistä yksin lasten kanssa ja pelkään mahdollisesti tulevaa huoltajuusriitaa.

Tuo fiilis, mitä kuvaat, on juuri sitä, mistä haaveilen. Tahdon oman kodin, tahdon palauttaa itselleni sen ilon ja rauhan. Haluaisin lasteni vihdoin näkevän minut sellaisena kuin oikeasti olen; lämmin, leikkisä ja rakastava. Kuitenkin vatsaani velloo, kun ajattelen järjestettäviä asioita, tulevia riitoja ja tukiverkon uudelleenjärjestelyä. En vielä tiedä, miten siitä selviän, mutta nyt on vaan pakko päästä pian pois. 😢

Oma äitini sairastui vakavasti ja lopulta kuoli elettyään liian pitkään sairaassa suhteessa vain meidän lasten takia. En halua toistaa hänen virhettään, vaan haluan pystyä olemaan elossa rakkaimpiani varten. ❤️

Sain kirjoituksestasi rohkeutta ja voimaa. Suuri kiitos ja ihanaa joulua perheellesi! 🎄

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentistasi ❤️ Taidat elää nyt niitä pahimpia aikoja. Uskon, että pian helpottaa. Minä ainakin pelkäsin etukäteen monia asioita aivan turhaan. Asiat järjestyy, ihmisiä löytyy ja toisestakin voi löytyä uusia, rakentavia puolia. Kuulostaa siltä, että teidän tilanne ei ole enää kenellekään hyvä. Kauniisti sanottu toi olla elossa rakkaimmalle. Lapset erityisesti tarvitsee meitä nyt.

Lähetän sinulle paljon voimia, rohkeutta ja lempeyttä ❤️ Luota sydämesi ääneen. Tiedät kyllä kun on oikea aika toimia ja millä tavalla. Hyvää joulua 💚

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Kaikki on yhdessä verrattomasti parempaa. Asioiden kokeminen, näkeminen, kuuleminen, aistiminen – mieluiten rakastettuni kanssa, kiitos.

Syy mennä yhdessä paikkoihin, tapahtumiin, juhliin, esityksiin on siinä, että niin on paljon antoisampaa. Yhdessä mennen kaikki näyttäytyy kuin hivenen kirkkaampana. Hän valaisee maailmaa ympärillään, siksi kai se tuntuu valoisammalta hänen lähellään.

Koetan pysytellä kutsuilla ja näyttelyissä ja puistoissa niin lähellä, että voi välillä koskettaa hipaisten. Se on tavallaan varmistus siitä, että hän on siinä, käsin kosketeltavan todellisena.

Yhdessä, niin. Rakastuneet haluavat olla yhdessä. En näe mitään syytä vastustella sitä tarvetta, ja koettaa esittää riippumatonta ja erillistä tyyppiä – en ole sellainen. Olen onnellinen, kun annan yhdessä olemisen haluni viedä minua samoja polkuja samoissa askelissa. Ja kun näen jotain, aistin jotain, keksin jotain, haluan näyttää sen hänelle.

Riemua; yhdessä oleminen on mahdollisuus riemuita. Se on hyvä sana, hyvä asia, sellainen tunne. Missä kukakin sen tavoittaa? Miten muut mahtavat riemuita, siitä pitäisi keskustella enemmän.

”Miten riemuitset?”

”Oletteko riemuinneet viime aikoina?”

Meissä on ihmisinä kapasiteettia niin monen sävyisiin rikkaisiin tunteisiin. Ne ovat näissä kehoissa, ja me saamme kokea niitä.

Hänen kanssaan meneminen antaa minulle monesti riemun tunteen. Se on vähän kuin kultarahan saisi, paitsi että ennemmin kuin kultarahan, otan riemun hänen kanssaan olemisesta. Arvelen, että minun ihmisyyteni toteutuu erityisellä tavalla siinä kokemuksessa. Jostain syystä hän saa sen aikaan, sellaisen virityksen, tällaisella voimalla.

On parempi mennä rakastetun kanssa paikkoihin, juhliin, asioiden äärelle kuin yksin. On parempi riemuita kuin olla riemuitsematta.

Platon kuvasi Aristofaneen suulla, miten ihmiskappaleet etsivät toista puolikastaan elämässä. Kuvaukselle antaa enemmän arvoa, kun sattuu, että kokee osuneensa juuri sen ihmisen äärelle, sen, joka valaisee maailmaa ympärillään, joka voi antaa riemun. Jonka kanssa haluaa mennä. Jonka kanssa. Kanssa, yhdessä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Sinkkunaisena jälleen elelen ja katselen maailmaa taas vähän erilaisilla silmillä. Suomeksi sanottuna joku tutka on päällä. Sydänsuru on vielä kipeä, mutta katselen ja peilaan itseäni silti jo ulkomaailmaan. 

Meille, näin olen viime aikoina ymmärtänyt, tarjotaan mahdollisuus tunnustella ja todella oivaltaa, mikä voisi tehdä itselle hyvää. Tiedäthän ajatuksen: tuossa ihmisessä on tuo ihana piirre ja tuossa toisessa joku muu ja jos nuo laittaisi yhteen, olisi paketti ihan täydellinen. Onko pakko tyytyä vähempään kuin itselle mahdollisimman täydelliseen suhteeseen

Itse olen lähtenyt parisuhteisiin liian kevyin perustein, sitoudun helposti, kun ihastun. Näin saattaa käydä vastaisuudessakin, mutta nyt huomaan, että minua saatellaan parisuhdeteemaan ihan uudesta tulokulmasta. Olen todella sen kysymyksen äärellä, mitä todella toivon ja mikä tekee minulle hyvää. Minusta on tärkeää, ettei suhteeseen lähde sillä ajatuksella, että tämä on varmaan ihan ok ja kysymyksellä siitä, kelpaanko minä tuolle toiselle.

Itsetuntemus on tässäkin lajissa vahvuutta. Kun tunnen itseni ja tiedän, mikä minulle tekee hyvää, seison itseni ystävänä silloin, kun tapaan uusia ja potentiaalisia kumppaniehdokkaita. Tässä iässä, keski-ikään ehtineenä, on aika vapauttavaa olla sinkku. Ei ole enää lisääntymisen tarvetta vaan moni kaipaa kumppania, aikuista parisuhdetta, ei isä- tai äitiehdokasta. Kun vauvakuume ei vaivaa eikä biologinen kello tikitä, voi keskittyä olennaiseen eli tiedostamiseen. 

Epätoivo ei ole välttämättä se paras kaveri, kun sinkkumaailmassa purjehtii. Luulisin, että ilo ja uteliaisuus ovat paljon mukavammat matkakumppanit. On kauhean hersyvää tavata ihmisiä, jotka peilaavat sitä, aina jokainen jotakin, mikä saa minut kukoistamaan. Eikö juuri tuo ole parisuhteen perimmäinen tarkoitus – kukoistaa. Parisuhteessa pitää olla tilaa kasvaa itsen näköiseksi ja kokoiseksi ja nauttia yhdessä siitä, että molemmat saavat mahdollisuuden loistaa.

Kuka saa sinut loistamaan? Tiedosta, millainen ihminen saa sinusta kaiken hyvän näkyviin. Aisti tätä, kun kohtaat uusia ihmisiä. Anna ilon ja kukoistuksen kertoa oikea suunta.

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat