Kirjoitukset avainsanalla ilo

Kuva: Jaakko Kaartinen. Yksityiskohta Lulu Halmeen teoksesta Suomineidon uudet kujeet

Että saa rakastaa toista, tekee elämästä kerta kaikkiaan rikkaan ja täyteläisen. Kaikki nämä tunteet, joista mieli ja keho täyttyvät! Wou!

Jatkuvasti havahdun huomaamaan tämän. Sellainen riemastuttava ”hei, miten iloista, että mulla on tämä” -hetki toistuu ja toistuu. Siitä on tullut avaintekijä myönteisessä elämänkokemuksessa. Elämä on villikukkaketo.

Lisäksi rakkaussuhteessa kaikki arkisetkin yleiset tuntemukset tihenevät ja vahvistuvat. Esimerkiksi se kokemus, joka itsessä syntyy, kun on myötäelävä. Myötäelämisen kokemuksesta ihmiseen syntyy hidasta ja tiivistä sisäisen merkityksen tuntua ja tyytyväisyyttä, joka varmasti siihen kannustaakin.

Rakastetun elämän myötäeläminen synnyttää moninkertaisen merkityksellisyyden kokemuksen. Se liittyy varmastikin syvään uteliaisuuteen, jonka rakastuminen herättää toista ihmistä kohtaan. Aivan kaikki yksityiskohdat kiinnostavat toisessa.

Muistan, miten selitin, että minua kiinnostaa rakastetussani sekin, miten hän solmii kengännauhansa. Millainen solmu se on? Kuka sen opetti? Tuleeko tuplasolmu, meneekö rusetti oikealta vai vasemmalta ympäri ja ali? Miltä näppärät sormet näyttävät, kun hän solmii? Kumartuuko kyykkyyn vai asettuuko toisen polven varaan. Putoavatko hiukset silloin kasvoille ja pyyhkäiseekö ne kädenselällä silmiltä, vai kampaako sormillaan sivuun korvan taakse. Ja niin edelleen.

Tuo kaikki kiinnostaa minua yhä. Kaiken tuollaisen katsomisesta ei saa kylläkseen. Miten voisi saada!?

Toinen rakastumisessa syntynyt asia oli mielen liikkuminen siellä, missä rakastettu on kulloinkin. Siellä missä hän kulkee, minun mielenikin liikkuu.

Kun nämä kaksi asiaa ovat yhdistyneet, syntyy erityinen myötäelämisen maisema: kaikki, mitä hän tekee, mitä töissään kokee, mitä opiskelee, mitä harjoittelee ja mitä luo kiinnostaa, ja kaiken sen äärellä haluaa seurata hänen kanssaan. Sitä, mikä on voimia vievää, myötäelää sen koko painolla. Kaikkea ilahduttavaa ja hauskaa iloitsee ja riemuitsee sisäisesti mielessään toisen vierellä ollen.

Ja tästä toisen elämän äärellä elämisestä nousee vahva tyytyväisyys elämään ja sen toteutumiseen. Se on onnellisuutta merkityksen tunteesta, joka on virittynyt tähän unioniin.

Tietoisuus on ihmisolennon sisäinen kuva itsestä maailmassa. Minusta tämän tällä planeetalla esiintyvän elämän suurimpia ihmeellisyyksiä on, että tietoisuudessa, mielessä, kokemuksessa olennot voivat näin limittyä ja sekoittua toisiinsa. Se on biologiaa, neuropsykologiaa, hiukkasfysiikkaa ja kvanttiteoriaa, mutta meille tietoisuuksille se on myös yksinkertaisesti rakkauden ihme.

 

Terveisin, J

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Jaakko Kaartinen, aamun jälkeen työmatkalla lumisydän.

Kevättalven eteneminen kuuluu jo siinä, että pihapiirissä tiaiset laulavat aamuisin enemmän. Me kuuntelemme sitä heräämisen jälkeen hetken ja nautimme siitä. Tuuletusikkunaa voi pitää auki hetken aikaa pakkasella, ennen kuin kukat ikkunalaudalla saavat liikaa viileää. Sen hetken ajan linnut kuuluvat makuuhuoneessa.

Tänään aamulla seisoimme tuon ajan ikkunan vieressä sylikkäin. Kun se hetki oli mennyt, ymmärsin heti, miten merkityksellistä ja hyvää aikaa se oli. Se tuntui niin eheältä ja hyvältä kokemukselta, että oli kuin koko päivän tärkeimmät asiat olisivat tehtyinä jo.

Jos hyvä elämä ja onnellisuus on se, mitä ihminen tavoittelee, tiaisten kuunteleminen aamuhämärässä huoneessa tuuletusikkunan vierellä sylikkäin seisoessa rakastettuni kanssa on hyvä elämä onnellisesti täydellistyneenä.

Tällaisissa hetkissä tajuaa, että on tietyssä mielessä päässyt perille. Elämä on liikkunut tilaan, jossa voi usein kokea hyvin syvää onnellisuutta, kun kaikki on juuri niin, kuin parhaimmillaan ajateltuna on. Se tuntuu fyysisenä hyvänolon kokemuksena ja mielensisäisenä kokemuksena kokonaisuudesta; että elämässä on läsnä jotain kokonaista.

Tämä kaikki kokeminen liittyy sekä siihen ihanuuteen, jonka koen rakastetussani, että kokemukseen itsestäni tässä vaiheessa elämää. Luulisin, että sen voi sanoa olevan eräänlaista vapautta tuntea tunteita kokonaisvaltaisesti kehossa ja mielessä. On kokonaista, kun voi rakastaa kaikilla tavoilla. Saa olla kaikenlainen, vapaasti.

Mietin, miten voisin vielä useammin elää näitä onnellisuuden tässä ja nyt -hetkiä. Rakastamisen ja intohimoitsemisen lisäksi niitä pilkahtaa taiteen kautta, uuden tiedon oppimisessa, ennakkoluulottomassa ja uteliaassa vuorovaikutuksessa avointen ihmisten kanssa, luonnossa. Viisautta olisi varmasti turvata enemmän aikaa kaikille näille.

Toivon, että seuraavaksi minussa kasvaisikin juuri tuollaista tarpeellista viisautta.

On hämmästyttävän paljon hyvää.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Katselin aamulla rakastettuni kasvoja oikein tarkasti, kun hän oli heräämässä. Sama kokemus toistui kuin edellisinäkin päivinä. Hän näytti tulleen vieläkin viehättävämmäksi ja yhäkin kauniimmaksi.

Kun ihastuin häneen ensisilmäyksellä silloin vuosia sitten, se johtui pitkälti siitä, että minusta hän oli niin hyvännäköinen, etten saanut silmiäni irti hänestä. Hän todellakin veti huomioni puoleensa. Sitten kun rakastuin, vaikutelma syveni yhä. Tuntui auringonpaisteelta nähdä hänet milloin tahansa. Oli ihanaa löytää uusia yksityiskohtia siinä, mikä hänessä oli niin lumoavaa.

Minun sydämeni takoi, kun hän hymyili tai keskittyi tai pyyhkäisi hiuksiaan tai mitä vain; sellaiselta voi tuntua vain rakastetun hyvännäköisyys ja sen vetovoima.

Nyt olen saanut näitä sydämentykytyksiä hänestä vuosia. Elän sydämentykytyksissä ja ilon aalloissa, joita hänen katselemisensa minussa synnyttää.

Se, mikä muuttuu, on tosiaan tuo, että hän näyttää tulevan yhäkin kauniimmaksi. Näen kaiken kauneuden ja viehätysvoimaisen hänessä aina vain erotellummin ja kokonaisvaltaisemmin.

Miten kauneutta koetaan rakkaudessa? Etuoikeutettuna! Etuoikeutettuna nauttimaan toisesta täysin ja kokonaisvaltaisesti.

Kokemus toisen ihmisen kauneudesta näyttää syventyvän samalla tavalla kuin elämykset taiteen äärellä. Se on elävä kokemus, jossa nykyinen rakentuu aiemman päälle. Hänen kauneutensa rakentaa jotain erityistä minussa. Se tekee minulle jotain – jotain hyvää, koskapa tämä kokemus tuntuu niin onnellistavalta.

Olen usein kauniissa paikoissa matkaillessani ajatellut, mahtaako maisemien kauneus rakentaa paikallisissa ihmisissä sisäistä vastinetta. Meneekö sellainen jokapäiväisessä kauniissa eläminen ihmisen sisälle ja tekee hänelle jotain?

Rakastettuni hyvännäköisyyden maiseman äärellä olen tullut huomaamaan, että kyllä jotain siitä kauniista menee ihmisen sisälle tosiaankin. Se synnyttää kauneuden tapahtumia. Ne heijastuvat minusta ulospäin, ilona.

Rakastetun kauneuden salaisuus on alkemistien viisasten kivi, joka muuttaa kosketuksellaan muut materiaalit kullaksi. Se on salaperäistä kauneutta, joka muuttaa minut iloksi. Tosi ihme.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Annele Rantavuori

Lumi on satanut maahan ja kaikki näyttää toisenlaiselta. Musta, pimeä ja ankea ilta onkin täynnä valoa. Lumileikit ja punaiset posket. Lasten ilo tarttuu. Iltapalapöydässä tarkka selostus lumirakennelmista. Hampaiden pesun jälkeen vielä yksi korttipeli. Minun kotini täynnä läsnäoloa ja naurua. Saan taas kiinni siitä, millaista elämää haluan elää. Iltahalit ja keittiön siivous. Turvasta käsin voin ottaa nyt-hetken vastaan sellaisena, kuin se tulee. Ei tarvitse paeta someen tai siivoukseen, valitukseen tai vihaan.  

Muutto oli minulle lopulta helpotus. Oli kuin olisin antanut pois valtavan sisäisen taakan. Ensimmäiset askeleet olivat hitaat ja raskaat. Voimia kului aivan valtavasti käytännön asioihin. Askel askeleelta, asia kerrallaan ne järjestyivät. Asunto, vuokrasopimus ja muuttoilmoitus muuttivat päätöksen todeksi. Sitten oli hankittava sängyt, patjat ja ruokapöytä. Pelotti miten selviäisin. Riittäisikö rahat? Entä voimat? Pystynkö nukkumaan yksin?

Mutta pian helpotti.

Oma koti muodostui turvapaikaksi, minun alueekseni. Ensimmäisinä kuukausina olin niin onnellinen omasta kodista. Olin muuttanut aikoinaan hänen taloon, hänen reviirilleen. Ja vaikka aina puhuimme meidän talosta, meidän kodista, niin oli sanomattakin selvää, kenen talo se oli. Vihdoinkin minulla oli tilaa ottaa oma paikkani, kasvaa omaan kokooni. Teki mieli järjestää juhlat, mutta se tuntui kielletyltä. Saako erosta iloita?

Toinen iso askel oli asiasta kertominen avoimesti. Sekin oli yllättävän vaikeaa. En tiedä vieläkään mitä loppujen lopuksi pelkäsin. Minulla oli aluksi iso tarve olla piilossa, sivussa. Halusin rauhassa totutella uuteen tilanteeseen. Se tuntui huijaukselta, mutta sallin sen itselleni. Tajusin, etteivät voimani nyt riitä muuhun. Lopulta oli kuitenkin kerrottava. Tultava näkyväksi. Se olikin helppoa. Vain vallitsevan olotilan toteamista.

Kulissien kaataminen teki hyvää. Kun ei tarvinnut pitää kiinni jostain, mitä ei ollut, vapautui energiaa oikeisiin asioihin. Eron tunnustaminen ja konkretisoiminen pakotti kohtaamaan sen, miten asiat olivat. Suru sai nimen ja muodon. Musta, nimetön, kaiken ilon ja voiman nielevä aukko katosi. Sisäiset tukokset aukenivat, kun oikeille, aidoille tunteille tuli tilaa. Elämä alkoi virrata. Kaikkien meidän oli helpompi hengittää.    

Ja nyt nämä kauniit päivät täynnä touhua ja joulun odotusta. Joulukalenterit pitkin poikin liian pienessä asunnossa. Imuri keskellä lattiaa. Teen sen minkä pystyn ja ehdin. Huomaan jaksavani paremmin kuin vuosiin. Oma elämäni on vihdoin hallussani. Joulu on valmis ja me otetaan se vastaan sellaisina, kuin olemme. Se riittää. Minä riitän.

Elämä tuntuu kovin toisenlaiselta, kuin vuosi sitten. Helpommalta. Vapaammalta. Onnellisemmalta.  

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Kiitos kirjoituksestasi, itsellä vastaavanlainen tilanne tältä syksyltä ja voin samaistua noihin tunteisiin, siihen helpotukseen, kun saa olla omassa asunnossa lasten kanssa, eikä kokea jatkuvaa ahdistusta! ja näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, että mistä se voima ja rohkeus viimein tuli, mutta nyt olen onnellinen, näin sen pitikin mennä! 

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentista! Samaistun siihen myös. Sitä todella miettii, mistä se voima ja rohkeus silloin tuli.... Ihanaa Joulun aikaa sinulle ja lapsillesi <3

Bitter lemon
2/10 | 

Puit juuri sanoiksi sen, mistä itse ajattelen tulevasta erosta. Kiitos, loit uskoa tuntemattomaan tulevaan. Joka tapauksessa tiedän, että se on parempi kuin nykyinen.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos rohkaisevasta kommentista! Paljon voimaa ja rohkeutta sinulle! Joskus on vaan päätettävä ja sitten toimittava sen mukaan. Asiat muuttuu, kun itse tekee niitä muutoksia. Iso halaus <3

Vierailija
3/10 | 

Samassa tilanteessa itsekin. Oikein odotin kun saan olla taas oma itseni ja saan rentoutua lasten kanssa, ei tarvitse miettiä mitä toinen on mieltä ihan pienistäkin asioista. Ei tartte enää ressata mitä toinen tykkää tai sanoo, ei tarvitse enää odottaa hyväksyntää ja kehua tai arvostusta, koska itse tiedän mitä osaan ja mitä en. Ei tarvitse suorittaa, saa olla sekaista tai siistiä, miten vain haluan.

Ilona K.
4/10 | 

Hei, en ole aiemmin lukenut blogiasi mutta tämä kirjoitus osui nyt silmään. Luin myös aiemman postauksen jossa pohdit lasten surua eron keskellä. Haluaisin tuoda oman näkökulmani asiaan.

Pidän sinua erittäin rohkeana, olet tehnyt vaikean päätöksen ja uskon todella, että pitemmän päälle nimenomaan lasten parhaaksi. Itse olen elänyt vaikean lapsuuden riitaisassa kodissa, jossa oltiin yhdessä "lasten takia". (Tällaista en ole kuullut yhdenkään ammattilaisen suosittelevan.) Vielä yli 30-vuotiaana olen tästä aika-ajoin katkera, erityisesti näin joulun alla ahdistus nostaa päätään ja kaikki ne kamalat hetket ovat elävänä mielessä yhä edelleen. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että vanhempani eivät voineet antaa parastaan meille lapsille niin myrkyllisessä ilmapiirissä. He eivät ole pahoja ihmisiä, mutta saivat paljon pahaa aikaan voimattomuudellaan ratkaista tulehtuneet välinsä.

Mieheni kanssa olemme sopineet, että jos suhde alkaa olla pelkää vihaa eikä mikään terapia auta, saamme erota. Meillä on hyvä suhde ja moinen tuntuu utopistiselta, mutta itselleni on tärkeää, ettei aihe ole meillä tabu.

Vanhempani ovat yhä yhdessä, kai heillä menee nykyään paremmin mutta silti en jättäisi lapsiani heille hoitoon. Koen etten voi luottaa heidän käytökseensä lasteni lähellä. Jos olisi erikseen mummola ja ukkila, tilanne olisi toinen.

Ihailen rohkeaa valintaasi, sinulla on oikeus olla iloinen ja helpottunut. Lapsesi ovat onnekkaita, kun ovat saaneet kaltaisesi äidin. Kaikkea hyvää elämäänne,

<3 Ilona

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos lämpimästä ja viisaasta kommentistasi. Kauniit sanasi ovat valtava lohtu juuri tänään. Alkoi itkettää jo puolivälissä, kun empatiasi ja kokemuksesi välittyi niin vahvasti <3 On tosi viisasta pitää myös eroa vaihtoehtona. Se tuo suhteeseen väljyyttä ja itsenäisyyttä. Hyvää Joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

Onneton
5/10 | 

Kiitos tekstistäsi! 💗
Elän itse tilanteessa, jossa olen tuon päätöksen edessä. Vuosien kamppailu parisuhteessa on vienyt voimat, itsetunnon ja lapsetkin jo kärsivät tulehtuneesta tilanteesta. Olen yrittänyt aikani painaa pääni pensaaseen, koska pelkään tuota lähestyvää muutosta. Mietin lähinnä käytännön asioista selviämistä yksin lasten kanssa ja pelkään mahdollisesti tulevaa huoltajuusriitaa.

Tuo fiilis, mitä kuvaat, on juuri sitä, mistä haaveilen. Tahdon oman kodin, tahdon palauttaa itselleni sen ilon ja rauhan. Haluaisin lasteni vihdoin näkevän minut sellaisena kuin oikeasti olen; lämmin, leikkisä ja rakastava. Kuitenkin vatsaani velloo, kun ajattelen järjestettäviä asioita, tulevia riitoja ja tukiverkon uudelleenjärjestelyä. En vielä tiedä, miten siitä selviän, mutta nyt on vaan pakko päästä pian pois. 😢

Oma äitini sairastui vakavasti ja lopulta kuoli elettyään liian pitkään sairaassa suhteessa vain meidän lasten takia. En halua toistaa hänen virhettään, vaan haluan pystyä olemaan elossa rakkaimpiani varten. ❤️

Sain kirjoituksestasi rohkeutta ja voimaa. Suuri kiitos ja ihanaa joulua perheellesi! 🎄

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Kiitos kommentistasi ❤️ Taidat elää nyt niitä pahimpia aikoja. Uskon, että pian helpottaa. Minä ainakin pelkäsin etukäteen monia asioita aivan turhaan. Asiat järjestyy, ihmisiä löytyy ja toisestakin voi löytyä uusia, rakentavia puolia. Kuulostaa siltä, että teidän tilanne ei ole enää kenellekään hyvä. Kauniisti sanottu toi olla elossa rakkaimmalle. Lapset erityisesti tarvitsee meitä nyt.

Lähetän sinulle paljon voimia, rohkeutta ja lempeyttä ❤️ Luota sydämesi ääneen. Tiedät kyllä kun on oikea aika toimia ja millä tavalla. Hyvää joulua 💚

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat