Kirjoitukset avainsanalla ajankäyttö

Kuva: Jaakko Kaartinen

Olemme odottaneet sopivaa hetkeä tyhjentää pihan linnunpöntöt edellisen kesän vieraiden jäljiltä. talvisiivottuun pönttöön sitten on mukavampi muuttaa. Sopiva hetki saattaa olla tänä iltana tai huomenna päivällä, koska tämä epätavallinen vuodenaika ei osoita merkkejä kylmenemisestä ja lännestä puhaltaa jatkuvasti lämmin tuuli. On parempi olla valmiina ajoissa.

Lintujen seuraaminen on meille yhteinen ilo. Se ei ole ornitologista harrastamista, vaikka koetammekin oppia tuntemaan lauluja ja ulkomuotoja vähitellen tarkemmin. Pikemminkin se on eräänlainen kauneuden ja hellämielisyyden jaettu ilmentymä. Minä liikutun ja riemastun linnuista, kaikenlaisista linnuista. Niin rakastettunikin.

Ajattelen, että meillä menee elämässä hyvin niin kauan kuin me yhä ilahdumme lintujen näkemisestä ja kuulemisesta. Se osoittaa, että me olemme oikeassa suunnassa ja elämässä oikealla taajuudella.

Siinä on kysymys aistimisesta, kai. Samaan tapaan on elämässä oikealla taajuudella niin kauan kuin suukottaessaan pehmeästi rakastetun niskaa ja hartioita tuntee poltteen itsessään heräävän. Elämää, elävää elämää.

Minulle on tärkeää, ihmisenä, miehenä, rakastajana, että vaalin sellaista asennetta ja olemisen tapaa, jossa tilaa aistia ja herkistellä ja katsella ympärilleen. Se vaatii todellakin vaalimista, koska monet muut vaatimukset ja sitoutumiset arkielämässä tekevät ihmisestä mekanistisen välineen, joka huomaamattaan toteuttaa oman sisimmän itsensä suhteen ulkokultaisia tavoitteita.

Kaikkein arvokkaimpia asioita on jokaiselle olemassa lopulta vain kourallinen, ja useimmiten ne liittyvät sellaisiin kokonaisuuksiin kuin rakkauteen, ystävyyteen, oman persoonan vapaaseen ilmentämiseen, omaan terveyteen, itsen ja ympäristön tasapainoiseen suhteeseen. Kaikenlaiset muut olettamat ja ismit ovat sisimmän kehän ulkopuolella.

Sisimmät asiat pitää tietoisesti valita etualalle. Vaikka ne ovat tärkeimpiä, itsekseen jätettyinä ne eivät saa tilaa.

Nautin ystävistä, jotka rakastettuni kanssa jaamme. Se on todellakin onnea. Ja nautin linnuista hänen kanssaan. Se on jokapäiväistä, rakastettuni osoittaa huomioni niihin ja väliin minä hänen huomionsa.

On hyvä hetki laittaa pöntöt kuntoon nyt. Samoin kuin nyt on hyvä hetki suudella rakastettua. Ja nyt laittaa kutsu ystäville meille syömään. Elämä on nyt käsillä. Ja sen iloiset, tärkeät, sisimmät asiat.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan päivittäin poimia joulusukasta ajatuksen siitä miksi kumppanini rakastaa minua. Kuva: Irina Iriser, Pexels

Teemme jo toista vuotta kumppanini kanssa joulukalentereita toisillemme. Tänä vuonna minä saan joka päivä nostaa sukasta pienen herkun sekä ajatuksen siitä miksi hän minua rakastaa. Hän puolestaan kuulee minulta joka päivä ajatuksen hänestä tai meistä ja se pitää samalla sisällään vihjeen siitä minne olen hänelle herkun asunnossamme piilottanut.

On ihanaa kurkistaa sukkaan joka päivä. En valita herkustakaan, mutta ihaninta on lukea hänen kauniita sanojaan. Tiedänhän minä kyllä, että hän rakastaa minua, mutta on silti ihanaa lukea siitä ihan erikseen. Kerta toisensa jälkeen. Se sykähdyttää sydämen pohjassa joka kerta. Sitä samaa toivon aiheuttavani myös hänessä omilla sanoillani. 

On tärkeää kuulla aina silloin tällöin, tai vaikka useamminkin, mitä toiselle merkitsee ja miksi. Melkeinpä yhtä ihanaa ja merkityksellistä kuin kuulla miksi kumppanini minua rakastaa on päästä päivittäin miettimään mitä hän ja meidän suhteemme minulle merkitsevät; mitä niistä tahtoisin hänelle sanoa. Joskus arki vie mukanaan ja onnellisimmatkin asiat tuntuvat vain tavallisilta. Niiden voiman ja roolin unohtuu. Siksi onkin hyvä hetkittäin ihan tietoisesti kääntää ajatuksensa niitä kohti. Pysähtyä kumppaninsa ja suhteensa merkityksen ääreen. Antaa tunteidensa taas pyörähtää vatsan pohjalla ja kauneuden kimmeltää silmissä.

Miellämme joulun juhlaksi, jolloin ollaan läheisten keskellä. Toivomme sen olevan rakkautta ja lämpöä täynnä. Mutta millaiseksi rakennamme polkumme sitä kohti? Kuinka siihen kaikkeen valmistaudumme? Mihin keskitymme tai mihin panostamme? Tahdon yhä enemmän rakentaa jo polusta joulua kohti rakkauden täyteistä. Suunnata katsettani kumppaniini ja muihin läheisiini sekä antaa sen näkyä. Se on samalla asia, jonka toivoisin leviävän myös joulun ajan ulkopuolelle. Ymmärrys keskittyä myös siihen, joka on aina siinä lähellä.

joulukuisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Odotan rakastettuani kotiin matkalta. Syksyinen ilta; pimeässä näkyy katulamppujen ja toisten kotien ikkunoiden valoläikkiä. Täällä meilläkin on kotoisa ja lämmin valo. Minä istun nojatuolissa tässä valossa ja haudutan teetä pannussa. Odotan, että aika kuluu hiljakseen ja rakastettuni saapuu.

Odottaminen on joissain tapauksissa nautinto. Kai kyse on mielen asennosta ja tietysti siitä, mitä odotetaan. Kun palkinto on suuri, kuten se, että kaivattu rakastettu on pian kotona, odottaminenkin on jo yksi palkinto: juuri minulla on mahdollisuus odottaa häntä. Ei kellään muulla.

Ja tällaisena iltana, kun talvi koettelee ensiotettaan, kun on sillä tavalla tunnelmallista, odottamisesta tulee asettautumista mukavaan sykkyrään, villasukat jaloissa, pulssi alhaalla. Tekee mieli henkäistä syvään ja rentoutua. Hartiat putoavat alemmas, niskan kireys antaa periksi. Ei ole kiire, on sopiva ilta katsella aikaa kuin hidasta jokea. Ja lopulta hän tulee.

Kaipaus ja lupaus, rakastettuaan odottavan hiljaiset ystävät. Toinen nojaa toiseen kylkeen ja toinen toiseen. Sopusoinnussa ollaan tässä.

Odottaminen ei ole tyhjää aikaa, eikä hukkaan heitettyä. Tällaisina hetkinä ymmärtää hyvin, että se jos jokin on täyttä elämää. Odottaminen on puhdasta olemista.

Voisiko tätä kutsua jopa jonkinlaiseksi meditatiiviseksi tilaksi? On rauhallista, mieli on vapaa, mutta kohdentunut rakastettua koskeviin ajatuksiin ja mielikuviin. Hänet näkee kävelemässä kantamuksineen tuolla ulkona, astumassa liikennevälineeseen, laittamassa lapasia taskuunsa, katselemassa ympärilleen ajatuksissaan, samalla kun hän tulee tännepäin.

Kaupunki on täynnä ihmisiä, monet ovat menossa johonkin tänä iltana, ihmiset vaatteineen, piirteineen, liikkuvine ilmaisevine kehoineen, tahtoineen, toiveineen ja tarkoituksineen, ja juuri vain yksi heistä on tulossa tälle ovelle, tähän kotiin, minun luokseni. Se on kiehtovaa! Se on rakkauden tilanne. Se luo tällaisen asetelman, jossa voi odottaa näin, ja yksi, joka voi saapua odottavan luo.

Kun hän tulee, sitten ilo tulee, toisella tavalla kupliva kuin tämä odotukseen liittyvä hiljaisempi versio.

Kohta hän tulee. Siihen saakka olen tässä ja odottelen, ja nautin elämäni ajasta.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aikaa voi viettää vain toisen lähellä, ilman sen suurempaa tekemistä. Aina ei tarvita sen ihmeellsiempää. Kuva : Clarisse Meyer, Unsplash

Olen tänä kesänä paljon leireillä ja muutenkin kiireinen. Minulla ja kumppanillani oli kesäkuussa vain kaksi yhteistä vapaapäivää ja nyt heinäkuussa niitä tulee olemaan vain yksi. Viimeisimmät viikot ovat olleet erittäin kiireisiä ja niitä ennen olin leirillä. Pian olen lähdössä jälleen seuraavalle. Nyt ikävä hiipii meihin jo etukäteen. Se muistuttaa meitä varamaan aikaa toisillemme.

Kun ikävä on hiipinyt paikoilleen jo etukäteen, niin toista ikävöi vaikka hän olisi aivan siinä vierellä. Sydän tukahtuu kun hän katoaa hetkeksikin pois ja kaipuu kaihertaa vaikka voisi pitää toisesta kiinni ja katsella häntä silmiin. Toisen läsnäolosta ei saa tarpeekseen. Ei kykene olemaan tarpeeksi lähellä tai kertomaan tarpeeksi paljon kuinka rakastaa. Etukäteen hiipivä ikävä on joskus jopa riipivämpi kuin ajallaan saapunut ikävä.

Etukäteen saapuneessa ikävässä on kuitenkin se hyvä puoli, että se muistuttaa miten paljon toinen sinulle merkitsee. "Ikävä kertoo, että sinulla on joku josta välittää" toteaa äitini aina. Oikeassahan hän on. Ikävä on kaunistakin ja etukäteen tulleena se muistuttaa nauttimaan tuosta kaikesta kauniista jo nyt. Eikä vasta jälleennäkemisen hetkellä.

Luoksemme jo valmiiksi hiipinyt riipivä ikävä on muistuttanut, tai oikeastaan jopa pakottanut, meidät kumppanini kanssa katsomaan kiireistä huolimatta aikaa toisillemme. Riipivä ikävä pakottaa toimimaan ja se, ettei mikään määrä toisen läsnäoloa tunnu riittävän pakottaa kaivamaan edes muutaman tunnin jostakin. Rakkaudelle, sille tulisi aina olla tilaa. Ehkä ikävä on täällä, jotta me muistaisimme sen ja eläisimme niin. 

Ennakkoon ikävöivin terveisin, Mio

Kommentit (2)

hilkkaliina
1/2 | 

Ihana Mio. Samaistun tähän sun ajatukseen taas niin vahvasti. Ollaan samoissa hommissa ja just juttelin esimiehen kanssa siitä, miten hankala on joskus sovittaa elämää toisen kanssa yhteen kun kesän täyttää leirit ja muut. Ja ennakkoikävä riipii ja sattuu. ... Vaan rakkaus on pitkämielinen ja lempeä, kärsivällinenkin - sitä on nyt opeteltava ihan urakalla.

Tsemppiä loppukesään, rakkaus voittaa aina 💚

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

Tämä taitaa olla ammattitauti. Voimia siis myös sulle loppukesään ja ikävään! Onneksi voidaan luottaa siihen, että rakkaus tosiaan on pitkämielinen, lempeä ja kärsivällinen. Ja ikäväkin opettaa. 

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat