Kirjoitukset avainsanalla häämatka

Kuva: Jaakko Kaartinen

Mitä minulla on taskuissa ja laukun pohjalla? Kumosin yhden usein käyttämäni olkalaukun sisällön lattialle, kun etsin sieltä muistitikkua. Tikku löytyi, mutta löytyi paljon muutakin.

Muun muassa:

 

Ruotsalainen sadan kruunun seteli, vanhentunut.

Käytetty yhden matkan julkisen liikenteen lippu Berliinistä.

Talonvaltaajien pamfletti, Berliinistä.

Kalkkikivi, linnun tai sydämen muotoinen, Hiidenmaalta.

Pieni joululahjan kortti, osoitettu vanhemmiltani minulle ja rakastetulleni.

Rajanylitysdokumentti Moldovasta Transnistriaan.

Tosite autonvuokrauksesta Visbyssä viime keväällä.

Fiesta des Suds -festivaalin ohjelma kahden vuoden takaa Marseillesta.

Albaniankielinen ravintolassa näytettävä lappunen, jossa lukee ”Ilman lihaa”.

Ruokakaupan ostoskuitti Espanjasta, Costa Blancalta, 28,70 euroa.

Ruokakaupan kuitti Kreikasta, 43,60 euroa.

Ravintolan kuitti Pietarista, Petrogradskajalta.

Lufthansan tiskiltä saatu matkatavaroiden tunnistetagi.

Tiukasti kolmioiksi käärittyjä kirja- ja levykauppojen muovipusseja eri kaupungeista.

Lippu Camera Obscuraan Cadizissa.

Konfettia Tukholmasta.

Kuitti apteekista lauantailta.

 

Rakastettuni vitsailee, että minulla on useita takkimuseoita. Päällystakkien taskuissa ja vuorissa on samanlaisia asioita kuin tuossa laukussani.

Minusta se on hyvä kuvaus, takkimuseo. Kaikki nuo tavarat, lipukkeet, laput, kuitit ja asiat ovat merkityksellisiä. Siksi, että ne kuuluvat merkityksellisiin hetkiin.

Kävin apteekissa, koska rakastetullani oli nousemassa flunssa, ja juomasekoituspussit sen loiventamiseen olivat loppu. Kävin apteekissa, ja mietin hyllyn äärellä, mistä mausta hän pitääkään eniten.

Camera Obscurassa kävimme häämatkalla, vuosia sitten jo. Laukun sivutaskussa on säilynyt se englanninkielinen esite ja lippu, mutta me menimme saksankieliseen näytökseen, koska se sattui alkamaan juuri siellä ollessamme. Oli kirkkaan aurinkoinen päivä. pimeän tornihuoneen sisällä pyöreälle kuperalle levylle piirtyi valkohehkuinen kaupunki ja ihmiset, jotka kävelivät sen katuja pienennettyinä kuin sadussa.

Visbystä vuokratulla autolla menimme pohjoisimmalle hiekkarannalle Fårössä. Siellä ei ollut ketään muita kuin me, ja lintujen jälkiä tuulen pyyhkimässä hiekassa.

Ja niin edelleen. Nämä ovat jälkiä kahdesta rakastavasta. Meidän jälkiämme.

Valikoituja Arkisia tapahtumia, juhlavia hetkiä, elämää; pienten erikokoisten paperien sekamelska laukussa on yhdestä näkökulmasta roskaa, toisesta näkökulmasta dokumentteja. Ne eivät ole mitään taikaesineitä. Menneiden hetkien iloiset asiat eivät ole puristettuina niihin – mutta jollain tapaa minä arvostan niitä.

Se kaikki, mitä tapahtui samaan aikaan kuin tuo silppu ja lipukkeet muodostuivat ja siirtyivät minulle, on minulle kallisarvoista. Se on elämääni, jota olen elänyt rakastuneena ja jota elän tässä rakastuneena. Jotain siitä ulottuu hivenen esineiden maailman puolelle. Niistä tulee symbolisia. Siksi ne eivät ole roskaa minulle.

Jollain vanhalla kuitillakin on arvo siksi, että kun katson, mistä se on, muistan välittömästi jotain siitä hetkestä. Hetki on kallis, jos se on vietetty rakastettuni kanssa tai häntä ajatellen. Rakkaudella on sellainen aikajänne, jossa sekä tapahtunut että tämä hetki ja tulevakin ovat läsnä kaikki, sekoittuneina. Rakkauden aika-avaruus.

Olen tietysti romantikko. Tämä on romanttista tavaroiden ja asioiden käsittelyä. Koska olen rakastunut romantikko, olen jollain tapaa vakavissani noiden kappaleiden äärellä. Siksi laitan ne takaisin laukkuun. Se on harmitonta, ja jotenkin vain saa sydämeni lämpimäksi. Rakkaudessa on lupa hassahtaa.

Lattialle putoilevat konfetit olen luvannut kerätä pois. Siihen on varaa kaltaisellanikin: minulla on koko kourallinen niitä. Vasta kun jäljellä ovat viimeiset, siirryn säilytysmoodiin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Pääsispä jo pyöräilemään. Pääsispä jo pyöräilemään yhdessä! jotenkin tuntuu, että elämänlaadussa on pieni pussittava kohta tässä pakkastalvessa, kun fillarit seisovat tallissa.

Pyörä liittyy rakastettuuni ja rakkauteeni romanttisin säikein. Olen tullut häntä tapaamaan pyörällä, olemme erkaantuneet pyöräillen tahoillemme. Joka kerran, kun olen pyöräilemässä, tunnen ja mietinkin, että olen joko menossa jonnekin vain kohta palatakseni hänen luokseen tai jo matkalla hänen luokseen. Ja voin polkea vähän tiuhempaan, niin olen perillä nopeammin.

Pyörä kaventaa kaupungin etäisyydet rakkaudesta lyövälle sydämelle. Korttelit viuhuvat ohi, sorapolut sorahtavat, ja hiukan kuin lentäen tavoitan hänet.

Tykkään pyöräillä yhdessä hänen kanssaan. Tuntuu vallattomalta ja reippaalta, hengästyttää mukavasti hiukan, ja me taitamme taivalta. Voidaan ottaa pyörät alle ja mennä käymään siellä, missä huvittaa. Voidaan ajaa vähän toista reittiä ja katsella, mitä eteen tulee. Kuullaan linnut, kun kevät koittaa, ja voidaan pysähtyä keskelle pyörätietä ruovikossa, iltasella, tai satakielen laulupuun alle. Yhden kerran pyöräilimme aamuyöllä kotiin omista häistämme. Olemme pyöräilleet kappaleen matkaa ketun kanssa ja mäyrän kanssa.

Muistumia pyörällä ajetusta yhteisestä Helsingistä.

Pyörän satulassa me teemme kaupungista meidän paikkamme, sopivan suurpiirteisesti. Kiinnitämme kaupungin katulyhdyllä pyöränrunkoihimme baarin edessä. Väistämme sadetta sarvista taluttaen metroon.

Hänen takanaan on kiva ajaa, koska hän näyttää takaa niin kivalta. Hänen sivullaan on kiva ajaa, koska hänen profiilinsa näyttää niin kivalta. Armas suloinen ihana pyöräilevä rakastettuni.

Yritän aina päästä iltaisin ajamaan häntä vastalle, kun hän on tulossa töistä tai harrastuksistaan, koska on niin mahtavaa nähdä hänen pyöränvalonsa suoran päässä. Olen oppinut tunnistamaan hänen lamppunsa kaukaa. Hän loistaa valona minulle.

Jos on ollut pitkä päivä, reppu on raskas ja viimeiset ylämäet painavat, ajetaan rinnakkain ja minä saan antaa selästä vähän työntöapua. Se saa minut tuntemaan itseni iloiseksi. Jos on tuima vastatuuli, silloinkin voi joskus auttaa. Tällaiset asiat saavat tuntemaan läheisyyttä.

Tällaiset asiat, jotka ovat meidän elämämme piirteitä, saavat tuntemaan, että meillä on oma paikkamme täällä. Tuntuu, että maailma on myös meitä varten.

Pyöräillessä on leikin tuntua maailmassa liikkumisessa. Samanlaista ei ole jäisellä jalkakäytävällä liukastellessa.

Mutta kohta on lehmuksissakin lehti, ja leppeät tuulet. Ajan hänen vierelleen ja sanon, että näytät kivalta. Jäästä on jäljellä vain jäätelö – mennään ottamaan sellaiset rantakahvilasta. Ja kaupunki huokaisee renkaiden alla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Matka on parisuhteen täyshoitola. Ollaan erossa töistä ja normaalista rutiinista, voidaan kytkeä vapaalle ja mennä minne halutaan. Ainakin matkalla aikuiset saavat tehdä mitä huvittaa, syödä jälkiruoan ensiksi, nukkua tai valvoa aamuun, kääntyä itään tai länteen ja valita, mikä nyt vaan tuntuu parhaalta. Ja olla kaksin.

Kaksistaan matkustaessa muodostaa kahden hengen tutkimusretkikunnan. Molemmat tarkkailevat ympäristöä omien havaintojensa läpi ja jakavat huomionsa toiselle. Molemmat kurkistavat toisen löytämään yhtä kiinnostuneina kuin koko muuhun maisemaan ja kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ihmeelliseen.

Jotta matkustaa hyvin yhdessä, pitää kuitenkin kyetä olemaan samantahtinen, asettautumaan samaan ajankuluun kuin toinen. Lähinnä pitää osata matkustaa tarpeeksi hitaasti. Kun on tilaa hitaudelle, ei synny kiireen tuntua. Hätiköinti sen sijaan saa aikaan sen, että toinen seisoo rannalla yksin simpukka kämmenellään kun toinen on hätäpäin vilkaistuaan jo kiirehtinyt seuraavaa museota kohti, tai ravintolaa tai toista rantaa.

Ihmiset osaavat kyllä kiirehtiä, mutta hidastaminen niin, että meneminen vaihtuu olemiseksi, on vaikeampaa.

Kannattaa hidastaa. Parhaimmillaan matkustaminen hidastuu matkalla olemiseksi. Ja matkallahan ollaan yhdessä. Matkustaminen on yhdessä olemista vieraissa ja uusissa ja toisissa paikoissa. Asettumista samaan hetkeen.

Jos joku tietää, kertokoon, mikä on parempaa matkustamista kuin se, että soljuu toisen kanssa paikasta toiseen, pysähdellen, osoitellen toiselle, kuullen yhdessä, seuraillen kaikuja edestäpäin, katsoen tätä maisemaa tarpeeksi pitkään että molemmat tulevat näkemisestä kylläisiksi ja liikkuen askel kerrallaan eteenpäin seuraavaan. Kun hidastaa puiden tuoksun kohdalle ja hengittää sitä yhdessä, katsoo valoja ja varjojen leikkejä, pysähtyy nauramaan erityiselle satunnaiselle hassuudelle ja puhuu siitä, mihin tuo kaikki ajatuksia vie, on matkalla mutta perillä.

Edellä mainitun takia paras tapa liikkua matkalla on jalan. On lähekkäin. Silloin voi pitää kädestä kävellessään, ja on helppoa laittaa sormet toisen hiuksiin rantakadun päässä, nojautua liikennevaloissa yhteen, jutella kolmisin vaateliikkeen myyjän kanssa, tavata seinäkirjoitus, nähdä  lintuparven lehahdus katonreunan yli yhdessä samaan aikaan. Askel kerrallaan kulkiessa on aikaa aistimiselle.

Pysähtyminen on ehdoton tapa liikkumiseen matkalla sekin. Pysähtyminen kahvilan pöytään, aukion laitaan, kolmeksi vartiksi kahvikupilliselle. Kaupunki liikkuu ympärillä, me olemme paikoillamme. Minusta on loputtoman kiinnostavaa katsoa ja kuunnella rakastettuani. Ja jotenkin ymmärrän alleviivatusti, kuinka poikkeuksellisen etuoikeutettua on olla kauniissa, vieraassa, eksoottisessa paikassa ja keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan häntä siellä.

Kun on kuljeksinut läpi Alhambran palatsien, ja istuu yhdessä sisäpihan kivipenkille appelsiinipuiden varjoon iltapäivän kuumuudessa, kaikesta siitä tulee kehys meille: kaiken hämmästyttävän ihanan keskellä olemme me, ja se on kaikkein ihaninta. Tämä on samanaikaisesti hyvin pelkistynyt, yksinkertainen ja vahva sekä moniulotteinen ja alati otetta pakeneva kokemus. Siksi sen haluaa toistaa uudelleen ja uudelleen: yhä uusilla sisäpihoilla, kortteleissa, kaupungeissa, maissa, eri kellonaikoina, vuodenaikoina, elämänvaiheissa.

Elää kaikin aistein yhdessä! Olla matkalla ja yhdessä ammentaa maailman tunnusta ja mausta, väristä ja äänistä!

Häämatkalla meillä oli niin kivaa, että paluulennolla sovimme, ettemme lopeta sitä ollenkaan, vaan jäämme matkalle pysyvästi. Oikeastaanhan meillä on tällaista suurimman osan aikaa. Tässä mielessä häämatkasta voisi siis tulla nimi olemiselle ylipäätään, ajattelimme.

Kaikki asiat, jotka matkoilla korostuvat, voivat olla jokapäiväisessä arjessakin. Aistiminen, asettuminen samantahtisuuteen, jakaminen, maailmasta ammentaminen ja yhdessä nauttiminen -- ei rakastaminenkaan ole juhlapäivien ja lomaviikkojen yksinoikeus.

Yhteisiltä matkoiltamme olenkin löytänyt juuri tämän: rakastuneena on matkalla koko ajan. Ja päivän hiljaisuudessa, yön sameteissa toinen on se vieras maa ja vieras kaupunki, jonka piiriin astuu, kaduille, porttikäytäviin, taloihin, omenapuutarhoihin, ja tunnustelee kaikilla viidellä aistilla, mikä ihme on tämä rikkaus, jota ei koskaan saa loppuun saakka selvitettyä ja joka siksi on uteliaalle ehtymätön.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat