Kirjoitukset avainsanalla pelko

Kuva: Pixabay.com

Jos pohdit kysymystä siitä, paraneeko parisuhde kumppania vaihtamalla, olet ehkä lähtökuopissa nykyisessä suhteessasi? Olet todennäköisesti tyytymätön johonkin ja mietit, olisiko ero paras vaihtoehto? Tai kuvioissa on jo kolmas, jonka matkaan tekisi mieli lähteä.

Kysymys pitää sisällään myös ajatuksen siitä, että kun nykyisestä lähtee, saattaa joutua ottamaan riskin yksin jäämisestä.

Voiko pelko yksin jäämisestä olla peruste itseä hiertävään suhteeseen jäämiseen?

Pelko on yksi syy eropäätöksen tekemisen vaikeuteen. Pelkoja voi olla monenlaisia. Mitä itselle, kumppanille ja yhteisille lapsille käy, jos niitä on, käy jos eroamme? Miten pärjään rahallisesti yksin? Mitä muut ajattelevat ja miten he pärjäävät?

Etukäteen ei voi tietää eikä varmistella, mitä tulee tapahtumaan. Omasta kokemuksestani ja kanssakulkijoiden polkuja seuranneena varovaisesti uskaltaisin sanoa, että aika kyllä parantaa. Pikkuhiljaa iso kriisi asettuu elämänkaaren osaksi niin, ettei se ole kipeä avohaava vaan yksi kokemus elämän pitkässä juoksussa. Eropäätös voi olla hyvin helpottava ja vapauttava ja hengitys hengittävämpi, vaikka eksän kanssa olisi hankalaa, rahat tiukassa ja kaikki vähän reagoivia.

Oma henkilöhistoria

Omassa henkilöhistoriassakin saattaa olla jotain, mikä pitää huonossa suhteessa. Esimerkki omasta elämästäni: olin itse pieni koululainen, kun vanhempani erosivat ja visusti päätin, etten aiheuta samaa kokemusta lapsilleni. Ja toisin jouduin päättämään. Parisuhteen malli voi suuntaan ja toiseen sellainen, että se estää tarpeellisenkin päätöksen tekemisen.

Tunnelukot

Tunnetasolla saattaa syvällä itsellä olla jotain sellaista, joka estää puhtaan itsensä kuuntelemisen. Puhutaan tunnelukoista, jotka saattavat elämässä olla ”ratin takana” ohjaamassa sitä, missä elämässä kuljeskelee. Tunnelukko saattaa esimerkiksi ohjata tyytymään suhteeseen, jossa jatkuvasti vahvistuu joku sellainen juttu, joka oli tyypillistä jo lapsuudenkodissa. Puolison silmissä saattaa olla vaikkapa katse, joka kertoo, ettei ole riittävä, vaikka miten päin olisi ja kaikkensa tekisi. On vaikea lähteä suhteesta, jossa jokin tuttu, vaikkakin huonoksi havaittu, pitää kiinni.

Mikä on riittävän hyvä syy erota?

Moni kysyy sitä, mikä on riittävän hyvä syy erota. Kumppani ei juo tai käyttäydy väkivaltaisesti. Kumppani voi olla hyvä vanhempi yhteisille lapsille ja silti tuntuu, ettei itsellä ole hyvä olla. Kun on käyty pariterapiat ja –kurssit ja omat terapiat ja aina vaan on vaikeaa, jää ehkä jäljelle syy, joka on hyvin tärkeä. Kun omat tarpeet, toiveet ja odotukset eivät täyty parisuhteessa riittävässä määrin, toinen ei suostu tarvittavaan muutostyöhön parisuhteen eteen ja elämä on jatkuvassa puutostilassa elämistä, on ero ehkä vaihtoehto, jota pitää itsensä pelastamiseksi miettiä. Ei ole väärin kuunnella sitä, mitä sisin sanoo vaan päinvastoin.

Ja siihen vaihtamiseen…

Moni suomalainen on päätynyt eroon. Moni myös solmii eron jälkeen uuden parisuhteen. Joskus vaihdetaan lennossa, joskus pitkänkin sinkkuvaiheen jälkeen, joku jää elämään yksin joko omasta halustaan tai siksi, ettei uutta kumppania tahdo löytyä.

Niinkin voi käydä, että ero jää työstämättä ja vanhat parisuhteessa olemisen tavat, ne toimimattomatkin, kulkeutuvat mukana uuteen ja uusiin suhteisiin. Kai asioita työstämättäkin voi kuljeskella ja ”onnistua".

Ehkä peiliin katsomisen, omien opittujen parisuhdemallien ”hajottamisen” ja sopeutumiskäyttäytymisen ymmärtämisen kautta voidaan päästä tilanteeseen, jossa eväitä parisuhteen rakentamiseen on astetta enemmän kuin "entisessä elämässä".

Kyllä joskus vaihtamalla paranee. Varsinkin jos tuntee ensin itsensä oikein hyvin ja tietää, mitä suhteelta haluaa. Ja vielä sekin, että osaa ilmaista itseä avoimesti ja pelkäämättä. Moni ikävän parisuhteen kokenut ei enää suostu itsensä pienentämiseen ja siksi uusi suhde tuntuu paremmalta kuin entinen. Ja ehkä myös siksi tuntuu paremmalta, että uudessa suhteessa intohimo ja kipinä ovat taas uutta ja ihanaa ja olet taas elävä! Ja varsinkin siksi, että usein ensimmäisen pitkän suhteen solmimisen aikaan on ollut nuori ja mistään mitään tietämätön. Aikuisena tietää jo usein enemmän siitä, millainen kumppani tekee itselle oikealla tavalla hyvää. 

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay.com

Joskus tekee kyllä itsestään ja omasta elämästään hersyviä havaintoja. Elämä on varsinainen seikkailu – aina saa olla jotakin kiveä kääntämässä.

Tajusin, että olen luonteeltani intopiukkalainen, innostun nopeasti ja vähän joka asiasta. Odotan toiselta sitä, että hänkin innostuu yhtä paljon kuin minä. Koen tulleeni torjutuksi ja hylätyksi, kun toinen ei innostu kanssani. Ex-miehellenikin kerran livautin, että hänen elämäntehtävänsä on minun iloni pilaaminen. Ymmärrän itsekin, etten voi olettaa, että toinen aina jaksaa innostua silloin, kun minä innostun, mutta hei: joskus edes! Minä sammutan itseni, jos en saa iloita ja innostua.

Onko tuttua?

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja suru puolittuu, kun toinen ottaa siihen osaa. Toisen ilolle tilan antaminen on mitä isoin rakkauden osoitus. Minä ajattelen niin, että ankeilu, kärsimyksessä pyöriminen ja kateus ja ovat niin vanhaa maailmaa. Rakkaus ja ilo tervetuloa – ihan hyvin voidaan iloita ja pitää hauskaa, siksi kai me tällä pallolla ollaan? Parisuhteessa ei voi olla niin, että ilo pilaantuu. Niin katkera ja kateellinen ei saa olla, että nappaa toiselta ilon pois. Ei tarvitse lyödä tiskiin ”faktoja”, jos toisella on hyvä olo.

Jos katkoo toisen ilolta siivet kerta toisen jälkeen ja tekee ilkeitä huomautuksia ja piikittelee, ei voi valittaa, jos siitä ilolinnusta, johon silloin joskus tutustuit, on tullut kiukkuinen ja katkeroitunut kumppani. Surullista on se, että alun perin iloiset ihmiset saattavat sopeutua suhteissaan niin, että ihan oikeasti sammuttavat ilon itsestään, jos toisen palaute on kurja. Minusta ilon pilaaminen on aina vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa.

Kyse taitaa olla siitä, että se joka ilon pilaa, pelkää toisen kasvua omaan mittaansa. Iloinen ihminen on vapaa ja voi tuntua siltä, että häntä on vaikea hallita. Toisen rakkautta ei kuitenkaan voi vartioida. Todellinen rakkaus antaa toisen iloita ja olla henkisesti vapaa.

Mitä jos seuraavan kerran kun kumppanisi iloitsee jostain, moninkertaistaisit ilon jollain tavalla? Järjestämällä arkeen juhlan tuntua? Juhlitaan elämällä!

Terveisin, Miia Moisio

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joko olet laatinut riskikartoituksen joulustasi? En tarkoita paloturvallisuutta, en alkoholinkäytön sääntelyä, enkä edes perheväkivallan arviointia. Joulun myyttisimmät vaarat vaanivat meidän joulunviettäjien pään sisällä.

Muistelen joskus lukeneeni muumitarinaa, jossa koko muumiperhe herää talven pimeimpään aikaan ihmettelemään kaoottista tunnelmaa muumilaaksossa. Laakson asukkaat ryntäilevät edestakaisin paniikin vallassa valmistautumassa johonkin ”jouluun”. Muumiperheelle tulee vaikutelma, että jotain kamalaa on tulossa! Jouluun valmistautuminen muistuttaa onnettomuuteen varautumista.

Ja tottahan se on. Monta kertaa olen tässäkin kuussa kuullut lauseen: Apua! joulu on jo niin lähellä! En ole ehtinyt vielä mitään! Me pelkäämme, että jotain kamalaa tapahtuu, jos emme ehdi tai jaksa.

Ainakin parisuhteessa käy usein niin, että pelätessämme jotain saamme juuri sen asian tapahtumaan. Pelko ikään kuin kutsuu katastrofia luokseen. Jos esimerkiksi pelkäät, että puoliso pettää sinua, toimit todennäköisesti tavalla, joka saa hänet reagoimaan juuri hommailemalla jotain selkäsi takana.

Mitä sinä pelkäät eniten tänä jouluna? Pelkäätkö mieleesi vyöryviä lapsuuden muistoja? Vai toimeliaan perhearjen alla kyteviä ristiriitoja? Vai pelkäätkö sukulaisten arviointia ja ylenkatsetta? Täydellisen suorituksen jäämistä vajaaksi? Voimien loppumista kesken kaiken? Ehkä pelkäät yksinäisyyttä, koska kaikki on niin toisin kuin viime jouluna tai kaikki on juuri samalla tavalla.

Pelkoja ei kannata työntää syrjään vaan käydä niitä kohti. Tunnistettuna ja ehkä jopa jaettuna niillä on paljon vähemmän voimaa nitistää alleen.

Jouluun pätee sama turvasääntö kuin muuhunkin elämään: Jos haluat maksimoida ulkoisen turvallisuuden, vähenee tunne sisäisestä turvasta, mikä taas lisää ulkoisen turvallisuuden tarvetta. Taas tulee mieleen muumien opetus: epävarmuuteen uskaltautuminen vähentää epävarmuutta.

Kun me aikanaan elimme pikkulapsiarkea ilman isovanhempia tai muita sukulaisia, minä pelkäsin, ettei joulu erotu arjesta, pelkäsin latteaa tunnelmaa ja yksinäisyyttäkin, perheenä. Ratkaisimme asian kutsumalla yksineläviä ystäviä luoksemme. Joku oli juuri eronnut, joku ei ollut vielä löytänyt kumppania. Joku oli yksinhuoltaja, toinen kaipasi lapsi jouluunsa. Tällä reseptillä saimme parhaat joulumuistot. Vähän arvaamattomat ja erilaiset, mutta lämpimät ja kiitolliset.

Vieläkin hymyilyttää, kun katselen valokuvia näistä fuusioperhejouluista. Lapsille jätimme toivottavasti perinnöksi ajatuksen, että jokainen koti voi olla turvakoti, turvasatama itselle ja toisille.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Puhumattomuus on perinteisesti suomalainen kansantauti. Mattojen alle on perheissä vuosisatojen aikana kertynyt kaikenlaista roskaa; salaisuuksia, tukahdutettuja tunteita ja ääneen lausumattomia ajatuksia. Miksi ihmeessä puhumattomuus on helpompi valita kuin puhuminen?

Puhuminen, kaikenlainen viestiminen on parisuhteessa ja muissa ihmissuhteissa äärimmäisen tärkeää. Miten muuten pystyisit ilmaisemaan oman tahtosi, asettaa rajasi ja kertomaan, mitä sinulle itsellesi ja sinulle suhteessa ollessasi kuuluu?

Miten toinen ottaa puheeni vastaan?

Omien ajatusten ja tunteiden ääneen sanoittaminen on joskus vaikeaa siksi, että on vaikea löytää oikeita sanoja ja oikea tapa ilmaista. Jos on tarve kannatella (ottaa vastuu toisen tunteista) toista puhumistilanteessa, voi olla vaikea puhua. Aina on se riski, ettei toinen ymmärrä tai edes halua ymmärtää, syyllistyy, asettuu taisteluasentoon ja tulee riita. Mitä sitten? Haittaako se? Kannattaako riskinotto?

Onko puhumisesta sittenkään mitään hyötyä?

Jonkun kanssa kokemus voi kerta toisen jälkeen olla se, etteivät asiat muutu, vaikka kuinka puhuisi; kierretään kehää ja ollaan valtataisteluasennossa. Aina eivät omat keinot riitä vaan tarvitaan ammattiapua. Niin kauan kannattaa muuten etsiä, että löytyy oikeanlainen apu eli oikea ihminen auttamaan juuri teitä. Joskus joku ei edes yritä puhumista, koska ajatus puhumisesta on lyöty lukkoon jo ennakolta; ei siitä ole kumminkaan mitään hyötyä. Mitä jos onkin?

Ovatko minun ajatukseni tärkeitä?

Joskus omat asiat tuntuvat mitättömän pieniltä. Ovatko asiani niin tärkeitä, että ne kannattaa tuoda esiin? Aina on joku, jolla on ”isompi” ja ”tärkeämpi” asia.  Pikkuasioista on taipumus aikaa myöten tulla iso pino. Parempi ehkä purkaa pikkuhiljaa kuin kasvattaa kiukkukasaa. Jokaisen pitää itse arvioida, onko oma asia tärkeä vai ei. Yleensä se on, koska se vaivaa. Näkymättömyyteen tottuneelle on vaikeaa tulla näkyväksi. Itsensä pienentäjä uhkaa ajan myötä hävitä näkyvistä ihan kokonaan.

Mitä tulee näkyväksi ja mitä siitä seuraa?

Joskus pelottaa sekin, mitä pinnan alta pulpahtaa esiin ja yhteisen katseen alle. Mitä itselle tapahtuu, kun kuulee sanovansa niitä todellisia asioita, jotka vaivaavat? Pesuveden mukana tulee joskus vähän enemmänkin kuin oli tarkoitus. Joskus avoimuus ja naamioiden riisuminen, todellinen oma olemus ja omat tarpeet voivat olla uhka parisuhteelle. Todellinen uhka on se, että itse näivettyy naamioiden taakse eikä uskalla viestiä.

Yleensä ihmisyydessä pelottavinta ovat tunteet – niin omat kuin toisenkin. Tunteet ovat sielun kieltä, olen kuullut sanottavan. Kun sielu puhuu ja tunteet tuntuvat, ollaan jonkun olennaisen äärellä. Ilman puhetta on vaikea kohdata ja ymmärtää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat