Kirjoitukset avainsanalla huolenpito

Kuva: Jaakko Kaartinen

Tein tällä viikolla mielenkiintoisen kokeen parisuhteessa. Seurauksena oli miellyttävä kokemus. Suosittelen kaikille saman kokeilemista.

Olimme järjestäneet vappuhulinoita niin kovasti, että olimme vielä seuraavanakin päivänä raukeita. Molemmille tuli illansuussa mieleen ehdottaa, että menisimme iltakävelylle.

On muuten hyvä asia sinällään käydä iltakävelyllä. Käveleminen saa veren kiertämään päässä. Ajatukset kulkevat. Syntyy polveilevaa keskustelua.

Menimmekin. Asumme lintuparatiisin äärellä, tiet ja polut polveilevat tiheikköisen metsän ja puistoaukioiden kautta rantaan. Kuljimme niitä ja kaikkialta meitä ympäröi kevätviserrys ja vihellykset kuin viidakossa.

Kuljimme käsikkäin. Koska minua väsytti, suljin silmät muutaman askelen ajaksi. Sitten päätinkin pitää ne kiinni pidempään. Tuntui yhtäkkiä jännittävältä ja toisaalta lohdulliselta antautua kuljetettavaksi.

Sanoin ääneen, että nyt kuljenkin silmät kiinni.

”Älä kävelytä minua päin puuta.”

Hän sanoi, että olen höpsö ja että rakastaa minua.

Otin paremmin kiinni hänen käsivarrestaan sisäkautta, sellaisen käsikynkässä kulkemisen otteen. Sitten me kävelimme hiekkaista polkua joitain satoja metrejä.

Oli hyvin mielenkiintoista, mitä aistin silmät kiinni. Äänet nousivat etualalle, ja meidän liikkumisemme suhteessa niihin. Äänimaisema oli tavallista kolmiulotteisemman tuntuinen. Kivemmalta silti tuntui aistia luottamuksen tunnetta ja turvallisuuden tunnetta suhteessa rakastettuuni, joka minua kuljetti siinä soivassa maisemassa.

Oli helppoa kävellä silmät kiinni. Ajattelin, että hän on minun rakkaani, ja siksi voin kulkea huoletta. Jos eteen tulisi kuoppa tai soraa tai mitä vain, hän kertoisi ja ohjaisi minua. Minun ei edes tarvitsisi pyytää sellaista apua. Olin hänen kanssaan.

Hänellä on mukava käsi, ja hän piti minusta kiinni suojelevammin ja johdattavaisemmin kuin silloin, kun kävelemme muuten vain käsikkäin. Minusta tuntui, että hän otti vastuun minusta, hymyillen. Tunsin hänen kävelynsä rytmin tiiviimmin, koska ote kytki meidät yhteen. Kuljin hänen tahtiaan, antauduin siihen, ja se tuntui hyvältä.

Ajattelin, että jos tämä on sisäinen kuva minun perusturvallisuudestani hänen suhteensa, minulla on kaikki onnellisesti.

”Jos pidät silmiä kiinni vielä, et näe noita valkovuokkoja vasemmalla”, hän sanoi lopulta. Halusin nähdä valkovuokot, joten avasin silmäni. Sorsa tallusteli niiden lomassa pientä lampea kohti. Katselimme sen menoa yhdessä, lystikästä.

Pellolla näimme kauriitakin. Puhuimme niitä näitä, työpäivien asioita ja tuttujen kuulumisia. Rantakalliolla seisoessa tuli hiukan vilu. Sovittiin, että lähiaikoina mennään valoisalla katsomaan taas kanahaukan pesää yhden metsäsaarekkeen sydämessä. Lopuksi ostimme jäätelöt.

Se oli viikon ihan parasta arkea.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Makasin vatsataudin raatelemana ja sain hoivaa. Kurjuuden keskellä huolenpito tuntui taivaalliselta.

Kun oli ihan onneton olo, nojasin päätäni rakastetun olkapäähän ja niskaa vasten. Siinä hämmästyin, miten turvalliselta se tuntui.

Sain olla aivan pieni, ja kainalossa. Siinä uskoin parantumiseen.

Jalat olivat kylmät, ja sain jalkaani villasukat. Hän toi minulle rooibos-teetä ja haki kaupasta mehukeittoja ja jugurtteja, ja paloitteli päärynän viipaleiksi. Kantoi kaiken tarjottimella sängyn viereen ja käänsi peiton ympäri.

Minä makasin supussa ja pää syvällä tyynyyn painuneena ja siitä katsottuna hän näytti hurjan kauniilta ja ihmeelliseltä vaalealta – minun rakastettuni. Minusta tuntui samaan aikaan kauhean kiitolliselta ja tavattoman rakastuneelta. Ajattelin mielessäni, että olen tuhannesti onnekas, että hän rakastaa minua ja on minulle niin hyvä.

Oli liikuttavaa kokea, että toinen on niin myötäelävä, kantaa huolta ja pitää huolta, on ystävällinen ja pehmeä.

Se on minusta rakkauden ihmettä.

Hän pitää minua sylissään niin hellästi, että saan olla siinä kaikkein pikkuisin minä. Kelpaan sairaana ja rääpäleenä, ja hän puhaltaa minuun henkeä. Tulee luottavainen olo ja näyttää valoisalta, vaikka kuume ei vielä ole laskenut, eikä maha asettunut kivuistaan.

Minulle hän on taivaallinen nainen. Ihailen häntä suunnattomasti monista, monista erilaisista syistä ja kulmista. Hänen kanssaan voi valloittaa vieraiden maiden salaisuudet, löytää kadonneet sanat ja kuulla vaienneen musiikin uudelleen.

Parin sairauden päivän keskellä hän hoiti minua kuin olisin ollut höyhensiiven kärjin sipaistu.

Se oli armollinen arjen kokemus. Miten voikin olla, että näin viheliäisen sairastamisen, vatsataudin potemisen keskellä voi tuntea itsensä niin onnelliseksi?

Illalla hän tuli viereeni peiton alle ja me olimme kasvokkain yölampun valossa. Katsoin hänen kauniita kasvojaan ja koetin sanoa, miten kiitollinen olen hänelle siitä, miten hyvä hän on minulle; että hän on niin kauhean hyvä parisuhteessa ja rakkaudessa, ja että olen aivan lumoutunut hänestä. Hän hymyili minulle takaisin toisen onnellisen hymyä.

Turvallinen tuntu – se minulla tosiaan on. Hyvä, ja turvallinen.

Kiitos, rakkaani, joka hoidat, kun horjun.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat