Kirjoitukset avainsanalla Ystävänpäivä

 

Ystävänpäiväni piti sisällään mielenrauhaa parisuhdestatuksestani. Pitkälti samanlaista pohdintaa kuin jouluun ja vuodenvaihteeseenkin liittyen. Oikeastaan koko päivä olisi voinut hyvin unohtuakin. En kokenut painetta tehdä mitään erityistä tai kokenut veitsen iskua sydämessäni kaikista rakkauslauluista ja ällösöpäilyistä ympärilläni. Ennemminkin jopa mietin luopumista kaikista deittisovelluksista. Lakata järjestelmällisesti etsimästä ihmistä siihen rinnalle. Koin, että salin jälkeen ystävän kanssa lahjaksi ostettu liioiteltu määrä proteiinipatukoita oli tarpeeksi ainutlaatuista päiväääni.

Vain hetkeä myöhemmin ystävänpäiväni piti kuitenkin sisällään myös keskstelua sinkkuudesta ja parisuhteen kaipuusta sekä siitä seuraten vielä yhden uuden deittisovelluksen lataamisen puhelimeeni. En pystynyt päästämään irti etsimeisestä vaan pidin kiinni tutusta roolista. Ehkä olen niin tottunut olemaan haku päällä, että etsin vaikken jaksaisikaan. Toimin turhautumisesta huolimatta, kunhan vain saa olla aktivinen osa parisuhteiden ihmeellistä maailmaa.

Nyt pari päivää myöhemmin iloitsen yhä keskusteluista ja proteiinipatukkaövereistä, mutten vieläkään tiedä mitä ajattelisin applikaatioistani ja etsimisestä. Tutusta ja aktiivisesta roolista on vaikeaa päästää irti, mutta toisaalta kaipaan aikaa, jolloin uskalsin vain olla ja luottaa siihen, että kyllä se parisuhde tulee vaikkei sitä kovalla työllä metsästäisikään. Niinpä katson applikaatioitani ja mietin, että olisiko niiden poistaminen ensimmäinen avain kohti tuota helpompaa ja huolettomampaa yksin eloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eilen oli ystävänpäivä. Muualla maailmassa se on rakastavaisten päivä, mutta Suomessa silloin muistetaan ystäviä yleisemminkin. Minä en ole koskaan osannut viettää ystävänpäivää. Se on tuntunut aina jotenkin teennäiseltä. Onhan toki mukavaa, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö jokainen päivä voisi olla ystävänpäivä?

Miehelläni ei myöskään ole ystävänpäivän perinteitä. Me emme osta toisillemme romanttisia lahjoja tai tee jotain erityistä juuri ystävänpäivänä. Pyrimme kyllä käymään treffeillä vähintään kerran kuukaudessa ja viettämään aikaa kahdestaan myös arkirumban keskellä. Romanttisia lahjoja vaihdellaan puolin ja toisin silloin tällöin, mutta ystävänpäivä ei ole meille mikään erityinen päivä.

Vuosien myötä olen oppinut antamaan arvoa hetkessä elämiselle, arjen rakkaudenteoille ja -sanoille. Rakkauden tuhoajia meillä oli aikanaan liitossamme enemmän kuin kotitarpeiksi. Niistä kaikista ei varmaan koskaan kokonaan voi päästä eroon, mutta on mukava huomata miten ne vähitellen ovat muuttaneet muotoaan.

Enää minun elämäni ei järky siitä, että toinen ”imuroi väärin” tai lähtee kauppaan lasten kanssa, joilla on likaiset ja ei todellakaan sävysävyyn sointuvat vaatteet. Emme saa raivoisaa riitaa aikaseksi siitä, että puolisoni ”valmistaa jauhelihakastiketta väärin”, eikä elämäni järky siitä, että toinen haluaa levätä työviikon jälkeen, vaikka ” juuri nyt pitäisi siivota”.

Arvostan suunnattomasti sitä, kun puolisoni huolehtii lastemme harrastuskuljetuksista. Koen suurena rakkauden tekona sen, kun hän on kolannut pihan lumesta. Viikonloppuisin hän rakastaa minua ja lapsiamme laittamalla aamupalaa. Kun hän työpäivänsä jälkeen kiipeää rakentamaan talomme yläkertaa, olen onnellinen siitä, että hän haluaa sen tehdä.

Sen sijaan että vaatisin toiselta ja itseltäni suoritusta toisen perään, olen opetellut ottamaan vastaan positiivista palautetta siitä, mitä olen ilman tekoja. Olen opetellut nauttimaan niistä asioista, mitä tykkään tehdä ilman odotusta siitä, että puolisonkin pitäisi nauttia juuri samoista asioista. Olen opetellut olemaan lähellä toista, vaan olemaan.

Onhan toki mukava, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö jokainen päivä voisi olla ystävänpäivä? Erityinen päivä, jolloin kohtaan lähimpiäni rakkaudella ja kunnioituksella ja erityisesti sitä parasta ystävää, omaa puolisoa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun me lähdimme tänään töihin samaan aikaan, astelimme varovasti jäiseltä pihalta katukäytävälle ja sitten eteenpäin kohti aamuaurinkoa. Se lämmitti jo! Me huomasimme sen samaan aikaan, tunsimme kasvoilla ja päällystakin rintamuksella. Kevätaurinko oli tullut.

Aina vuosittain on tämä päivä, jolloin talven jälkeen ensimmäistä kertaa tuntuu tuo auringonlämpö. Minä olen onnellinen sattumasta, joka soi sen meille nyt yhtaikaa.

Minulle tällaiset asiat ovat rakkauselämän kalleuksia. Jaetut näennäisen pienet asiat. Pieniä ehkä kyllä ovat, mutta ikiomia, ainutkertaisia ja kalliita.

Me käännyimme risteyksestä ja kävelimme valoisassa aamussa. Linnut olivat nekin innostuneet samasta aistimuksesta kuin me, ja lauloivat niin että säveliä sateli. Yksi talitintti oli erityisen tomerasti äänessä ja se hauskuutti meitä. Tuokin hetki siinä naapuruston koivujen alla painui elävästi mieleen. Ehkä minä muistan sen vielä vuosien päästä. Monet samanlaiset hetket muistan kyllä.

Ovatko ne kalleimpia asioita, joita muistaa kirkkaimmin? En tiedä, mutta jotain mielelle ja tajunnalle kirkasta niissä on. Monet ovat seisahtumisia jonkin yksittäisen hetken äärelle, jonkin maisemankappaleen tai lammikon heijastuksen tai kadunpätkän.

Varhaisimmat muistot rakastetustani ovat juuri sellaisia hetkiä: hän saapuu minua vastaan johonkin kaupungin kulmalle. Hän lähtee katua pitkin pois. Puistopuiden lomitse valo kultaa hänen hiuksiaan kun seisoskelemme. Luen viestin häneltä kävellessäni punaisen tiilirakennuksen viertä.

Ja kaikilta matkoiltamme ja kaikista yhdessä kokemistamme esityksistä ja tapahtumista elävimpiä niistäkin ovat yksinkertaisimmat asiat: minkä värinen oli taivas kun otin kuvia hänestä aukiolla vanhassa kaupungissa. Miltä hän tuoksui, kun painauduin häntä vasten konsertissa. Miten pyörät olivat nojallaan, kun löysimme vuoden ensimmäiset krookukset kuninkaallisesta puistosta.

Intohimon valtameren kohina, sekin on yksityiskohtiin kiinnitetty. Kun ajattelen rakastettuani, ajattelen tuhansia ihania yksityiskohtia. Se on vähän kuin paratiisi tai keto: mitä tarkemmin katsoo, sitä enemmän yksityiskohtia kokonaisuudessa näkee.

Yksittäisistä asioista tulee avaimia, jotka aukaisevat kutkin muistojen kerroksia, laajoja tunteiden vyyhtejä ja ymmärystä omasta itsestä sekä meistä.

Vuoden ensimmäinen lämmittävä aamuaurinko lähikadun risteyksessä ja tomerasti laulava tintti ovat kaksoisura-avain tarinaan meistä. Se tarina on meidän elämämme.

Joskus ihmiset joutuvat hukkaan elämästään ja tuntevat outoutta ja vieraantumista. Miten sitä voisi välttää? Auttaisivatko yksityiskohtien avaimet silloin?

Nyt on ystävänpäivä, pariskuntien romantiikan päivä. Tykkään tästäkin päivästä; sain ihailla rakastettuani läpi aamun, ja sitten valo ja linnut, ja illalla menen häntä vastaan asemalle. Olen saanut tehdä palveluksia ja olen tullut kohdatuksi. Hän on onneni.

Sattui monta hyvää asiaa tähän päivään. Ja sillä samalla tavalla päivistä tulee Valentinuksen päiviä ihan muuten vain.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ystävänpäivä on minulle erityisen rakas päivä.

Tapasin entisen aviomieheni Ystävänpäivänä kolmetoista vuotta sitten eräässä ”seurusteluravintolassa” Helsingissä. Ravintolassa oli menossa rusettiluistelutyyppinen juttu. Narikassa jaettiin heti sisään tullessa numeroidut tarrat; naisille punaiset ja miehille siniset ja kehotettiin etsimään samannumeroinen tyyppi ihmisten joukosta.

Tuumasta toimeen, minua ei tarvitse tuollaiseen kahta kertaa kehottaa :D Kyselin monilta miehiltä heidän tarranumeroaan ja tuleva mieheni siinä tanssilattialla sitten tuli vastaan. Hänellä oli eri numero kuin minulla. Sanoin hänelle, että meillä on kyllä eri numerot, mutta oot sä aika kivannäköinen (kohtuullisen noloa!). Eksäni tarttui minua farkkujen vyönsoljesta kiinni ja sanoi, että äläs mee minnekään, nappasi minulta tarrani, laittoi oman tarransa sen päälle, antoi tarrat likkakaverilleni ja totesi, että ”sovitaanko, että meillä oli samat numerot”.

Muisto on aina yhtä kultainen. Etenimme tosi vauhdilla niin, että vähän yli vuoden kuluttua olimme naimisissa ja esikoinen syntyi melkein heti häiden jälkeen. Tämänhetkisellä viisaudella etenisin vähän hitaammin, mutta kyllä minä olen erityisen onnellinen siitä, että tuo kaikki tuli tehtyä. Sain olla naimisissa, kokea niin sanotun tavallisen perhe-elämän, saada kaksi lasta ja tuntea turvaa melkein kymmenen vuotta.

Kolmetoista vuotta myöhemmin koko paketti on purettu eikä yhteisestä elämästä ole jäljellä kuin ne kaksi ihanaa lasta ja muistot, sekä kultaiset että vähemmän hohdokkaat. Jaa no, Toyota, joka erossa jäi minulle, seisoo sekin pihassa. Ja vihdoinkin: ystävyys. Tänä Ystävänpäivänä juhlin ihan oikeasti sitä, että meistä on tullut ystäviä yli neljän vuoden jälkeen erosta. Tiukkaa teki, mutta näinkin voi käydä :)

Joku kyseli juuri jollain sivustolla, että mistä tietää, että päätös on oikea. Isojen päätösten tekeminen, jos nyt ajatellaan parisuhdetta, on aina riski. Mitä suurempia odotuksia on lopputuloksen suhteen, sitä vaikeampi on päätöksenteko. Jos sitoutumisen kynnyksellä miettii sitä, että tämän on nyt ehdottomasti oltava loppuelämän juttu (tottakai jokainen toivoo sitä!) ja erotessa miettii erokipua, mahdollista loppuelämän yksinäisyyttä, lasten kärsimystä ja taloudellista uhkaa, jää moni päätös tekemättä.

Erotessa miettii ja suree kaikkea mahdollista. Jossain kohtaa soimasin itseäni liian nopeasta etenemisestä ja typerästä kumppanivalinnasta. Kadutti ihan kauheasti se, että hukkasin "parhaat vuoteni" väärän ihmisen kanssa. Ja kuitenkin kun oikeasti kelaan itseni tuohon tarrahetkeen...aika oli oikea lapsille ja perheelle, olin itse ihan liian keskeneräinen tietoisemman päätöksen tekemiselle ja eteen tuli mies, jolla oli perhehaave ja tunnelukkomme, näin jälkikäteen ajatellen, sopivat oikein hyvin yhteen niin, että isoon henkiseen kasvuun tarjoutui mahdollisuus. Olin nuori ja uskalsin heittäytyä ja rakastua - ei sitä voi katua.

Jotenkin olen oppinut ajattelemaan, että jokainen päätös tehdään päätöksentekohetken viisaudella. Jos päätös tuntuu oikealta nyt, päätös on oikea. Päätöksen kanssa ei voi pelata tai käydä kauppaa, elämä avautuu joka tapauksessa hetki hetkeltä, pidimme siitä tai emme. Rakkauteen lähteminen ja myös siitä pois lähteminen vaatii luottamusta ja rohkeutta.  Jos jonkun asian on hajottava tai päinvastoin, se kyllä tapahtuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat