Kirjoitukset avainsanalla pikkulapsiperhe

Pääsiäinen on kristinuskon suurin juhla, mutta joulun vietto menee Suomessa edelle. Niin paljon edelle, että se saa jopa stressikäyrät nousuun. Lahjat, rahat ja seura ahdistaa. Lahjoja on liikaa tai liian vähän. Sukua on liikaa tai seuraa ei ole.

Onneksi meillä on pääsiäinen. Ainut ongelma on se, että luterilaisia moititaan juhlimattomuudesta. Ajattelen kuitenkin niin, että ehkä me olemme pääsiäisessämme joulustressiä pakosalla. Juhlapöytä olisi ajatus kattaa vasta paaston päätteeksi kellon käännyttyä sunnuntain puolelle, mutta eihän puoliltaöin juhlinta ole edes käytännössä kaikille mahdollista. Kukaan ei kyttää keskiyöllä ikkunoista onnea tihkuvia perheitä, joten kenenkään ei tarvitse suorittaa. On ihan sallittua nukkua.

Läheskään yhtä monen mieltä ei pahoiteta sen vuoksi, että tärkein juhlapäivä vietetään muualla, joten pöydän voi kattaa monenakin pääsiäispyhänä. Pääsiäinen on juhlista suurin juhlatapojen armollisuudessa.

Meidän perhe sairasti pääsiäisen ketjussa. Hiljaisen viikon potilas oli pienin. Minun perjantaini oli pitkä ja puolisoni lauantai hiljainen. Parvekkeelle sytytimme joka ilta myrskylyhdyn.

Kirkonmenot, ystävät ja sukulaiset vaihtuivat kotoiluun, mutta pääsiäinen elää tässäkin hetkessä vahvasti. Opetuslapsetkin nukkuivat, kun Jeesus vietti elämänsä rankinta yötään yksin.

Pääsiäinen saa tulla ja avautua juuri sellaisena kuin sen kukin tarvitsee.

P.s. Jos mietit mitä kertoisit lapselle pääsiäisestä, älä mieti enää, lue täältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedättekö tunteen, kun monta silmäparia tapittaa sinua yhtäaikaa.

Hymyilet. Kehut yhden ihania tossuja ja ihastelette sitten tovin tossun kuviota. Hetken päästä kipittää luoksesi toinen, joka näyttää tossujaan, joita myös sitten ihastellaan.  Kolmas kysyy tykkäätkö kalasta.  Vastatessasi myöntävästi saat pehmeän kalan syötäväksesi. Syliin on tungosta. Silmäparit eivät lakkaa tapittamasta.

Kävimme tällä viikolla kääntymässä tyttäreni päiväkodissa. Aloitamme päiväkotiharjoittelun ensi viikolla. Mielessäni pyörii ainakin miljoona eri tunnetta. Pieni päiväkotireppu on hankittu ja nimitarroja liimattu kaikenmaailman varusteisiin huolellisesti. Taidan piilottaa osan tunteistani kaikkeen touhuamiseen.

Tämä on vain yksi asia, jossa parisuhteessa osapuolien tunneskaala vaihtelee. Tunteiden vuoristorata loivenee ja puuhan määrä ainakin puolittuu, kun puhumme puolisoni kanssa varhaiskasvatuksen aloituksesta.  Toisen tavallinen työviikko on toisen maailman pysäyttävin. Muistanko kertoa oleellisimmat asiat lapsestamme ja onko kaikki mukana.  Minun olemiseni ja tekemisenä auttaa tai vaikeuttaa lapsemme sopeutumista. Ja ammattilaisethan näkevät nyt kasvatuksemme käden jäljen, onko kirjoja luettu ja lorupusseja availtu.  Entäs sitten, kun harjoittelun jälkeen niistä kaikista silmäpareista tulee rakkaita, kun jo yhden päivän jälkeen sydämeni on sykkyrällä.

Jännitykseni purkautuu vouhkaamisena aiheesta kuin aiheesta, joka ei edes tulevaan viikkoon liity, sillä uskaltaako näitä kaikkia tunteita edes päästää ilmoille?

"Yksi kerrallaan ja monta peräkkäin", neuvoisi isäni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat