Kirjoitukset avainsanalla aikuisuus

Kuva: Satu Huttunen

Minä en leiki. EN LEIKI. En oikeasti jaksa leikkiä yhtään. Ollenkaan. Lainkaan. En leiki autoilla, nukeilla, junaradalla tai millään hahmoilla.

En leiki kotia, ravintolaa tai hotellia.

Pidän palapeleistä, lautapeleistä, piirtämisestä, kirjoista, runoista, arvoituksista, pyöräilystä, leipomisesta, hiihtämisestä, uimisesta, musiikista, piiloleikistä, keinumisesta, liukumäestä, vuoristoradoista - mutta en leikkimisestä.

En osaa istua lattialla, liikuttaa pientä muovinpalaa ja pitää yllä roolia. Tai jaksan. Kaksikymmentä sekuntia. Sitten kyllästyn ja leikkiautoni ajaa kolarin ja joutuu sairaalaan lepäämään - määrittelemättömäksi ajaksi. Tästä syystä olen lapsista ihan äärettömän tylsä.

Tästä syystä olen lapsista ihan äärettömän tylsä.

Puolisona en ole tylsä, koska ihmissuhteissa osaan kyllä leikkiä. Osaan leikkiä muun muassa mykkäkoulua, vanhojen muistelua sekä mittasuhteiden vääristelyä. Leikkiessäni voin olla marttyyri, näsäviisas tai draamakuningatar.

Joskus toivoisin, että pitäisin yhtä tiukasti kiinni roolistani lasten kanssa leikkiessäni kuin teen tapellessani. Väärässä olemisen myöntäminen on todella vaikeaa. Jostain syystä mielummin pysyn tiukasti kannassani ja ajan kaasu pohjassa kolarin leikkiauton sijaan parisuhteessa.

Väärässä olemisen myöntäminen on todella vaikeaa.

Jos seuraavan kerran tapellessa vaihtaisi sponttaanisti kuurupiiloon: laskisi ääneen kymmeneen ja yrittäisi sen jälkeen löytää puolisonsa näkökulman.

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 - Anteeksipyyntö

Täältä tullaan valmiina tai et!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vanha hääjuhlaperinne on kakun leikkaamisen yhteydessä jalan polkaiseminen – kaikille meille tuttu juttu. Ja hitsi en tykkää tuosta perinteestä.

Elätkö sinä raskaassa ja rasittavassa parisuhteessa? Onko teillä suhteessa sellainen sävy, että aina ollaan vähän tukkanuottasilla? Kinastellaan vähän väliä milloin mistäkin?

Omassa perhehistoriassani on paljon esimerkkejä parisuhteista, joissa käydään lähes tauotonta valtataistelua. Omassa suvussani vahvat naiset ovat löytäneen joko hyvin "heikkoja" miehiä tai sellaisia, jotka käyttävät fyysistäkin väkivaltaa alistaakseen naistaan. Joka tapauksessa vallankäytön vaakakuppi on ollut aika kallellaan jompaankumpaan suuntaan.

Imin tietysti tuon mallin itseeni ja toteutin myös. Elin avioliiton, jossa taisteltiin vallasta. Kun tajusin miten ihan tasaveroisesti mieheni kanssa toteutin vanhaa kaavaa, lähdin tekemään töitä itseni kanssa ihan tosissani. Ymmärsin oman osuuteni valtataistelussa. Onhan se vaikeaa tunnistaa ja tunnustaa. Tässäkin lajissa on se mälsä puoli, että molempien pitää tehdä oma osuutensa.

Ajattelen tällä hetkellä niin, että vallankäyttö liittyy siihenkin, millä tavalla on lapsena tottunut hakemaan rakkautta ja hyväksyntää. Ylivastuullinen löytää alivastuullisen puolison, perfektionisti suurpiirteisen, miellyttäjä etsiytyy perfektionistin läheisyyteen ja niin edelleen. Valtataistelun tiimellyksessä on helppo huudella. Kuka tekee liikaa (ja marttyroi) tai liian vähän, kuka sotkee ja kuka on neuroottisen siisti. Tiedät kyllä :) Lapiot viuhuvat parisuhteen hiekkalaatikolla.

Valtataistelu on jollain tavalla vastakohta aikuiselle rakkaudelle. Voisiko aikuisena hakeutua rakkauden ääreen muilla keinoilla kuin lapsuudessa opituilla? Omista tarpeista ja tunteista lähtevä, avoin viestintä on paras tie toisen luokse. Valtataistelu erottaa, tappaa rakkauden ja sulkee osapuolet omiin luoliinsa huutelemaan.

Valtataistelussa oikeasti voittaa se, joka siitä ensimmäisenä uskaltaa luopua. Palkintona on nimittäin se, että saa asettua olemaan paljas ja aito itsensä. Rakkaus ja myötätunto avaavat sydämiä ja raivaavat tien todelliseen yhteyteen, jossa saa olla vahva ja heikko, tarvitseva ja pelokas, iloinen ja vapaa – ihan kaikkea.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Otsikkoa voisi heti alkuun lähteä miettimään, että mikä ihmeen aikuinen rakkaus. Se on nyt ihan oma määritelmäni suhteelle, jossa kyse on nimenomaan aikuisten parisuhteesta. Olkoon aikuinen se, joka itsensä aikuiseksi määrittelee. Itselleni aikuisuus parisuhdemielessä tarkoittaa elämää nähneiden, kolhujakin saaneiden, ehkä eronneita ja ero(i)sta selvinneitä keski-ikäisiä ihmisiä.

Itseä tavallaan kauhistuttavat nuorten parisuhteet ja avioliitot. Kädet ristissä melkein kuljen, kun ajattelen, millaiselle reissulle nuoret usein tietämättään lähtevät. Joillakin nuorilla on varmasti omasta persoonastaan ja kotitaustastaan johtuen hyvät alkuperäiseväät parisuhteille. Nuorilla ihmisillä pitää pakosti olla eväät kasvuun, joustamiseen ja erityisen hyvät eväät toisen hyväksymiselle, jos meinaavat parisuhderintamalla ”onnistua”. Näitäkin pariskuntia onneksi näkee- pitkiä suhteita, joissa on ihan oikeasti yhdessä koettu ja läpi eletty elämän myötä- ja vastoinkäymiset.

Iso osa meistä aikuisista on kuitenkin joutunut saamaan osumia. On kuitenkin ihanaa, jos saa uuden mahdollisuuden parisuhteeseen. Kaikkien suhteiden ei ole varmaan tarkoituskaan kestää loppuelämää vaan joskus suhteen on tarkoitus viedä meitä kappaleen matkaa eteenpäin omassa kehityksessämme.

Jotenkin minua puhuttelee ajatus aikuisesta suhteesta. Minulle se merkitsee sitä, että eronnut ihminen on työstänyt eroaan niin, että tietää jo, mitä haluaa ja tavoittelee haluamaansa. Aikuiseen suhteeseen lähtee ihannetilanteessa ihminen, joka on tehnyt työtä itsensä kanssa niin, ettei kanna kovin paljon omaa painolastiaan mukanaan suhteeseen. Aikuinen ihminen osaa ilmaista itseään niin, että tulee ymmärretyksi ja jos ei osaa, opettelee viestimään.

Kai tämä kaikki tarkoittaa sitä, että ihminen ottaa vastuun itsestään ja suhteeseen lähtiessään myös yhteisestä hyvästä. Kaikki olemme tietysti keskeneräisiä ja kasvu jatkuu suhteessa ollessakin, mutta jos peruseväät ovat jokseenkin valmiina, kulkee suhteessakin tietoisemmin.

Kaikella edellä esitetyllä tarkoitan sitä, miten nuorena harvoin on tietoinen itsestä ja toisesta ja siksi onnistumisen mahdollisuudet vähän arpaonnenkin varassa. Nuori kasvaa vielä ja muuttuukin matkan varrella ja riskit parisuhteen kestävyyttä ajatellen ovat varmasti ihan todelliset.

Itse ajattelen elämän olevan suuressa määrin tietoisuuden kasvattamista omasta menneisyydestä ja siinä tapahtuneista asioista ja näiden kokemuksen vaikutuksista itseen. Se on myös tietoisuutta niistä ajattelumalleista, mihin on kasvanut ja niistä luopumista tai niiden säilyttämistä sen mukaan, mikä tuntuu säilyttämisen tai luopumisen arvoiselta. Tietoisuus itsestä, omista tunteista, toiveista, haaveista, pahimmista kipukohdista, reagoinnin ja rakastamisen tavoista auttavat ottamaan vastuuta suhteessakin silloinkin, kun tuuli tuivertaa parisuhdepaattia. Aikuisuus on ihanaa aikaa; kun on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa, on parisuhderakkaudella se merkitys, että se täydentää elämää, mutta ei ole koko elämä.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nyt kun sattuu olemaan hääpäivä, on hyvä seisahtua miettimään toista puolisona. Millaisen ihmisen kanssa oikein olen naimisissa, ja millainen hän on avioliitossa?

Heti voin sanoa saman, minkä hänellekin toisinaan muistan todeta: hän on hirmu hyvä parisuhteessa. Hän on minusta aivan täydellinen puoliso: kokonainen, avoin ihminen, aito ja herkkä ja rehellinen, tunteva ja todellinen. Hän on omalla olemisellaan lahjoittanut puitteet sille, että minä voin koettaa osaltani rakentaa hyvää yhteistä elämää.

Kun solmii elämän yhteen toisen kanssa, ei voi tietää, millaisena toisen persoona ja oleminen siinä aukeaa. Se paljastuu sitten kaiken syvetessä ja hiertyessä päiviin, viikkoihin ja vuosiin. Hääpäivän kunniaksi totean, että kiitos! Minulle on paljastunut tämän sattuman syvä onnekkuus. On ihanasti sileää ja kutkuttavasti karheaa. Vaimoni on kuin kevät ja kesä, niiden voima ja tuntu ja heleys.

Minusta hän on tavattoman hyvä rakkaudessa ja parisuhteessa. Hän osaa ja uskaltaa.

Parisuhteelle ja onnellisuudelle on kyllä tosi tärkeää se, miten taitava toinen osapuoli on. Sillä on peruuttamattoman suuri vaikutus kaikkeen, millainen toinen on puolisona.

Olimme lomailemassa kevätretkellä Itämeren saarella. Meillä oli paikka merenrannan ja sisäjärven välissä. Toiselta suunnalta kuului kurkien huutoa ja kuovin laulua, toiselta haahkojen mouruntaa, meriharakoiden ja tyllien piipitystä, lokkeja ja tiiroja. Kahden suunnan äänet sekoittuivat ihanaksi maisemaksi. Jos toiselta puolelta olisi kuulunut moottorien ääniä, mekkalaa ja jäätelöautojen pimputusta, olisi mielessä pitänyt sovitella kakofoniaa.

Toisen parisuhde- ja tunnetaidot ovat lahja. Ne ovat syli, johon asettua. Ne ovat avoin kysymys, johon voi vastata avoimesti. Ne ovat tanssiinkutsu. Ne ovat leikki ja lepo. Ne ovat mahdollisuus aloittaa kasvaminen yhdessä ja rinnakkain.

Pidän vaimoani viisaana ihmisenä. Hänen kanssaan avioliitossa eläminen on paljastanut hänestä sen, mitä etäältäkin ounastelin. Hän on tietysti myös hauska, ehkä hauskoin ihminen jonka olen koskaan kohdannut.

Luotan häneen ja hänen naurahduksiinsa ja kysymyksiin, jotka päättelevät pitkät polveilevat pohdintani selkeään maaliin. Luotan lempeään hellästi huvittuneeseen katseeseen, jonka turvissa saan selostaa ja pulputa kaikkia ajatuksia ja olla oma itseni.

Tunnen rakkauden synnyttämää varmuutta vastata hänen odotuksiinsa ja ottaa hänet syliin, seurata, kuunnella, vastata, pitää lähellä, olla rauhassa, olla, sillä tavalla kuin hän minulle näyttää. Hän uskaltaa näyttää, mitä hän tarvitsee. Se on puolison taidoista suurimpia.

Kaikilla näillä lahjoillaan ja taidoillaan rakas puolisoni on rakentanut moniulotteisen, syvän, rikkaan ja vahvan perustan minulle tarttua ja asettua vastinpariksi. Rakastettuni, sellainen kuin hän on ja miten hän sen osaa; siksi kaksi aikuista ihmistä, yhdessä kuin linnunlaulut.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat