Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Kuva: Tarja Kinnunen

Olen yksin ja odotan. Haluaisin juhlia tärkeää päivää, mutta kaikki ovat jossain. Vähitellen tajuan, että he ovat yhdessä jossain. Yhteisöön mukaan pääseminen ei ollutkaan onnistunut. En tajunnut, että aikuset voivat toimia näin. Valikoida osan porukasta ja jättää toiset ulkopuolelle. Hämmästyn miten kipeää se tekee. Näin vanhana! 

Jokainen on varmaan joskus elämässään kokenut ulkopuolelle jäämisen. Myös parisuhteessa voi jättää toisen ulkopuolelle. Tai ihan yhtä lailla jättäytyä. Läheisyys on pelottavaa, koska siinä on aina mukana hylätyksi tulemisen mahdollisuus. Turvallisinta on pysyä etäällä. Silloin ei satu, vaikka oikeasti myös yksinäisyys sattuu. Mutta sille, joka jättäytyy yksin se on tuttua sattumista. Turvallista.

Rakkaus on pelottavaa. Varsinkin silloin, jos siihen ei ole tottunut. Läheisyys antaa mahdollisuuden haavoittua. Ja sitähän me emme halua. Olla haavoittuvia.  Valitsemalla yksinäisyyden välttää yksin jäämisen kivun. 

Perheissä voi olla vääristyneitä liittoja lasten ja aikuisten välillä, joissa roolit menee sekaisin. Olen ymmärtänyt, että ne ovat lasten tulevien ihmissuhteiden kannalta tuhoisia. Aikuinen voi antaa lapselle roolin, joka kuuluisi oikeastaan puolisolle. Läheisyyttä ja turvaa haetaan niissä väärin keinoin ja lapsi maksaa siitä hinnan omassa elämässään.

Tuttu tarina onkin se, miten nainen uppoaa äitiyteen ja kiinnittyy lapsiin niin vahvasti, ettei puolisolle jää enää mitään. Myös Isä voi luoda liiton lapsen tai lasten kanssa äitiä vastaan. Ne ovat mielestäni erityisen raastavia. Olen miettinyt johtuuko se siitä, että äiti usein joutuu antamaan itsestään ja elämästään niin suuren palasen perheelleen. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei sitä arvosteta. Vai peittävätkö miehet vain paremmin sen surun, jota ulkopuolisuus väistämättä tuottaa?

Itsellenikin oli vaara joutua tähän rooliin. Siitäkin huolimatta, että isäni on aina kohdellut äitiäni ja naisia kunnioituksella. Havahduin siihen, kun pieni lapseni oli sitä mieltä, että minä olen perheen palvelija. Sukujemme maalaistalotausta oli hiipinyt huomaamatta perheemme työnjakoomme. En hyväksynyt tätä, vaan aloin puhua ääneen sitä, kuinka kodista huolehtiminen on yhteinen asia. Kaikkien vastuulla. Aloin rimpuilla ulos roolistani sanoittamalla tilannetta ääneen muille.

Parisuhteessa syntyy ulkopuolisuuden kokemus, kun tunneyhteys katkeaa. Fyysinenkään läheisyys ei auta, jos ei tule nähdyksi ja kuulluksi tunnetasolla. Joskus toinen ei anna läheisyyttä tai joskus läheisyyttä voi olla vaikea ottaa vastaan. Tunnistan molemmat tilanteet. Kun tarvitsemaansa läheisyyttä ei saa, sitä alkaa helposti vaatimaan. Monissa parisuhteissa on tuttu kierre se, että nainen painaa päälle oman kaipuunsa kanssa ja mies vetäytyy riittämättömyytensä kanssa turvaan. Molemmat ovat yksin.  

On kauheaa olla omassa elämässään ulkopuolinen. Ei-subjekti. Toimimaton ihminen. Tilaa viemätön. Olemassa oloton. Sitä se on, kun parisuhteessa jää yksin. Vailla olemista. Olemattomuutta. Yhdessä, mutta yksin. Se on tila, jonka haluaa muuttaa hinnalla millä hyvänsä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuva: Annele Rantavuori

Olen kasvanut suurperheessä, joten nykyinen elämäntilanteeni eronneena on outo. Olenkin miettinyt yksin oloa paljon. Sehän ei välttämättä ole yksinäisyyttä, vaan voi olla myös täynnä läsnäoloa. Jos vaan osaa olla läsnä, itselleen. Etäisesti kiintyneelle se ei ole itsestäänselvää. 

Etäisesti kiintynyt lakaisee omat tunteensa ja tarpeensa maton alle. Hän tukahduttaa ne, jotta voi olla läsnä muita varten. Etäisesti kiintyneet ovatkin usein auttavaisia. Joskus he saattavat jopa ostaa olemassaolonsa oikeutusta olemalla tarpeellisia. Huomaan olevani hieman pihalla sen kanssa, mitä minä elämältäni haluan. Yhä edelleenkin tunnen itseni onnellisimmaksi, kun saan työskennellä jonkun itseäni suuremman, tärkeän päämäärän eteen.

Eron jälkeen yksinäisyys tuntui helpotukselta. Vihdoinkin vapaa tila hengittää ja olla olemassa. Tuntuu kuin olisin kuullut omat ajatukseni kirkkaammin, kuin vuosiin. Mikä ihana vapaus! Lapsivapaina viikonloppuina pitkä aamukahvi hesarin kanssa, eikä illalla kiirettä kotiin. On kuin elämästäni olisi hetkittäin otettu pois kymmenen vuotta.

Vapaudella on kuitenkin hintansa ja se on yksinäisyys. Minulla se liittyy selkeästi tiettyihin samoihin juttuihin, joihin varmasti löytyy ajan kanssa rutiinit ja ratkaisut.  Ruuhkavuodet ovat taittaneet terän pahimmalta seurankaipuultani, mutta sosiaalinen yksinäisyys nostaa päätään lomien ja juhlapyhien lähestyessä. Vapaus päättää tuo mukanaan yksinäisen vastuun. Minulle, joka olen tottunut sopeutumaan, tyhjä tila on yllättävän vaikeaa. 

Myös isoissa taloutta koskevissa päätöksissä tunnen itseni yksinäiseksi. Kun on yksin, niin on yksin myös raha-asioiden kanssa. En yhtään ihmettele, että talous pitää monet pariskunnat yhdessä. Eläminen pääkaupunkiseudulla maksaa. Myös ero maksaa. Välillä tuntuu, että ihan kaikki maksaa! Olisi helpotus jakaa isojen päätösten tuoma vastuu toisen kanssa. Mutta nyt ei itku auta. On seistävä omilla tutisevilla jaloillaan myös taloudellisesti. 

Läsnäolo ei kuitenkaan maksa mitään ja onneksi sitä voi harjoitellakin ihan ilmaiseksi. Ero pakottaa kuuntelemaan ja kohtaamaan omaa sisintään. Sitä varjoistakin puolta. Kohtaaminen vaatii aina tilaa ja aikaa. Yksinäisyyttäkin. En tiedä mikä saa ihmisen pakenemaan itseään. Pysähtyminen voi olla ensimmäinen askel uuteen. Ehkä se on se, mikä pelottaa. Muutos. Epävarmuudenkin keskellä olen onnellinen, että uskalsin. Sillä tarvitsin sitä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (1)

Vielä yhdessä
1/1 | 

Niin, tätä lukiessani mietin jälleen, haluavatko ihmiset erota puolisostaan vai haastavasta lapsiperhearjesta? Nykyajan intensiivinen vanhemmuus johtaa tähän...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jasmine Waheed, Unsplash

14. helmikuuta. Ystävänpäivä, alla hjärtans dag, Valentine`s day. Sydämiä, suklaata, vaaleanpunaista ja kaikenlaista ihanaa. Päivä, jossa on monta kaunista ja hyvää asiaa. Ensinnäkin se kääntää katseemme rakkauteen. Oli se sitten romanttista tai toverillista. Saamme tärkeän muistutuksen katsoa toiseen ihmiseen sekä siihen mitä hyvää hänessä on ja mitä hän meille merkitsee. Se antaa myös erinomaisen tekosyyn. Tekosyyn keskittyä siihen erityisen paljon. Antaa luvan olla lähes vastenmielisen rakastunut, kiitollinen ja onnellinen. Luvan kyllästää itsensä rakkaudella ja siihen liittyvillä asioilla. Lisäksi se antaa luvan panostaa noihin suhteisiin, joihin katseemme on kääntänyt. Tekosyyn raivata kalenterista erityistä aika noille ihmisille, tehdä jotain yhdessä. Mahdollisuuden muistaa kortein, lahjoin, halein tai suukoin meille tärkeitä henkilöitä. Se on arvokasta ja kaunista.

Toisaalta ystävänpäivä myös tosiaan kääntää katseemme rakkauteen, toisiin ihmisiin sekä siihen mitä he meille merkitsevät. Se antaa tekosyyn kyllästää itsensä rakkaudella sekä viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Se tekee sen kaiken saman olit sitten onnellinen tai onneton. Ystävänpäivä ei tarjoa armahdusta hänelle, joka kokee yksinäisyyttä eikä välttämättä hengähdystaukoa sille, jolle oma suhde tai suhteet tuntuvat pahalta. Sydämet, vaalenpunaiset hötöt ja kaikkialta pursuava onni sekä rakkaus seuraavat helposti myös, silloin kun sitä ei arkeensa kaipaisi. Silloin kun se muistuttaa vain siitä mikä ei ole niin kuin tahtoisi.

En sano, että jokainen sinkku tai yksin elävä olisi ystävänpäivänä onneton. Eivät kaikki kaipaa täksi päiväksi vierelleen kumppania tai ystävää. En myöskään sano, etteikö joillekin tämä päivä voisi tuoda helpotusta muutoin vaikeaan rakkaussuhde tai ystävyys-tilanteeseen. Enkä sanoa, että jokainen, jolla on toivomansa kumppani tai ystävä, olisi tänään onnellinen. Ikävä kyllä ei. Joskus jo omat korkeat haaveemme tälle päivälle voivan tuhota sen mahdollisuuden. Sen kuitenkin sanon, että joku on vastoin tahtoaan yksin ja onneton tänäänkin. Ja kaikille, jotka niin tuntevat, tahdon sanoa, että ette ole sen tunteen kanssa yksin. On monia, jotka jakavat tuon tunteen tänään. Kuitenkin onneksi, lopulta, voi tämäkin olla vain yksi päivä muiden joukossa. Päivä, joka ei mittaa mennyttäsi, ei nykyisyyttäsi, ei tulevaasi, eikä missään nimessä sinua. Tämä on vain päivä. Ajanjakso, jona pallomme kerran pyörähtää akselinsa ympäri. Olet yhtä upea ja arvokas myös sen aikana ja sen jälkeen.

Ja kaikille, joita tämä päivä koskettaa iloisesti, kannustan niin ikään muistamaan, että kyse on päivästä siinä missä muulloinkin. Ota siis ihmeessä tekosyyn mahdollisuudesta kiinni ja keskity sekä panosta rakkauteen, romanttiseen tai toverilliseen, mutta älä anna sen tekosyyhyn tarttumisen jäädä vain tähän päivään. Uskalla pysähtyä katsomaan, ihailemaan sekä kiittämään toisesta ihmisestä/toisista ihmisistä myös huomenna. Uskalla panostaa tärkeisiin suhteisiin myös muina torstai-iltoina. Ja uskalla kylpeä rakkaudessa ihan jokaisena päivänä. 

Siispä, mahdollisimman hyvää torstaita kaikille!

Lempein terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Annele Rantavuori

Se tulee yllättäen, kuin isku palleaan. Ilmat pihalle. Hengittäminen on raskasta ja askeleet painaa. Tekee mieli käpertyä sikiöasentoon, peittojen alle. Piiloon. Luisun yksinäisyyden pimeään kuiluun. Täällä rukoukset jää kuulematta ja kyyneleet näkemättä. 

Laitan Vesalan soimaan ja kuuntelen Lähtöä uudestaan ja uudestaan. Tätäkö on lähtö? Tältäkö se tuntuu? En pysty rakkauteen, enkä kestä tätä vihaa. Huomaan, etten tiennyt ollenkaan, miten iso tämä vuori on.

Katson Häntä silmiin ja yritän niellä kyyneleitä. Tiedän, ettei hän kestä niitä nyt. Ei tänään. Ei nyt. Meillä on ollut niin kiva päivä. Lapset omissa touhuissa. Välillämme kuilu. Yritän tavoittaa häntä. Kurotan kohti. Mihin katoat? Muistan niin hyvin miten joskus katsoit minua. Vain minua. Miksi en osaa päästää irti?

Kuuntelen Vestaa ja mietin toi on sun katu ja tää on mun. Pidetään reitit erillään, niin sattuu vähemmän. Näitä lohtulauseita on kuunneltu. Sitten joskus soitan Sinulle Ota varovasti. Joku osa minussa tietää, että vielä ne linnut laulavat minullekin. Jos ei tänä keväänä, niin seuraavana tai sitä seuraavana. 

Haikeana hyräilen Sydän vähän kallellaan, kun Hän tuo unohtuneen repun tai pipon. Laskee pöydälle rieskat, jotka lapsilta jäi syömättä. Istuu hetken. Juo ehkä kahvin. Sitten katson lempeästi loittonevaa selkää. Mietin säilyykö tämä lämpö sydämessäni aina.

Ja kun koskee eniten, niin Jippua ja melkein mikä biisi vaan. Lemppari ahdistusmusaa jo vuosien takaa. Kuuntelen ja mietin, että ei, en halua kuolla. Mutta meneekö tämä ohi? Tämän kanssa en halua elää. En jaksaisi enää raivata tätä risukkoa.

Haloo Helsinkiä ei voi tietenkään jättää pois, mutta en osaa päättää kumman biisin valitsen. Tuntematon vai Vapaus käteen jää? Molemmat täynnä tuskaista energiaa, joka antaa vauhtia samalla, kun lohduttaa. Näitä kuuntelen tahmeana päivänä, kun haluan unohtaa. Kun täytyy saada aikaan ja mennä eteenpäin.

Viimeisenä ihanan riipaiseva Jenni Vartiaisen Made in Heaven. Arvottomuuden tuskassa uudestaan ja uudestaan, kun tarvitsisit vain jonkun lähellesi. Pikkutunneilla baarissa etsit jotain, ketä vaan, jonka käsivarret saa suojaksi. Hetken olet olemassa. Turvassa. Hetken kipu on pois.

Nämä olivat minun valinnat. Suomalaisia kaikki, sillä nyt ollaan syvällä. Silloin tarvitaan äidinkielen voimaa. Mitkä on sun tärkeät biisit?   

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat