Kirjoitukset avainsanalla yksinäisyys

Suostunko ottamaan vastaan tämän joulun lahjan? Kuva: Pixabay

Tänä vuonna huomaan suhtautuvani joulun lähenemiseen levollisemmin kuin vuosi sitten. Ajaminen kauas, pimeyden ja hiljaisuuden turvaan, tuntui silloin ainoalta vaihtoehdolta. Se olikin hyvä ratkaisu siinä kohtaa, mutta joka joulu en voi vaan paeta kauas pois. Tänä jouluna on kohdattava sekä eroperheen todellisuus että orpous ilman lapsuudenkodin joulua. Uusi elämänvaihe tulee tuntumaan erityisesti jouluna. 

Varmasti suurin syy levollisuuteeni on uuteen kotiin asettuminen. Tämä talo tuntuu oikealta ja hyvältä meille. Kiireisestä syksystä huolimatta olemme ottaneet sen muutamassa kuukaudessa omaksemme. Koti, jossa on hyvä olla, tuo jotain ihan käsittämätöntä levollisuutta ja turvaa elämää. Myrskyisten aikojen jälkeen on paikka mihin pysähtyä. Paikka, jossa levätä. 

Uudesta, ihanasta kodista huolimatta tuleva joulu mietityttää. Siinä pelottaa erityisesti sen tyhjyys ja perinteettömyys. Miten pitkät juhlapyhät kestää, jos ei ole ihmisiä, joiden kanssa jakaa ne? Miten osaan viettää joulun levollisesti, kun en tiedä etukäteen mitä tapahtuu ja miten se menee? Miten pystyn luopumaan pääni sisäisestä oikean joulun mallista ja ottamaan vastaan toisenlaisen joulun? Pelkään, että pilaan sen hyvän, mitä joululla on tänä vuonna meille tarjottavana.  

Sitä, mitä tapahtuu en voi täysin suunnitella etukäteen. Meidän on elettävä se läpi. Jos haluan edes osittain yhteisen joulun täytyy minun suostua epävarmuuteen ja muuttuviin palikoihin. 

Tuleva joulu tulee olemaan monin tavoin tärkeä. Alamme rakentaa jouluperinteitä eroperheenä. Onko mitään ideaa yrittää tehdä sitä yhdessä? Voisinko pyytää häntä hakemaan lasten kanssa kuusen myös minulle? Voisimme syödä kaikki yhdessä ja avata lahjat illan hämärtyessä. Vai onko hänelle vain liikaa tulla minun uuteen kotiini? Kestäisinkö sen, jos poika haluaa kävellä iskän kanssa jouluyönä mäen toiselle puolelle toiseen kotiin yöksi. Mihin kaikkeen minun pitäisikään valmistautua? 

Sitä mitä jouluna tapahtuu en voi täysin suunnitella etukäteen. Meidän on elettävä se läpi. Jos haluan edes osittain yhteisen joulun täytyy minun suostua epävarmuuteen ja muuttuviin palikoihin. Tunnistan itsessäni niin paljon irtipäästämisen vaikeutta ja menneen haikailua, mutta ehkä joulussa sentään voisi säilyttää jotain vanhaa tämän kaiken uuden keskellä.

Kaksi joululaulua soi kodissani aina joulun alla. Rajattoman joululevy kuuluu joulun odotukseen ja tässä yksi levyn suosikeistani. Taivas sylissäni - laulua voisin kuunnella vaikka kuinka monta kertaa tahansa. Mitkä laulut tuovat sinulle joulun tunnelmaa? 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Tänä vuonna lapsi viettää joulua isänsä kanssa. Tänä vuonna taas se vaikea vuosi, vaikka näitä ollut ennenkin. En pysty mihinkään yhteiseen. En syömään omilta entisiltä lautasiltani enkä istumaan vanhalle sohvalleni. Kerran tätä kokeilin. On syitä miksi erottiin. Ei ole pakko sopeutua kaikkeen. Lapsikin tämän ymmärtää. Onneksi on mahdollisuus mennä töihin.

Vierailija
2/6 | 

En todellakaan halua yhteistä joulua exäni kanssa enkä tuota ihmistä kotiini. Joulua vietetään vuorovuosina kummankin vanhemman kanssa, joten minun ”jouluni” on jo ensi viikonloppuna ennen kuin lapset lähtevät isälleen joulun viettoon. Tämä käytäntö on minusta hyvä ja selkeä. Ensimmäinen joulu ilman lapsia hiukan jännitti mutta söin lempiruokiani, katsoin leffoja ja nautin hiljaisuudesta sekä siitä ettei kerrankin tarvinnut laittaa joulua kaikille muille. Sai syödä siinä rytmissä kun halusi ja mennä saunaan jo heti aamulla. Kannustankin luomaan uusia omannäköisiä jouluperinteitä, ei ole mikään pakko edes kohteliaisuudesta viettää joulua entisen ydinperheen kesken.

Vierailija
3/6 | 

Minusta yhteiset perinteet eroperheenä ovat ok, jos ne kaikille osapuolille sopivat. Miettisin kuitenkin tarkoin ovatko ne sellaisia tapoja, joista oikeasti halutaan luoda perinteitä. Eli tapoja, jotka säilytetään myös sitten kun kuvioon mahdollisesti tulee mukaan uusia kumppaneita. Mitään välitilan ratkaisuja en alkaisi rakentelemaan, ne toisivat sitten taas mukanaan luopumista, ja sitä on erossa yleensä jo tarpeeksi muutoinkin.

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Minusta on tosi hyvä ajatus oikeasti kuulostella, mikä sopii itselle ja tietenkin myös lapsille. Väistämättä asiat myös muuttuu, kun uusia kumppaneita tulee kuvioon mukaan.  Kaikesta ei kuitenkaan etukäteen tiedä, miltä ne tuntuu.  Mutta pikkuhiljaa ja ajan kanssa tämä varmasti muotoutuu hyväksi. Hyvää joulua Sinulle <3   

Jatkossa blogini löytyvät täältä: https://valotpimeyksienreunoilla.wordpress.com/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Tarja Kinnunen

Olen yksin ja odotan. Haluaisin juhlia tärkeää päivää, mutta kaikki ovat jossain. Vähitellen tajuan, että he ovat yhdessä jossain. Yhteisöön mukaan pääseminen ei ollutkaan onnistunut. En tajunnut, että aikuset voivat toimia näin. Valikoida osan porukasta ja jättää toiset ulkopuolelle. Hämmästyn miten kipeää se tekee. Näin vanhana! 

Jokainen on varmaan joskus elämässään kokenut ulkopuolelle jäämisen. Myös parisuhteessa voi jättää toisen ulkopuolelle. Tai ihan yhtä lailla jättäytyä. Läheisyys on pelottavaa, koska siinä on aina mukana hylätyksi tulemisen mahdollisuus. Turvallisinta on pysyä etäällä. Silloin ei satu, vaikka oikeasti myös yksinäisyys sattuu. Mutta sille, joka jättäytyy yksin se on tuttua sattumista. Turvallista.

Rakkaus on pelottavaa. Varsinkin silloin, jos siihen ei ole tottunut. Läheisyys antaa mahdollisuuden haavoittua. Ja sitähän me emme halua. Olla haavoittuvia.  Valitsemalla yksinäisyyden välttää yksin jäämisen kivun. 

Perheissä voi olla vääristyneitä liittoja lasten ja aikuisten välillä, joissa roolit menee sekaisin. Olen ymmärtänyt, että ne ovat lasten tulevien ihmissuhteiden kannalta tuhoisia. Aikuinen voi antaa lapselle roolin, joka kuuluisi oikeastaan puolisolle. Läheisyyttä ja turvaa haetaan niissä väärin keinoin ja lapsi maksaa siitä hinnan omassa elämässään.

Tuttu tarina onkin se, miten nainen uppoaa äitiyteen ja kiinnittyy lapsiin niin vahvasti, ettei puolisolle jää enää mitään. Myös Isä voi luoda liiton lapsen tai lasten kanssa äitiä vastaan. Ne ovat mielestäni erityisen raastavia. Olen miettinyt johtuuko se siitä, että äiti usein joutuu antamaan itsestään ja elämästään niin suuren palasen perheelleen. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei sitä arvosteta. Vai peittävätkö miehet vain paremmin sen surun, jota ulkopuolisuus väistämättä tuottaa?

Itsellenikin oli vaara joutua tähän rooliin. Siitäkin huolimatta, että isäni on aina kohdellut äitiäni ja naisia kunnioituksella. Havahduin siihen, kun pieni lapseni oli sitä mieltä, että minä olen perheen palvelija. Sukujemme maalaistalotausta oli hiipinyt huomaamatta perheemme työnjakoomme. En hyväksynyt tätä, vaan aloin puhua ääneen sitä, kuinka kodista huolehtiminen on yhteinen asia. Kaikkien vastuulla. Aloin rimpuilla ulos roolistani sanoittamalla tilannetta ääneen muille.

Parisuhteessa syntyy ulkopuolisuuden kokemus, kun tunneyhteys katkeaa. Fyysinenkään läheisyys ei auta, jos ei tule nähdyksi ja kuulluksi tunnetasolla. Joskus toinen ei anna läheisyyttä tai joskus läheisyyttä voi olla vaikea ottaa vastaan. Tunnistan molemmat tilanteet. Kun tarvitsemaansa läheisyyttä ei saa, sitä alkaa helposti vaatimaan. Monissa parisuhteissa on tuttu kierre se, että nainen painaa päälle oman kaipuunsa kanssa ja mies vetäytyy riittämättömyytensä kanssa turvaan. Molemmat ovat yksin.  

On kauheaa olla omassa elämässään ulkopuolinen. Ei-subjekti. Toimimaton ihminen. Tilaa viemätön. Olemassa oloton. Sitä se on, kun parisuhteessa jää yksin. Vailla olemista. Olemattomuutta. Yhdessä, mutta yksin. Se on tila, jonka haluaa muuttaa hinnalla millä hyvänsä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Suhteeni rahaan on omituinen. Osaan kyllä käyttää rahaa, eikä matikkakaan tuota hankaluuksia. En vaan haluaisi ajatella rahaa. En tarvitse sitä älyttömästi, mutta sen pitäisi riittää. Ilman älytöntä huolehtimista tai ainakaan, että minä huolehtisin siitä. Pidän sitä välttämättömänä pahana, mutta mieluiten niin, että joku muu huolehtii kokonaisuudesta.

Luovutinkin suosiolla isompien raha-asioiden hoidon eksälleni. Lasten ollessa pieniä olin kotona monta vuotta, opiskelin ja kannoin monesta asiasta vastuuta, jolloin se tuntui ihan hyvältä työnjaolta. Eipä sekään nyt niin suuri ongelma olisi, ellen olisi samalla jättänyt huolehtimatta myös omasta taloudellisesta tulevaisuudestani.

Tiedostavana ihmisenä ja naistenlehtien lukijana toki otin asian säännöllisesti esiin ikäänkuin meidän ongelmana, yhteisenä asiana. Minusta meidän olisi pitänyt yhdessä ratkaista, miten turvaamme minun taloudellisen tilanteen, jos eroamme tai jotain sattuu. Niinpä sitten en huolehtinut siitä, niinkuin omista asioista kuuluu huolehtia. Minulle riitti asian ääneen sanominen. Asia oli ikäänkuin tiedostettu, vaikka vastuuta ei kukaan kantanut.

Ja sitten siinä kävi niin, että miehen maksaessa (omia) lainojaan, minä shoppailin lastenvaatteita, luomuruokaa ja Hoplop-lippuja. Elin taloudellisesti huoletonta elämää mieheni siivellä ajellen hänen autolla ja asuen hänen talossaan. Tietenkin oli tiukkaakin, mutta perusjutuista ei tarvinnyt huolehtia. Minun rahani menivät perheen juokseviin menoihin ja nyt asetelma on epäreilu, kun ei ollut avioliiton tuomaa turvaa.

Kymmenen vuotta meni, enkä säästänyt senttiäkään. Miten tyhmä voi ihminen olla? Tässä kohtaa en osaa ajatella sitä luottamuksen osoituksena tai pyhänä huolettomuutena. Oli kuinka tiukkaa tahansa, se oli yksinkertaisesti hölmöä.

En osaa selittää tätä itselleni mitenkään. Jotain lapsenomaista vastuuttomuutta tähän liittyy. Vai oliko se vain mukavuudenhalua? Olenhan kuitenkin asunut elämässäni pitkiäkin aikoja yksin, käynyt töissä ja kantanut täyden vastuun itsestäni. Todennäköisesti olisin tarvittaessa huolehtinut jonkun muun raha-asioista mallikkaasti.

Nyt onkin sitten pennoset laskettu tarkkaan. Taloudesta on täytynyt ottaa täysi vastuu ja miettiä omia ratkaisuja ja valintoja sen mukaan. Raha-asiat tuntuu edelleen rasittavalta pakkopullalta, jota en jaksa. Edelleen mieleeni hiipii ajatuksia, etten selviä, rahani ei tule riittämään yms. Mitään järjellistä selitystä asialle ei ole. Se on joku tunne, joka vaikeuttaa raha-asioiden haltuun ottamista. Outo juttu.

Kun kummallisen tunteen yli pääsee, tuottaa omista raha-asioista huolehtiminen riemukasta fiilistä. Se antaa itsenäisyyttä ja vahvuutta. Seisot omilla jaloillasi ihan eri tavalla, kun et ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Tiedän toki, että tilanteeni on parempi kuin monen muun totaalisesti tyhjän päälle jääneen. Mutta minunkin tarinani osoittaa, että omaa taloudellista asemaa ei kannata jättää toisen armeliaisuuden varaan. Olenkin päättänyt, etten enää ikinä jätä huolehtimatta raha-asioistani. Tykkään nimittäin tästä itsenäisyydestä ja vapaudesta.  

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kuva: Annele Rantavuori

Olen kasvanut suurperheessä, joten nykyinen elämäntilanteeni eronneena on outo. Olenkin miettinyt yksin oloa paljon. Sehän ei välttämättä ole yksinäisyyttä, vaan voi olla myös täynnä läsnäoloa. Jos vaan osaa olla läsnä, itselleen. Etäisesti kiintyneelle se ei ole itsestäänselvää. 

Etäisesti kiintynyt lakaisee omat tunteensa ja tarpeensa maton alle. Hän tukahduttaa ne, jotta voi olla läsnä muita varten. Etäisesti kiintyneet ovatkin usein auttavaisia. Joskus he saattavat jopa ostaa olemassaolonsa oikeutusta olemalla tarpeellisia. Huomaan olevani hieman pihalla sen kanssa, mitä minä elämältäni haluan. Yhä edelleenkin tunnen itseni onnellisimmaksi, kun saan työskennellä jonkun itseäni suuremman, tärkeän päämäärän eteen.

Eron jälkeen yksinäisyys tuntui helpotukselta. Vihdoinkin vapaa tila hengittää ja olla olemassa. Tuntuu kuin olisin kuullut omat ajatukseni kirkkaammin, kuin vuosiin. Mikä ihana vapaus! Lapsivapaina viikonloppuina pitkä aamukahvi hesarin kanssa, eikä illalla kiirettä kotiin. On kuin elämästäni olisi hetkittäin otettu pois kymmenen vuotta.

Vapaudella on kuitenkin hintansa ja se on yksinäisyys. Minulla se liittyy selkeästi tiettyihin samoihin juttuihin, joihin varmasti löytyy ajan kanssa rutiinit ja ratkaisut.  Ruuhkavuodet ovat taittaneet terän pahimmalta seurankaipuultani, mutta sosiaalinen yksinäisyys nostaa päätään lomien ja juhlapyhien lähestyessä. Vapaus päättää tuo mukanaan yksinäisen vastuun. Minulle, joka olen tottunut sopeutumaan, tyhjä tila on yllättävän vaikeaa. 

Myös isoissa taloutta koskevissa päätöksissä tunnen itseni yksinäiseksi. Kun on yksin, niin on yksin myös raha-asioiden kanssa. En yhtään ihmettele, että talous pitää monet pariskunnat yhdessä. Eläminen pääkaupunkiseudulla maksaa. Myös ero maksaa. Välillä tuntuu, että ihan kaikki maksaa! Olisi helpotus jakaa isojen päätösten tuoma vastuu toisen kanssa. Mutta nyt ei itku auta. On seistävä omilla tutisevilla jaloillaan myös taloudellisesti. 

Läsnäolo ei kuitenkaan maksa mitään ja onneksi sitä voi harjoitellakin ihan ilmaiseksi. Ero pakottaa kuuntelemaan ja kohtaamaan omaa sisintään. Sitä varjoistakin puolta. Kohtaaminen vaatii aina tilaa ja aikaa. Yksinäisyyttäkin. En tiedä mikä saa ihmisen pakenemaan itseään. Pysähtyminen voi olla ensimmäinen askel uuteen. Ehkä se on se, mikä pelottaa. Muutos. Epävarmuudenkin keskellä olen onnellinen, että uskalsin. Sillä tarvitsin sitä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (1)

Vielä yhdessä
1/1 | 

Niin, tätä lukiessani mietin jälleen, haluavatko ihmiset erota puolisostaan vai haastavasta lapsiperhearjesta? Nykyajan intensiivinen vanhemmuus johtaa tähän...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat