Kirjoitukset avainsanalla nautinto

Kuva: Jaakko Kaartinen

Minulta kysyttiin työpäivän aikana, kuinka tärkeää kosketus on minulle asteikolla yhdestä kymmeneen. Vastasin välittömästi, että kymmenen. Olin kokouksessa firmassa, joka kehittää mobiiliapplikaation kautta kosketukseen reagoivaa ja kosketusta välittävää tuotekonseptia. Kysymys oli siis asiallinen ja relevantti.

Olisin voinut kyllä vastata tuohon kysymykseen ihan kenelle tahansa empimättä, se on minulle niin selvä asia. Kosketus on kympin arvoista. Olen myös herkkä kosketukselle, aistin ihollani ja koko kehollani kosketuksen herkästi ja voimakkaasti.

Rakastettuni on iloinen siitä, että kosketus on niin olennaisesti, sanoisinko, läsnä minussa. Haluan aistia häntä kosketuksen kautta samalla kun haluan kuulla, mitä hän sanoo ja ymmärtää, mitä hän kokee ja ajattelee. Haluan katsoa häntä, koska se ilahduttaa minua, ja sitten haluan kosketuksen, koska se saa minut tuntemaan niin täydesti hänen olemisensa.

Kosketuksessa rakkaus materialisoituu. Tunnetodellisuus ja sisäinen, mielletty kokemus tulee pintojen kohtaamiseksi, voimaksi, joka määräytyy ja välittyy iholta iholle, kudoksista kudoksiin.

Minulla on kosketuksissa olemisesta turvallinen ja ravitseva kokemus. Myös innoittava ja jännittävä. Erilaisin tavoin nautinnollinen kokemus. Paitsi se, että hän niin ihana, tämä sisäinen maisema motivoi minua hakeutumaan kosketukseen rakastettuni kanssa.

Hänessä on paljon mysteeristä, jotain taikaa, joka toimii kuin linssi; se suurentaa sitä, mitä kosketus merkitsee. Hän saa kosketuksen tuntumaan vielä paljon Suuremmalta.

Samalla tapahtuu muutakin, kosketukseen hakeutuminen ja sen aistiminen ja aistimusten kokeminen avaavat minut intiimillä tavalla. Intiimillä tarkoitan tässä nimenomaan syvästi henkilökohtaista, syviä ytimiä, aseettomia, arkoja syvyyksiä minussa. Olen rakastettuni lähellä huomannut, että kosketus on paitsi nautintoa, myös suora reitti syvimpiin kerroksiin minussa. Ne kerrokset tulevat itselleni näkyville, ja rakastettunikin voi nähdä ne, jos kuvaan ja kerron hänelle siitä, minkä äärellä olen ja mitä se minuun säteilee.

Nämä syvänteet ovat niitä paikkoja minussa, joista minä edelleen ja aina tulen kasvamaan: niitä paikkoja, joissa minä olen yhä pieni ja avuton ja tarvitseva. Rakastavassa kosketuksessa niihin voi katsoa ja kokea ne ilman pelkoa. Sen rakastettuni antaa minulle, ja se on suuri jatkuva lahja.

Aina toisinaan palaan siihen ajatukseen, jonka hän joskus kuvasi minulle: että kokee, että toinen voisi työntää käden lävitse omasta itsestä. Sillä tavalla hän tekeekin, hänen kosketuksensa yltää minun lävitseni pohjiin saakka. Sen kosketuksen mittaan mahtuu minun koettu ihmisenä olemiseni pienimmästä suurimpaan ja ekstaattisimmasta rauhoittavimpaan.

Siksi kosketus on minulle tärkeydeltään kymppi. Siksi rakastettuni kosketus.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Montaakohan satakieltä kuulimme, kun tänään illalla poljimme kotiin rakastettuni työvuoron loputtua – seitsemää tai kymmenentä. Niistä sydän aivan pakahtuu.

Satakielen laulu on niin kaunis ja kiihkoisa. Ja mustarastaan – tänä keväänä meillä on parvekkeella mustarastaan pesäkin. Siellä neljä uutta huilunokkaa availee jo siipiään. Ehkä ne löytävät laulunsa tonaliteetitkin samalla kun löytävät lentonsa.

En koskaan väsy kuuntelemaan mustarastaita. Mutta etenkin satakielet saavat minut ajattelemaan tunteiden elämistä avoimesti. Julkista rakkauden tunnustusta.

Rakastumisen ja rakastamisen tarkastelu on saa minut jatkuvasti palaamaan samaan aihelmaan, nimittäin että sisäisten myönteisten tunteiden pitäminen auki ja esillä omassa itsessä on se keino, jolla ne myös pysyvät auki ja esillä omassa itsessä.

Jos satakieli olisi vaiti, kukaan ei tietäisi, että se on siellä lehtien seassa, aika pieni, harmaahko lintu.

Mutta satakieli laulaa niin voimakkaasti, että se tuntuu. Minä ajattelen, että juuri noin minä haluan tuntea tunteeni ja tuntua toisessa. Minusta se on oikein, ajatelkoot muut siitä asiasta mitä tahansa. Kaikki rakkaus saa tulla satakielisesti lauletuksi.

Siitä tulee omaan elämään tällaista kevään valoa. Tämä rakastaminen on vahva pieni aurinko, joka on mukana kaikkialla. Ei koskaan tule tunteetonta hetkeä. Tunne on mukana vähän kaikessa, työssäkin.

Tänään työpaikalla ajattelin rakastettua kumppaniani juuri samalla hetkellä, kun hän soitti. Wonderwoman! Soitti minulle muuten vain hetkeksi kesken kaiken. Menin parvekkeelle puhumaan, ja aurinko paistoi sinne sopivasti. Ilma oli kuin maitoa. Tässä toukokuussahan on vaikea sanoa, onko sydänkesä vai olemmeko valahtaneet väliaikaisesti jonnekin etelämmäksi.

Tulin siitä kaikesta jotenkin tavattoman iloiseksi, ja ajattelin, että kun menen takaisin työkavereiden luo, sanoa kajautan, että pojat, kyllä Rakkaus on parasta!

Konttorissa sattui kuitenkin olemaan käynnissä jokin intensiivinen keskustelu, johon piti muodostaa mielipide ja sanoa se ensin, ja niin se hetki ikään kuin väistyi. Nyt kun illalla pyöräilimme kotiin ja olivat nuo satakielet, se palasi mieleeni ja minua harmitti: olisi pitänyt vain kärkeen kajauttaa yksi rakkaudentunnustus. Työasioihinkin olisi ehkä virinnyt kirkkaampia ajatuksia?

Joten pojat, jos luette, kyllä Rakkaus on parasta! Paras juttu, minkä minä tiedän.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Jaakko Kaartinen

Voiko rakastamisessa olla liiallinen? Voiko ylenpalttisuus mennä yli äyräiden?

Itse haluan vastata, että ei voi mennä. Asiassa on tietysti toisiakin näkökulmia, myönnän. Jotkut kavahtavat tulvehtivaa rakkautta, yksien on vaikea ottaa vastaa vähääkään. Rakastajan asema vaatii huomaavaista sovittautumista sellaiseen, mikä on mahdollista. Joo joo – mutta millaista olisi tarpeettoman liiallinen rakastaminen? Voiko rakastamisen tekoja olla yli määrän?

Pieni kertomus aiheen tiimoilta:

Päiväkirjani ”Elämää XXXXX:n kanssa, osa I” alkaa ruokalistalla:

  • Crema di porri e patate
  • Zucchini ripiene alla romagnola
  • Pizza di patate
  • Insalata mista
  • Pasticcio di lasagne con pomodori freschi e melanzane
  • Foccaccia
  • Formaggi
  • Torta di limone
  • Espresso

Rakastettuni oli tulossa ensimmäistä kertaa luokseni syömään. Olin miettinyt ruokia etukäteen pitkän aikaa, ja olin valinnut italialaisen keittiön reseptejä.

Olin käynyt hakemassa tuon päiväkirjan samalla viikolla, oli kesäkuun alku, uuden elämän alku, ensimmäinen kerta, kun sain laittaa ruokaa hänelle. Olisi tehnyt mieli valita vielä jotain lisää listalle, koska halusin keittää hänelle koko sydämen kyllyydestä.

Menin kauppaan keskustassa, missä juustotiskin valikoima oli hyvä. Kesti aikansa kokoilla raaka-aineet ostoskärryyn. Kassalla ladoin ne suureen reppuun ja paperikassiin kahvoja myöden. Kannoin kaiken polkupyörän luo, mietin, että ostokset ovat painavahkot. Olin ostanut toistakymmentä kiloa kaikenlaista.

Kun olin ehtinyt fillarilla kolmisen sadan metrin päähän, ja ylitin raitiovaunukiskot, paperikassin kahva alkoi revetä täräysten voimasta. Ostokset eivät levinneet kadulle klassisesti, koska laskin kassin maahan heti, mutta jonkin verran säädin siinä keskellä liikennettä.

Kahvat taskulla jouduin ottamaan kassin syliin ja ajamaan yhdellä kädellä. Viiden kilometrin pyörämatka Helsingin läpi painui mieleen hikisenä. Olin hirmu onnellinen ja olin hirmu rakastunut.

Laitoin sen iltapäivän ajan ruokaa muutamien tuntien ajan, niin että kun rakastettuni illansuussa tuli ovelle, olin kattanut pöydän, avannut viinit, raottanut ikkunat auki lehmusten latvoihin. Saatoin alkaa tarjoilemaan ruokaa. Nostelin lautasille rakkauttani. Sitä riitti. Ruokaa oli valtavasti. Sitä oli totisesti ylenpalttisesti. Kaikkiin ruokalajeihin syntyi pieni lovi merkiksi siitä, että tätä on nautittu.

Maistelimme, rakastettuni ja minä, vuokien, pannujen, tarjoiluastioiden ja lasien keskellä. Kaikkea oli liikaa, mutta mikään ei ollut liiallista. Mikään siinä ei tuntunut kuitenkaan liialliselta. Se oli sellaista kuin miltä minusta tuntui.

En minä usko millään, että rakastamisessa voi olla liiallinen. Osa jää joskus nauttimatta tai odottamaan seuraavaan kertaan. Meille olen sittemmin oppinut laittamaan kahden hengen kokoisempia annoksia ruokaa, mutta rakastamista en kestäisi annostella säästeliäästi.

Sanoin tuona kesänä rakastetulleni, että haluan tässä rakkaudessa enemmän kuin kaiken. Siltä minusta tuntui silloin. Sellaiselta minusta tuntuu yhä. Minusta ylenpalttinen on oikein, koska rakkaus tuntuu enemmältä kuin mitä mittoihin mahtuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olin tiistaina sateenkaari-ihmisille ja heidän läheisilleen suunnatun Perhesuhdekeskuksen järjestämällä luennolla teemasta "läheisyys, seksuaalisuus ja seksi". Tässä seitsemän ajatusta, jotka sain tuolta Tiia Forsströmin pitämältä luennolta sekä sen herättämistä pohdinnoista ja oivalluksista.

Seksuaalisuutesi on sinun omasi. Voit jakaa sen tai olla jakamatta. Se on sinun käsissäsi. Joka kerta ja aina. Tahdon nyt myös tarkentaa, että seksuaalisuus ei pidä sisällään vain esimerkiksi seksuaalista suuntautumista ja eroottisuutta vaan myös sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja -roolit, nautinnon, intiimiyden sekä suvunjatkamisen. Se ei myöskään ilmesty ja muovaudu sinussa vasta teini-iässä vaan on keskeinen osa ihmisenä olemista läpi koko elämäsi, aina lapsuudesta asti.

Kumppanisi ei aina tykkää aina samasta. Se mitä kaipaamme, mistä nautimme tai miten toimimme vaihtelee tilanteen mukaan sekä luultavasti muuttuu elämän aikana. Näin ollen kumppanisi voi kaivata toisenlaista kosketusta tai läheisyyttä kuin ennen. Hän saattaa nauttia tai haaveilla uusista asioista. Et voi tietää. Ellet kysy, kommunikoi. Muutos ei myöskään ole loukkaus sinua kohtaan. Se on vain muutosta. Ja myös sinulla on samalla lailla oikeus muuttua.

Olet itse vastuussa omasta nautinnostasi. Toki syntyäkseen se vaatii esimerkiksi turvallisuutta, jonka luotte yhdessä. Koska seksuaalisuutesi on kuitenkin sinun omasi ja tuppaa vielä muuttumaankin, niin et voi vain olettaa toisen lukevan sinua kuin avointa kirjaa. Sinun tulee kertoa hänelle. Kertoa tai näyttää mistä pidät ja mistä et sekä omat toiveesi. Kysyttäessä, mutta miksei muutenkin. Vain niin hän voi tietää missä oikeasti mennään.

Homoseksuaalisuuteenkin saa kuulua seksi. Ja sama koskee myös muita seksualivähemmistöjä. Joskus me kyseisiin vähemmistöihin kuuluvat, saatamme yhteisönä varoa aiheesta puhumista. Ainakaan liian julkisesti. Sillä siitähän meidän odotetaan puhuvan. Vain ja ainoastaan. Olemme niin kauan seuranneet, kunka kaikki muu, kuten toisenlainen läheisyys, tunteet ja kumppanuus, helposti vain sivuutetaan tai unohdetaan. Kuinka meidän oletetaan ajattelevan ja kaipaavan vain seksiä. Niinpä saatamme varoa sitä aiheena, jottemme vain ruokkisi noita harhakäsityksiä. Mutta kuitenkin, mekin, niin kuin esimerkiksi heterotkin, olemme seksuaalisia olentoja. Meillä saa olla halua seksiin, aivan niin kuin heteroillakin. Meillä tulee olla oikeus puhua siitä, aivan niin kuin heteroillakin, ilman, että se nähdään ainoana asiana meissä tai seksuaalisuudessamme.

Katsotaan mitä ja miten puhutaan. Sanoilla on voimaa. Siitä olen kirjoittanut ennenkin muun muassa täällä ja täällä. On siis hyvä miettiä miten puhumme esimerkiksi lapsille ja nuorille heidän kehoistaan tai seksistä; toteammeko vaikka, ettei genitaaleihin tule koskea, sillä ne ovat likaisia tai puhummeko pelkästään seksin vaaroista. Voi olla, että sellaisen jälkeen ei kannata, ehkä kamalasti ihmetellä mikäli itseään kunnioittavan ja rakastavan sekä asioista nauttivan ja avoimen seksuaalisuuden muodostumisessa on omia haasteitaan. Sanavalinnat ja puheen tavat vaikuttavat myös aikuisiin. Esimerkiksi esileikistä puhuminen luo kuvaa siitä, että vain tietynlainen toiminta lasketaan seksiksi ja kaikki muu on, no, jotain muuta. Mutta entä he, jotka nauttivat myös tai vain niistä asioista, jotka laskemme määritelmissämme usein esileikiksi? Määritelläänhän seksi kuitenkin toiminnaksi, jota tuottaa seksuaalista nautintoa.

Lupa nauttia kehosta ja kehosta huolimatta. Meillä jokaisella voi olla syystä tai toisesta haastavia tunteita kehommen suhteen. Nämä tunteet voivat vaikuttaa muun muassa siihen millaiselta toisen läheisyydessä oleminen, kosketus tai vähäpukeisuus tuntuvat. Meillä on kuitenkin silloinkin oikeus nauttia, niin siitä kehostamme kuin asioista kehostamme huolimatta. Nauttia omasta kehosta vaikkei kokisi sitä täydelliseksi tai edes joiltain osin siedettäväksi. Ja kaikesta muusta vaikkei pystyisi kehostaan nauttimaankaan.

Päivitä tietojasi. Vaikka kuinka uskoisit tietäväsi kaiken läheisyydestä, seksuaalisuudesta ja seksistä, niin kannattaa lähteä päivittämään tietojaan. Omatoimisesti tai ammattilaisen kanssa. Uskallan luvata, että löydät jotain uutta tai ajan saatossa mielestäsi unohtunutta. Minäkin luulin tietäväni paljon, mutta sain niin paljon tietoa, ajatuksia ja oivalluksia, että tiedän palaavani tuon luennon äärelle vielä monta kertaa uudelleen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat