Kirjoitukset avainsanalla Ruuhkavuodet

Kuva: Jaakko Kaartinen

Viikon päästä on jouluaatto ja se tuntuu aika uskomattomalta. Miten se voi tulla jo nyt, ennen kuin olen ehtinyt jouluttaa juuri ollenkaan. Etenkään en ole ehtinyt laskeutua mihinkään joulumieleen. Jouluun on 152 tuntia, minä räpiköin vielä marraskuussa.

Mikäs siinä toisaalta, joulu tulee rysäyksellä, on siihen ehtinyt laskeutua paremmin tai hallitsemattomammin pudoten. Ehkä minä tänä vuonna sitten putoan päistikkaan jouluun, ja hyvä niin, kunhan vain lopulta löydän itseni sieltä.

Odotan joulua, erityisesti siksi, että se lupaa rauhaa ja hiljaisuutta. Erityisesti haluan valahtamista lepoon rakastettuni kanssa. Haluan sen hetken, kun joulunaika koittaa (eli jossain vaiheessa illalla ensi perjantaina), ja minä voin asettua makaamaan sohvalle pää hänen sylissään. Haluan levätä siinä kuin uppotukki meressä, keinahtaen vitkaan levon aalloissa.

Perhe- ja sukujoulussa on omat miellyttävyytensä ja niitäkin aspekteja mielelläni nautin. Eniten kuitenkin odotan rakastavaisjoulua. Se menee oikeastaan niin päin, että kun meidän joulumme saa, ja olen siihen sulautunut, minusta on kaikkiin muihinkin jouluihin.

Minulle tämän ajattelu paljastaa selvästi, miten parisuhde tosiaan on elämän ytimessä. Ensin pitää olla meidän joulumme kokemus, sitten voi olla joulu ylipäätään.

Nyt vielä olen se uppotukki kovalla kivikolla, mutta seuraavien päivien aikana nousuvesi tulee ja nostaa minut käsivarsilleen. Sitten ajelehdin kahdennenkymmenennenneljännen päivän rajan yli syviin vesiin.

Varmaankin sitten, kun olen ajelehtinut aikani, löydän talvisen rannan, jolta lähtee rekiretki tykkylumen painamiin kuusikoihin: helikellot soivat ja kulkuset kilisevät, ja perillä on karkelointia ja varpunen, joulupukki, hanget korkeat nietokset, vanha tonttu, kuusi, joulupukki ja very merry christmas. Kunhan vain me olemme siellä ensin, ja meidän aikamme.

151 tuntia jouluun. Laskeutumisvalmistelut siis aloitettu. Otan rakastettuani kädestä ja menemme kävelylle kaupunkiin. Alkumatkalla joulusyliin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: <span class="photographer">Stocksnap.io</span>
Kuva: Stocksnap.io

Meillä on tällä viikolla 22.vuotishääpäivä. Kuulostaa aika pitkältä ajalta mielestäni. Vuosimäärät saavat ajattelemaan, että jotain pitäisi jo avioliitosta ymmärtää. (paineita)

Samaan aikaan teen tässä esitelmää parisuhteen tuesta pikkulapsivaiheessa. Eteeni  on osunut erinäisiä tutkimuksia. Niiden perusteella tiedän nyt, että tärkeimmät parisuhdeonnea tukevat asiat pikkulapsiperheissä ovat:

  • Kumppaneiden osallistuminen toistensa elämään; tunnetason tuki, läsnäolo, apu käytännön arjessa
  • Rakentava ja arvostava vuorovaikutus ja ristiriitojen sopiminen
  • Hellyys ja seksuaalisuus (siis, että niitä on ja ainakin riittävästi)

Mietin omaa 22-vuotista taivaltani. Näitä avainmittareita katsoessani, tunnistan ne tärkeiksi ja koen syyllisyyttä, ainakin vähän. Olisin voinut olla kaikissa avainmittareissa parempikin kumppani.  Käytännön arkea on lapsiperhehässäkässä ollut viime vuosina paljon. Jos molemmat eivät olisi osallistuneet arjen pyörittämiseen, olisi suhde varmasti kaatunut tai ainakin katkeroitunut.

Monet kuormittuvat ja tappelevat juurikin kotitöistä ja niiden epäoikeudenmukaisesta jaosta. Tähän osuuteen olen tyytyväinen. Tiedän, että meillä molemmat tekevät parhaansa. Aina ei näytä siltä, sillä joskus jaksamme siivota vain vähän. Olen oppinut hyväksymään väsymystä itsessäni ja kumppanissa. Siivoaminen ei ole prioriteettilistani ykkösasia.

”Tiedän, että meillä molemmat tekevät parhaansa. ”

Vuorovaikutuksesta olemme jauhaneet niin paljon, että sen merkityksen ainakin teoriassa tiedämme.  Koska olemme puhuneet ja puhuneet ja puhuneet, luulen, että me tiedämme missä olemme toisissamme tyytyväisiä ja mitkä asiat harmittavat. Mutta täytyykin hääpäivänä ottaa tämä teema päivitetysti esille: Mihin olet minussa tyytyväinen? Mitä muutosta toivoisit?

Joskus minulta kysytään pitkään suhteen salaisuutta. Ajattelen, että jokaisen parin on luotava oma suhteensa salaisuus (ja nimenomaan keskinäisiä salaisuuksia olisi hyvä olla, sellaisia, joita muut eivätkä tiedä). Ne ovat liimaa ja kipinää. Seksuaalisuuden osa-alueeseen liittyvät viestit ja kokemukset ovat meidän oma juttu, en lähtisi niistä edes muille kertomaan. Miksi suhteemme ulkopuolisten pitäisi tietää meidän fantasioista?

”Miksi suhteemme ulkopuolisten pitäisi tietää meidän fantasioista? ”

Mutta hellyydelle ja seksuaalisuuden vaalimiselle tahtoisin enemmän aikaa. Stressi, ruuhkavuodet ja rahahuolet syövät seksuaalisuuden spontaaniutta. Olenkin miettinyt, että onkohan eläkeläisillä onnellisia seksivuosia kun muita vastuita on vähemmän?

Aikuisuudessa vastuuta on paljon ja olen (jälleen kerran)  oivaltanut, että olen ihan itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. En ole uhri, vaan voin vaikuttaa suurelta osin omaan elämääni puolisoni valinnoista riippumatta. Päätän itse mitä syön ja liikunko vai en. Pystyn myös vaikuttamaan siihen, kuinka paljon kuormitun negatiivisista ihmisitä. Joitain kannattaa vain vältellä. Nuorempana ihan aidosti ajattelin, että oli äitini vika jos olin tyytymätön. Saman valitusvirren kanssa tulin parisuhteeseen.

Viestini oli karrikoituna: Sinun tehtäväsi on tehdä minut onnelliseksi. Ei ole. Oikeampi kysymys on toisinpäin: Miten minä voin tehdä sinut onnelliseksi? Kerro se minulle!

 ”Sinun tehtäväsi on tehdä minut onnelliseksi.
– Ei ole.”

Nykyisin ajattelen, että puoliso ei voi täyttää kaikkia elämäni osa-alueita – ja siksi olen iloinen esimerkiksi ystävistä, joiden kanssa voin käydä shoppailemassa tai harrastaa tarinateatteria. En ajattele, että minun pitäisi jakaa puolisoni kanssa kaikki elämän osa-alueet. Enkä ainakaan voi vaatia, että hänen pitäisi tehdä minut onnelliseksi. Toivottavasti hän pyrkii siihen vapaasta tahdostaan.

Vastuunottamista on myös se, etten sysää puolisoni päälle tai syyksi kaikkea elämäni kuormaa. Parisuhteeseen me kannamme mukanamme koko eletyn elämän. Osa kipupisteistäni on heijastumaa lapsuudestani ja esimerkiksi työelämän paineista. En voi silloin ajatella, että puolisoni tehtävä olisi kantaa ne. En ajattele myöskään, että voin automaattisesti kiukutella harmitukseni hänelle.

Olen kiitollinen, että hän usein kyllä kuuntelee harminpuuskiani ja pohtii myös kanssani ratkaisuja. Mutta ei hänkään aina jaksa kuunnella. Nykyisin ajattelen, ettei hänen tarvitsekaan olla minua varten kokoajan. Ei kukaan voi jaksaa kuunnella aina ja kokoajan.

Toki miehestäni on ollut ja on iso tuki, silloin kun huolet syöksyvät niskaan. Läsnäolo, kuuntelevat korvat ja olkapää, johon nojata ovat helpottaneet taakkaa.

Mutta, olipahan hyvä taas lukea parisuhdetutkimuksia ja laatia luentoa. Kyllä on hyvä, että meillä tehdään tutkimuksia myös parisuhteista. Eikö?

Muistuttelevin terveisin,
Minna Tuominen

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Suomessa moni parisuhde kariutuu silloin, kun lapset ovat pieniä. Yksi järjestömme työntekijöistä jalkautui tänä keväänä kymmeniin helsinkiläisiin perhekerhoihin ja -kahviloihin. Hänen tavoitteensa oli välittää viestiä parisuhteen huoltamisen tärkeydestä pikkulapsiperheissä. Kevään mittaan perhekerhokävijöiden mielipide yllätti hänet.

Parisuhde on helpointa laittaa muutamaksi vuodeksi telakalle.

Iso osa pienten lasten vanhemmista oli nimittäin sitä mieltä, että parisuhde on helpointa laittaa muutamaksi vuodeksi telakalle. Ajatus korostui varsinkin vauvavuotta elävien äitien puheissa. Vauvan läheisyys riitti tyydyttämään ihokontaktin kaipuun. Siksi ajatus seksistä tuntui monesta äidistä kaukaiselta.

Moni koki parisuhteen kuuluvan pakollisena pahana asiaan. Tärkeintä oli lastenhoito sekä arjesta selviytyminen. Ja jos aikaa jäi, se käytettiin mieluiten omiin harrastuksiin tai ystävien seurassa olemiseen. Väsymys ja fyysinen kuormitus lisäsivät tarvetta rauhassa olemiseen.  Vanhemmat arvelivat, että suhdetta on taas aikaa ajatella, kun lapset ovat isompia ja itsenäisempiä.

Parisuhde ei ole staattinen tila, jonka voi nostaa hyllylle parempia aikoja odottamaan.

Tiedetään, että parisuhde ei ole staattinen tila, jonka voi nostaa hyllylle parempia aikoja odottamaan. Se on jatkuvassa liikkeessä oleva suhde, jossa tunne on tärkeä. Jos kumppanukset eivät kasva toistensa kanssa samaan suuntaan, kasvu tapahtuu lehtiotsikoista tuttuun tapaan toisesta erilleen.

Läheisen tunnesuhteen ylläpitäminen vaatii aikaa, tutkimusten mukaan noin 10,5 tuntia viikossa. Yhteisen ajan ei ruuhkavuosissa tarvitse olla mitään erityistä: sitä voivat olla vaikka yhteiset kauppareissut tai saunassa käynti. Sellaista tekemistä, jossa voidaan katsoa välillä samaan suuntaan ja toisinaan toista silmiin.

Keskustelu onnistuu yhteisen tekemisen lomassa.

Parisuhteen hoitamiseen kannattaa panostaa erityisesti suhteen taitekohdissa: yhteistä arkea aloiteltaessa, pikkulapsivaiheessa, lasten muuttaessa kotoa omilleen sekä eläkkeelle jäädessä. 

VINKKEJÄ PIKKULAPSIPERHEELLE:

Ota yhteistä aikaa ja satsaa keskusteluun. Jos vuorovaikutus supistuu siihen, kumpi syöttää puuron ja kumpi vie roskat, tarvitaan aikaa päästä kärryille siitä, mitä kumppanille kuuluu. Samalla voi muistua mieleen, miksi toiseen rakastui. Keskustelu onnistuu yhteisen tekemisen lomassa. Aina ei ole mahdollista olla kaksin: pienen lapsen voi ottaa mukaan vaikka kävelylle tai pyöräretkelle.

Luo keskustellen toimiva arki. Olette elämänne parhaat asiantuntijat. Pyrkikää löytämään tasapaino, jakamaan kotityöt teille sopivalla tavalla ja huolehtimaan tasapainosta kodin, työn ja harrastusten välillä. Se, mikä sopii muille, ei välttämättä toimi teillä. ”Mutta kun naapurin Tommikin aina…” ei motivoi puolisoa tekemään yhtään enempää.

Arvosta puolisosi vanhemmuutta.  Anna positiivista palautetta aina kun siihen on mahdollisuus. 

Pyydä apua. Jos tukiverkot ovat niukat, maksullinen lastenhoitaja tai siivousapu maksaa itsensä takaisin rennompina vanhempina ja parempana ilmapiirinä.

Hanki lukko tai haka makuuhuoneen oveen. Seksi on suhteen liima. Jos ei haluta, kannattaa aloittaa läheisyydestä ja keskusteluyhteyden parantamisesta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Georgia Vagim // unsplash.com

Ensi yönä jaetaan elokuvamaailman himotuimmat palkinnot eli Oscarit. Kukaan pienten lasten vanhempi ei tietenkään jaksa nousta katsomaan niitä suorana – paitsi vauvojen vanhemmat, jotka ovat hereillä vasten tahtoaan. Päätin kehittää omat palkinnot meille univajeessa vaeltajille. Tässä siis vanhemmuuden Oscarit – olkaa hyvä! Katso, kuinka monta kategoriaa voitat:

1. Paras ohjaus

Kun mikään ei mene suunnitellusti, vaan kaikki on pilalla jo aamusta asti. Kun olet myöhässä, lapset ovat myöhässä, maito on pitkin lattiaa, kahvi ainoalla puhtaalla työpaidalla, auton akku hyytynyt ja puoliso napannut vahingossa puhelimesi mukaansa, voit tuntea olevasi elämäsi paras ohjaaja. Kaikki langat käsissä ja tilanne kontrollissa, eikö vaan?

Kaikki langat käsissä ja tilanne kontrollissa, eikö vaan?

2. Paras leikkaus

Se, joka tehdään saksilla omiin hiuksiin, kun leikitään kampaamoa.

3. Paras lavastus

Se, kun lapsi sanoo kirkkain silmin pesseensä hampaansa / tulevansa ajoissa kotiin / tehneensä läksynsä / ettei ole pissahätä / pedanneen sänkynsä / pikkuveljen kaatuneen itsestään / isän syöneen karkkisi.

4. Paras maskeeraus

Se, joka tehdään äidin meikeillä – kalleimmalla huulipunalla ja tärkeimmällä ripsivärillä. Ilman lupaa.

5. Parhaat erikoistehosteet

Tarvitseeko tätä edes enempää avata? Kuulosuojaimet ei auta desibeleissä ja kaikki tulee ihan 3D-versiona suoraan päin naamaa.

Paras alkuperäinen käsikirjoitus on se, jonka suunnittelit ennen lapsia haaveillessasi mukavista ikonisista hetkistä yhdessä

6. Paras alkuperäinen käsikirjoitus

Se, jonka suunnittelit ennen lapsia haaveillessasi mukavista ikonisista hetkistä yhdessä – lasten tehdessä kiltisti toivomiasi asioita. Kuinka opettaisit kaiken itsellesi tärkeän lapsillesi, heidän kuunnellessa kiinnostuneena vieressä.

“Tuu kattoo, kun äiti näyttää sulle tän, tää on tosi hyvä.”

“En todellakaan tule.”

7. Paras sivuosa

Puolisosi. Vaikka ei aina edes tule huomatuksi, on erittäin oleellinen osa tarinan kaarta ja tärkeimpiä kohtauksia.

Kiitokseksi saat todennäköisesti kuulla olevasi typerin vanhempi ikinä

8. Paras pääosa

“Minä, minä, minä, minä, minä, miks en ikinä saa ja muut saa aina, olet typerin ikinä!” Olet pessyt pienen kultamurusi vaatteet, viikannut ne, tehnyt ruokaa, auttanut läksyissä, kuskannut harjoituksiin, ostanut kaverilahjan ja ilahduttanut kotimatkalla ylimääräisellä ajelukierroksella, että toinen saa kerättyä vielä muutaman Pokémonin.

Kiitokseksi saat todennäköisesti kuulla olevasi typerin vanhempi ikinä, kun et ikinä/koskaan/milloinkaan suostu johonkin äärimmäisen älyttömään aivopieruideaan, kuten esimerkiksi lumisotaan alasti takapihalla -25 asteen pakkasessa kouluiltana klo 23.

Tiedät todella, kuka näyttelee oman elämäsi pääosaa. Painotus sanalla näyttelee ja kysymysmerkki sanojen "oma elämä" kohdalla. Mikä oma elämä? Oliko minulla joskus sellainen?

 

Tiedoksi sitten tässä vaiheessa, että näissä Oscareissa ei ole punaista mattoa eikä tukkaloistoa tai hienoja pukuja. Viihdettä kyllä piisaa ja huumoria löytyy. Paras komedia ikinä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Blogiarkisto

2019
Marraskuu
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat