Kirjoitukset avainsanalla pettäminen

Kuva: Pixabay.com

Teen työtä eroseminaariohjaajana ja siinä roolissa saan kuulla ero- ja muita paritarinoita hyvin paljon. Haluan kertoa sen tavallisimman tarinan. Äläkä luule, että tämä on kirjoitettu sinusta – tämä on tuhansien pariskuntien tarina.

On nuori nainen ja nuori mies (tai mikä muu parisuhdemallin tahansa), jotka lähtevät taivaltamaan yhteistä matkaa. Ovat vielä niin kypsymättömiä, etteivät ihan tarkkaan tiedä, mitä haluavat. Tai ehkä se toinen tietää ja hänen ehdoillaan rakennetaan unelmaelämä: pari lasta, hyvä työpaikka, oma asunto ja kesämökki. Se toinen sopeutuu eikä kohta enää tiedä sitäkään vähää, mitä tuntee, tarvitsee ja mitä haluaa. Toinen tuntuu tietävän kaiken hänen puolestaan, hän kontrolloi ja määrää suunnan ja tahdin.

Jo suhteen alkumetreillä jommallakummalla oli se tunne, että tästä puuttui jotain. Hän selittelee itselleen, että kaikista varmaan tuntuu välillä tältä ja ikävä tunne painetaan tiedostamattoman peräkamariin ja jätetään sinne.

Varmuuden vuoksi tämä miellyttäjä-sopeutuja hoitaa perheleiviskänsä tunnollisesti. Hoitaa oman osuutensa ja paljon enemmän. Palautelaatikko kolisee ja usein tuntuu siltä, että joutuu varomaan ja pienentämään itsensä, ettei toinen suutu ja moiti. Itsensä pienentänyt alkaa voida huonosti, mutta harvoin tietää, mistä se johtuu. Toinen alkaa viihtyä entistä enemmän puhelimen äärellä ja töissä.

Tässä kohtaa kun kysytään, että mitä teidän parisuhteelle kuuluu, vastaus on hyvin usein: ”Mikä parisuhde?”.

”Puhutteko keskenänne näistä asioista?” ”Ei me olla ikinä puhuttu mistään” tai ”Yritän puhua, mutta toinen alkaa heti huutaa tai syyttää”.

”No onko teillä vielä fyysinen suhde, seksiä?” ”Ei me olla harrastettu seksiä enää moneen vuoteen, mutta eihän näin pitkässä parisuhteessa voi enää olla sitä alkuaikojen kipinää”.

Usein on niin, että molemmilla on hylätty olo. Kumpikaan ei saa sitä, mitä todella haluaa. Ja sitten tilanne ratkaistaan tavalla, joka jättää jälkeensä tosi pahat haavat. Toinen ottaa ja pettää, lähtee vieraan matkaan aivan yllättäen ja paketoi pitkän parisuhteen puhumatta, selittämättä ja syyttämällä toista ihan kaikesta. Kun tekee noin ja sälyttää kaiken vastuun tehdyistä ja tekemättömistä asioista toiselle, antaa siinä jätetylle sellaisen lastin, ettei tämä meinaa sitä kestää. Kirsikkana kakun päällä aloitetaan tappelu rahasta ja lapsista ja viedään prosessi ihan päätyyn asti käräjillä. Eikä sitä toista v---akaaan kiinnosta, koska on se uusi suhde ja rakastumisen huuma.

Ei noin, ihan oikeasti ei noin. Hylätylle jää niin paha kipu, että sitä joutuu parantelemaan pitkän aikaa. Jätetyn itsetunto saa pahan kolauksen ja naiseus/miehuus vedetään kuin maton jalkojen alta. Ei ole mikään pikkuhomma lähteä keräilemään itseään maailman tuulista. 

Ero voidaan hoitaa vähän tyylikkäämminkin: pyrkimällä vielä puhumaan, paikkaamaan ja luomaan turvaa (myös ammatti-ihmisen kanssa jos muuten ei pysty), kunnioittamalla toista ja elettyä yhteistä elämää ja ottamalla vastuu omasta osuudesta siihen, että suhde meni penkin alle.

Terveisin, Miia Moisio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että saan kuulla työkseni ihmisten tarinoita. Uskottomuuskertomuksia olen kuullut useita. Olen myös ollut todistamassa lukuisia kertoja, miten elämän kipein teko kääntyy prosessoituna tärkeäksi käännekohdaksi.  Suhde omaan kumppaniin on itsestäänselvyyden ja puhumattomuuden jälkeen syventynyt ja uusi rakastuminen on löytynyt. Ja uusi luottamus. Monta kertaa pettäminen on avannut silmät sille, että etääntyminen on tapahtunut jo aikoja sitten, eikä toivottua lämpöä ja yhteyttä, eikä mitään vetoa toista kohtaan enää löydy. Ero avaa uuden oven.

Uskottomuus voi siis olla parasta mitä ihmisille on tapahtunut. Mutta ei mielen deletointiyrityksenä vaan juurtajaksain prosessoituna.

Niitä tarinoita näkee, jossa puolisot toisen pettämisen jälkeen löytävät toisensa uudestaan. Se vaatii sydänjuuria myöten katumusta ja havahtumista ja oivalluksen, että hyvä parisuhde edellyttää toisen huomioonottamista. Hoitamattoman parisuhde lakastuu ja kuolee pystyyn. Usein tämä vie aikaa ja vaatii kykyä pyytää ja antaa anteeksi. Ja näyttöä sille, että parannusta ihan oikeasti halutaan.

Myös niissä tapauksissa, joissa sivusuhde näytti, että ero on paras ratkaisu, voivat molemmat olla myöhemmin sitä mieltä, että hyvä että suhde loppui. Näitä näkee paljon. Näissä petetyn itsetunto on voinut valitetettavasti saada ison kolauksen. Ero olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Niin olisi.  Aika usein pettäminen liittyykin petetyn omiin keskeneräisyyksiin ja työstämättömiin asioihin.

Törmäsin vähän aikaa sitten vanhaan asiakkaaseeni ja hän antoi luvan kertoa nimettömänä, mitä uskottomuus hänelle oli ollut.

”Äh, en mä enää halua omaa elämääni sotkea. MÄ olin niin turhautunut mun suorittavan tason töissä, että kaipasin jotain haastetta. Nyt kun mä olen paljon mielenkiintoisemmalla alalla ja edennyt esimieheksi, ei mulle tulis mieleenkään lähteä sotkemaan yksityiselämääni ja testata omaa viehätysvoimaani.”

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja usein vie aikaa oivaltaa, mitä oikeasti tarvitsee ja haluaa sekä parisuhteessa että työelämässä.

Se vain tässä surettaa, että pettäjät jättävät usein rumaa jälkeä ympärilleen.  Vastuu omista teoista pitäisi viimeistään ottaa siinä vaiheessa, kun petetyn itsetunto on murusina. Ainakin pitäisi osata pyytää anteeksi ja olla sysäämättä pettämistä petetyn syyksi. (Tämäkin lause pitää tietysti jokaisen kohdalla avata, jokaisen ihmisen tarina on yksilöllinen).

Yksi elämän päämäärä ja tarkoitus on mielestäni oppia elämään itsensä kanssa.  Itsestään kun ei voi erota. Ne, jotka haluavat tulla paremmin toimeen itsensä ja tunteidensa kanssa, osaavat yleensä elää myös muiden kanssa ihmisiksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Toivottavasti luit otsikkoa pidemmälle. Usein otsikon kysymyksessä on ivallinen sävy ja sillä selitetään omaa uskottomuutta vaikkapa vähättelemällä seksin merkitystä. ”Sehän oli vaan seksiä, siinä ei ollut tunnetta mukana”.

Miksi joku valitsee pettämisen uskollisuuden sijaan?

Minua on petetty kerran enkä voi edes sanoin kuvailla, miten pahalta se tuntui. Putosin polvilleni lattialle, kun asiasta kuulin ja huusin tuskaani viikkoja. Ensimmäistä kertaa sydämeni todella särkyi enkä soisi kenenkään kokevan tuota samaa. Kesti puolitoista vuotta selviytyä pettämisestä edes jollain tasolla.

Tosiasia kuitenkin on, että lukemattomat ihmiset ovat kokeneet tuon saman tuskallisen olotilan. Työssänikin näen, miten vaikeaa on nousta jaloilleen uskottomuuden jälkeen. Jäljelle jää paljon miksi -kysymyksiä, itsetunto kärsii, mustasukkaisuus ja viha polttavat sisintä, reaktiot saattavat olla niin voimakkaat, että koko elämä menee hetkeksi ihan sekaisin.

Uskottomuus johtuu varmasti monesta syystä. Yksi syy on varmasti vakituisen parisuhteen ongelmat. Joku saattaa yrittää ratkaista parisuhteen ongelmat pettämällä. Uskottomuus voi olla keino päättää suhde silloin, kun ei oikein saa sanotuksi toiselle, että tämä on nyt tässä. Ei haluta satuttaa ja satutetaan pahasti.

Pettäminen voi olla pyrkimystä saada jännitystä elämään. Kun vakituinen parisuhde tuntuu arkiselta ja tylsältä, voi hyvältä vaihtoehdolta tuntua elämysten hakeminen jostain muualta.

Jos suhteessa tuntuu siltä, ettei toinen näe, ei huomioi, ei katso rakastavasti, voi huomio löytyä muualta melkein puolivahingossa. Vastaan saattaa kävellä ihminen, joka asettaa sanansa ja katseensa juuri oikealla hetkellä ja oikealla tavalla.

Uskottomuus voi olla koston väline. Kun toinen oikein ärsyttää ja kiukuttaa, voi pettäminen toimia vihan purkamisen kanavana.

Uskottomuuden syyt ovat moninaiset ja monitahoiset eikä ketään voi tuomita. Onkohan uskottomuus pääsääntöisesti pakokeino jostain; omista ikävistä tunteista, siitä ettei osaa tehdä päätöstä suhteen lopettamisesta, pakoa tylsyydestä ja lomaa omasta arkielämästä?

Pettämisellä voi kuitenkin aiheuttaa paljon pahaa itselle, omalle kumppanille ja sille tai niille kolmansille osapuolille. Se paha pettämisessä on, että se kertoo kyvyttömyydestä ottaa vastuuta ja kyvyttömyydestä ratkaista ongelmat rakentavasti. Jos oikeasti ottaa vastuun itsestä, toisesta, suhteesta, omista tunteista, tarpeista, avoimuudesta ja kaikesta mitä parisuhteessa on, uskottomuuteen ei ehkä tarvitsisi turvautua.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash

Lähipiirissäni sekä heidän lähipiirissään on ollut viime aikoina suuri määrä ihmisiä, jotka ovat huomanneet päätyneensä suhteeseen parisuhteessa olevan ihmisen kanssa. Tilanne ei ole kaikkien osapuolten kanssa yhdessä sovittu avoin suhde, vaan sihen sisältyy salailua ja pettämistä. Osalla toinen suhde on päättymässä, osalla taas ei. Osa tiesi tilanteesta jo aiemmin, osa taas ei. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Mukava tilanne ei ole varmasti oikein kellekään.

Ulkopuolelta on usein niin kovin helppoa moralisoida ja tuomita. Heristää sormea ja sanoa, että toimit nyt kyllä kovin väärin vaikka selkeästi voisit toimia oikeinkin. Olen kuitenkin tuttaviani seuratessani niin monet kerrat huomannut, ettei todellisuus usein ole kovinkaan yksinkertainen, vaikka se ulkopuoleta siltä näyttäisikin. Siksi en lähde aina ensimmäisenä moralisoimaan vaan kuuntelemaan.

Toivomaan, että jotenkin tilanne voisi päättyä kaikkien kannalta mahdollisimman vähiin kipuihin ja muistuttamaan, ettei kenenkään ihmisravo  katoa tällaisenkaan sopan keskellä.

Moni meistä varmasti muista kuinka voimakkaana voikaan ihastuminen ja rakkaus tuntua, kun se itselle kolahtava ihminen osuu kohdalle. Tämän tunteen kanssa elävät myös he, jotka yhtäkkiä huomaavat olevansa osana pettämistä. Heidän ihanalta tuntuva ihastus ja rakkaus värjäytyy kuitenkin myös väärän ja tuomittavan sävyihin. Se laitetaan piiloon eikä sen jatkosta voida antaa mitään takeita. Heidän kipuiluaan ja pahaa oloaan on kurjaa katsoa vierestä.

Joku voisi käskeä vain lopettamaan toivottomalta näyttävän ja monille kipuja aiheuttavan suhteen, mutta tunteiden täyteistä suhdetta on vaikea lopettaa. Etenkin, kun me ihmiset haluamme usein pitää toivosta kiinni viimeisen asti. Ajatella, että ehkä kaikesta huolimatta tämä tarina voisi päättyä hyvin. Sillä tiedämmehän, että joskus niinkin käy. Joskus ihmiset voivat lopulta löytää onnen mitä sotkuisemmista tilanteista.

En sano, että pettäminen olisi oikein tai kannusta sitä hyväksymään. Tahdon vain muistuttaa, että tilanteissa on varmasti usein valtavan paljon enemmän kuin mitä ulkopuolisena huomammekaan ja, että tilanteesta huolimatta on kyse ihmisistä. Pettäminen ei ole oikein, mutta jos läheinen on sellaisen keskelle elämässään joutunut voi hän joskus tarvita kuuntelijaa ja läsnäolijaa moralisoijan ja tuomitsijan sijaan. Moralisointia ja tuomitsemista hän löytää varmasti monesta paikkaa, kenties myös itseltäänkin. Ehkä hetkittäin voisimme siis olla olkapäinä ja turvana. Auttaa parantamaan haavoja, joita varmasti tulee. Olemaan läsnä ja välittämään. Toivomaan, että jotenkin tilanne voisi päättyä kaikkien kannalta mahdollisimman vähiin kipuihin ja muistuttamaan, ettei kenenkään ihmisravo  katoa tällaisenkaan sopan keskellä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat