Kirjoitukset avainsanalla rehellisyys

Kuva: PIxabay

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti muutama vuosi sitten vavahduttavan kirjan luottamuksesta. Lehden nokkamiehen pesti päättyi yllättäen hallituksen ja päätoimittajan väliseen luottamuspulaan. On oikeutettua olettaa, että kirjoittaja on pohtinut aihetta keskivertokansalaista enemmän.

Kirja avaa luottamukseen sekä henkilökohtaisen että laajaan tietämykseen perustuvan ikkunan. Yhteen lukuun Pentikäinen on laatinut listan teoista, joiden välityksellä yksilöiden ja yhteisöjen välinen luottamus syntyy. Luku alkaa sitaatilla, jossa todetaan:

”Ihmiset eivät kuuntele puhettasi, he seuraavat elämääsi.”

Luottamus on sanoja enemmän tekoja, jonka rakentumisen perusta on itsetuntemuksessa. Siihen, joka tuntee oman tarinansa ja arvostaa sitä, on helpompi luottaa. Toisena seikkana kirjoittaja nostaa esille kuuntelemisen merkityksen. Kuulemista enemmän kyse on kuuntelijan kyvystä asettua puhujan asemaan ja hänen taidostaan tarkastella tilannetta toisen, esimerkiksi puolison, näkökulmasta.

Tämän lisäksi tarvitaan suoraa puhetta. Ei vaikeiden asioiden kiertämistä ja kaunistelua, vaan rehellisesti sanoitettuja arvioita vallitsevasta tilanteesta. Neljänneksi luottamuksen rakentumiseen tarvitaan arvostuksen osoittamista.

Toista kunnioittavan, reilun rakkauden on havaittu lähentävän osapuolia toisiinsa.

Viides luottamusta vahvistava teko on lojaalius. Luotettava lähimmäinen osaa osoittaa arvostusta kanssakulkijaa kohtaan myös silloin, kun tiet ovat syystä tai toisesta erkaantuneet etäämmälle.

Edellä mainitut teot ovat sovitettavissa kaikkiin luottamusta edellyttäviin suhteisiin, myös parisuhteeseen. Samoja taitoja tarvitaan niin perheissä, vapaaehtoistyössä kuin suvun kesken – kaikkialla siellä, missä ihmiset tahtovat viihtyä toistensa seurassa hyväntahtoisessa hengessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rehellisyyttä ja avoimuutta pidetään usein toimivan parisuhteen lähtökohtina. On tärkeää kertoa omista tunteista ja ajatuksista toiselle, jotta suhde syvenisi. Tavoitteista kertominen luo mahdollisuuden yhteiselle unelmoinnille ja oman menneisyyden avaaminen auttaa ymmärtämään kenelle oikeastaan sanoikaan ”tahdon”. Jos molemmilla on halu ymmärtää ja rakastaa toista kaikesta huolimatta, ei kaapeista tarvitse löytyä sellaisia luurankoja, joita ei voi puolisolle paljastaa.

 

Mutta mikäs eteen silloin, kun kysyt puolison mielipidettä arkisissa asioissa. Olette lähdössä juhliin ja olet jo päättänyt, mitä puet päällesi. Haluat kuitenkin tietää puolisosi mielipiteen ja kuulla, miten kauniilta näytät. Jos vastaus onkin ”Ihan hirvee mummomekko, etkai sä nyt tota laita!” Haluatko varmasti kuulla sen?

 

Tai kun kysyt rakkaaltasi, voitko lähteä viettämään tyttöjen iltaa hänen jäädessä kotiin lasten kanssa ja toinen vastaakin kieltävästi. Kyse on aidosta ja rehellisestä mielipiteestä. Hän ei todellakaan halua jäädä lapsenvahdiksi sinun vaihtaessa vapaalle. Tiedät toki, ettei sinun tarvitse kysyä lupaa tekemisiisi, mutta yksimielinen päätös asiasta tuntuisi mukavammalta alulta vapaaillalle.

 

Entä miltä rehellisyys tuntuu elämän suurissa asioissa? Haluaisitko tietää, että puolisosi on ollut sinulle uskoton? Tai jos hän olisi ihastunut työkaveriinsa, mutta ”mitään ei olisi tapahtunut”. Avioliitto ei voi hyvin, jos siihen ahtautuu kolme ihmistä. Jos joku toinen on puolisollesi tärkeämpi kuin sinä tai jos hän haluaa jakaa tärkeät tunteet ja ajatukset jonkun muun kanssa, vaikka ”mitään ei tapahtuisikaan”.  Sitä on vaikea kuulla.

 

Tai onko itsellekään helppo olla rehellinen? Se on yksi vaikeimmista rasteista. Vieressä oleva näkee asioita, mitä ei itsessään uskoisi olevan. Kaikkein pimeimmät puolet jäävät helposti omalta katseelta piiloon, mutta toinen huomaa ne helposti. Miltä tuntuu kuulla rakkaalta raakoja totuuksia itsestään? Asioita, joita ei uskalla tai halua sanoa ääneen ”Ketä oikein yrität miellyttää? Miksi et pysty olemaan minun puolellani?” Enhän minä tuollainen ole. Vai olenko sittenkin?

 

Ehkä kyse ei lopulta olekaan siitä, että totuus itsessään tekee kipeää. Tapa, millä asiat sanotaan vaikuttaa enemmän siihen, miltä totuus tuntuu. ”Kulta, olet todella kaunis, mutta tuo mekko ei tee oikeutta sinulle. Olisiko sinulla joku toinen?” kuulostaa paljon paremmalta kuin töräytys mummomekosta. Ja joskus rehellisyys satuttaa, vaikka asian muotoilisi miten kauniisti.

 

Läheisyyden näkökulmasta on parempi, että välillä vähän kirpaisee, mutta suhde rakentuu juurevalle maaperälle. Silloin kummankaan ei tarvitse elää pilvenhattaratalossa, joka hajoaa, kun vähänkin tuulee. Omista teoista vastuuta ottamalla vaikeidenkin asioiden yli voidaan päästä. Ja anteeksi antamiseen suostuminen on aimo harppaus eteenpäin. Siinäkin kannattaa silti muistaa rehellisyys itselle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eilen kävelin kukkien terälehdillä. Ovenpielen vaahtera oli karistanut kevään kultansa portaille ja talon edustan asvaltille. Niiden tuhansien kukkien keskellä ajattelin rakastettuni hiuksia ja säteilevää, raikasta kukkaisuutta.

Lähetin jo rapusta hänelle viestin töihin. Koetin saattaa sanoihin totuuden siitä elämyksestä, jonka koin ja joka toi hänet välittömästi mieleeni.

On vaikeaa saada kerrottua koko totuutta rakastettunsa ihanuudesta - se ei mahdu yksiin eikä moniinkaan sanoihin. Totuuden puhuminen rakastumisen tunteista on jatkuvaa yritystä saada edes jotenkin ojennettua toiselle kuva omasta sisäisestä maailmasta.

Totuuden sanominen siitä, kuinka ihmeellisen kaunis, lumoava ja kuumentava toinen on, haastaa vielä enemmän. Mistä siihen edes olisivat sanat löydettävissä? Niin kuin olen aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, monesti ajattelen tuskissani, että olisipa arkku jossa jalokivistä ja omenankukista tehtyjä sanoja, jokin paljon kauniimpi kieli, jotain enemmän kuin se, jonka kanssa joudun kamppailemaan ilmaistakseen edes totuuden varjon siitä, kuinka järisyttävä rakastettuni on.

Mutta rakastettu onkin juuri Toinen ja siksi enemmän kuin sanani ja kuvaukseni: enemmän kuin minä, itsessään aina yllättävä ja uusi kuin uusi päivä. Kuin valon leikki, väikkyvä, määritelmien ja kaikenlaisten kuvausten ulkopuolelle nauraen karkaava. Joten katson, ihmettelen ja iloitsen ja etsin niitä oikeita sanoja.

Totuuden puhuminen omasta itsestä on paljon, paljon helpompaa. Oma itse tarvitsee vain hyvin paljon sanoja, paljon puhetta. Oman itsen kuvaaminen toiselle on totuuden äärellä kiristyvien ja tarkentuvien kehien kulkemista puhumalla.

Totuuden puhuminen tarkoittaa rehellisyyttä itselle ja toisen edessä. Se on myös jatkuvan matkan tekemistä omassa itsessä. Jotta voi olla rehellinen itsensä suhteen, pitää katsoa syvälle itseensä ja omaan pintaansa, kaikkialle itsessään, tunnistaa ja nähdä, mitä näkösälle tulee.

Olin viime vuonna Uuden tanssin keskuksessa Zodiakissa nykytanssikurssilla, jolla keskityttiin etsimään ja vahvistamaan hyvää itsessä. Kurssilta jäi matkaan muun muassa yksi tehtävä, jossa käperrytään toisen käsivarsille ja sanotaan rehellisesti ääneen tämä: "Minä olen maailman ihanin. Minä rakastan minua."

Kokeilkaapa.

Omista peloista ja häpeästä puhuminen ääneen toiselle on elintärkeää luottamukselle, turvallisuudelle ja läheisyydelle. Rakastuneisuuden tila tuntuu tarvitsevan myös sitä, että kuvaa toiselle haaveitaan ja toiveitaan ja pyytää niitä itselleen.

Puhumisella ääneen toiselle tarkoitan tässä vastuun ottamista omista tunteista, tarpeista ja kokemuksista: Minä tunnen tällaisia tunteita, minussa tuntuu näitä odotuksia, pettymyksiä odotusten toteutumattomuudesta, näitä haluja, tällaista pelkoa minä tunnen. Minä tunnen, ja haluan kertoa sen sinulle, koska kanssasi jaan itseni ja sen, mitä tunnen.

Minä tunnen tätä intohimoa, tämä onnellisuus asuu minussa, tällä ilolla odotan tämän unelman muotoutumista meidän käsissämme, tämä on epävarmuuteni itsestäni, tällainen huuma minua vapisuttaa, tällainen kiitollisuus sinusta liikuttaa.

Kaikkein vaikein totuus kertoa toiselle on minulle kuitenkin ollut se, jonka perimmäisin ja sisin huoli itsessä yrittää kieltää. "Minä olen ihana. Minä olen kaunis. Minä olen sinulle ihme."

Kun katsoo toista vakavana ja hiljaa, näkee että se on totta, joka sana. Sanomalla myös sen totuuden rehellisesti ääneen teen oikeutta hänen rakkaudelleen ja hänelle, ja itselleni. Tässä parisuhteen todellisuudessa me saamme olla kokonaiset ihmiset: hämmentyneet, pienet, tarvitsevat, kannattelevat, vahvat, hehkuvat, loistavat, ihanat. Maailman ihanimmat.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat