Kirjoitukset avainsanalla isä

Kuva: Omar Lopez, Unsplash

Tulevana lauantaina 17.11. vietetään kansainvälistä keskospäivää. Päivällä tahdotaan muun muassa muistuttaa siitä, että maailmanlaajuisesti joka kymmenes lapsi syntyy keskosena. Suomessa 5-6% vauvoista syntyy keskosena, eli ennen 37. raskausviikkoa, 1% syntyy ennen 32. raskausviikkoa tai alle 1500g painoisina, eli pikkukeskosena. Lauantaina järjestetään erilaista teemaan liittyvää ohjelmaa, ympäri maailmaa erilaisia kohteita värjätään violettiin ja voit esimerkiksi itsekin pukea päällesi violettia.

Kuulin päivästä ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja olen erittäin iloinen sen olemassaolosta. Tällä hetkellä katson teemaa nimittäin paristakin eri roolista. Ensinnäkin seuraan sitä sivusta. Olen nimittäin tämän vuoden aikana tullut kummiksi ystävieni lapselle, joka syntyi pikkukeskosena kolme kuukautta ennen laskettua aikaansa. Pienelle, suurelle, ihanalle ihmeelle. Sen lisäksi olen keskonen itsekin. Noin puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaani syntynyt.

Keskosuus voi olla olla lapselle ja perheelle suuri asia. Se ei ole vain vastasyntyneen pieni koko tai kriittisimmät hetket. Siihen voi liittyä enemmän asioita, useammalla tavalla ja pidemmällä aikajuoksulla kuin ulkopuolisina osaamme aina ymmärtääkään. Lasken itseni ulkopuolisiin, sillä oma keskosuuteni on minulle lähinnä vain yksi niistä lukuisista asioista, joita minulle on lapsuudestani kerrottu, yksi osa historiaani. En itse koe oman keskosuuteni kautta ymmärtäväni vielä murto-osaakaan siitä kaikesta mitä keskosperheet voivat mahdollisesti joutua miettimään ja kokemaan.

Keskosuus voi siis olla iso ja vaikuttava asia. Asia, joka ei ole yksinkertaisesti ohi ja käsitelty tietyn painorajan tai tiettyjen läänetieteellisten hoitojen jälkeen. Se voi olla pitkäkin prosessi, myös henkisesti. Siihen voi liittyä enemmän kuin osaamme arvata.

Samaan aikaan, kun keskosuus voi olla suuri asia, se ei kuitenkaan ole ainoa. Keskosperhe on muutakin kuin keskosperhe ja keskonen itse on muutakin kuin vain keskonen. Keskoselle ja hänen perheelleen voi kuulua muutakin kuin lääketieteellisiä kuulumisia. Kaikkien letkujen, hoitojen, laitteiden ja toimenpiteiden keskellä on joukko ainutlaatuisia ihmisiä sekä heidän väliset suhteet. Joskus on siis hyvä varmistaa, että muistat nähdä myös heidät; ihan vain perheen hoitojen ja huolien lomasta.

Keskosuus voi olla suuri, muttei lasta tai hänen perhettään ainoastaan määrittävä, asia. Näiden kahden näkökulman välillä tasapainottelu voi ola hetkittäin haastavaa. Tärkeintä olisikin kuunnella keskosen perhettä ja elää heidän rinnallaan. Katsoa millainen tilanne on heille ja kuinka he sen kokevat. Me olemme nimittän kaikki yksilöllisiä, niin myös keskoset ja heidän perheensä sekä tilanteensa. Ole siis heidän rinnallaan, muista, että asia voi olla heille suurempi tai pienempi kuin osaisit itse odottaa, sekä katso hetkittäin myös ohi mahdollisten letkujen, piipittävien laitteiden sekä diagnosien suoraan ihmisiin, yksilöihin. Ole läsnä. Kaiken ei tarvitse olla pelkkää lääketiedettä vaikka sitä voikin olla enemmän kuin ulkopuolisena osaisit koskaan arvata.

Pienen suurin terveisin, Mio

Kommentit (4)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vietettiinkö teillä läheisenpäivää vai isänpäivää? Pitäisikö isänpäivästä luopua? Luulenpa, että jos isänpäivän ja läheisenpäivän termin käyttämisestä tehtäisiin laaja kysely, niin isänpäivä voittaisi. Ainakin minä toivoisin sen voittavan.

Varmasti monella on kurjia kokemuksia omasta isäsuhteestaan. Toisilta puuttuu isä kokonaan, tai ainakin oikea tieto omasta isästään. Ehkä päivä nostattaa muistojen kaivosta mieleen kaipuun isästä, joka lähti taivaan kotiin liian aikaisin. Ajattelen kuitenkin niin, että ei kalenterista voi poistaa kaikkia niitä päiviä, jotka syystä tai toisesta aiheuttavat meille mielipahaa.

"Ei kalenterista voi poistaa kaikkia niitä päiviä,

jotka syystä tai toisesta aiheuttavat meille mielipahaa"

Poistettavien listalle voisi silloin helposti päätyä myös kansallinen veteraanipäivä ja itsenäisyyspäivä, näistä kun nousee helposti mieleen sotavuodet ja raskaat menetykset, ja samaan sarjaan voisi niputtaa Puolustusvoimien lippujuhlan päivän, se vie helposti myös ajatuksen sodan kauhuihin. Viattomien lastenpäivä on sisältönsä puolesta aika masentava, voisiko senkin poistaa?

Ehkä jokaisen pitäisi työstää omat traumat tykönään. Itsensä tunteminen ja omien kipupisteiden selvittäminen ja avaaminen on oman elämän kannalta parasta mitä itselleen voi tehdä. Silloin kalenteriin merkityt juhlat ei voi enää omaa mielenrauhaa heilauttaa.

Isänpäivä, samoin kuin äitienpäivä, ovat luonteeltaan kiitollisuuden päiviä. Jokaisella ihmisellä on ollut/ on isä ja äiti. Heidän kauttaan me olemme saaneet elämän ja elämä on lahja. Huonoina päivinä, tai elämän jaksoina, tuo elämänlahja ei tunnu niin mukavalta, mutta kun sitä pysähtyy miettimään vähän syvällisemmin, aukeaa siitä jokaisen ihmisen korvaamaton arvo ja elämän syvä tarkoitus.

"Isänpäivä on luonteeltaan kiitollisuuden päivä."

Meillä isänpäivän ajankohta osui tänä vuonna todella kiireiseen viikonloppuun. Tuntui melkein siltä, että koko päivä joudutaan siirtämään, huom! siis siirtämään ei perumaan! Sunnuntain illasta löytyi kuitenkin pieni aikakolo, jolloin (aikuiset) lapsemme pääsivät isäänsä onnittelemaan. Ja kuka ei paikalle päässyt, onnitteli puhelimitse. Isä oli selvästi ikionnellinen kun sai vastaanottaa lastensa halaukset ja onnittelut.

Isänpäivä on tärkeä päivä. Lasten iällä ei ole väliä, onnittelut ovat aina rakkaita ja isälle valtavan merkityksellisiä <3.

Terveisin Paula Enckell

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Itse tajusin sen raottaessani ensi kerran silmiäni, kun olin vetänyt ilokaasua kaksitoista tuntia putkeen, saanut kaksi piikkiä selkärankaan, miettinyt perisyntiä, Eevaa ja omenaa, kidutusmetodeja ja kuolemaa, ja näin kyyneleet puolisoni silmissä.

Ennen kuin omaa nahkaani kosketti mitään todellista, niistä kyynelistä näin, että elämä on todella alkanut. Olemme tehneet yhdessä jotain. Ruumis raunioina ja pää ihan sekaisin, tajusin, että siinähän se on, isä, ei vain mieheni, jonka t-paidassa roikuin.

Ja siinä hän on, isä, vastaanottamassa ja ymmärtämässä mitä tapahtuu. Uudella elämällä on turvanaan joku toinenkin kuin minä. Ja minä todistan nyt oman kivun sijaan jotain mitä tapahtuu myös kahden toisen ihmisen välillä. Se on hyvä.

Nyt ne kaksi kipittävät portaita ylös ja sylissä istuvan silmissä loistaa sellainen ilo ja onni omastaan, isästään. Moikka vaan sulle, äiti.
Kun se isompi kuiskaa hiljaa nukkumaan mennessä rakkauttaan, uskon sen todeksi enemmän kuin koskaan.

P.s.  Kun tästä isänpäivästä selvitään, niin ensi viikolla vietetään parisuhdeviikkoa, joka on Parisuhdekeskus Katajan ja Väestöliiton parisuhdekeskuksen yhteinen tapahtumaviikko somessa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat