Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Kuva: Omar Lopez, Unsplash

Tulevana lauantaina 17.11. vietetään kansainvälistä keskospäivää. Päivällä tahdotaan muun muassa muistuttaa siitä, että maailmanlaajuisesti joka kymmenes lapsi syntyy keskosena. Suomessa 5-6% vauvoista syntyy keskosena, eli ennen 37. raskausviikkoa, 1% syntyy ennen 32. raskausviikkoa tai alle 1500g painoisina, eli pikkukeskosena. Lauantaina järjestetään erilaista teemaan liittyvää ohjelmaa, ympäri maailmaa erilaisia kohteita värjätään violettiin ja voit esimerkiksi itsekin pukea päällesi violettia.

Kuulin päivästä ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja olen erittäin iloinen sen olemassaolosta. Tällä hetkellä katson teemaa nimittäin paristakin eri roolista. Ensinnäkin seuraan sitä sivusta. Olen nimittäin tämän vuoden aikana tullut kummiksi ystävieni lapselle, joka syntyi pikkukeskosena kolme kuukautta ennen laskettua aikaansa. Pienelle, suurelle, ihanalle ihmeelle. Sen lisäksi olen keskonen itsekin. Noin puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaani syntynyt.

Keskosuus voi olla olla lapselle ja perheelle suuri asia. Se ei ole vain vastasyntyneen pieni koko tai kriittisimmät hetket. Siihen voi liittyä enemmän asioita, useammalla tavalla ja pidemmällä aikajuoksulla kuin ulkopuolisina osaamme aina ymmärtääkään. Lasken itseni ulkopuolisiin, sillä oma keskosuuteni on minulle lähinnä vain yksi niistä lukuisista asioista, joita minulle on lapsuudestani kerrottu, yksi osa historiaani. En itse koe oman keskosuuteni kautta ymmärtäväni vielä murto-osaakaan siitä kaikesta mitä keskosperheet voivat mahdollisesti joutua miettimään ja kokemaan.

Keskosuus voi siis olla iso ja vaikuttava asia. Asia, joka ei ole yksinkertaisesti ohi ja käsitelty tietyn painorajan tai tiettyjen läänetieteellisten hoitojen jälkeen. Se voi olla pitkäkin prosessi, myös henkisesti. Siihen voi liittyä enemmän kuin osaamme arvata.

Samaan aikaan, kun keskosuus voi olla suuri asia, se ei kuitenkaan ole ainoa. Keskosperhe on muutakin kuin keskosperhe ja keskonen itse on muutakin kuin vain keskonen. Keskoselle ja hänen perheelleen voi kuulua muutakin kuin lääketieteellisiä kuulumisia. Kaikkien letkujen, hoitojen, laitteiden ja toimenpiteiden keskellä on joukko ainutlaatuisia ihmisiä sekä heidän väliset suhteet. Joskus on siis hyvä varmistaa, että muistat nähdä myös heidät; ihan vain perheen hoitojen ja huolien lomasta.

Keskosuus voi olla suuri, muttei lasta tai hänen perhettään ainoastaan määrittävä, asia. Näiden kahden näkökulman välillä tasapainottelu voi ola hetkittäin haastavaa. Tärkeintä olisikin kuunnella keskosen perhettä ja elää heidän rinnallaan. Katsoa millainen tilanne on heille ja kuinka he sen kokevat. Me olemme nimittän kaikki yksilöllisiä, niin myös keskoset ja heidän perheensä sekä tilanteensa. Ole siis heidän rinnallaan, muista, että asia voi olla heille suurempi tai pienempi kuin osaisit itse odottaa, sekä katso hetkittäin myös ohi mahdollisten letkujen, piipittävien laitteiden sekä diagnosien suoraan ihmisiin, yksilöihin. Ole läsnä. Kaiken ei tarvitse olla pelkkää lääketiedettä vaikka sitä voikin olla enemmän kuin ulkopuolisena osaisit koskaan arvata.

Pienen suurin terveisin, Mio

Kommentit (4)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Roman Kraft

Minä voin vaikuttaa paljonkin siihen, miten lapseni toimii ja toisaalta välillä ei yhtään tajua mistä tuulee.

Aikuisessa parisuhteessa alan hahmottamaan samanlaisia kuvioita. Minä voin asioille aika paljon. Tiedän usein jo ennakkoon minkälaisen reaktion sanomani saa aikaan. Voin ärsyttää helpostikin. Voin valita usein sovun tai riidan. Ja sitten on niitä tilanteita kun ei vain kertakaikkiaan voi mitään.

Tässä yksi päivä poistuimme koko perhe ratikasta ja yhtäkkiä käsissämme olikin hysteerisesti kiljuva tyyppi. Hän halusi kaiken ja ei mitään. Vanhemmuuttamme koeteltiin ja keinoja etsittiin ja koko tienoo raikasi. Ainoa hyvä puoli oli, että me emme kiljuneet. Mutta päässäni surisi. Mistä tässä on kyse ja miksi en löydä keinoa rauhoittaa lastamme. Emme edes me, kaksi vanhempaa yhdessä.

Pääsimme kotiin antaen periksi taaperolle ja mietin ankarasti missä meni pieleen. Kun vaatteet oli riisuttu, taapero istui potalle ja häneltä pääsi mojova paukku. Hänen olemuksensa muuttui sillä sekunnilla ja hän nauroi heleästi. Ilma vatsassa oli ottanut vallan ja koko kortteli oli saanut kuulla sen. Helpotus oli käsinkosketeltavaa.

Huomaan, että odotan aikuisilta enemmän. Ajattelen, että ikäänkuin aikuiset tekevät kaiken tiedostaen. Minä ainakin huomaan, että odotan, että  puoliso ymmärtää kaiken ja osaa säädellä tunteitaan ja petyn heti, jos asiat eivät mene niinkuin minä haluaisin. Jospa käyttäisin samanlaista ymmärrystä aikuisiin, että ajan kanssa syy käytökseen saattaa paljastua, eikä hermoiluni edistä asiaa ollenkaan. Sellainen helpotuksen hymy kuin taaperolla on ihana nähdä myös aikuisen kasvoilla.


Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Unsplash, Sydeney Rae

Lapsen saatuani seuraan koko ajan uuden persoonallisuuden kasvamista. Minä kasvatan uutta ihmistä kohtaamaan toiset ihmiset ja oman itsensä. Olen sitä mieltä, että tässä hommassa, jos jossain, on tunnettava itsensä. Ajattelen, että kun yritän löytää meille parhaan toimintamallin, en ahdistu jokaisesta tutkimusartikkelista tai psykologin neuvosta. Äitiyteen katoamisella minä tarkoitan sitä, että kohtaa lapsensa jollain rakennetulla vanhemman roolilla, ei omana itsenään.

Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Olen ajatellut, että on parempi, että lapseni kohtaa minut omana itsenäni, ja näin hän oppii kohtaamaan muutkin ihmiset aitoina persoonina. Minun on turha yrittää leikkiä auktoriteettia, joka määrää, jos en sellainen ole. Meidän on täytynyt löytää kieli, jolla minä kerron mitä kannattaa tehdä, vaikkei käskyissäni kaiukaan valta.  Tätä kautta olemme löytäneet myös hetket, jolloin kaikelle voi myös nauraa. Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Mitä hyötyä tällaisestä on? Kun minä en vedä roolia, minun on helpompi hengittää. En etsi ulospääsyä äitiydestä. Mikäli kannattelisin auktoriteetin harhaa, niin edessäni olisi ikuinen taistelu vallasta.

Yritän jokaisessa tilanteessa olla ennen kaikkea rehellinen itselleni. Aikataulutettu elämä harrastuksineen on ahdistanut, mutta kun ymmärsin, että voimme mennä tanssitunnille yhdessä, eikä minun tarvitse seisoa käytävällä odottelemassa, aukeni aivan toisenlainen maailma. Leluja ei kannata yrittää pitää vain lapsen huoneessa. Niiden siirtely paikasta toiseen pitää taaperon puuhakkaana, ja minä voin vaikka kirjoittaa blogia.

Meillä on katseltu tablettia, ja silti päiväkodissa on kehuttu lapseni keskittymiskykyä. Väitän, ettei se ole tulosta ruutuaikasuositusten noudattamisesta, vaan rennosta ilmapiiristä, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

 

Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Quin Stevenson / Unsplash

Olen varma, että maailmassa olisi vähemmän sotia, jos kaikki nukkuisivat kunnolla. On ihmeellistä, miten huonot unet vaikuttavat ihmiseen.

Kahdeksan vuoden staattisen väsymyksen kokemusasiantuntijana tein väsymyksen viisi eri tasoa.

Millä tasolla väsymyksesi menee nyt?

Taso 0: Normaali olotila, jonka olemassaolon saatat unohtaa. Väsymykseen tottuu ja voi unohtaa, että on olemassa muutakin. Tämä olotila tuntuu taivaalta, kun palaat tähän väsymyksen jälkeen.

  1. Väsyttää, mutta ei se mitään. Kahvia naamaan ja mukavia ihmisiä ympärille niin et edes muista, että edellinen yö meni vähän heikosti.
  2. Toimintataso lievästi heikentynyt. Läpät hulvattomia. Kaikki naurattaa. Liikunta ei enää oikein innosta. Lasten huuto ärsyttää aikaisempaa enemmän.
  3. Vituttaa. Ja on nälkä. Etenkin herkkuja tekee mieli paljon. Joudut sinnittelemään kokouksessa, että et sano viidettä kertaa samaa juttua kertovalle Matille, että “ME KUULTIIN TOI TARINA JO TIISTAINA!! OLE HILJAA!” Hillitseminen onnistuu, mutta kasvoillesi nousee vinoutunut maaninen hymy. Lapset huomaavat, että kaatunut maito voi saada aikuisessa aikaan kohtuuttoman reaktion. Puoliso ärsyttää tahallaan.
  4. Kaikki on perseestä. Kaikki. Aivan kaikki. Tuntemattomat ihmiset, tutut ihmiset, ystävät, kaverit ja sukulaiset. Linnut. Bussit. Some. Korkit ja ovenkahvat. Ja etenkin puoliso ja lapset. Kokouksessa Matin tarina ei enää ärsytä vaan painaa luomesi kiinni. Heräät pomon yskähdykseen pää pöydässä, kokouspaperit kuolassa – etkä välitä. Raajasi ovat tunnottomat ja silmien liikuttaminen sattuu. Alat haaveilla pienestä onnettomuudesta (esim. katkennut jalka), että pääsisit sairaalaan nukkumaan.
  5. Taso, jolla ihmiset tekevät odottamattomia ja peruuttamattomia tekoja. Oikeasti. Raja on ylitetty jo liian kauan sitten. Nyt unta!

Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä.

Itsesi, lastesi ja parisuhteesi vuoksi: puhu väsymyksestä viimeistään, kun olet tasolla kaksi. Uni on tärkeää. Todella tärkeää. Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä. Nuku. Jos et voi, pyydä apua. Ajoissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat