Kirjoitukset avainsanalla Vanhemmuus

Kuva: Unsplash, Sydeney Rae

Lapsen saatuani seuraan koko ajan uuden persoonallisuuden kasvamista. Minä kasvatan uutta ihmistä kohtaamaan toiset ihmiset ja oman itsensä. Olen sitä mieltä, että tässä hommassa, jos jossain, on tunnettava itsensä. Ajattelen, että kun yritän löytää meille parhaan toimintamallin, en ahdistu jokaisesta tutkimusartikkelista tai psykologin neuvosta. Äitiyteen katoamisella minä tarkoitan sitä, että kohtaa lapsensa jollain rakennetulla vanhemman roolilla, ei omana itsenään.

Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Olen ajatellut, että on parempi, että lapseni kohtaa minut omana itsenäni, ja näin hän oppii kohtaamaan muutkin ihmiset aitoina persoonina. Minun on turha yrittää leikkiä auktoriteettia, joka määrää, jos en sellainen ole. Meidän on täytynyt löytää kieli, jolla minä kerron mitä kannattaa tehdä, vaikkei käskyissäni kaiukaan valta.  Tätä kautta olemme löytäneet myös hetket, jolloin kaikelle voi myös nauraa. Lapsenikin on tajunnut itkun ja naurun läheisyyden ja joskus kiukuttelu laukeaa hänelläkin itsestään, eikä minun käskyjeni kautta.

Mitä hyötyä tällaisestä on? Kun minä en vedä roolia, minun on helpompi hengittää. En etsi ulospääsyä äitiydestä. Mikäli kannattelisin auktoriteetin harhaa, niin edessäni olisi ikuinen taistelu vallasta.

Yritän jokaisessa tilanteessa olla ennen kaikkea rehellinen itselleni. Aikataulutettu elämä harrastuksineen on ahdistanut, mutta kun ymmärsin, että voimme mennä tanssitunnille yhdessä, eikä minun tarvitse seisoa käytävällä odottelemassa, aukeni aivan toisenlainen maailma. Leluja ei kannata yrittää pitää vain lapsen huoneessa. Niiden siirtely paikasta toiseen pitää taaperon puuhakkaana, ja minä voin vaikka kirjoittaa blogia.

Meillä on katseltu tablettia, ja silti päiväkodissa on kehuttu lapseni keskittymiskykyä. Väitän, ettei se ole tulosta ruutuaikasuositusten noudattamisesta, vaan rennosta ilmapiiristä, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

 

Terveisin, Ulla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Quin Stevenson / Unsplash

Olen varma, että maailmassa olisi vähemmän sotia, jos kaikki nukkuisivat kunnolla. On ihmeellistä, miten huonot unet vaikuttavat ihmiseen.

Kahdeksan vuoden staattisen väsymyksen kokemusasiantuntijana tein väsymyksen viisi eri tasoa.

Millä tasolla väsymyksesi menee nyt?

Taso 0: Normaali olotila, jonka olemassaolon saatat unohtaa. Väsymykseen tottuu ja voi unohtaa, että on olemassa muutakin. Tämä olotila tuntuu taivaalta, kun palaat tähän väsymyksen jälkeen.

  1. Väsyttää, mutta ei se mitään. Kahvia naamaan ja mukavia ihmisiä ympärille niin et edes muista, että edellinen yö meni vähän heikosti.
  2. Toimintataso lievästi heikentynyt. Läpät hulvattomia. Kaikki naurattaa. Liikunta ei enää oikein innosta. Lasten huuto ärsyttää aikaisempaa enemmän.
  3. Vituttaa. Ja on nälkä. Etenkin herkkuja tekee mieli paljon. Joudut sinnittelemään kokouksessa, että et sano viidettä kertaa samaa juttua kertovalle Matille, että “ME KUULTIIN TOI TARINA JO TIISTAINA!! OLE HILJAA!” Hillitseminen onnistuu, mutta kasvoillesi nousee vinoutunut maaninen hymy. Lapset huomaavat, että kaatunut maito voi saada aikuisessa aikaan kohtuuttoman reaktion. Puoliso ärsyttää tahallaan.
  4. Kaikki on perseestä. Kaikki. Aivan kaikki. Tuntemattomat ihmiset, tutut ihmiset, ystävät, kaverit ja sukulaiset. Linnut. Bussit. Some. Korkit ja ovenkahvat. Ja etenkin puoliso ja lapset. Kokouksessa Matin tarina ei enää ärsytä vaan painaa luomesi kiinni. Heräät pomon yskähdykseen pää pöydässä, kokouspaperit kuolassa – etkä välitä. Raajasi ovat tunnottomat ja silmien liikuttaminen sattuu. Alat haaveilla pienestä onnettomuudesta (esim. katkennut jalka), että pääsisit sairaalaan nukkumaan.
  5. Taso, jolla ihmiset tekevät odottamattomia ja peruuttamattomia tekoja. Oikeasti. Raja on ylitetty jo liian kauan sitten. Nyt unta!

Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä.

Itsesi, lastesi ja parisuhteesi vuoksi: puhu väsymyksestä viimeistään, kun olet tasolla kaksi. Uni on tärkeää. Todella tärkeää. Väsynyt vanhempi näkee tulevaisuuden kapeana, lapset kauheina ja puolison ilkeänä. Nuku. Jos et voi, pyydä apua. Ajoissa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Liv Bruce // Unsplash.com

Ei ole montakaan sanaa, jota vihaan ja rakastan yhtä paljon kuin sanaa äiti. Viha on voimakas tunne ja tässä kohtaa ehkä liioiteltu, mutta suuret tunteet ovat täysin sallittuja äitiydestä puhuttaessa.

Vihaan sitä, että äitejä luokitellaan, ryhmitellään ja kategorisoidaan. On teiniäitejä, lattemammoja, milfejä, futismutseja, kotiäitejä, yhäreitä ja uraäitejä. Yksikään näistä etuliitteistä ei ole annettu kovin suuret kehut mielessä. Ennemminkin pilke silmäkulmassa - läpällä - naureskellen. Äidit nyt on vähän sellasia.

Jossain vaiheessa itse sorruin myös itseäni luokittelemaan. Mietin, millainen äiti olen, kenen joukoissa seison.

Kunnes meni hermo. Tämä oli se hetki, jolloin aloin vihaamaan sanaa äiti. Sitä, että äitiys pitäisi määritellä: sanoittaa, luokitella ja olla kaikkien ymmärrettävissä.

Tuolloin päätin, että ei käy. Olen tässä maailmassa vain kolmen ihmisen äiti. Kenellekään muulle minun ei tarvitse olla millainenkaan äiti. Ei lattemamma tai futismutsi, ei kotiäiti tai uraäiti. Kenenkään muun ei tarvitse määritellä minua äitinä eikä minun tarvitse määritellä itseäni kenellekään muulle äitinä.

Ja sitä äitiyttä rakastan. Olen vastuussa omasta äitiydestäni vain kolmelle ihmiselle tässä maailmassa ja vain he saavat määritellä, millainen äiti olen.

Ja jos äitienpäiväkortteja on uskominen, olen paras.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Fleur Treurniet, Unsplash

Se oli joitakin kuukausia lapsensa syntymän jälkeen, kun ystäväni lähti tuttuun tapaan harrastuksensa parissa käymään. Hieman aiemmin hän oli törmännyt juttuun, jossa puhuttiin vauvan ja vanhemman välisestä suhteesta. Kuvattiin, että niin kauan kun vauva reagoi tavalla tai toisella vanhemman tullessa takaisin on kaikki vielä hyvin; erossa ei ole oltu liian pitkään ja kehityksen kannalta tärkeä tiivis suhde on pysynyt ehjänä. Niinpä ystäväni tarkkaili lastaan palatessaan takaisin kotiin. Lapsi ei ollut moksiskaan. Ja niinpä ystäväni oli varma. Hän oli juuri rikkonut lapsensa.

Selvä, lapsi oli nyt rikottu. Tuleen ei kuitenkaan pidä jäädä makaamaan, joten niinpä ystäväni lähti heti selvittämään mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Googletti googlettamistaan. Kuinka korjata lapsensa. Ja sivu toisensa jälkeen löytyi tietoa kuinka rikki lapsi nyt olikaan, kuinka tuhoisa tämä ilta olikaan. Löytyi tietoa mikä kaikki lapsen tulevaisuudessakin tulisi nyt menemään pilalle ja kuinka hän kärsisi, mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata. Lapsi oli siis nyt pysyvästi rikottu ja hänen tulevaisuutensa pilattu.

Onneksi ystävälläni oli kuitenkin ihminen, jolle hän soitti tuossa hetkessä. Ihminen, jonka vanhemmuuteen hän uskoi vankasti. Ystävä, joka sai hänet rauhoittumaan. Ymmärtämään, ettei ehkä olekaan syytä huoleen. Että tuskin mikään yksittäinen teko, jota ei esimerkiksi laillakaan kielletä, voisi päästä lasta pysyvästi rikkomaan. Että on sitä monesta ihmiset selvinneet ennenkin. Luottamaan, ettei se lapsi ehkä nyt sitten loppujen lopuksi ole kuitenkaan rikki.

Ystäväni huoli rauhoittui, mutta sen jälkeen tuli uudet tunteet, jotka ymmärrän hyvin, ja allekirjoitankin. Turhautuminen ja suuttumus siitä, kuinka vaarallista ja oikeastaan vastuutontakin on, mikäli puhutaan vain kaikesta siitä mikä voi lasta tai hänen elämäänsä vahingoittaa. Jos ei anneta sen kaiken rinnalla myös neuvoja siitä, kuinka toimia silloin, kun asiat eivät menekään niin kuin on ohjeistettu.

Mutta missään ei ollut sanallakaan siitä miten asiaa voisi korjata.

Uskon ja näen, ettei tuo yksittäinen hetki mitenkään päässyt ystäväni lasta rikkomaan. Ei lähellekään. Mutta siitä syntynyt löytö on aito. Varoituksia ja uhkakuvia on varmasti paljon helpompaa löytää kuin neuvoja asioiden korjaamiseen. Noita varoituksia ja ohjeitakin on myös varmasti löydettävissä niin paljon, ettei kukaan niitä pysty koko aikaa noudattamaan. Eikä sellainen kenties kaikilta osin olisi rakentavaakaan. Kun ottaa huomioon sen sekä sen faktan, kuinka paljon ihmiset usein lapsiaan rakastavat ja miten huolissaan he voivat lastensa hyvinvoinnista olla, on yhtälö aika riskialtis. Kaikkea viestintää me emme vanhemmuutta käsittelevässä keskustelussa voi tietenkään muuttaa, mutta siellä missä voimme, voimme pitää olla pitämässä yllä myös ohjeita tilanteiden korjaamiseen sekä muistuttaa, ettei ehkä olekaan niin suurta hätää.

Mitä siis tehdä silloin, kun itsestä tuntuu siltä, että on juuri rikkonut lapsensa ja pilannut tämän tulevaisuuden? Ensinnäkään ei, ehkä kannata mennä rypemään kauhukuviin. Mielummin voi vetää syvään henkeä ja yrittää rauhoittua. Ottaa yhteyttä johonkin turvalliseen ja luotettavaan järjen ääneen, jota itse arvostaa. Kuulla häneltäkin mitä luultavimmin se huojennuksen sana, ettei hätä suinkaan ole sen näköinen kuin miltä nyt tuntuu. Muistuttaa itseään, ettei ihminen mene pysyvästi rikki kovinkaan helposti ja, että toisten tulevaisuus ei useinkaan ole yhdestä vaan monien asioiden summasta kiinni. Ja mikäli ei silloinkaan usko voi tarvittaessa kääntyä alan ammattilaisten puoleen. He kyllä kertovat onko jotain vakavaa tapahtunut, sekä toivottavasti tarvittaessa myös sen, miten asian kanssa edetä. Luultavasti olet kuitenkin itse kärsinyt tilanteesta säikähtäessäsi enemmän, kuin lapsesi.

Huojentavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat